Tyrnävältä jäi mieleemme eräs muisto. Olimme siellä seuraamassa Tempauksen poikaosaston painiharjoituksia, joita ohjasivat vanhat painijaveteraanit, Tempauksen johtokunnan puheenjohtaja Toivo Rusila, joka aikanaan on ollut sarjassaan Oulunpiirin mestarikin painissa sekä Tempauksen poikatyön innokas johtaja, vielä vanhempi veteraani kuin Rasila, Antti Matinolli, jolla paitsi painia, on monta muutakin urheilukärpästä, suurimpina niistä viime vuosina sisähypyt, etenkin pituushypyt, jossa lajissa hän on Oulun piirin parhaita, muistaaksemme on ollut muutamana vuotena piirin mestarikin. On muuten erikoisen ilahduttavaa, että tavalliset maanviljelijät harrastavat niin innokkaasti urheiluakin, kuin Antti Matinolli ja Toivo Rusila tekevät. Varsinkin Matinollin Antti, jolla on suuri talous hoidettavana ja ikäkin alkaa kallistua, ei nyt juuri iltaan, mutta kuitenkin keskipäivään, täytyy meidän erikoisesti ihailla. Niinkuin nuoret pojat hän nytkin hilpotteli siellä poikiensa kanssa painimatolla näyttäen ja ohjaten erilaisia painiotteita, kuten käsivarsi-, olkavarsi-, syli-, niska-, y.m. heittoja, koko- ja puolinelsoneja, lindenejä, junttaa, j.n.e., kuinka paljon niitä erilaisia painiotteita lieneekään ja mistä lienevät kaikki nimensäkin saaneet. Ehkäpä siitä, että eri painijoilla on ollut lempi- eli kuten painikielellä sanotaan, ”leipäotteensa”. Ainakin lindenheitto on saanut nimensä etevästä tamperelaisesta painijasta Väinö Lindenistä, joka kyseellistä heittoa ensimmäisenä käytti. Tulkoon mainituksi, että Väinö Linden tuli myöhemmin mielisairaaksi ja kuoli varsin nuorena. Oli Yrjö Saarelallakin aikanaan ”leipäotteensa”, muistaaksemme käsi-, olkavarsi- ja niskaheitot. Ja monilla muillakin painijoilla, kuten muhoslaisella, myöhemmin Helsingissä räätälinä toimineella Kalle Anttilalla niskaheitto. Molemmat nämä kuulut oulunseutulaiset painijat ovat aikoinaan olleet sarjoissaan maailmanmestareita ja varsinkin Yrjö Saarelan nimi on vieläkin vähänkin painia harrastaville hyvin tuttu, kun sen sijaan Helsingissä olevan Kalle Anttilan nimi ja painimaine lienee ainakin nuoremman väen mielestä häipynyt.

Mutta mistä nimet koko- ja puolinelson? Ainakaan Suomessa ei ole ollut sen nimisiä painijoita, mutta ehkäpä Englannissa on joskus ollut joku Nelson niminen painija, joka on ensiksi käyttänyt kyseellisiä otteita, niillä menestynyt molskilla ja siten ikuistanut nimensä painisanastoon.

Mutta palatkaamme Tyrnävän poikapaineihin. Kuten Tempauksen poikatyön johtaja, Antti Matinolli mainitsi, on Tempauksen poikien keskuudessa nykyisin erikoisena kärpäsenä paini. Tämän seikan voimme myöskin omakohtaisesti todeta seuratessamme Tempauksen poikien painiharjoitusta. Voi sitä innostusta, millä pojat painia harjoittelivat. Se oli todellakin ”valtavaa”, kuten Kylliälän koulukodin johtaja, Martti J. Jalkanen sanoi hänen johtamansa laitoksen poikien urheiluinnostuksen olevan. Ja kyllä asia niin onkin, että urheiluun pojat siinä iässä parhaiten innostuvatkin, varsinkin, kun heillä on sopivat ja poikia ymmärtävät johtajat, kuten Tyrnävällä on. Pojille pitää olla kuri, mutta se täytyy pitää sillä tavalla, että pojat huomaavat sen olevan heidän hyödykseen. Kurinpito on kaiken kasvatuksen oleellisin osa, a ja o eli pohja, jolla kaikki kasvatus ja opetus on perustettava, sillä ilman kuria ei opetus ja kasvatus kouluissa eikä muuallakaan menesty. Lapsille, niin tytöille kuin varsinkin pojille täytyy olla kova, mutta myöskin hyvä, jos mieli kasvatuksessa onnistui. Kurinpitokyky on luontainen sielullinen kyky, joka toisilla kasvattajilla on luonnostaan, mutta toisilta puuttuu ja mikäli se puuttuu, sitä ei kokemuksenkaan kautta täydellisesti koskaan saavuteta. Tämän tosiseikan tulimme toteamaan toimiessamme Helsingin Suomalaisissa kansakouluissa opettajana toistakymmentä vuotta ja erikoisesti niinä vuosina, jolloin opetimme laulua vuosittain kymmenenkin eri opettajan luokalla. Tällainen erikoisaineen opettaja heti huomaa, millainen luokkaopettaja kullakin luokalla on, onko hänellä hyvä tai huono kurinpitokyky. Sepä siitä.

Tyrnävän Tempauksen poikaosastosta mainittakoon vielä, että jokainen osaston noin 60 pojasta harrastaa ja harjoittaa myöskin painia, joten varmaa on, että tästä poikajoukosta nousee Tyrnävälle uusi, vahva painikaarti, kunhan kerkiää, s.o. kun pojat kasvavat miehiksi. – Kesäisin näillä samoilla pojilla on mieliurheilunaan pesäpallo, jossa he jo viime kesänä saavuttivatkin Oulun piirin poikien mestaruuden. Pojille ei ole parempaa ajanvietettä kuin urheilu ja me puolestamme toivotamme reippaille Tyrnävän Tempauksen pojille parhainta menestystä urheiluharrastuksissaan ja saavutuksissaan.

Jos ei kansanopistoista muuta hyötyä olisikaan, niin on niistä ainakin se hyöty, että niissä yhtäaikaisesti talvikauden olleiden välille muodostuu elämäniän kestävä ystävyys ja toveruus. Sen huomasimme tälläkin kertaa Tyrnävällä käydessämme. Tyrnävällä on meillä kaksi kansanopistokaveria, Pirkolan isäntä, Antti Pirkola ja Alakokkolan isäntä, Juho Kokko, joiden molempien luona vierailimme. Oli sieltä Tyrnävältä kolmaskin kansanopistokaveri, Eino Paldanius, mutta hän on muuttanut pois kotipitäjästään, asunut monessa paikassa, kuten Pattijoella, Saloisissa ja ehkä muuallakin sekä nykyisin Oulussa. Niin – kaikki me olemme jo vanhoja miehiä, 60 vuotta ylittäneitä, Pirkolan Antti jo 65 vuottakin, mutta yhteen yhyttyämme muutumme aina jälleen nuoriksi kansanopistolaisiksi. Kyllä siinä aina silloin juttua riittää. Muistellaan silloiset opettajat, tapahtumat, varsinkin se vuoden 1905 suuri kevättulva Liminganjoessa, johon oli silloin eräänä aikaisena aamuhetkenä kolme tyttötoveriammekin hukkua ja olisivat hukkuneetkin, ellei opettaja Paavo Tapio ja Arvolan Yrjö – molemmat jo vainajia – olisi heitä saaneet harotuksi vedestä ja osaksi jo veden altakin kuivalle jälleen. Nämäkin kaikki, silloin hukkumisvaarassa olleet, Iida Joensuu, Lydia Pattinen ja Anni Raappana, ovat jo aikoja kuolleet. – Yhteen yhyttäessä kaikkien entisten kansanopistokavereitten elämänvaiheet arssinoidaan ja tiedetään – jos ei toinen tiedä, tietää toinen – kutka ovat jo elämänsä kilvoitelleet ja kutka ovat vielä kilvoittelemassa. Kaikki tiedetään ja kaikki arssinoidaan uudelleen ja kuten sanottu, olemme silloin aina uudelleen nuoria kansanopistolaisia.