Temmekseltä ajaa hurautimme Rantsilaan, jossa majoituimme vanhaan tuttuun taloon, matkustajakoti Mälliseen. Heti, kun olimme saaneet huoneen ja kapsäkkimme sinne, patikoimme vanhaa tapaamme noudattaen kuolleitten valtakuntaan, kalmistoon. Tällä kertaa oli meillä tähän kalmiston matkaamme erikoinenkin kiihoke. Olimme utelias näkemään, millaisen muistomerkin ”viisas Ganander”, alias Rantsilan kappalainen Christfrid Ganander on saanut. Kun joku vuosi sitten eräässä tähystyksessämme mainitsimme, että ”viisaan Gananderin” hautaa ovat ainoastaan sillä kasvavat kultapiiskut osottamassa, vastasi meille vanha ystävämme maanviljelijä Matti Niilekselä, että olemme ”erreyksissä”, kyllä Gananderin haudalla on muistomerkki. Senpä vuoksi riensimme nyt varsin uteliaana Gananderin haudalle. Ja aivan oikein, siellä on nyt muistomerkki. Mutta millainen muistomerkki? Ohut rautakeppi, jonka yläpäässä on etupuoleltaan valkoiseksi maalattu rautalevy ja siinä tekstaus ”Kappalainen Christfrid Ganander 21/1 1741–17/12 1790”. Hauta on muistomerkkeineen kirkon eteläristin idänpuoleisen seinän keskivälillä aivan lähellä kirkon kivijalkaa. Siinä lähellä ovat myös kappalaisen Efraim Wilhelm Snellmanin ja hänen puolisonsa haudat. Snellman oli syntynyt Limingassa 1781 ja kuollut Rantsilassa maaliskuun 17 pnä 1853 ja on hänen haudallaan harmaakivinen hautapatsas. Rantsilan kappalaisena hän oli vuodesta 1812 kuolemaansa saakka.

Mitä Gananderiin, joka oli syntynyt Haapajärvellä, tulee, niin hän ei ollut mikään tavallinen pappi, vaan paljon enemmän. Rantsilan kappalaisena hän vaikutti vuodesta 1775 kuolemaansa asti. Hän harjoitti muitakin kuin jumaluusopillisia opintoja ja vihittiin v. 1766 fil. maisteriksi. Kuuluisuutensa hän saavutti mytologina ja kielentutkijana. Huomattavimmat hänen julkaisemistaan teoksista ovat ”Aenigmata Fennica, Suomalaiset arvotuxet, vastausten kansa” v. 1783, ”Uudempia ulosvalituita Satuja, kootut ja Suomexi tutkitut” v. 1783, ”Miehen Huone ja koti-Apteki” v. 1788, ”Mythologia Fennica” v. 1789 sekä painamattomaksi jäänyt suomalais-ruotsalainen sanakirja. Kuten julkaisujen painatusvuosiluvuista näkyy, on Gananderin kirjallinen toiminta tapahtunut hänen ollessaan Rantsilan kappalaisena.

”Viisaalle Gananderille” olisi saatava arvoansa vastaava muistomerkki, jota mm. pohjoispohjalainen osakunta kuului aikoinaan puuhanneen, mutta ei ole saanut aikaan.

Monta muutakin kirkonmiestä, pappia ja lukkaria on Rantsilan kalmistoon haudattu, kuten ensimmäinen seurakunnan sielunpaimen Johan Johannis Salonius, jonka syntymä- ja kuolinvuotta ei tiedetä, hänen seuraajansa, siis toinen pappi Petrus Schroderus Paldamoensis (paltamolainen), joka on jo ainakin 1687 ollut Rantsilan pappina ja kuollut siellä 1696 sekä haudattu vanhaan kirkkoon. Kolmas kappalainen on ollut Jacobus Johannis Forbus Saloensis (salolainen), joka on tullut Pulkkilasta Rantsilan kappalaiseksi 1698. Hän tuli ison vihan aikana murhatuksi. Forbuksen poika, Johan Johannis Forbus, syntynyt 29.1.1683, kuollut 29.8.1742 oli ensin isällänsä apulaisena sekä tuli isänsä kuoltua seurakunnan neljänneksi kappalaiseksi 1722 ja oli tässä virassa kuolemaan asti. Hänetkin on haudattu vanhaan kirkkoon tai sen luona olleeseen kalmistoon samoin kuin viides kappalainen Andreas Wirzenius Åboensis (turkulainen), joka oli virassa vain kaksi vuotta 1743–1745.

Nykyisen kirkon hautausmaahan on Gananderin ja Snellmanin lisäksi haudattu kappalaiset Abraham Laurin ja Mikael Reinhold Montin. Edellinen oli syntynyt Merijärvellä 1753 ja kuollut Rantsilassa 5.5.1807. Hän oli Rantsilan kappalaisena vuodesta 1793 alkaen – siis Gananderin seuraaja – kuolemaansa asti. Montin oli syntynyt 24.4.1816, tuli Rantsilan kappalaiseksi Snellmanin jälkeen v. 1856 ja kuoli siellä 12.7.1866. Hänet kerrotaan haudatun kirkon viereen, mutta hänen enempää kuin Laurininkaan hautamerkkiä emme ole löytänyt.

Ainakin kolmen Rantsilan lukkarin muistomerkit löysimme sikäläisen kirkon luona olevasta kalmistosta, nimittäin Nils ja Jaakko Simeliuksen sekä Abram Mannermaan. Lukkari Nils Simeliuksella on aivan samanlainen muistomerkki kuin Gananderilla ja siinä tekstaus ”Lukkari Nils Simelius, 1814–1858”. Jaakko Simelius on nähtävästi Nils Simeliuksen poika. Hänelle on pystytetty oikea kivinen hautapatsas edellisen muistomerkin viereen ja kiveen on hakattu ”Lukkari Jaako Simelius 1839–1868”. Hän on kuollut siis nuorena, ainoastaan 28-vuotiaana.

Dir. cantus Abram Mannermaalla on komea hautapatsas. Hän on elänyt vuosina 1843–1917 ja ollut Oulun piispan J. A. Mannermaan isä sekä aikanaan Oulun hiippakunnan huomattavimpia kanttoreita. Hän on ollut myös huomattava kunnallismies. Samaan patsaaseen on hakattu ”Lukkarin emäntä Brita Mannermaa 1837–1909”. Tämä ”lukkarin emäntä” Brita Mannermaa on ollut maanviljelijä Johan Niilekselän, Pulkkilasta, tytär. Johan Niilekselän, joka on elänyt vuosina 1815–1871, vaatimattomampi hautapatsas on Mannermaiden patsaan vieressä. Hän oli lähtöisin Alatemmeksen Punttalasta ja meni vävyksi Pulkkilan Niilekselään eli Nikulle, jossa sen ajan tavan mukaan hänen sukunimensä muuttui talon mukaiseksi, siis Niilekseläksi. Matti Niilekselä kertoi, että Johan Niilekselä eli Puntta-Jussi, kuten häntä olivat aikalaisensa karahteeranneet, oli ollut erinomainen maanviljelijä, joka viljeli mm. paljon soita ollen suoviljelyksen alkuunpanijoita Pulkkilassa. Hän oli ollut luonteeltaan hyvin auttavainen taaten pulaan joutuneita. Sitten suurina nälkävuosina hän suurten takaustensa vuoksi joutui itse niin suureen pulaan, että hänen hyvään kuntoon laittamansa talo joutui ”kanslian seinälle” ja hän itse talostansa pois. Aivan varattomaksi joutuneena hän vietti vanhuuden päivänsä vävynsä, Rantsilan lukkari Abram Mannermaan luona, jossa kuoli 1871 ja haudattiin Rantsilan kalmistoon.

Rantsilan hautausmaalla herätti huomiotamme vielä komea hautapatsas, jonka etusivulta luimme ”Maanviljelijä ja kirkkoväärti Johan Pehkonen (synt. Vares) 1799–1863”, sekä alhaalla ”Tämän muistokiven pystyttivät hänen haudalleen 1927 lastenlapset”. Tämä Johan Vares oli lähtöisin Rantsilasta, Vareksen talosta ja tuli kotivävyksi Alatemmeksen Pehkoselle, jossa sukunimi muuttui talon nimen mukaiseksi. Emäntänsä kuoltua hän meni takaisin Rantsilaan mennen siellä myös uusiin naimisiin.

Niitä lapsenlapsia, jotka ovat muistokiven pystyttäneet, olivat mm. valtioneuvos Y. A. Pehkonen, kantatalon omistaja Iikka Pehkonen ja Juho Pehkonen, Paavolassa, jotka ovat kuolleet, sekä vielä olivat herastuomari Aappo Pehkonen Lumijoella, J. V. Pehkonen Alatemmeksellä ja Vikiön isäntä, jonka etunimeä emme nyt satu tältä tiimalta muistamaan, Temmeksellä.

Muuten Pehkosten sukuhauta on Temmeksen kalmistossakin, johon on haudattu useita Pehkosen isäntiä, emäntiä sekä muita perheen jäseniä.