Kuusamon pinta-ala ja kulkuneuvot

Ei tämä kuulu Kuusamomme ole suuren suuri eikä pienen pieni. Onpahan vaan noin 10,346 neliökilometriä, vähän vaille yhtä suuri kuin Uudenmaan lääni. Siis emme me täällä juuri liian ahtaalla asu.

Kyliä on 7 nimittäin: Alakitkan-, Heikkilän-, Kirkon-, Lämsän-, Posion-, Poussun- ja Vasaraperän kylät.

Verotaloja on 1:ssä 58, 2:ssa 106, 3:ssa 67, 4:ssä 51, 5:ssä 50, 6:ssa 66 ja 7:ssä 47.

Kirkonkylästä haarautuu kesämaantie muihin paitsi Lämsän kylään.

Viime vuosikymmenen puoliväliin saakka ovat kulkuneuvot supistuneet ”hevospeliin” ja venekyytiin, lukuunottamatta porolla ajoa talvisaikaan.

Kesällä 1905 ilmestyi tuota yksitoikkoisuutta Kuusamojärvellä häiritsemään ensimmäinen moottorivene.

Tällä mallilla jatkui ”merenkulku” aina vuoteen 1910, jolloin ensimmäinen höyryalus ”Kitka” ja toinen moottorivene alkoivat Kitkan selkiä halkomaan. Mieluinen alus ”Kitka” laivasta ei ensinkään tuntunut tulleen. Pahimpia vikoja oli se, että ”makaa” liian syvässä, eikä paraimpia sekään, koska kuluttaa kovasti halkoja. Näistä huolimatta tuotti ensimmäinen ”purjehduskausi” hieman voittoa, mutta toinen kuului jo ”pakkia” lyöneen. Siis jos merkkeihin on taikaa, lienee ”Kitkan” päivät luetut.

Mutta Kitka-laivaa uhkaava kohtalo ei kovinkaan säikäyttänyt kirkonkyläläisiä.

[Kuva: Kuusamo-laiva]
Kuusamo-laiva. Kuva: KKSA, Kuusamo-Seuran kuvakokoelma.

Viime kevättalvella perustettiin Kirkkokedolle Laiva o.y . Alus tilattiin Varkaudesta, jolle annettiin nimi ”Kuusamo”. ”Kuusamosta”, jota rakennettaessa nykyaikaisia vaatimuksia silmällä pidettiin, tuli kaikin puolin siisti ja miellyttävä alus, jolla koematka tehtiin 30 p. Syyskuuta. Muun mukavuuden lisäksi se tasapohjaisena kulki aivan matalassa vedessä, kulkien kuitenkin 15–18 km. tunnissa.

Varhaisen kylmäämisen takia ehti alus välittää liikettä Kuusamo- ja Muojärven välillä ainoastaan toista viikkoa. Joka kerta sai ”Kuusamo” täyttönsä matkustajista, tulipa sitten suuntaan tahi toiseen.

Luulon mukaan tulee alus kannattamaan hyvinkin.

Sananen Kuusamon luonnosta

[Kuva: Selkäjoki Paanajärvellä.]
Selkäjoki Paanajärvellä 1906. Kuva: KKSA, Kuusamo-Seuran kuvakokoelma.

Vaikkakin kova-onni on meidät poloiset potkaissut tänne Lapin kynnykselle taistelemaan ankaran ilmanalan ja karun maaperän kanssa, ei hyvä onnikaan sentään koko selkäänsä meille kääntänyt ole, sillä luonnon kauneutta mitatessaan ei Luoja varmaankaan ole mittaansa säästänyt. Satamitoin lampia ja järviä, sama mokoma jokia koskineen, puroja putouksineen. Suurimmat järvistä ovat laaja ja kaunis Kitka, Kuusamo- ja Muojärvi, satoine kaarineen, salmineen ja lahtineen. lukemattomat harjut, selänteet ja vaarat, joista mahtavimmat Ii-, Nuorunen-, Pyhä-, Ruka-, Valta- ja Naatikkavaara.

Kun kiertelet Kuusamoa, keksii silmäsi aina uutta ja uutta. Mutta kun solahdat Ukonvaaralta alas Paanajärven rantaan, avautuu eteesi näköala, jota et ole osannut aavistaakaan. Edessäsi oleva järvi on suunnilleen 24 km pitkä ja enimmäkseen ainoastaan vajaata kilometriä leveä. Molemmin puolin ovat jylhät vaarat. Tuossa Kuparivuori murskatuin rinnoin valittelee malmipitoisuutensa vuoksi ankaran pommituksen alaiseksi joutuneensa, tuossa Ruskeakallio merkillisine torneineen uhkaavan näköisenä varoittelee matkailijoita kiiren liikkuessa järven puolelta lähestymästä.

Järveen laskee pohjoisesta Terva-, Malina- ja Mäntyjoki, jossa kaksiputouksinen harvinaisen kaunis Mäntykoski vetää puoleensa välinpitämättömimmänkin matkailijan huomion. Eteläpuolelta Selkäjoki vetensä järveen soluttaa. Paitsi jokia, ovat lukuisat purot ja ojat kallioiden lomitse itselleen tiensä järveen uurtaneet.

Kun olet nähnyt kaikki Paanajärven merkillisyydet, olet varmaan valmis lisäämään todistusten lukua yhdellä, jotta Paanajärvi on todellakin ”Suomen Sveitsi”.

Poron hoidosta

Muinaisina aikoina, jolloin maanviljelys oli täällä vielä aivan alkuperäisellä kannalla, oli poro kuusamolaisille kaikki kaikessa. Empimättä voi poronhoitoa nimittää sen aikuiseksi pääelinkeinoksi. Porolla saatiin kotitarpeet kuten puut ja heinät, sillä hevonen löytyi ainoastaan varakkaimmista taloista. Poroilla vedätettiin rahtia Norjaan, Vienanmeren rantaan, Tornioon, Ouluun ja vieläpä syvälle Itä-Venäjällekin. Viimeksi mainittuun paikkaan tehdyt retket olivatkin olleet varsin kannattavia, mutta siihen aikaan siellä asustavat suuret susilaumat ja vihamielinen asujamisto, teki rahdin vedon tälle kairalle aivan mahdottomaksi.

Ajan kuluessa sai maanviljelys aina enemmän ja enemmän jalan sijaa, minkä johdosta hevosten luku lisääntymistään lisääntyi, työntäen poron vetojuhdan näyttämöltä luonnolliseen metsäelämäänsä, ja näin ollen valtasi maanviljelys pääelinkeinon sijan.

Maanviljelyksen astuttua pääelinkeinoksi, on poronhoito nykyäänkin luettava tärkeimmäksi sivuelinkeinoksi, sillä kun ”porotavara” on korkeissa hinnoissa, koituu omistajille niistä melkoiset sivutulot. Jos hoidossa noudatettaisiin vähänkään järkiperäisyyttä, voisi tämä tulonlähde kestää tuleviinkin aikoihin, mutta valitettavasti vaanii tätä sivuelinkeinoa uhkaava vaara.

Porot lisääntyvät huimaavaa vauhtia, mistä seuraa, jotta laitumet käyvät aivan riittämättömiksi. Tähän nähden ovatkin paanajärveläiset ja osa alakitkalaisia jo useina talvina laiduntaneet karjojaan Venäjän Lapissa.

Kuluva talvi on harvinaisen huono ”kaivutalvi”, jonka vuoksi porojen häviäminen on enempi kuin varma. Tässä jamassa sopisi hoitosuunnitelmaa muuttaa tarkoitustaan vastaavammalle kannalle.

Kirkkopyhät

Harvan asutuksen ja pitkien välimatkojen tähden ei suurin osa kansaa ole tilaisuudessa ottamaan osaa yhteiseen jumalanpalvelukseen kirkossa kun niin sanottuina kirkkopyhinä. Mainittavimmat kirkkopyhät ovat joulu, pääsiäinen, Juhannus ja Mikkeli, jolloin väkeä saapuu kirkolle useinkin aivan tungokseen saakka. Aattoina on semmoista hyörinää ja häärinää kuin markkinapaikoissa konsanaankin. Kaupustelijat tiepuolessa kopperoistaan tavaroitaan tarjoilevat, poromiehet marssivat pirtistä pirttiin selailemassa poroisäntäin merkkikirjoja, kantaen rahat vieraissa palkisissa teurastetuista tahi myydyistä poroista.

Nuorukaiset ja neitoset juhlatällissä ”kraasneula” rinnassa astelevat ”kunnissa” pitkin raittia, ”nakkaavat silmällä” toisiaan, josta useinkin seuraa ”ikuisen solmun solmiaminen”.

Sunnuntai-aamuna työntyy kansa kirkkoon, josta palattua useat niistä, jotka eivät aijo käydä kirkon perällä (ehtoollisella), lähtevät paluumatkalle. Toisena pyhänä kirkonmenojen päätyttyä katoaa loputkin ja niin vallitsee Kirkkokedolla taas vanha rauha seuraavaan juhlaan saakka.

Laestadiolaisuuden synty

Entisaikaan, kun yhteiseen jumalanpalvelukseen oltiin tilaisuudessa osaa ottamaan ainoastaan kirkossa ja kinkeritilaisuuksissa, kyti kansassa jonkinverran kotihartauttakin. Sunnuntai-aamuna tuli lasten lukea ”pitkääkirjaansa” ennenkuin saivat maitovellikuppiinsa (maitovelli pyhäaamukeitto jo vanhoilta ajoilta) käsiksi käydä. Eineen jälkeen nosti talon vanhin raamatun pöydälle, luki sitä, jota perheen jäsenet hartaudella kuuntelivat.

Mutta vuonna 1865 tapahtui uskon elämässä käännös. Alamaasta käsin alkoi puhaltelemaan laestadiolainen henki. Eräs Aappo Tikkanen l. Sileämaa niminen seppä Pudasjärveltä, saapui Posiolle Takkisen taloon takomaan. Pajassa työskennellessään puheli hän lietsojalleen, talon Juho nimiselle pojalle, uudesta opista. Juhosta tulikin pian uuden aatteen kannattaja. Ajan kuluessa kehittyi hänestä saarnamies, joka kierteli sanaa selittelemässä ei ainoastaan kotimaassa vaan vieläpä Amerikassakin saakka.

Takkiselta levisi uusi oppi Saaraniemeen y.m. , saartaen pian koko paikkakunnan.

Saarnamiehiä kohosi siellä täällä, joista kuuluisimmat Pyhä-Sippa, Heikki Säkkinen, Paavo Ronkainen, Sippa Suorajärvi ja Topi Raivola.

Sanottakoonpa tästä liikkeestä mitä tahansa, mutta tunnustaa täytyy että paljon siunausta aikakin alkuaikoinaan se paikkakunnalle toi, sillä raakoja tapoja alettiin kammoa ja julkisia syntejä kalppoa.

Nykyaikoina on täälläkin tämän liikkeen tunnustajain keskuudessa erimielisyyttä huomattavissa.