Annetaanpa tässä aluksi jälleen vanhalle Virsun Jussille puheenvuoro. Hän muistaa hyvin suuret nälkävuodet, joista kertoo:

– Tervolla sitä oltiin. Leipä oli sellaista, että vittasankokorissa sitä punnittiin, kun eivät pysyneet muualla olista, ruumenista ja petäjänkuorista leivotut leivät. Kovasti kuoli ihmisiä nälkään. Tervolla oli köyhien sijoituspaikka, jota nälkämeijeriksi sanottiin. Jurvalassa oli sairaala. Jurvala sai nimensä eräästä Limingan Rantakylän Jurvalasta tulleesta isännästä ja oli se muodostettu osasta Virsun maata. Sen nimistä taloa ei ole enää Revonlahdella.

– Mutta palatkaamme nälkäaikaan. Niin nälkä oli nälkämeijerissä olijoilla, että kerrankin Pehkos-Riita ja Hiltu-Vappu tappelivat halkojen kanssa kupillisesta perunan kuoria. Vappu voitti ja söi perunankuoret. Kuolleisuus oli niin suuri, että eräänäkin sunnuntaina haudattiin kokonaista 15 ruumista samaan yhteiseen hautaan. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että nykyisin kuolee Revonlahdella 24–26 henkeä keskimäärin vuodessa. Nälkäaikana oli Revonlahden kappalaisena Emil August, joka 15 ruumista siunatessaan itki.

– Mutta hirtehishuumoria riitti tällaisenakin surkeana aikana. Nälkäaikana suoranaisesti nälkään tai siitä johtuviin kulkutauteihin kuolleiden ruumiit toimittivat hautaan erikoiset urakkamiehet. Urakkamiehenä oli mm. Aapro Hahtolin, jota sanottiin Hahto-Aapoksi. Hän puhui eräälle arkussa olevalle vainajalle, Vantti-muurarille, ”onhan tuo arkku vähän harvanlainen, mutta oothan sinä muurari ja onhan sulla ruukkia housuissa”. Tästä julmasta puheesta sai Aappo ankaran rangaistuksen: hän tuli hulluksi. Hulluna ollessaan – kerrotaan Aapon käyneen juoksemalla kolmessa vuorokaudessa mutkin Torniossa. Sieltä palatessaan katseli hän Siikajoen sillalla ”joen kivellä tanssivaa neitoa” naureskellen hullun nauruaan sille ja aikoen hypätä jokeen kivellä tanssivaa neitoa tavoitellakseen. Sillan vahti huomasi kuitenkin Aapon aikomukset, juoksi Aapon luo, sieppasi hänen lakkinsa, jolla löi Aappoa vasten näkimiä ja sanoi ”mitä sinä mies höpsit, mitä tyhjälle naurat?” Silloin Aappo lysähti ikään kuin taintuneena maahan, mutta samassa sai muistinsa ja järkensä takaisin. Hän palaili kotiinsa Revonlahdelle, jossa eli sitten järkimiehenä loppuikänsä.

Jälleen sai sananvuoron Korkalan Eemeli, joka kertoilee vähin Virsun Jussinkin muistelot huomioon ottaen seuraavaa:

– Viime vuosisadan keskivaiheilla ja jo aikaisemminkin oli Revonlahdella 7-miehinen joukkue, joka voimillaan ja tappelunhalullaan herätti huomiota kaukana Pohjolassakin, jossa joukko liikkui työtouhuissa. Tähän kuuluisaan joukkoon kuului kaksi Virsun veljestä Heikki (Jussi Virsun isä) ja Kustu Virsu, Yrjö (Yrkki) Salmikangas, Nikke Meskus, Matti Länkelä, Niku Kerttula eli Ponka-Niku, joka oli muutamaa senttiä vaille kahden metrin pituinen jättiläinen ja Piilolan Kustu. – Eräs kaikkein huomattavin tämän tappelupukariston jäsen Yrkki Salmikangas sekä Kalle Pyhäluoto ja Juho Gumpse suorittivat kerran Revonlahden kirkon kolehtikassan ryöstön. Ajatuksen olivat keksineet Salmikangas ja Pyhäluoto, jotka pitivät sen toteuttamista mahdottomuutena, mutta kertoivat siitä kuitenkin huimapäiselle Gumpsen Jussille. Jussi piti kuitenkin ajatusta aivan helppona toteuttaa ja toteuttikin sen. Hän kiipesi kirkon akkunasta sisään ja otti sieltä kolehtirahat, jotka kanteli Kaparille. Kassa oli suuri ja raskas, jota sitten Gumpse painostikin kertoessaan tapahtumasta tuttavilleen ”p:leen raskas se oli kantaa”, ennen kuin asian johdosta oli vielä tutkimuksiakaan toimitettu.

– Tutkimuksissa sitten osoittautui Gumpse vaan toisten esityksen toimeenpanijaksi ja hän pääsikin asiasta vähimmällä, 10 parilla raippoja, jotka hänelle annettiin Penttilän kaivontolpassa. Salmikangas ja Pyhäluoto saivat 4 vuotta kuritushuonetta, josta he ainakin osan suorittivat Viaporissa n.s. itämaisen sodan aikana, jolloin Salmikangas sai englantilaisen tykin luodista sirpaleen poskeensa.

– Viaporissa tarjottiin siellä rangaistustaan kärsiville kuritushuonevangeille tilaisuutta suorittaa tuomionsa Siperiassa. Pyhäluoto lähtikin sinne, eikä koskaan palannut. Sen sijaan Salmikangas palasi entisestäänkin ehompana, pulskana ja röyhkeänä sirpaleen arpi poskessaan.

– Kuten jo ennen olemme maininneet, suoritti Revonlahden isonjaon täydennyksen maanmittausinsinööri Claudelin. Kun mittaustöitä suoritettiin Tiperon ja Soperon sydänmailla, oli siellä mittaustöissä myöskin Yrkki Salmikangas. Eräänä iltana illan alkaessa jo hämärtyä, toimitteli Claudelin vaan miehille uusia töitä, mutta Salmikangas sanoi ”nyt on ilta, lähtään miehet Soperoon” – Sopero oli majapaikkana. Claudelin tiuskaisi ”minähän tässä määrään”, johon Salmikangas puolestaan kivahti ”saahan sitä määrätä kuka tahansa, mutta kun on ilta, niin on ilta”. Ja lähti menemään sekä toiset miehet hänen perässään. Soperoon mennessä kysyi Claudelin uskotultaan Juho Korkalalta, kuka se on tuo röyhkeä mies, ”meinasin lyödä sitä kangella”. Korkalan selostettua Salmikankaan urotöitä, tuumi Claudelin ”parastapa taisikin olla lyömättä”.

– Ison Länkelän Jaako-isäntä oli laiska mies, mutta perso tuppipotuille. Hän makaili pitkät iltapuhteet ja usein nukkuikin, eikä herännyt, vaikka häntä kovaäänisesti joskus heräteltiinkin jotain tekemään. Mutta vaikka kuinka hiljaa olisi kuiskattu tuppipottujen kypsyneen, kuuli Jaako sen, hyppäsi paukkana pystyyn ja sanoi ”niitähän pitää ruveta syömään kuumana”.

– Ylivieskasta muutti suurina nälkävuosina Revonlahdelle Wåg-niminen mies, jolla oli runollisia taipumuksia. Hän teki ”kyläsignaaleja”, mm. entisestä kotikunnastaan Ylivieskasta seuraavan:

Ylppiästä oli ennen Ylivieska,
sieltä ei puuttunut viina eikä rieska.
Vaan nyt sielläkin on tullut puute ja ansa,
siellä syödään ruumen ja rusa.
Ei oo sepälle selevää, eikä papille parasta.
Vaan joka tyytyy kohtaloonsa, eikä varasta,
niin sielläkin vielä toimeen tulee.

Penttilän koira haukkui aina ohikulkiessa Wågea, joka teki siitäkin ”signaalin”.

– On se Wåge ennen meillä ollut, ollut, ollut, rukiita, ohria palkaksensa saanut, saanut, saanut.

Kuultuansa Korkalan Eemelin runolliset purkaukset, rupesi Virsun Jussikin ja lauloi seuraavanlaisen Revonlahden kuulun kunnallismiehen Nissi-Iikan tekemän laulun laiskasta piiastaan Huhta-Reetasta:

Itse Iikan täytyi lähtiä
piikan pahan edestä
Tervasaarelle sankaan
heiniä haravoida hankaan.
Kun on meillä Reeta rötkö,
häijy hihhuli kötkö.
Jos häntä mihin käskee,
on hän aina laiska lähteen,
kun on hällä häijy tapa,
vastustamaan aina vapa.
Jos joku hänet viimein naipi,
luullen saavansa armaan,
vaan saapikin toran karmaan,
joka kestää hamaan hautaan.

Virsun Jussi oli nimittäin Nissi-Iikalla renkinä saaden vuosipalkakseen 40 mk ja vuosivärkit.


Kun edellä oleva oli jo kirjoitettu, tuli Vierelään vanha tuttavamme Huumosen Heikki, joka on tietomies hänkin. Kuullessaan, mistä on kysymys, tahtoi Huumosen Heikkikin tuoda oman kortensa Revonlahden yhteiseen kotiseutukekoon kertoen vanhan tietomiehen Hätälän Heikin alias Heikki Nahkalan mukaan seuraavaa vanhasta Revonlahden asutuksesta:

– Ennen oli Pohjanmaa harvaan asuttua. Lähimmät naapurukset olivat Pyykölä Pyhäjoella, Korkala Revonlahdella ja Tinatolkki Torniossa. Torpista puheenollen oli Revonlahden torpista vanhin Ruuska, jossa ison vihan aikana isännöi Luukkonen-niminen mies. Luukkonen oli erämies ja kerran hänen ollessaan eräretkellä, olivat venäläiset sotilaat osautuneet hänen torppaansa, jossa raiskasivat hänen vaimonsa. Luukkosen saapuessa eräretkeltä kotiinsa oli siellä vieläkin 8 vihollista. Tästä kimpaantuneena oli Luukkonen lukinnut oven ulkoapäin ja samoin teljennyt ikkunaluukut. Hän nousi sitten pirtin lakkaan, josta pudotti lämpimän katon sisään tuhoten venäläiset ja samalla oman väkensä lähtien sitten itse pakosalle.

– Jo ennen tätä tapausta, hän tapasi kirkolta lähtevän ”Suoran tien” varrella kaksi upseeristoon kuuluvaa vihollista, jotka sanoivat ”viimeistä metsotaakkaa kannat Ruuska” sekä rupesivat lataamaan kivääreitään. Luukkonen oli kuitenkin nopeampi ja kaatoi molemmat viholliset. Sitten hän harhaili pakoretkillä sydänmailla, joista harhailuista kirjailija Kyösti Vilkuna on saanut aiheen novelliinsa ”Revontulten alla”.

Kuten muistetaan, kertoi Korkalan Eemeli, että Vilkuna olisi käyttänyt kyseellisessä novellissaan esikuvana Kalle Haapaniemeä, mutta hänhän eli vasta viime vuosisadalla, eikä osallistunut mihinkään sotatoimiin, joten käsittääkseni Heikki Huumosen otaksuma on oikeampi. Olipa tuon asian kanssa miten tahansa, Huumosen Heikki, joka sivumennen sanottuna täyttää 25.2.1947 60 vuotta, on luvannut joskus toiste kertoa lisää vanhoista Revonlahden asioista.