Sivut

Matkailu muuttuu elinkeinoksi

Kuusamon matkailussa tapahtui 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa selvä murros. Siitä alkoi tulla selvä elinkeino.

Rukan matkailutoiminta tavallaan haarautui omaksi sektorikseen. Se oli selvää ja puhdasta liiketoimintaa, mutta sillekin 1960-luku oli eräänlaista sisäänajovaihetta.

Lautakunnan puheenjohtajina toimivat 1960-luvulla Heikki Kalermo ja sitten Pekka Tirkkonen, joka sitten olikin puheenjohtajana aina vuoden 1972 loppuun. Pekka Tirkkosen aikana matkailulautakunnan toimintaan näyttää tulleen jonkinlaista tavoitteellisuutta. Ensin kartoitettiin Kuusamon matkailuvaltit, toisin sanoen kohteet, joiden kehittämiseen kannattaisi satsata ja joita toisaalta kannattaisi mainostaa. Tällaisia kohteita olivat ensisijaisesti Ruka ja Karhunkierros, joista ensiksi mainittu oli talvimatkailukeskus ja jälkimmäinen kesämatkailukohde. Toissijaisesti tällaisia kohteita olivat edelleen Petäjälammen leirintäalue, jota 1960-luvulla alettiin systemaattisesti rakentaa, sekä Iivaara ja Julma Ölkky. Kohteet olivat aika Pohjois-Kuusamo-painotteisia ja ovat sellaisina säilyneetkin.

Mainontakeinoina olivat pitkän aikaa ainoastaan paikan päällä julkaistut brosyyrit ja muut painotuotteet. Vuodesta 1965 lähtien osallistuttiin valtakunnalliseen mainontaan nk. Rajamiehen tien yhteismainoksen yhteydessä.

Messuilta mainosta

Kaikkein merkittävintä mainosta Kuusamo alkoi saada osallistumalla valtakunnallisiin messuihin. Nämä tulivat jokakesäiseksi toimintamuodoksi vuodesta 1967. Ensimmäiset messut, joihin osallistuttiin olivat Hyvinkään messut. Myöhemmin 1970-luvulla messutoiminta tehostui. Silloin tuli tavaksi lähteä messuille yhdessä elinkeinolautakunnan kanssa ja pystyttää yhteinen Kuusamo-osasto.

Kuusamon matkailulautakunta on aina luottanut tieteellisen tutkimuksen voimaan. Niinpä vuodesta 1968 lähtien on lähes säännöllisesti aina silloin tällöin tehty enemmän tai vähemmän kattava matkailututkimus. Ensimmäisen sellaisen laati maantieteen ylioppilas Timo Säkkinen vuosina 1968–1969. Viimeksi mainitulla tutkimuksella pyrittiin todennäköisesti enemmänkin vaikuttamaan kotikunnan päättäjiin, mutta aihetta olikin, sillä heihin upposi mainonta huomattavasti sitkaammin kuin muualta tulleisiin matkailijoihin.

Nimenomaan Pekka Tirkkosen perusvaatimuksiin kuului erikoisen matkailuasiamiehen saaminen Kuusamoon. Ensimmäisen kerran tästä tehtiin aloite vuonna 1964. Vuonna 1965 saatiin sovituksi, että kuntaan perustetaan matkailuasiamies-nuorisosihteerin yhteisvirka, johon vuonna 1966 valittiin Aimo Nissinen. Hyvin pian kävi ilmi, että yhdistelmä oli vallan sopimaton. Kesäaika oli nimittäin molemmissa ammateissa kiireisintä aikaa. Niinpä Aimo Nissinen pyrkikin karistamaan nuorisosihteerin tehtävät pois harteiltaan. Tämä onnistuikin varsin vaivattomasti sen jälkeen, kun perustettiin Kuusamon Lomat Oy. Kyseiselle firmalle oli nimittäin saatava toimitusjohtaja, eikä sellaiseen tehtävään kukaan sopinut paremmin kuin matkailuasiamies. Niinpä sitten kehitettiin uusi yhdistelmävirka matkailuasiamies-toimitusjohtaja, joka oli kyllä onnistuneempi kuin edellinen, muttei ongelmaton sekään. Samalla nimittäin rakennettiin merkillinen järkiavioliitto kunta ja Kuusamon Lomat Oy, joka kyllä aikansa pelasi varsin tyydyttävästi, mutta aiheutti myöhemmin varsin paljon hankaluuksia.

Kuntabyrokratia hidasti

Mainittu Kuusamon Lomat Oy oli nimittäin myös Pekka Tirkkosen aloitteita. Pekka Tirkkonen itse kertoi ottaneensa asian esille ensimmäisen kerran eräällä vesibussiretkellä, joka tehtiin Kuusamojärven Nuutamoperään. Hän oli selittänyt siellä, että matkailu oli hyvää vauhtia kehittymässä liiketoiminnaksi, jolloin tarvittaisiin nopeita ja ennakkoluulottomia päätöksiä. Kunnalliseen byrokratiaan sidottu matkailulautakunta ei sellaisiin kykenisi. Kun ehdotus sitten ei kohdannut vastarintaa, hän rohkaistui kutsumaan Koillis-Pohjaan muutamia paikkakunnan liikemiehiä, joiden kanssa perustettiin sitten kyseinen yhtiö nimellä Kuusamon Lomat Oy vuonna 1967. Välittömästi etuna tästä oli se, että vuonna 1966 perustetusta matkailuasiamiehen toimistosta kehittyi ennen pitkää matkailutoimisto, johon Lomat Oy palkkasi sittemmin toimistotyöntekijöitä, mikä vapautti matkailuasiamiehen varsinaiseen matkailun edistämistoimintaan.

Mainittakoon, että tämä matkailun muuttuminen kylmäksi ”business”-toiminnaksi oli käynyt harmittamaan vanhoja 1950-luvun matkailumiehiä. Niinpä Eino Kuosmanen ja Paavo Parviainen olivat hankkeissa perustaa 1960-luvulla erikoisen Kuusamon Matkailijayhdistyksen. Mutta kun he ottivat yhteyttä Suomen Matkailijayhdistykseen, sieltä vastattiin, ettei tällaisia paikallisia yhdistyksiä enää perustettu, vaan ainoastaan maakunnallisia. Sellainen taasen oli jo perustettu, nimittäin Pohjois-Pohjanmaan matkailijayhdistys, johon matkailulautakunta toki yhteyttä pitikin.

Varsin monet hankkeet, joita 1960-luvulla yritettiin edistää, jäivät toteutumatta. Tällaisista hankkeista kannattaa mainita erikoisesti kolme, nimittäin Kuusamon kalastuskuntien välinen yhteistyö, Koillismaan yhteinen matkailunedistämistoiminta ja Paanajärven matkailu.

Siitä lähtien kun Kuusamossa oli alettu pitää matkailuopastoimistoa, nim. 1950-luvulla, oli lautakunnan haaveena saada koko Kuusamoa koskeva yhteinen kalastuslupa, jota opastoimisto voisi matkailijoille vaivatta myydä. Kalastuslupia saatiin kyllä opastoimistoon myyntiin, mutta niiden moninaisuus ja kirjavuus sekä kalastuskuntien epäselvät rajat aiheuttivat ongelmia. Niinpä matkailulautakunta päätti tarttua härkää sarvista sen jälkeen, kun matkatoimisto oli vakinaistettu. Se kutsui vuonna 1969 koolle kalastuskuntien yhteisen kokouksen, jossa asia otettiin esille. Yhteiskokous yksinkertaisesti tyrmäsi koko ajatuksen yhteisestä kalastusluvasta. Sen sijaan se suostui sentään kalastuskunnille suosittelemaan, että koko pitäjään saataisiin yhteinen koukkukalastuslupa. Tähän asiaan lautakunta aina tämän tästä uudelleen palasi, mutta ilman näkyviä tuloksia.

Kalastus oli muutoinkin matkailulautakunnan sydäntä lähellä. Niinpä se voimakkaasti painosti kunnanhallitusta kääntymään maataloushallituksen kalatalousosaston puoleen, että Käylän kalanviljelyslaitosta kehitettäisiin niin, että se voisi erikoistua taimenen, harjuksen ja purolohen kasvatukseen. Metsähallitukselle esitettiin kalaportaan rakentamista Kiutakönkääseen ja arvokalojen istuttamista Oulankajoen yläjuoksulle ja Aventojoelle. Petäjälampi taasen vuokrattiin kalastuskunnalta ja siihen istutettiin kirjolohta, jota matkailijat saivat maksusta onkia. Lautakunnan puheenjohtaja oli itse perustamassa kalalammikkoa ja lautakunnan pitkäaikainen jäsen Paavo Korpua on paikkakunnan turistikalastuksen uranuurtajia, joten ei ihme, että kalastus askarrutti. Olihan se sitä paitsi hyvä keino saada turistit kiinnostumaan paikkakunnasta ja viipymään täällä.

Koillismaan kuntien matkailuyhteistyötä yritettiin viritellä 1960-luvun puolivälissä. Varsinkin Pekka Tirkkonen näki vaivaa tässä asiassa. Hän kutsui kaksikin eri kertaa Taivalkosken ja Posion matkailuihmiset neuvonpitoon. Taivalkoskelaiset tulivat ensimmäisellä kerralla Rukalle, mutta posiolaiset jäivät pois. Toinen kokous pidettiin Taivalkoskella, minne tulivat myös posiolaiset. Näissä kokouksissa yritettiin kartoittaa kuntien yhteistyötä matkailun alalla. Alustavasti sovittiin yhteisestä matkailumainonnasta, mutta siihen asia pysähtyi. Pekka Tirkkonen muisteli sen pysähtyneen toisaalta siihen, ettei Kuusamon kunta ollut asiasta kiinnostunut, sekä toisaalta siihen, että sen jälkeen kun Kuusamon Matkailu Oy otti hoteisiinsa matkailun mainonnan, sekään ei nähnyt tarkoituksenmukaiseksi laajentaa yhteistyötä naapurikuntiin. Kuusamon matkailun katsottiin painivan niin eri sarjassa kuin naapurikuntien, että Kuusamo olisi yhteistyössä vain antavana eikä saavana osapuolena.

Yritys Paanajärvelle

Kolmas asia, jota lautakunta 1950- ja 1960-luvuilla yritti turhaan toteuttaa, on nyt nousemassa pystyyn, nimittäin Paanajärven ja Karjalan matkailu. Tämänsuuntaisia esityksiä tehtiin vuodesta 1958 lähtien. Esityksiä oli neljää eri laatua. Asia lähti liikkeelle siitä, että esitettiin kunnanhallitukselle toimenpiteisiin ryhtymistä, niin että Paanajärven kohdalle saataisiin rajanylistyspaikka. Asia ei edennyt ollenkaan. Kun lautakunta hellittämättä pommitti kunnanhallitusta tuolla esityksellään, se viimein hieman tuskastuneen tuntuisesti antoi lautakunnalle tehtäväksi järjestää asia. Lautakunta yrittikin panna asiaa toimeksi, mutta se pysähtyi heti kalkkiviivoilla. Silloinen sisäministeri Niilo Ryhtä, paikallinen kansanedustaja, tyrmäsi ajatuksen epärealistisena. Mutta lautakuntahan ei lannistunut. Vuonna 1963 se ilmoitti saaneensa tietää, että neuvostoliittolainen akateemikko Tutskin oli Itä-Berliinissä pitämässään esitelmässä kaavaillut matkailun kehittämistä Neuvostoliiton ja Suomen kesken mm. siten, että Suomesta voitaisiin matkustaa Paanajärven kautta Vienan Kemiin ja sieltä Solovetskoin luostariin sekä sieltä Petroskoin kautta Leningradiin ja sieltä Viipurin kautta takaisin Suomeen. Lautakunta piti suunnitelmaa kaikin puolin kannatettavana ja esitti kunnanhallitukselle, että asiassa ryhdytään tuumasta toimeen. Kun asia ei lähtenyt etenemään, lautakunta hieman myöhemmin esitti, että Vienan Kemistä yritettäisiin saada ystävyyskaupunki, jolloin tuo nk. ”aurinkoreitti”-suunnitelmakin lähtisi eteenpäin.

Lautakunnan viimeisin esitys muistuttaa kaikkein eniten nykyistä kehitystä. Vuonna 1967 esitettiin, että Paanajärvestä yritettäisiin tehdä eräänlainen erikoisalue, minne voitaisiin laskea Oulankajokea veneillä neuvostoviranomaisten valvonnassa. Sinne menijöiltä ei vaadittaisi viisumia, vaan ainoastaan maihinnousulupa. Tämä lupa oikeuttaisi oleskeluun ja kalastamiseen vain Paanajärven alueella. Voidaan hyvin kuvitella, että kun tämänlaatuisia esityksiä matkailulautakunnasta tuli silloiselle kunnanhallitukselle, kunnanisät vain vakuuttuivat käsityksessään, että kyseessä oli humpuukilautakunta.

Pekka Tirkkosen pyrkimyksenä oli 1970-luvun alussa saada poistetuksi kiusallinen päällekkäisyys, joka vallitsi Kuusamon matkailussa, kun Kuusamon Lomat Oy:n johtokunta ja matkailulautakunta hoitivat samoja asioita. Ongelmana oli päällekkäisyyden lisäksi se, että kun Kuusamon Lomat Oy tavallaan hoiti liiketoimintaa osittain kunnan varoilla, kunnanisät olivat varovaisia eivätkä mielellään satsanneet matkailuun siinä pelossa, että veromarkat juoksevat yksityisen yrityksen kukkaroon. Sen vuoksi Pekka Tirkkosen esityksestä matkailulautakunta suunnitteli organisaation, jonka mukaan kunta sijoittaisi kerralla Kuusamon Lomat Oy:öön 20 000 markkaa osakepääoman korotuksen muodossa. Samalla se saisi enemmistön osakeyhtiössä ja sen johtokunnassa. Matkailulautakunta olisi lakkautettu ja samoin matkailuasiamiehen virka. Kuusamon Lomat Oy olisi hoitanut kaikki Kuusamon matkailun asiat, ja matkailuasiamiehestä olisi tullut yhtiön toimitusjohtaja. Kun asia lautakunnan huolellisen valmistelun jälkeen tyrmättiin kunnanhallituksessa ja -valtuustossa, Pekka Tirkkonen näyttää menettäneen mielenkiintonsa koko lautakunnan toimintaa kohtaan. Itse hän muisteli kuitenkin lopullisen kyllästymisen tapahtuneen siksi, ettei kunnanhallitus ollut valmis kehittämään matkailua hänen käsityksensä mukaan mitenkään. Matkailulautakunta oli juuri 1970-luvun alussa tehnyt yhdessä kunnanhallituksen kanssa huolellisesti suunnitellun matkan Etelä-Suomen matkailukohteisiin. Kohteiksi oli valittu juuri sellaiset kaupungit ja kunnat, joissa matkailua oli pyritty kehittämään liiketoimintana. Hän itse kuljetti mukanaan magnetofonia ja otti nauhalle näiden kuntien matkailumiesten selostuksia. Kun oli palattu koti-Kuusamoon, lautakunnan puheenjohtaja kysyi toiveikkaana kunnanhallitukselta, antoiko matka heille uutta tietoa ja uusia vinkkejä siihen, miten matkailua pitäisi nyt kehittää. Vastauksena oli ollut, etteipä se ihmeemmin uutta tuonut.

Matkailulautakunnan jäsen Paavo Korpua muisteli, että eräässä kunnanvaltuuston kokouksessa Pekka Tirkkonen kantoi koko materiaalinsa, iski sen erään valtuutetun pöytään ja karjaisi: ”Siinä on, pijä koko roska!” Näin dramaattisesti päättyi Pekka Tirkkosen kausi matkailulautakunnan johdossa.

Rukasta muodostuu Kuusamon matkailun tärkein veturi

Itse asiassa matkailulautakunnan ja kunnan rooli matkailun kehittämisessä ei tämän jälkeen ollutkaan mitenkään merkittävä. Matkailu oli kehittynyt liiketoiminnaksi ja kasvoi omien lakiensa mukaan.

Eräänlaisena liikematkailun veturina oli Ruka. Sen rakentamisen pani alulle Kuusamon Matkailu Oy, josta kuitenkin Jorma Lamminmäki ja Kalevi Riipinen jäivät pois jo vuonna 1960. Osmo Saastamoinen osti heidän osuutensa. Varsin pian tämän jälkeen perustettiin Rukatunturi Oy, jossa aluksi Kuusamon Matkailu Oy:llä eli Saastamoisella oli 51 prosenttia, matkatoimisto Arealla 33 prosenttia, ja loput osakkeista olivat yksityishenkilöillä.

Tämä yhtiö rakennutti Rukahovi-nimisen hotelli-ravintolan. Siihen saatiin aluksi ainoastaan 12 hotellihuonetta, mutta vuonna 1964 saatiin omistushuoneperiaatteella 25 huonetta lisää.

Rukatunturi Oy joutui ennen pitkää suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Vuonna 1968 Kuusamon Matkailu Oy joutui myymään osakkeensa Erkki Araluomalle, Osmo Saastamoisen mukaan Finnairin ja Arean painostuksesta. Hän kuitenkin jatkoi toimitusjohtajana vuoteen 1972, jolloin tapahtui jälleen uusia omistussuhteiden järjestelyjä.

Juhani Aho tulee mukaan

Vuonna 1974 tuli mukaan Juhani Aho. Ennen pitkää hotelli-ravintola liittyi Rantasipi-hotelliketjuun. Sen sijaan Ahon isännöimä Rukatunturi Oy hankki omistukseensa hissit, minkä jälkeen alkoi Rukan rinteiden voimakas kehittäminen.

Osmo Saastamoinen oli aloittanut Rukalla hiihtokoulukurssit jo vuonna 1956, mistä vaatimattomasta alusta on kehittynyt valtakunnallisesti kuuluisa hiihtokoulu.

Rukan siivelle alkoi ennen pitkää kehittyä matkailumajoja ja lomamökkejä sekä vihdoin 1970-luvun alussa motelli Ukkoherra.

Vuonna 1969 Kuusamossa tehtiin ensimmäinen matkailututkimus. Tutkimuksen mukaan Kuusamossa oli vuonna 1966 yöpynyt 52 039 turistia. Yöpymisiä oli yhteensä 73 100, joista kesäyöpymisiä 52 000 ja talviyöpymisiä 21 000. Timo Säkkisen mukaan edelleen nämä määrät olivat kasvaneet vuoteen 1969 siten, että yöpyjiä oli 65 300 ja yöpymisiä 92 300, joista 65 300 kesällä ja 27 000 talvella.

Kun Pekka Tirkkonen vuonna 1969 kunnanhallitukselle antamassa matkailuraportissa arveli, että matkailu liiketoimintana toi Kuusamolle vähintäänkin 4 miljoonaa markkaa, häntä epäilemättä pidettiin tuulentupien rakentajana.

Säkkinen päätyy omassa tutkimuksessaan noin 5 miljoonaan markkaan vuoden 1968 osalta. Hänen mukaansa kunta olisi saanut verotuloina matkailun aiheuttamasta tulonmuodostuksesta yli 200 000 markkaa.

Kunnanhallitus ei uskonut lukuja

Eivät liioin Säkkisen laskelmat saaneet kunnanhallitusta vakuuttumaan. Niitäkin pidettiin enimmäkseen täysin tuulesta temmattuina. Kun sen sijaan Kaisa Jyvälä vuonna 1981 julkaisi uuden tutkimuksen Kuusamon matkailun vaikutuksista, siihen suhtauduttiin jo täysin vakavasti. Hänen mukaansa yöpyjiä Kuusamossa oli vuonna 1980 noin 110 300, yöpymisiä 274 190. Mutta suurin yllätys on Jyvälän saamat lukemat Kuusamon matkailun tuloista: ne liikkuvat 33,8 miljoonan markan ja 38,2 miljoonan markan haarukassa. Ja kun Jyvälän arvion mukaan kunta sai suoranaisia verotuloja matkailusta vähintäänkin 1,5 miljoonaa markkaa, ei arviota pidetty ensinkään liian optimistisena.

Syynä suhtautumisen muuttumiseen oli se, että matkailussa oli tapahtunut tällä välillä todella paljon jo silmin nähtävää. Pitäjään oli rakennettu lentokenttä 1970-luvun alussa, ja vuosikymmenen puoleen väliin mennessä sillä alkoi säännöllinen lentoliikenne. Rukan matkailukapasitetti alkoi silmissä kasvaa niin, että talvimatkailu alkoi saavuttaa kesämatkailun. Matkailupalvelut lisääntyivät muutoinkin. Kitkajoen koskenlaskut tulivat jälleen säännöllisiksi.

Keskikitkalle rakensi Vilho Kurtti Kitkapirtti-nimisen motellitasoisen majoitusyrityksen, joka järjesti nuotanvetoa ja rantakalailtoja jne. Kuusamon kirkonkylään rakennettiin osuuskaupan toimesta Kuusamo-hotelli. Matkailukapasiteetin kehityksen näkee parhaiten seuraavissa luvuissa: vuodesijoja oli vuonna 1969 matkailijoiden käytössä 1 319, mutta vuonna 1979 jo 2 159.

Matkailijat alkoivat myös viipyä Kuusamossa entistä pidempään. Kesällä 1964 matkailijat viipyivät Kuusamossa keskimäärin 1,34 yötä, talvella sentään vähän pitempään: 1,62 yötä. Vuonna 1969 oli yöpymisiä henkeä kohti kesällä 1,37 ja talvella 1,69. Sen sijaan vuoteen 1980–1981 mennessä oli tapahtunut ratkaiseva muutos. Silloin kesällä oli keskimäärin 3,9 yöpymistä henkeä kohden, kun taasen talvella 5,1.

Kuusamon matkailukeskuksen vuonna 1991 tekemän tilaston mukaan Kuusamossa matkailijat viipyivät huomattavasti lyhyemmän aikaa 1980-luvun lopulla ja vuonna 1990 kuin kymmentä vuotta aikaisemmin. Samoin yöpymisiä oli vähemmän kuin ennen. Niinpä vuonna 1987 yöpymisiä oli 131 293 ja vuonna 1990 234 299. Yöpyjien keskimääräinen viipymisaika oli vuonna 1987 1,8 vuorokautta ja vuonna 1990 täsmälleen sama. Herää tietysti kysymys, onko kyseessä todellinen muutos vai tilastovirhe? Todennäköisesti yksi luonnollinen selitys on asuntovaunumatkailun valtava lisääntyminen 1980-luvulla. Toisaalta Rukan rakentaminen on tuonut markkinoille paljon sellaisia yöpymispaikkoja, joiden vieraat näy yöpymistilastoissa. Niin ikään varsinkin kesämatkailun palvelut olivat 1980-luvulla pysähdyksissä. Niitä on vasta viime vuosina ryhdytty virittelemään. Näin on laita mm. koskenlaskun sekä erämatkailupalvelujen kohdalla.

Ulkomaalaiset vähentyivät

Ulkomaalaisia matkailijoita kulki vuonna 1980 huomattavasti vähemmän kuin 1970, ja tämä trendi jatkui edelleen 1980-luvulla. Kun matkailijoista 1970 lähes 26 prosenttia oli ulkomaalaisia, joista suurin osa oli saksalaisia, vuonna 1980 ulkomaalaisten osuus oli enää 16 prosenttia ja vuonna 1986 14 prosenttia. Edelleen vuonna 1987 Kuusamoon saapuneista 73 183 matkailijasta enää 9 prosenttia oli ulkomaalaisia ja vuonna 1990 129 999 matkailijasta 8 prosenttia. Samaan aikaan kuitenkin matkailijoiden absoluuttinen lukumäärä oli selvästi kasvanut.

Syitä etsittäessä tähän ulkomaalaisten ja varsinkin saksalaisten matkailijoiden osuuden vähenemiseen on ainakin kaksi heti havaittavissa. Sodan aikana Kuusamossa palvelleet saksalaiset kulkivat täällä 1960- ja 1970-luvuilla verestämässä vanhoja muistojaan. Nyt tämä sukupolvi ei enää matkusta, eikä nuoremmilla sukupolvilla ole Kuusamoon yhtä nostalgisia siteitä kuin vanhemmillaan. Toinen syy on sitten Kuusamon matkailun kannalta jo huomattavasti huolestuttavampi. Me olemme saksalaisille ja muille ulkomaalaisille kallis paikka. Heidän on paljon halvempaa lentää Espanjaan ja Marokkoon, missä on vähemmän sääskiä, tai matkustaa talvella Alpeille, missä pujottelurinteet ovat ihan toista luokkaa kuin Rukalla.

Sivut