Nykyisin pääsee taasen Revonlahdelle Ruukista linja-autolla, joka kulkee Rantsilasta Raaheen ja päinvastoin jokaisena muuna viikon päivänä paitsi ei sunnuntaina. Revonlahtiset pitivät tätä muuten erinomaisena asiana, mutta valittivat sitä, että auto viipyy Raahessa liian vähän aikaa, jonka vuoksi ei tahdo keritä kaupunkiasioitaan toimittaa. Kehoittivat meitäkin Revonlahden tähystyksessämme tästäkin mainitsemaan toivossa, että asia mahdollisesti olisi korjattavissa auton vähän aikaisemmalla lähdöllä Rantsilasta. Sepä siitä.

Rantsila–Raahe-linjurilla siis tällä kertaa Ruukista Revonlahdelle karautimme. Ehkäpä kovasta pakkasesta johtuen oli meitä matkustajia Ruukista lähtiessä vain 2 ja matkan varrelta tuli sitten kolmaskin; eiväthän ihmiset mielellään kovilla pakkasilla matkusta. Matkustajien vähyydestä taasen johtui, että linjurissa tahtoi olla kylmänlaista, mutta 10 kilometrin taipaleella ei sentään kerinnyt pahemmin palella.

Kuten aina ennenkin Revonlahdella käydessämme, menimme nytkin ensimmäiseksi sikäläiseen sukulaistaloon Vierelään. Yhtä vieraanvaraisesti kuin aina ennenkin otettiin siellä vieras vastaan. Aamiainen, erikoisherkkuinaan kananmunat – niin mutta mehän lupasimme Mailis-emännälle olla niistä mainitsematta – maistui erinomaiselta.

Tällä kertaa meillä oli kuitenkin olevinaan kiire, sillä aikomuksena oli matkata Raahesta palaavalla linjurilla takaisin Ruukkiin ja sieltä edelleen Paavolan pakanoita porisuttamaan. Tämä aikomus jäi kuitenkin toteuttamatta, sillä ei tietorikkaalta Revonlahdelta päiväseltään selvitä.

Vierelästä patikoimme aluksi siitä noin kilometrin päässä Siikajoelle päin olevaan Huhtalaan, jonka Veikko-isäntä on nykyinen Revonlahden kunnan ”isä”, so. kunnallislautakunnan esimies. Nuori mies vielä koko kunnan ”isäksi”, mutta varsin tietorikas ja hyvä kertoja, kuten useimmat vanhat revonlahtiset – tarkoitamme tässä ”vanhat” sanalla vanhoihin revonlahtisiin sukuihin kuuluvat paikkakuntalaiset, jollainen Veikko Huhtalakin on. Muuten Revonlahdelle kuuluu viimeisinä vuosina siirtyneen aika paljon vierasta verta, mikä lieneekin hyväksi, sillä kuten Veikko Huhtala mainitsi, kaikki vanhat revonlahtiset ovatkin jo sukua keskenään.

Veikko Huhtala selosti meille etupäässä kunnan nykyisiä ajankohtaisia asioita, jotka onkin jo julkaistu erikoishaastatteluna. Lättykahvit juotua lähdimmekin Huhtalasta jatkamaan matkaamme siitä noin 4 kilometrin päässä Siikajoelle päin olevaan kanttori Eino Suvannon puustelliin. Siellä viivyimme tällä kertaa vain ”siunaaman verran”, s.o. senverran, että saimme Revonlahden metsätyöasioista haastattelun ja ehdimme hörpästä rouva Suvannon kiehauttamat kahvit. Kiikarissa oli nimittäin vielä se Ruukkiin paluu Raahesta tulevalla linjurilla.

Puustellista palasimme siitä vain kivenheiton päässä Ruukkiin päin olevaan Eemeli Korkalan taloon. Sielläkin oli isäntä kotona – mihinkäpä sitä kovalla pakkasella. Kävimme heti hyvän päivän sanottua ja kuulumiset kysyttyä, kuten hyvä tapa vaatii, käsiksi asiaan, ilmoittaen, että aiomme joutua iltapäiväautoon, mutta Eemeli-isäntä ilmoitti tämän aikomuksen saavan jäädä tällä kertaa aikomukseksi esitellen meille talossaan nykyisin asuvan vanhan revonlahtisen Virsun Jussin. Ja porinan alkuun päästyä sitä riittikin sikäli, että emme ainoastaan myöhästyneet autosta, vaan jäimme vielä yöksikin Eemeli Korkalan taloon, Rautioon.

Ensiksi kertoili Virsun Jussi vanhassa Suomen vakinaisessa sotaväessä olostaan Oulun kasarmeilla v. 1885–1888, mutta sen kerromme jossain toisessa yhteydessä. Sen sijaan kerromme tässä niinikään Virsun Jussin muistelemana ja Korkalan Eemelin avustamana seuraavan surullisen tapahtuman

Kolmen Marian hukkumisesta,

joka tapahtui v. 1878. Jussi muisteli:

– Rippikoulun alotin Revonlahdella sen aikaisen seurakunnan kappalaisen Fredrik Rechardin koulussa. Rechard oli suuri ja vahva mies, sekä hyvin kielitaitoinen. Hänen luonaan kävivät kieliä oppimassa nuoret oppikouluun aikovat, oppikoululaiset, vieläpä tentteihin valmistautuvat ylioppilaatkin ja juuri varsinkin sellaiset. Vappuna v. 1879 muutti Rechard Rantsilaan, joten jouduin rippikoulun lopettamaan Siikajoen kirkkoherran, rovasti Johan Gummeruksen koulussa.

– Marraskuun viimeisenä sunnuntaina 1878 hukkui Siikajokeen Revonlahden kirkon luona olevaan Vähälän suvantoon 3 Mariaa, jotka olivat Körtti-Jussin tyttö, Penttilän silloinen piika Maria Pietilä, Hätälän leski Maria Kapari ja Kallilan piika Maria Palokangas. He, sekä Saarisen Juho poika, Heikki Riikonen ja Heikki Nahkala lähtivät marraskuun viimeisenä sunnuntaina v. 1878 veneellä kirkkoon Kirkkokosken yläpuolella olevasta Vähälän suvannosta. Vene tökkäsi kiveen, jolloin veneen keskellä turkit päällä seisonut Saarisen Juho suistui jokeen, josta Heikki Riikonen yritti häntä vetää turkin kauluksesta takaisin veneeseen. Mutta silloin vene kaatui ja kaikki siinä olleet joutuivat veden varaan. Tällöin alkoi ankara kamppailu elämästä ja kuolemasta. Parhaiten selviytyi Riikosen Heikki, joka oli hyvä uimari. Nahkalan Heikki potki saappaat jalastaan voidakseen paremmin uida ja pelastui hänkin, mutta saappaat jäivät veden saaliiksi. Miltei uupumukseen asti väsynyt oli turkkipäällinen Saarisen Jussikin, mutta jaksoi kuitenkin vielä tarttua hänelle rannalta ojennettuun riukuun ja pelastui siten viime hetkessä. Mutta kaikki kolme Mariaa hukkuivat uimataidottomina.

– Hukkuneita joesta naarattaessa kunnostautuivat erityisesti Pudasjärven Hetekylästä Revonlahden Viimolaan muuttaneet Viimolan veljekset, jotka sauvoivat Kirkkokoskea ylös ja alas, mikä oli paikkakunnalla ennen näkemätöntä. Pastori Rechardin mielestä eivät kuitenkaan Viimolan veljekset oikealla tavalla käsitelleet erästä vedestä nostamaansa Mariaa, josta pastori sanoi, että jos siinä vielä henkeä vedestä nostettaessa oli, niin nyt se ainakin kuoli.


Virsun Jussin lopetettua surullisen tarinansa muisteli Eemeli Korkala kahta Revonlahden vanhaa merkkimiestä

Kalle Haapaniemeä ja Pietari Lahdenperää,

joista edellistä, Kalle Haapaniemeä, kirjailija Kyösti Vilkuna lienee käyttänyt esikuvanaan novellissaan ”Tähtien alla”. Kallen isä oli muuttanut Siikajoen Karinkannan Haapaniemestä Revonlahden Nissilään ja Kalle Haapaniemi oli Nissilän poikana silloin, kun Nissilää viljeltiin niin voimaperäisesti, että yksistään suoviljelyksiltä koottiin eräänäkin syksynä 100 tynnyriä rukiita.

– Kalle Haapaniemestä eli Nissilästä tuli sitten myöhemmin, 1870-luvulla Ylikorkalan isäntä, jolloin hän kaivatti Lahdenperän ja Ylikorkalan rajalle noin 4 km kuivausojaa. Ylikorkalassa on noin 50 ha:n suuruinen Rinkka-niminen niitty Revonlahden Keskikylän ja Relletin välillä; Kalle Haapaniemellä oli valtavaa laskuojaa kaivattaessaan ruveta kasvattamaan Rinkan heinikkoja Olkijoen latvavesien voimalla. Kyseellinen niitty kärsi silloin kuivuudesta.

– Kalle Haapaniemi oli erittäin edustava ja reipas mies, mutta vastoinkäymisten sattuessa hän pahantuulisena ollessaan vetäytyi Ylikorkalan ”pimiään kamariin” viipyen siellä jopa kolmekin vuorokautta pahoja tuulia pois hautomasta. ”Pimiästä” kamarista palattuaan hän oli jälleen entisensä, reipas ja puhelias Kalle Haapaniemi.

– Haapaniemen ja toisen sen ajan Revonlahden merkkimiehen, Pietari Lahdenperän – suku Limingan Virkkulankylän Eskurilta – omintakeisuutta osoittaa sekin, että he uskalsivat Siikajoen siltaa rakentamaan ruvetessaan sanoa sen aikaiselle nimismies Sandmannille, jota kansa kutsui Sammanniksi, eriävän mielipiteensä. ”Vallesmanni Samman”, vaikka olikin leikkisä mies, suuttui virkavallan vastustamisesta niin kovasti, että panetti Haapaniemen ja Lahdenperän rautoihin Patokosken pirttiin. Aamulla ”virkavallan vastustajat” kuitenkin laskettiin vapaiksi, eikä syytettä heitä vastaan nostettu.

– Nämä samaiset miehet ne puuhasivat myös Revonlahdelle isonjaon, mutta kuolivat kuitenkin molemmat töiden kestäessä. Keskikyläläiset isonjaon vastustajat saivat sitten muutetuksi koko toimituksen isonjaon täydennykseksi, jollaisena sen sitten maanmittausinsinööri Claudelin (H. W. C.:n isäkö?) loppuun suoritti. Isonjaon molemmat tarmokkaat alkajat olivat lahtirantalaisia, joiden ja keskikyläläisten kesken tahtoi niihin aikoihin olla aina erimielisyyksiä.

Seuraavassa tähystyksessä jatkavat Korkalan Eemeli ja Virsun Jussi juttujaan vanhasta Revonlahdesta.