Ylivieska tarjosi tällä kertaa iloisen yllätyksen. Sinne oli juuri valmistunut kaksikerroksinen komea matkustajakoti, johon otettiin ensimmäisen kerran matkustajia juuri sinä päivänä, kun me Ylivieskaan saavuimme. Matkustajakoti on aivan lähellä asemaa ja on siinä kokonainen tusina erinomaisen lämpimiä – keskuslämmityksellä varustettuja – ja mukavia matkustajahuoneita. Mutta kyllä niillä näytti kysyntääkin olevan. Aamulla kun läksimme kylää – anteeksi taajaväkistä – katselemaan, näimme, että matkustajille oli sijoitettu mukavuuksia käytävillekin, mikä ei ihme olekaan, sillä Ylivieska on tosiaan erittäin vilkas liikennekeskus, eikä ole suinkaan hauskaa viettää yön hetkiä kylmässä ja ahtaassa rautatieaseman odotussalissa.

Saatuamme yöpaikkamme varmistetuksi, läksimme tapaamaan vanhaa tuttavaamme, maanviljelijä-toimittaa Oskari Mattilaa. Vaikka Mattilan taloon ei ole aseman seutuvilta matkaa kuin vajaa kilometri, oli kuitenkin nokka jäätyä, sillä kaakkoinen viima puhalsi vimmatun vihaisesti.

Mattilaan saavuttuamme pisti emäntä heti pannun poroon sekä lähetti hakemaan Oskari-isäntää, joka oli heinähäkkiä purkamassa ja kohta isäntä tulikin tupaan, kuten Keski-Pohjanmaalla pirttiä karahteerataan.

Kuulumiset kysyttyä ja yhtä ynnä toista tavallista turistua, kertoi isäntä, joka on Ylivieskan raittiuslautakunnan sihteeri, kyseellisen järjestön aikaansaannoksista seuraavaa:

– Koko viimeisten sotien aikana ei Ylivieskassa ole ollut raittiuslautakuntaa. Sosiaaliministeriön kehoituksesta valitsi kuitenkin kunnanvaltuusto raittiuslautakunnan joulukuun 29 pnä 1944 pitämässään kokouksessa. Lautakuntaan valittiin silloin kauppias J. V. Kankkonen, pientilallinen Emil Vierimaa ja minut vakinaisiksi sekä varalle junailija August Kunelius ja herastuomari F. M. Rahkolin. Sittemmin lautakuntaa täydennettiin valitsemalla siihen johtaja F. Kontio ja maanvilj. Y. Pesämaa lisäjäseniksi.

– Raittiuslautakunta aloitti toimintansa vuoden 1945 alussa ja on se keskittynyt pääasiassa raittiusvalistustyöhön. Raittiusvalistustyötä on tehty siten, että eri kylien kansakouluihin on järjestetty puhe- ja esitelmätilaisuuksia, joissa puhujina ovat esiintyneet raittiuslautakunnan jäsenet, papisto ja jokunen puhuja kauvempaakin. Ikävä mainita, mutta tähän mennessä ei ole saatu raittiusjärjestöjen keskuksista ketään puhujaa. – Lautakunta on myös osallistunut eri järjestöjen raittiusasiaa kosketteleviin kokouksiin ja neuvottelutilaisuuksiin. Lisäksi on lautakunta avustanut raittiuslehtien tilaamista kansakoululapsille. Kunnan alkoholin myynnin voittovaroista myöntämän varat, 20 000 mk, on käytetty raittiusvalistustyöhön.

– Viime vuoden aikana piti raittiuslautakunta 5 kokousta käsitellen niissä erilaisia raittiutta ja sen valistustyötä koskevia asioita.

– Tämän vuoden toimintasuunnitelmat ovat pääasiassa samantapaiset kuin tähänkin asti, mutta tulee huomio kiinnitettäväksi ja kohdistumaan enempi käytännölliseen raittiusvalvontatyöhön.


Aamulla painelimme suoraa päätä parturiin, jollaisia sivistyslaitoksia on Ylivieskassa kaksikin. Ja sitten, saatuamme naamamme siistityksi, menimme tapaamaan Lakeuden entisen suurhiihtäjän, Antti Tervon Aino-tytärtä – hiihtäjä hänkin tyttönä ollessaan – sekä hänen aviomiestään, Pentti Hämäläistä, Ylivieskan Karjapohjolan varastonhoitajaa, joka väärän koivun takaa kiertäypi niinkuin sukulaiseksikin. Karjapohjolan pihalla talutti juuri kaksi miestä nupopääkyyttöä viimeiselle tuomiolle huolimatta kyytön ankarasta vastaanharaamisesta.

Varastonhoitaja Pentti Hämäläinen kertoi meille, että Ylivieska on eteläisin paikka, jossa Karjapohjolalla on toimistonsa ja käsittää sen toiminta-alue koko Kalajokilaakson. Kaikenlajista lihaa on kuluneen syystalven aikana ollut varsin runsaasti saatavissa, sillä yleinen rehupula on pakottanut karjanomistajia melkoiseen pakkoteurastukseen. Kevätpuolelle käännyttäessä lihantulo luonnollisesti vähenee.

Muuten voimme Ylivieskan urheiluväelle ilmoittaa sen ilosanoman, että he saavat pian riveihinsä huomattavan tekijän, Lakeuden ja koko Oulun seudun nykyään parhaan hiihtäjättären, Alma Tervon, josta tulee vanhan majatalon Jaakolan emäntä sitten kun pappi on asianomaisen umpisolmun vahvistanut. Alma Tervo oli jo viime talvena, varsinkin kevätpuolella, loistokunnossa ja pistämätön Oulun seudulla naisten ladulla. Tulevaisuus näyttää, miten kunto säilyy majatalon emäntänä.

Loistavassa ruumiillisessa kunnossa, niin hyvin ruokittuna ja juotettuna (kahvia!) kuin vain Karjapohjolan toimihenkilöiden luona on mahdollista – kiitos vain kestityksestä – läksimme painelemaan iltapäiväjunalla Ylivieskasta Nivalaan, entiseen n.s. presidenttipitäjään. Nivalan kuulumiset olemme jo kertoneet, joten niistä ei tässä yhteydessä enää sen enempää. Matkustuksen suhteen teimme kuitenkin sen havainnon, että Ylivieskan-Iisalmen radan matkustajajunat eivät ole niin täynnä kuin pääratojen junat. Nytkin voimme istua aivan herroiksi, jopa heittäytyä pitkäksemmekin penkille kun se ylivieskalainen karjapohjolalainen kestitys rupesi raukaisemaan.

Vanhaa ystäväämme kansankynttilä Kalle Tervosta emme ole ”paremmin” tavannut sitten kun jolloinkin kolmattakymmentä vuotta taaksepäin trubaduuriaikoinamme Oulujoen Ylikylän ”Väinölässä”, jossa meillä oli Matti Pisilän säestäessä lauluilta eli konsertti, kuten niitä silloin kutsuttiin. Tervosen Kallekin, kuulu uimamies muuten, joka seminaariaikanaan ui Merikoskenkin, oli silloin vielä poikamies ja vaikutti kansankynttilänä Pikkaralan koululla, jossa myös silloin kävimme ja retkeilimme Ritolassakin kansanopistokaverimme Tervaojan Matin talossa.

Nyt Nivalasta palatessamme paiskaannuimme Raudaskylän pysäkille, vai asemako jo lie, ja osailimme siitä pimeän päässä kilometrin etäisyydessä asemalta olevalla Kallen komealle koululle.

Siellä sitä vasta turinaa tuli. Kalle oli vasta palannut Helsingistä, jossa oli ollut virkakuntansa asioita ajamassa. Komean ja hyvinvoivan näköinen on Kalle 60 ikävuodestaan – jokunen vuosi jo ylikin – huolimatta. Mutta kummakos on ollakaan, entisen uimarin, urheilijan ja erämiehen. Myöskin Kallen rouva, entinen Kaukon Kerttu, joka on saanut päästökirjan Raahen seminaarista samana vuonna kuin me Sortavalasta, on meille taampaa tuttu ennestään. Hän oli ennen naimisiin menoaan opettajana Oulunsuun kansakoulussa, edesmenneiden Anna Turkanheimon ja Juhana Kokon työtovereina. Heistä sekä silloisesta Laanilan koulun kynttilästä, Heikki Toppilasta y.m. vanhoista tuttavista ja ystävistä riitti porinaa pikkutunneille asti.

Paljon ei joudettukaan itse Raudaskylän asioita pohtimaan. Se kuitenkin todettiin, että Raudaskylä on Keski-Pohjanmaan koulukeskus. Siellähän on yliopistoon johtava yhteiskoulu ja heränneiden kansanopisto, kumpikin saman miehen, rovasti Juho Kytömäen johdossa. Ja parhaillaan puuhataan sinne myöskin kansalaiskorkeakoulua, joka sekin tulee rovasti Kytömäen johtoon.

Raudaskylä on muuten erinomaista maanviljelysseutua ja maanviljelys onkin siellä etupäässä sinne muuttaneiden lukuisten eteläpohjalaisten ansiosta varsin korkealla tasolla. Ja heränneiden keskipohjalaisten keskuspaikka Raudaskylä myöskin on. Terveisemme sinne ja Ylivieskaan.