Tekstin kirjoittaja, myös Tähystäjänä tunnettu Iikka Niemelä, oli Abraham Ojanperän ystävä ja oppilas. Teksti on kirjoitettu vuonna 1959, eikä sitä ole aiemmin julkaistu. Ks. myös Maija-Liisa Näsäsen tuore henkilökuvaus.

[Kuva: Abraham Ojanperä vuonna 1883]
Abraham Ojanperä vuonna 1883.

Laulaja Abraham Ojanperä kuului vanhaan liminkalaiseen talonpoikaissukuun. Hänen äitinsä oli Maria Ojanperä, joka oli kahdesti naimisissa, ensimmäinen mies oli Antti Näppä Limingasta. Näppä kuoli nuorena ja avioliitosta jäi vain yksi tytär Maria.

Ojanperään tuli sitten rengiksi komea Antti Mällinen, talollisen poika Tyrnävän Kolmikannan Mälliseltä. Hänen kanssaan solmi Maria Ojanperä toisen avioliiton. – Kun Mällisestä nyt tuli Ojanperän isäntä, muuttui sukunimi vanhan pohjalaisen perintötavan mukaan talon nimen mukaiseksi – ja tässä tapauksessa Ojanperäksi.

Tästä Marian toisesta avioliitosta syntyi viisi lasta, kolme poikaa, Juho, Antti ja Abraham sekä kaksi tytärtä, Briitta ja Anna. Lapsista oli nuorin, siis perheen kuopus, Abraham, jota koti- ja toveripiirissä kutsuttiin lapsena Aapiksi sekä ikätovereiden kesken myöhemmällä ikäkaudella Aapoksi. Nuoremmat ja Ojanperää vähemmän tuntevat liminkalaiset kutsuivat häntä joko Ojanperän herraksi tai vain herraksi, ikäänkuin Limingassa ei siihen aikaan muita herroja olisi ollutkaan.

Ojanperän Aapin varhaisimman lapsuuden aikana elettiin Suomessa suurten nälkä- ja kuolinvuosien aika[a], joka rasitti raskaimmin maan pohjoisimpia osia. Ns. kuumaan tautiin, lavantautiin, kuoli kunnista sadoittain ihmisiä. Tähän tautiin kuolivat Ojanperän Aapin vanhemmatkin, ensin isä toukokuun 25. päivänä 1858 ja täsmälleen kuukautta myöhemmin kesäkuun 25. päivänä äiti.

Katovuosien johdosta joutuivat lukuisat Limingankin talot velkojen takaajille tai pakkomyyntiin. Niinpä Kaiteran silloinen isäntä Henrik Kaitera, kirkkoväärti ja liikanimeltä ”hyvä Kaitera”, joutui takuitten vuoksi kahdeksan talon isännäksi ja Ojanperän talo oli yksi näistä kahdeksasta.

Vanhempien kuollessa oli Ojanperän Aappi vasta toisella ikävuodellaan, sillä hän oli syntynyt syyskuun 16. päivänä 1856. Hänen isovanhempansa, isoäiti Maria, jota sanottiin ”munnuksi” ja isoisä Juho Ojanperä, jote sanottiin ”vaariksi”, ottivat pienen Aapin hoitoonsa, ollen molemmat häneen hyvin kiintyneitä ja kasvattaen häntä parhaan taitonsa mukaan.

Ojanperän Aapin varhaisimman lapsuuden ajalta on parikin tarinaa, joiden todenperäisyys on kuitenkin kyseenalaista. Ensimmäisen tarinan mukaan olisi Aapin äiti, Maria, epätoivoisena miehensä kuolemasta ja talon velkaisesta tilasta päättänyt surmata nuorimmat lapsensa Annan ja Aapin. Eräänä sunnuntaina, jolloin ”munnu” ja ”vaari” olivat kirkossa, päätti Maria-emäntä toteuttaa julman aikeensa. Mutta kun hän otti Aapin syliinsä, valtasi hänet ihmeellinen rauha eikä hän voinut toteuttaakaan aiettaan. – Toisen tarinan mukaan olisi Aapilla ollut lapsena ihmeellinen taito matkia pikkulintujen liverryksiä. Ojanperän lehmiä paimennellessaan Aappi matki pikku laululintusten liverryksiä niin taitavasti, että linnut lensivät hänen luokseen, istahtivat olkapäälle ja söivät leivänmuruja, jyviä ym. hyvää hänen kädestään.

Aakkoset opetti Aapille ”munnu” ja ensimmäistä jatko-opetusta hän sai ns. ”mampsellien” koulussa, jota pitivät silloisen Limingan kirkkoherran, teologian tohtorin ja valtiopäivämiehen pappissäädyssä, rovasti Julius Imanuel Bergh’in kolme tytärtä. Tässä koulussa Ojanperä kertoi saaneensa jo alkuperustan ruotsinkielen taidolleen, ja niin kiitollinen Ojanperä oli näille opettajilleen, että eräs heistä, neiti Vivia Bergh, joka eli vanhaksi ja vietti vanhuutensa päivät Helsingissä, oli torstaisin vakinainen vieras Ojanperän päivällispöydässä hänen kauniissa kodissaan Unioninkatu 14:ssa.

Kun Limingan ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa syyskuun 7. päivänä 1871, nähtiin sen oppilaiden joukossa Ojanperän Aappikin. Kyseessä olevan koulun ns. kivipuoli valmistui jo 1868, kuten sen jokiahteen puoleisesta seinästä näkyy, mutta kolme vuotta kestänyt riita siitä, otetaanko kouluun mies- vai naisopettaja, siirsi koulun alkamisen edellä mainituksi ajankohdaksi. Vastakkain opettajan otossa olivat johtokunnan puheenjohtaja, rovasti Bergh ja varapuheenjohtaja, maanviljelijä Juho Heikki Foudila, joka oli myös valtiopäivämies, mutta talonpoikaissäädystä, sekä oli mm. Limingan ensimmäinen kunnankirjuri. Siis kaksi kovaa oli vastakkain, mutta Foudila voitti, kouluun otettiin miesopettaja. Tästä suuttui rovasti Bergh sikäli, että erosi koko koulun johtokunnasta. Tulkoon mainituksi, että tämän opettajariidan takia Haapaveden kirkonkylän kansakoulu pääsi aloittamaan toimintansa vuotta aikaisemmin v. 1870, joten Limingan kirkonkylän koulu on toimintaansa nähden toiseksi vanhin Oulun läänin maalaiskansakouluista, mutta kivipuoli vanhin kansakoulurakennuksista.

Ensimmäiseksi opettajaksi kouluun saatiin edellisenä keväänä Jyväskylän seminaarista päästötodistuksen saanut Kaarlo Kokkonen, lahjakas musiikkimies, joka perusti Limingan ensimmäisen laulukuoron. Tämä kuoro lauloi adventtina 1871 ensimmäisen kerran Limingan kirkossa ”Hoosiannan” Ojanperän Aapinkin laulaessa siinä sopraanoa.

Valitettavasti Kaarlo Kokkonen viihtyi Limingassa vain kaksi vuotta. Hänestä tuli Kajaanin kaupungin kanttori-urkuri ja myöhemmin hän oli valtiopäivämieskin porvarissäädyssä.

Ojanperän Aappi aloitti kansakoulunsa lähes 15-vuotiaana, oli koulussa etevä oppilas suorittaen koulun kurssin kolmessa vuodessa ja sai erittäin hyvän päästötodistuksen, miltei kaikissa aineissa kiitettävä 12 – arvosteluasteikko ulottui silloin aina kahteentoista asti.

Näinä varhaisimman nuoruuden aikoinaan Ojanperä toimi kauppa-apulaisena Limingan ensimmäisen ja tietenkin siihen aikaan myös ainoan kauppiaan, Karttusen kauppaliikkeessä.

Rovasti Bergh sekä Limingan jo siihen aikaan valistuneet emännät ja isännät olivat huomioineet Ojanperän Aapin, josta kaikki hänen iloisen luonteensa vuoksi pitivät, harvinaisen lahjakkuuden ja päättivät toimittaa hänet jatkamaan opintojaan. Pantiin keräyslistat liikkeelle ja kerääjien kukkaroihinkin kertyi 20-markkasia, mikä summa oli kunkin lahjoittajan määrä antaa, niin paljon, että Ojanperän Aappi voi turvallisin mielin lähteä Jyväskylän seminaariin opiskelemaan.

Elokuussa 1874 seminaariopinnot alettuaan Ojanperä oli vähän vaille 18 vuotta vanha. Jyväskylä, jota Suomen Ateenaksi sanotaan, oli silloin jo kulttuurikaupunki. Siellä oli laulukuoroja, ja näytelmäharrastus oli vilkasta. Näihin kaupunkilaisten harrastuksiin joutui nuori seminaarilainen Abraham Ojanperä heti mukaan. Vasta Ojanperän seminaarissa ollessa ruvettiin käyttämään papin hänelle antamaa patriarkaalista nimeä Abraham.

[Kuva: Opettajakokelaat Jyväskylän seminaarissa vuonna 1878]
Opettajakokelaat Jyväskylän seminaarissa vuonna 1878: Böök, Leppä, Ikonen, Kokko, Almqvist, Nöykki, Helenius, Oittinen, Ojala, Ojanperä, Pitkänen, Laurelius.

Kaupunkilaisten taidetoimintaan osallistui Ojanperä siinä määrin, että se haittasi hänen seminaariopintojaan. Niinpä täytyi seminaarin musiikin lehtorin E. A. Hagforssin, joka muuten oli myös lääketieteen ja kirurgian tohtori, usein musiikkitunnilla Ojanperälle huomauttaa: ”Ei ole poika taasen harjoitellut, harjoitellut.” Mutta sitten, kun Ojanperä v. 1885 palasi ensimmäiseltä ulkomaiselta opintomatkaltaan Dresdenistä, Saksasta, ja piti konsertin Jyväskylässäkin, lehtori-tohtori istui ensimmäisellä tuolirivillä ja tuumi tyytyväisenä: ”Nyt on poika harjoitellut, harjoitellut.”

Kun Ojanperä oli viimeistä vuotta, siis neljännellä luokalla seminaarissa, niin hänelle tarjottiin yhdistettyä kanttorin ja opettajan virkaa Lohtajalta. Hän ei kuitenkaan lähtenyt Lohtajalle, vaan vietettyään tapansa mukaan kesälomansa Limingassa, jossa seminaariaikanaan asui Kaiterassa loma-aikoinaan, läksi syksyllä 1878 Helsinkiin lauluopintojaan jatkamaan. – Ojanperän kotiseuturakkautta jo seminaariaikana kuvaa hänen seuraavanlainenkin lausuntonsa, kun hän hevos- ja kärrypelillä palasi kesälomalle Liminkaan ja ehti Linnukan mäelle: ”Täällä Limingassa ovat kivetkin pehmeämpiä kuin muualla Suomessa.”

Abraham Ojanperän luonteen yhtenä kauniina piirteenä oli kiitollisuus ja tunnollisuus. Niinpä hän maksoi niille liminkalaisille, jotka olivat häntä opintielle auttaneet, velkansa viimeistä penniä myöten, ja kaikki liminkalaiset olivat aina tervetulleita hänen niin helsinkiläiseen kotiinsa Unioninkatu 14:ssa kuin myöhemmällä iällä loma-aikoina Aappolaan.

Ojanperää kehoittivat laulunopintoja jatkamaan hänen uskonnon ja kirkkohistorian opettajansa, seminaarin johtaja K. G. Leinberg ja seminaarin naisoppilaiden piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettaja Edla Soldan, joka auttoi Ojanperää rahallisestikin sekä Helsingissä että hänen myöhemmin opiskellessaan Dresdenissä, jonne lähtiessään hän sai 1.000 mk:n lainan neiti Soldanilta.

Helsingissä Ojanperä opiskeli laulua laulajatar Naemi Ingman’in johdolla. Neiti Ingman meni naimisiin Sortavalan kaupunginlääkärin Starck’in kanssa ja oli minunkin pianonsoiton opettajana seminaarissa ollessani. Ojanperä sai näitä ensi vuosia Helsingissä ollessaan laulunopettajan toimen silloin kaupungin ainoassa suomenkielisessä Kasarminkadun kansakoulussa, jota enää ei ole olemassakaan. – Hän esiintyi myös silloisessa Arkadian Suomalaisessa teatterissa (nykyisin Kansallisteatteri) laulunäytelmissä, kuten ”Laululintunen” ym. Suomalaisen teatterin perustajia olivat oululaissyntyiset sisarukset Emilie ja Kaarlo Bergbom, joista jälkimmäinen toimi teatterin johtajana, kuten myöhemmin Kansallisteatterin johtajanakin.

Ennen lähtöään Dresdeniin Ojanperä piti konsertin Helsingissä, missä hän sai suomenkielisissä sanomalehdissä, mm. Suomettaressa hyvän arvostelun, mutta ruotsinkielisissä moittivia. Kerrottiinpa eräässä ruotsinkielisessä lehdessä olleen seuraavanlainenkin mielenpurkaus: ”Parempi olisi Ojanperän palata paimenpojaksi Liminkaan kuin lähteä ulkomaiselle opintomatkalle.” Ojanperä itse ei kuitenkaan koskaan puhunut mistään tällaisista lausunnoista, jonka luulenkin olevan muunnettua totuutta, sillä ainakin minun muistini aikana arvostelivat ruotsinkielisetkin lehdet Ojanperän lauluesityksiä aika hyvin, jopa toisinaan paremminkin kuin Helsingin suomenkieliset lehdet. Myös Oulussa ja Limingassa Ojanperä piti konsertin ennen Saksan matkaansa syksyllä 1882 keräten siten opintovaroja.

Dresdenin silloisessa kuninkaallisessa konservatoriossa Ojanperä sai opettajakseen kuuluisan laulajan ja säveltäjänäkin tunnetun Eugen Hildachin, jonka johdolla hän opiskeli kolme vuotta. Opiskeluaikanaan hän esiintyi erittäin menestyksellisesti Dresdenissä oopperoissa ja yksinlaulutehtävissä.

Laulunopettajansa Hildachin suosittamana Ojanperä olisi saanut kiinnityksen Kölnin oopperaan, mutta sinne hän ei kuitenkaan mennyt. Sattui niin onnellisesti, että silloisen senaatin kirkollis- ja kouluasiaintoimiston päällikkö, tunnettu suomalaisuuden esitaistelija Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen tapasi Ojanperän. Helsinkiin oli niihin aikoihin perustettu Musiikkiopisto tunnetun musiikkimiehen, säveltäjä Martin Vegeliuksen aloitteesta ja johdolla. Yrjö-Koskinen sanoi tavatessaan Ojanperän ja kuultuaan hänen aikomuksestaan jäädä Saksaan: ”Te ette saa nyt jäädä ulkomaille, kun kotimaa teitä tarvitsee. Teidän kansallinen velvollisuutenne on tulla kotimaahan uuden Musiikkiopistomme ensimmäiseksi soololaulunopettajaksi.”

Ojanperä kunnioitti suuresti Yrjö-Koskista ja totteli hänen neuvoansa. Vielä vanhanakin hän usein muisteli Yrjö-Koskisen edellä olevia sanoja, jotka saivat hänet tulemaan Helsingin Musiikkiopiston ensimmäiseksi laulunopettajaksi ja jättämään ulkomaalaisen, kylläkin lupaavan oopperalaulajan uran. Siihenkin Ojanperällä olisi ollut kaikki edellytykset: komea ulkomuoto ja muhkea ääni.

Palattuaan Dresdenistä Suomeen syksyllä 18S5 Ojanperä piti konsertin Helsingissä sekä monissa muissa Suomen kaupungeissa ja maaseutupaikoissakin saaden kaikkialla loistavat arvostelut.

Kun hän aloitti opetustoimintansa Helsingin Musiikkiopistossa, hän oli vielä varsin nuori mies, saman vuoden 1885 syyskuun 16. päivänä täyttänyt 29 vuotta. Opetustyössään oli Abraham Ojanperä vaativa ja sanoi opiskelijalle suoraan, kannattiko hänen opiskella vai ei. – Jo aivan pian tuottikin ”Ojanperän koulu” loistavia tuloksia, jonka kirkkaimpina tähtinä aikaisempina aikoina loistivat sellaiset laulajattaret kuin Maikki Järnefelt ja Ida Ekman.

Abraham Ojanperän opetustyö Helsingin Musiikkiopistossa kesti täsmälleen 30 vuotta, sillä hän erosi tästä ja muista Helsingissä olevista viroistaan marraskuun 15. päivänä 1915 vaikean sairautensa takia. V. 1892 Ojanperä oli valittu Helsingin Johanneksen kirkon kanttoriksi ja v. 1895 teologian ylioppilaiden virsi[-] ja messulaulun opettajaksi.

[Kuva: Ojanperä Tannhäuserin rooliasussa]
Abraham Ojanperä Tannhäuserin rooliasussa.

Kun Helsingissä tai muissa Suomen kaupungeissa viime vuosisadan [1800-luvun] loppu- tai tämän vuosisadan [1900-luvun] alkupuolella tarvittiin basso- tai barytonisolistia, olipa kysymyksessä oratorio-, ooppera- tai mikä muu musiikkitilaisuus, oli aina turvauduttava Abraham Ojanperän apuun. Niinpä hän lauloi basso-osan Beethovenin 9:ssä sinfoniassa ja barytoniosat Richard Wagnerin oopperoissa ”Lohengrin” ja ”Tannhäuser”. Armas Järnefeldtin järjestämissä ja johtamissa tilapäisissä oopperaesityksissä, sillä vakinaista oopperaahan ei Suomessa Ojanperän eläessä ollut. – Kun Oskar Merikannon ensimmäinen ooppera ”Pohjan neito” esitettiin ensi kerran Viipurissa kesällä 1908 vietetyillä koko maan käsittävillä laulu- ja soittojuhlilla, esitti Ojanperä siinäkin barytoniosan, Väinämöisen, Väinö Solan esittäessä Ilmarisen korkean tenoriosan lyöden siinä itsensä ”läpi” laulajana. Nimiosan Pohjan neidon esitti Mally Burjam-Borga ja Louhen Aleksandra Ahcger.

Hyvin huomattavia jokavuotisia musiikkitilaisuuksia olivat Helsingissä Abraham Ojanperän ja Oskar Merikannon, joka oli Johanneksen kirkon urkuri, yhteiset pääsiäiskonsertit Johanneksen kirkossa. Molemmat käyttivät näissä tilaisuuksissa avustajinaan oppilaitaan kasvattaen heitä sitenkin esiintymisvarmuuteen. Kolmessa pääsiäiskonsertissa minäkin sain laulaa Abrahamin avustajana.

Täydentääkseen käsityksiään ja tietojaan laulunopetuksen kehityksestä Ojanperä teki lukuisia opintomatkoja ulkomaille, 1880-luvun lopulla Berliiniin ja Pariisiin, 1890 Lontooseen. Italiassa, jota hän erikoisesti rakasti, hän oleskeli v. 1895–96. Vielä 1905–06 Ojanperä tutustui perusteellisesti Brysselin, Pariisin ja Madridin musiikkielämään. Näihin matkoihin liittyivät myös konsertit Euroopan musiikin keskuksissa. (lähde: Erkki Falck)

Abraham Ojanperän testamentti

Abraham Ojanperä sairasti kauan aikaa, kymmeniä vuosia sokeritautia, johon lopuksi yhtyi kaksi yhtä vaikeaa tautia, munuais- ja sydäntauti. Hänellä oli Helsingissä erittäin etevä ”henkilääkäri”, tohtori Julius Frisk, mutta kun Ojanperän eläessä ei tunnettu insuliiniä, ei sokeritautia voitu parantaa.

Näiden kolmen vaikean taudin vaivaamana alkoi Ojanperän terveys horjua ja jo syyskuussa 1915 hän sai lievähkön halvauskohtauksen. Tästä huolimatta hän läksi hoitamaan virkojaan Helsinkiin.

Tuntiessaan voimiensa yhä vähenevän kutsui Abraham Ojanperä kekrinä, siis marraskuun 1. päivänä 1915 luoksensa kirjailija Heikki Toppilan ja minut sekä luki meille laatimansa testamentin, jonka todistajiksi pyysi meidät. Testamentti vahvistettiin Helsingin raastuvanoikeudessa. Testamentissaan Ojanperä määräsi kaiken Helsingissä ja Limingassa olevan omaisuutensa muutettavaksi hänen kuoltuaan rahaksi sekä saadusta summasta muodostettavaksi hänen nimeään kantava rahasto. Tästä rahastosta, kun se kasvaa 100.000 mk:n suuruiseksi, on annettava liminkalaiselle nuorelle, hyvän lauluäänen ja laulukorvan omaavalle mieshenkilölle rahaston korko kolmena vuonna peräkkäin lauluopintoja varten. Rahaston korko on jaettu tähän mennessä vain kerran stipendinä Jussi Tuomikoskelle hänen ollessaan Viipurin ja Helsingin kanttori-urkurikoulussa. – Abraham Ojanperän rahasto on tällä hetkellä (10.10.1959) 251.237 mk:n suuruinen, joten sen vuotuinen korko tekee nykyisin 14.000 mk. Mielestäni olisi nyt ruvettava Ojanperän rahastosta antamaan stipendejä testamentin määräysten mukaisesti, sillä vaikka rahaston korko ei stipendin saajaa taloudellisesti auttaisikaan, olisi se hänelle kuitenkin velvoittamana ja innoittajana opiskeluun. Ja etupäässä sellaiseen tarkoitukseen Ojanperä itsekin varmasti ajatteli rahastonsa stipendejä käytettävän.

Siis julistettakoon Abraham Ojanperän rahaston stipendi haettavaksi ja jaettakoon se sitten testamentin määräysten mukaisesti.

Abraham Ojanperän viime ajat

Kuten edellä mainitsin, vaivasi Ojanperää hänen loppuiällään kolme kovaa tautia: sokeri-, sydän- ja munuaistauti, jotka taudit aiheuttivat sen, että hän alkoi saada halvauskohtauksia. Sellaisen, mutta lievähkön Ojanperä sai syyskuussa 1915 ja vakavamman marraskuun alussa samana vuonna. Tästä toisesta halvauskohtauksesta oli seurauksena se, että Ojanperä päätti ”toistaiseksi” ottaa virkavapautta helsinkiläisistä toimistaan 15. päivästä marraskuuta 1915 alkaen ja lähteä lepäämään Limingan Aappolaansa. Ojanperä toteutti myöskin suunnitelmansa. – Musiikkiopistossa hoiti sijaisena hänen tointaan laulaja A. af Enehjelm sekä kanttorin ja teologiaa opiskelevien ylioppilaiden virsi- ja messulaulun opettajan tointa hänen oppilaansa Alfred Hihlman, myöhemmin Hiilimies, joka vielä elää, mutta on sokea. [Hihlman kuoli vuonna 1961.] Hänhän oli Ojanperän jälkeen Johanneksen kirkon kanttorina ja minun jälkeeni Helsingin suomenkielisten kansakoulujen laulunopettajana hoitaen näitä molempia toimia sokeaksi tuloonsa asti.

Laulaja Aleksis af Enehjelm oli, kuten muistettaneen, yleisradion Helsingin studion ensimmäinen kuuluttaja ja erinomaisen hyvä sellainen, mutta hän on kuollut jo aikoja sitten.

Aappolaansa Ojanperä matkusti marraskuun 15. päivänä 1915 klo 18 lähtevällä junalla. Asemalla oli häntä saattamassa pari naisoppilasta, Hihlman, Heikki Toppila ja minä.

Kun tulin joululomalle kotiin Liminkaan, tapasin Ojanperän erittäin pirteänä. Hän esitti, että ottaisin kevätlukukaudeksi virkavapautta ja että rupeaisimme jatkamaan Helsingin ensi konsertin ohjelman harjoitusta. Seurasin mestarin toivomusta ja ahkera työ alkoi, laulutunteja oli miltei joka päivä, sillä mestari niin tahtoi. Konsertti annettiin tunnetun helsinkiläisen Fazerin konserttitoimiston järjestettäväksi huhtikuun 11 päiväksi 1916. Ojanperällä oli ikävä Helsinkiin ja hän aikoi tulla mukaan konserttiini, kuten oli ollut ensimmäisessä Oulun konsertissanikin tammikuussa 1915.

”Ihminen päättää, Jumala säätää”, sanotaan ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Helmikuun puolivälissä 1916 alkoi Ojanperän terveys jälleen huonota, mutta siitä huolimatta hän välttämättä tahtoi jatkaa laulutuntejani, joista viimeinen oli perjantaina, helmikuun 25. päivänä 1916. Ojanperällä oli sinä päivänä ollut vieraita: hänen entinen oppilaansa, laulajatar Ida Lagus miehineen ja valtiollisesta toiminnastaan surullisen kuuluisa venäläismielinen kuvernööri A. af Enehjelm, joka oli hyvä laulumies. Hän oli hyvin väsynyt, mutta laulutuntini peruuttamiseen hän ei silloinkaan suostunut, vaan määräsi tulemaan seuraavanakin päivänä klo 12 aikaan tunnille. Lähtiessäni tältä viimeiseksi jääneeltä tunniltani Ojanperä kertoi vieraistaan ja sanoi lopuksi: ”Jos minä saisin elää elämäni uudelleen, en tahtoisi olla kuvernööri enkä mikään muukaan suuri herra, laulaja vain.” Nämä olivat viimeiset sanat jotka mestarin huulilta kuulin. – Kun seuraavana aamuna suksin Kirkonkylään, huomasin Aappolan lipputangossa Suomen ja Norjan lippujen olevan puolitangossa. Siitä heti arvasin, että mestari on muuttanut majaa. Abraham Ojanperä kuoli sydänhalvaukseen helmikuun 26 päivänä 1916 noin klo 8 aikaan aamulla. Hänen vuoteensa ääressä olivat silloin hänen sisarensa Briitta, elinikäinen ystävättärensä, opettajatar Katri Tuori ja apteekkari Hallén. Mestarin viimeiset sanat Katri Tuorille olivat: ”Elämä on ollut ihana, ystävyys on ollut ihana.”

Abraham Ojanperän viimeisinä aikoina oli pahinta se, että hän oli menettänyt luottamuksensa lääkäreihin. Kun Toivo Kaiteran kanssa hommasin hänen luokseen oululaisen lääkäri W:n, oli Ojanperä kysynyt tohtorilta hyvin tylysti: ”Kuka teidät tänne on käskenyt?” Kuultuaan asian hän oli lauhtunut ja sanonut: ”Hyväähän ne pojat ovat tarkoittaneet, mutta ette te voi minun tautejani parantaa”, ja niin sai tohtori W. lähteä tyhjin toimin Aappolasta.

Mestari määräsi, millaisessa asussa hänet oli arkkuun asetettava: vaalea kesäpuku, valkoiset sukat ja kengät, kesäinen hattu, hopeapäinen kävelykeppi ja briljanttisormus sormeen. Tällaisessa asussa hän lepäsi arkussaan, josta on valokuva mm. Aappolassa.

Hautaan kantajikseen hän määräsi Väinö Juustilan, Iikka ja Toivo Kaiteran sekä minut sanoen: ”Kyllä te pojat jaksatte minut hautaan kantaa, mutta jos ette jaksa, ottakaa apulaisia.”

Abraham Ojanperän hautajaiset tapahtuivat viikon perästä hänen kuolemansa jälkeen, lauantaina maaliskuun 4 päivänä 1916 niin suurin juhlallisuuksin, että tuskinpa Limingassa lienee sellaisia hautajaisia ollut ennen, eikä jälkeenpäinkään. Vahinko vain, ettei hänen hautakumpuaan ole aina pidetty sen ansaitsemassa kunnossa.

Lakeuden laulajan naissuhteet

Katri Foudila-Tuori

Abraham Ojanperä eli ja kuoli poikamiehenä. Hän ei kuitenkaan ollut naisvihaaja, vaikka kaksi hänen viimeistä palvelijaansa olivatkin miehiä. Ensimmäinen miespalvelija oli Väinö Pihlman Helsingistä ja toinen sekä yleensä viimeinen Ojanperän palvelijoista Jan Putkonen Oulusta. Molemmat nämä miespalvelijat olivat pieniä, rumia miehiä, mutta erinomaisen hyviä ruoanlaittajia.

Lakeuden laulaja ei suinkaan ollut naisvihaaja. Hänellä oli paljon naisystäviä ja ihailijoita, joista seuraavassa kerron kolmesta hänen lähimmästä ystävättärestään.

[Kuva: Katri Foudila-Tuori]
Ojanperän läheinen ystävätär Katri Tuori.

Katri Foudila[n], J. H. Foudilan tyttären ja Aappi Ojanperän läheinen suhde syntyi jo kansakoulussa, jossa he olivat koulun ensimmäisiä oppilaita ja luokkatovereita. Aappi oli jo kansakoulua käydessään nuorukainen, 15–17 vuotias ja Katri häntä vain kahta vuotta nuorempi. Komea, vilkas, kaikenlaisiin kujeisiin aina valmis Aappi valloitti jo silloin kauniin ja lahjakkaan Foudilan eli Houvilan Katrin nuoren sydämen, kuten kaikkien liminkalaisten kunnioittama Katri-täti, alias opettajatar Katri Tuori, minulle Ojanperän kuoleman jälkeen rehellisesti tunnusti. Suhde jatkui kiihkeänä koko seminaariajan. – Kuten edellä on mainittu, meni Ojanperä seminaariin 1874 ja sai päästötodistuksen 1878. Katri Foudila meni Jyväskylän seminaariin 1876, siis kahta vuotta myöhemmin kuin Ojanperä ja sai päästötodistuksen 1880. – Tulkoon tässä kerrotuksi, että Jyväskylän seminaarissa, joka oli maamme ensimmäinen ja pitkän aikaa ainoa seminaari, opiskeli sen alkuaikoina useita liminkalaisia. Jo seminaarin ensimmäisen johtajan ja perustajan Uuno Cygnaeuksen aikoina valmistuivat sieltä opettajiksi Briitta Kaitera ja Heikki Arvola. Edellinen toimi koko opettaja-aikansa Kirvussa, jälkimmäinen vain yhden lukukauden Punkalaitumella. – Heikki Arvola ei tuntenut opettaja-alaa omakseen, vaan erosi siitä palaten Liminkaan, josta osti Ranta-Juustilan tilan viljellen sitä mallikelpoisesti sekä toimien Limingan kunnallisissa tehtävissä, mm. kunnankirjurina.

Yhtäaikaa Ojanperän kanssa läksi Jyväskylän seminaariin hänen serkkunsa Juhana Kokko, joka toimi opettajana ensin pari vuotta Kiteellä, sitten Iissä ja lopuksi Oulujoen Oulunsuun kansakoulussa. Juhana Kokko oli myös kirjailija, kuuluen ns. kansankirjailijoihin, kuten Päivärinta, Kauppis-Heikki ja Väinö Kataja ym. Hän on kirjoittanut kolme kirjaa: ”Kölliskö”, ”Räisäspoika” ja ”Kruunun metsissä”. Kahden ensiksimainitun kirjan aiheet ovat Limingasta, kolmannen ”Kruunun metsissä”, josta hän sai kirjallisuuspalkinnon, Iistä.

Samoihin aikoihin Katri Foudilan kanssa kävivät Jyväskylän seminaarin Limingan lukkari Juho Lehrbäckin poika, Jaakko Lehrbäck ja minun setäni Matti Niemelä. Edellinen suoritti pääasiallisimman elämäntyönsä Kuusamon kirkonkylän kansakoulussa ja oli hänen nimensä myöhemmin Jaakko Saviola. Matti Niemelä taasen teki opettajana pisimmän päivätyön Siikajoen silloin ainoassa ns. Tiiton koulussa. Molemmat olivat myös eteviä musiikkimiehiä, laulajia, soittajia ja laulukuorojen johtajia sekä harrastivat myös maanviljelyä.

Tämän pitkänpuoleisen syrjähypyn jälkeen palaan alkuperäiseen aiheeseeni: Ojanperän naissuhteisiin.

Seminaarin käytyään lienee Ojanperä kosinut Katri Foudilaa, ainakin perintätieto niin kertoo, asianomaiset itse eivät koskaan minulle siitä mitään puhuneet. Saman perintätiedon mukaan olisi Katrin isä ollut kovasti aiottua avioliittoa vastaan pääasiassa siitä syystä, ettei Ojanperä seminaarista päästyään ruvennut varmatuloiseksi kansakoulunopettajaksi, vaan läksi silloin vielä vähän tunnetulle ja epävarmalle laulajan ladulle. Valtiopäivämies J. H. Foudilan kerrotaan aiotusta avioliitosta ivallisesti sanoneen: ”Kyllä siitä sitten hyvä tulee, kun Aappi vääntää posetiivia ja Katri myy onnenlehtiä.” – Myöhemmin olisi kuulemma ”Aappi”, sitten kun hän oli kuuluisa laulaja Abraham Ojanperä, Katrin isällekin kelvannut, mutta silloin ei enää ”Aappi” halunnut avioliittoa Katrin kanssa. – Näin kertoo perintötarina, mutta totuus on se, että kumpikin kuoli naimatonna, mutta seurustelukosketus jatkui läpi elämän, vaikkakaan se Ojanperän puolelta ei aina aivan saumatonta ollut. Niinpä muistan juhannusaattoillan v. 1914. Aappolaan kokoontui silloin eräitä hänen ystäviään ja oppilaitaan, kuten Juho Juustila, Jaakko Sohlo, Heikki Toppila, Hannes Saari (Amerikasta Ojanperän oppilaaksi tullut oululainen, joka myös aivan maailmansodan aattona palasi USA:han) ja minä. Joukossa oli aluksi Katri-tätikin, mutta Ojanperä sanoi sitten hänelle: ”Mene nyt kotia, minä tahdon miesseurassa ottaa vastaa juhannuksen.” Joskus muulloinkin kuulin Ojanperän puhuvan ivallisesti, jopa töykeästikin nuoruudenrakastetulleen. Mutta ehkäpä kaikki tuo oli vain näennäistä: luultavasti näiden kahden suhde säilyi sittenkin lämpimänä ystävyytenä läpi elämän, kuten todistavat poislähtevän laulajan viimeiset sanatkin nuoruudenrakastetulleen: ”Elämä on ollut ihana, ystävyys on ollut ihana.”

Kreivitär Giplie von Waldenburg ja Aurora Hanneborg

Dresdenissä opiskellessaan Ojanperä tutustui kahteen naiseen, joista tuli myös hänen elinikäisiä ystäviään. Opiskeluaikanaan hän asui yhdessä Dresdenissä teknillisessä korkeakoulussa insinööriksi opiskelevan norjalaisen Odilon Hanneborgin kanssa köyhtyneen aatelisen lesken, kreivitär von Waldenburgin omistamassa pensionaatissa. Kreivittärellä oli kaunis tytär, Giplie, joka rakastui komeaan ja komeaääniseen suomalaiseen laulajaan ja olisi halunnut, että tämä olisi jäänyt Saksaan ja mennyt hänen kanssaan naimisiin. Ojanperä ei kuitenkaan jäänyt Saksaan, kuten olen edellä kertonut. Aiheuttiko tämä vai jokin muu syy, ettei avioliittoa kreivitär von Waldenburgin kanssa syntynyt, siitä minulla ei ole tietoa. Ojanperä itse puhui tästäkin naissuhteestaan hyvin vähän, mutta sen hän kertoi, että kreivitär meni myöhemmin naimisiin erään englantilaisen kanssa, mutta käytti sittenkin kreivillistä sukunimeään. Eikä kreivittären avioliitto estänyt Ojanperää tapaamasta häntä myöhemminkin. Nuorempana tekemiensä lukuisten ulkomaanmatkojensa yhteydessä hän tapasi Giplie von Waldenburgin milloin Saksassa, Englannissa, Italiassa ja kerran Jerusalemissakin. Tämän verran hän suhteestaan kreivitär Giplie von Waldenburgiin kertoi. Kreivitär von Waldenburgin monet kirjeet Ojanperälle, jos ne ovat tallessa, kertoisivat kai tästä suhteesta paljon enemmän.

Ojanperä ei ollut erikoinen kynämies, mutta näkemyksistään Jerusalemissa hän on kirjoittanut kuvauksen, joka on Aappolassa.

”Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo.” Tämä sanonta pätee täydellisesti muisteltaessa Aurora Hanneborgin ja Abraham Ojanperän suhdetta. Alku oli nimittäin seuraavanlainen: Ojanperän asuintoveri, rikas norjalainen Odilon Hanneborg oli vuokrannut vuoden 1884 kesäloman ajaksi kaksikerroksisen huvilan Saksin vuoristosta, jossa toverukset viettivät kesälomansa. Odilon Hanneborgin äiti ja Aurora-sisar tulivat tervehtimään Odiloa. Vieraat majoitettiin alakertaan. Ojanperä aamulla vuoteesta noustuaan pesi kasvonsa ja nakkasi pesuveden alas, katsomatta, mihin se joutui. Kuului hätäinen kirkaisu alakerrasta. Aurora oli alakerran parvekkeella ihailemassa komeaa vuorimaisemaa, kun äkkiä sai kylmän vesiryöpyn, Ojanperän pesuveden, niskaansa. Ja Ojanperä niinkuin Odilon Hanneborg[k]in sen kun vain nauroivat tälle kylläkin vahingossa sattuneelle tepposelle. Mutta Aurora oli vihainen, eikä puhunut moneen päivään yhtään sanaa Ojanperälle eikä juuri veljelleenkään.

Mutta tästä hankalasta alusta kehkeytyi lämmin suhde Auroran ja Abrahamin välille, joka ehkä sekin vaikutti, että Ojanperän tunne Giplie von Waldenburgia kohtaan viileni.

Avioliittoa ei tästä Auroran ja Abrahamin välisestä suhteesta kuitenkaan syntynyt – ja tähänkin oli tytön isä syypäänä. Rikas, suuren Häygrim-nimisen maatilan, joka on lähellä Osloa, sahojen ja tehtaan omistaja Hanneborg – etunimeä en muista – piti Abraham Ojanperää liian halpasyntyisenä rikkaan, kauniin ja lahjakkaan tyttärensä aviopuolisoksi. Ojanperä ei tästäkään suhteestaan paljon minulle kertonut, mutta Eino Leino, Ojanperän hyvä ystävä ja jokasunnuntainen päivällisvieras Ojanperän kotona, kertoi siitä Ojanperän kuoltua minulle seuraavaa:

– Kerran Abraham soitti minut luokseen ja antoi minulle luettavaksi kirjeen, jonka oli juuri saanut Aurora Hanneborgilta. Kirjeessä Aurora kertoi isänsä kuolleen, joten ei olisi nyt mitään estettä avioliiton solmiamiselle.

Kirjeen luettuani Ojanperä kysyi: "Mitä nyt tekisit minun tilallani?” – Abraham oli silloin jo yli 50-vuotias, joten sanoin: ”Sinä olet jo vanhahko mies, eikä terveytesikään ole enää parasta lajia (sokeritauti), en minä sinuna lähtisi suurta maatilaa, sahoja ja tehdasta hoitamaan, ja hyvähän sinun on näin olla.”

– Tämän lausuntoni kuultuaan Abraham vapautui kuin painajaisesta, löi käsiään yhteen, kuten hänellä innostuessaan oli tapana tehdä ja huudahti: ”Sinäpä sen sanoit, hyvähän minun on näin olla, minä kirjoitan Auroralle, että ollaan niinkuin ennenkin.” Ja niin se sitten kävikin.

Aurora Hanneborg, hienosti sivistynyt norjatar, kävi Ojanperän eläessä useita kertoja Limingassa kesällä ja talvella. Jos oli kesä, valjastettiin Aappolan hevonen, Kiltti-niminen pienehkö, pyöreähkö tamma, nelipyöräisten trillojen eteen. Kuskipukilla istui Janne Putkonen, perällä Abraham keskellä sekä hänen molemmin puolin Aurora Hanneborg ja Katri Tuori, joiden kesken ei ollut koskaan mitään mustasukkaisuutta. Limingassa käydessään asui Aurora Hanneborg Kotirannassa ja kävipä Katri Tuorikin ainakin kerran Aurora Hanneborgin luona Häygrimissä.

Jos Aurora Hanneborg tuli talvella Liminkaan, tapahtui ajelu tietenkin rekipelillä ja ajelemaan lähdettiin illalla mahdollisimman kovalla pakkasilmalla, jollaisia Ojanperä rakasti, samaten kuin pakkassään kirkasta tähtitaivastakin.

Opettajatar Katri Tuori kuoli tammikuun 6 päivänä 1944 86 vuoden ikäisenä – hän oli syntynyt syyskuun 7 päivänä 1858.

Aurora Hanneborgin kuolinaikaa en nyt tältä tiimalta tarkalleen muista, mutta siitä on vain 5–6 vuotta aikaa, joten Aurora Hanneborg eli vieläkin vanhemmaksi kuin Katri Tuori.

Giplie von Waldenburgin myöhempiä vaiheita en tunne, mutta vainaja hänkin jo varmasti on.

Paitsi edellä mainittuja naisia, oli Ojanperällä lukuisasti muitakin naisihailijoita ja -ystäviä. Ja tämä olikin luonnollista, sillä Abraham Ojanperä oli komea ulkomuodoltaan, hänellä oli komea ääni, hän oli erinomainen seuramies, iloinen, vilkas ja välitön, mutta saattoi suuttuessaan olla kiivaskin. Hän rakasti kauneutta kaikkialla; luonnossa, pukeutumisessa ym. Pöydän hyviä antimia, ruokia ja juomiakin hän rakasti, mutta hän ei juonut koskaan itseään humalaan. Aikanaan oli Abraham Ojanperän viinikellari lajissaan kuuluisin Helsingissä. Hänen mieliviinejään olivat Italian chianti ja Unkarin tokaier sekä venäläiset Krimin viinit.

Opettajana Ojanperä oli vaativa, vihainen laiskoille, mutta ahkerille isällisen ystävällinen, jopa toverillinen.

Aleksis Kivi ja Eino Leino olivat Ojanperän mielikirjailijoita. Nummisuutareita ja Seitsemää veljestä hän aina yhtä suurella nautinnolla katseli ja kuunteli sekä nauroi niitä seuratessaan aina yhtä helakasti.

Myöskin elokuviin oli Ojanperä kiinnostunut. Eräänäkin sunnuntaina kävin hänen kanssaan kolmissa elokuvissa peräkkäin. Ja elokuvissa hän istui aina eturivillä pikkupoikien ja -tyttöjen kanssa syystä, että hän oli hiukan likinäköinen ja että paikat siellä olivat halvimmat. Pikku asioissa oli Ojanperä jopa saita. Kaupoissa hän aina tinki ja saattoi jättää kaupan tekemättä 5 pennin erimielisyyden vuoksi. Mutta jos kysymyksessä olivat hyvät ruoat ja juomat tai hyvät, kauniit puvut, joita Ojanperällä oli kymmenittäin, silloin hän ei säästänyt.

Muistokoti Aappola

[Kuva: Aappola kesällä]
Aappola kesällä, A. Ojanperä parvekkeella.

A. Ojanperän sisar, Anna Ojanperä, joka oli Limingan kansakouluissa poikien veiston opettajana, omisti aikoinaan Limingan jokiahteella olevan pienoisen, Kokko-nimisen talon, jonka maat oli lohkaistu hänen syntymäkotinsa, Ojanperän maista. Abraham Ojanperä oli sisarensa veloista sikäli paljon takuussa, että kyseessä oleva maatila joutui hänelle. V. 1908–10 hän rakennutti Kokon asuinrakennukseen kansakoulun puoleiseen osaan jatkoksi kaksihuoneisen huvilamaisen kaksikerroksisen jatkon parvekkeineen sekä risti talon Aappolaksi. Tässä Aappolassaan vietti Ojanperä siitä lähtien kaikki kesä- ja joululomansa, ja täällä, Aappolan yliskamarissa hän helmikuun 26 päivän aamuna 1916 ummisti silmänsä ikuiseen uneen.

Abraham Ojanperän hautajaisten jälkeen hetimiten myytiin Aappola kaikkine irtaimistoineen sekä kaikki muukin laulajan omaisuus huutokaupalla. Huutokaupan pitäjinä olivat Juho Juustila ja Jaakko Sohlo. Aappolan huuti Sohlo, joka silloin omisti Ojanperän talon, jonka talon maista, kuten olen jo maininnut, Aappolan maat oli lohkaistu.

Pian Aappolan huutokaupan jälkeen sain Heikki Toppilalta Helsingistä kirjeen, jossa hän kielsi myymästä Aappolaa, josta olisi muodostettava Ojanperän museo. Menin kirjeen kanssa Katri-tädin luokse, ja hän innostui heti ajatukseen. Hän kirjoitti heti Aurora Hanneborgille, joka myös innostui asiaan, luvaten rahoittaa Aappolan oston ja mahdollisimman paljon siihen kuuluvaa irtaimistoa hän kehoitti hankkimaan Sohlolta takaisin Aappolaan, luvaten senkin rahoittaa ehdolla, että Aappolasta muodostetaan Abraham Ojanperän muistokoti. Sohlo suostuikin myymään Aappolan takaisin sanottuun tarkoitukseen ja aika paljon saatiin ostetuksi Aappolan irtaimistoakin takaisin.

Vuoden 1916 lopussa tuli Aurora Hanneborg Liminkaan ja uutena vuotena 1917 Aappola vihittiin juhlallisesti Abraham Ojanperän Muistokodiksi. Muistona vihkimisjuhlasta on sen ohjelma Aappolan pienen kamarin seinällä.


Ojanperä esiintyi mm. seuraavissa teoksissa:

  • Berliozin Faustin tuomio sekä Romeo ja Julia,
  • Beethovenin Missa solemnis ja 9. sinfonia,
  • Bachin h-molli-messu,
  • Verdin ja Mozartin Requiemit,
  • Sibeliuksen Kullervo, Koskenlaskijan morsiamet ja Tulen synty,
  • Wagnerin ooppera Tannhäuser, Mestarilaulajat ja Lohengrin,
  • Merikannon ooppera Pohjan neito.

Ojanperän oppilaita olivat mm.:

Maikki Järnefelt, Ida Ekman, Adée Leander-Flodin, Naimi Friberg, Rosina Tengén, Erna Gräsbäck, Axel von Kothen, Annikki Uimonen, Yrjö Somersalmi, Severus Konkola, Väinö Lehtinen, Toivo Louko, Iikka Niemelä (lähde: Arvi Karvonen)

Kirjallisuutta:

  • Koskimies Rafael: Heikki Toppila, Porvoo 1945
  • Peltonen A. M. (toim.): Kirjeet taiteilijatovereille, arvostelijoille ja tutkijoille, Keuruu 1961
  • Pulkkinen Maire (toim.): Suomalaisia musiikin taitajia, Helsinki 1958 (Artikkelin Ojanperästä kirjoittanut Erkki Falck)
  • Ranta Sulho (toim.): Suomen säveltäjiä, Porvoo 1945
  • Ranta Sulho (toim.): Sävelten taitureita, Porvoo 1947 (Artikkelin Ojanperästä kirjoittanut Arvi Karvonen)
  • Sola Väinö: Väinö Sola kertoo, Porvoo 1951
  • Suomalainen Yrjö: Oskar Merikanto, Helsinki 1950

Katso myös

Katso myös (ulkoinen linkki)