Kuusamon terveydenhoito-olot vuosisadan vaihteessa

Kuusamossa ei ollut vielä 1880-luvulla minkäänlaista terveydenhoitohenkilöstöä rokottajaa lukuunottamatta. Kuusamolaisia kävi 1800-luvun alkupuoliskolla rokottamassa Pudasjärven lukkari Isak Stenius. Myöhemmin kuusamolaisia rokotti apulaispastori Johan Gabriel Wilander sekä hänen jälkeensä lukkari Herman Määttä. Pahemmin sairaat lähetettiin kunnan kustannuksella Oulun läänin ”lasarettiin” sekä vuodesta 1859 aina silloin tällöin Pudasjärven piirilääkärin ”syyniin”.

Viimeksi mainittu viranomainen teki aina silloin tällöin myös virkamatkoja Kuusamoon, erikoisesti milloin kulkutaudit uhkasivat pitäjäläisten terveyttä. Yleensä nämä saapuivat itärajan yli ja aiheuttivat aina ylimääräisiä toimenpiteitä. Kuusamon kunnallislautakunnalla oli hallussaan kokonainen lääkevarasto, josta se piirilääkärin ohjeen mukaan jakoi lääkkeitä taloihin, missä sairaita oli. Niinpä esim. v. 1891 piirilääkärin määräyksestä lautakunta toimitti 10 pullollista lääkkeitä Lehdon ja Vuolajärven taloihin. Piirilääkäri valitti lääkintöhallitukselle, että nimenomaan rahtimiehet toimivat taudin kantajina.

Kätilön virka päätettiin kuntaan perustaa pitkän jahkailun jälkeen vuonna 1889. Kuusamon kunta valitsi kokouksessaan 28.9.1889 kätilöksi Maria Sofia Nybergin, mistä kunnallislautakunnan esimies ilmoitti Pudasjärven piirilääkärille; 2.12.1889 samainen kätilö valittiin myös pitäjän rokottajaksi. Tosin tämä kätilö kyllästyi hyvin nopeasti Kuusamoon ilmeisesti töiden runsauden ja heikohkon palkan takia ja erosi virastaan kesällä 1891.

Nybergin erottua virastaan Kuusamon terveydenhoito-olot joutuivat seuraavina vuosina lähes kaoottiseen tilaan. Rajan yli idästä saapui isorokkoepidemia toisensa jälkeen. Tilanne alkoi kirkastua vasta 1890-luvun puolivälissä, mihin mennessä Kuusamo sai sekä toimivan haara-apteekin vuoden 1892 loppupuolella että vakinaisen kätilön. Tammikuun 1. päivänä 1894 kunnankokous valitsi Hanna Aaltosen kunnan kätilöksi. Samana vuonna tämä 24-vuotias naisihminen aloitti sitten yli 40-vuotisen lapsenpäästäjän uransa.

Kuusamon kunta oli useat kerrat pyrkinyt saamaan lääkäriä kuntaan, mutta varsin vaatimattomalla menestyksellä. Alun perin pyrittiin Pudasjärven piirilääkärin asemapaikka muuttamaan Kuusamoon, mutta kun tämä osoittautui mahdottomaksi, kunta alkoi vaatia aluelääkäriä kuntaan. Ponnistelut tuottivat tulosta v. 1900, jolloin senaatti 12.3. päätti perustaa aluelääkärin virat Turtolaan, Kuusamoon, Inariin ja Hyrynsalmelle. Sen jälkeen, kun aluelääkäri oli kuntaan saatu, ryhdyttiin puuhaamaan aluesairaalaa. Vuonna 1904 valtiolta saatiin lupaus 15 000 markan rakennusavustuksesta. Loppuvuodesta 1906 sairaala alkoikin olla jo valmis. Lääkärin ja sairaalan saaminen paikkakunnalle merkitsi terveydenhoito-olojen ratkaisevaa paranemista, mikä näkyi mm. siinä, että paikkakunnalle alettiin yleisesti vaatia vakinaista apteekkia.

Kuusamon haara-apteekki

Aloite haara-apteekin perustamiseksi Kuusamoon näyttää lähteneen samaan aikaan sekä Pudasjärven apteekkarilta Karl Arrheniukselta että piirilääkäri Jakob Stenbäckiltä. He näyttävät kuitenkin toimineen sulassa yhteisymmärryksessä. Sen sijaan kuusamolaiset eivät näytä osanneen vaatia itselleen apteekkia. He olivat sen sijaan tehneet kuvernöörille montakin anomusta lääkärin saamiseksi paikkakunnalle. Kun kuvernööri vihdoin 1892 tiedusteli Pudasjärven piirilääkäriltä, mitä mieltä tämä oli Kuusamon lääkäritilanteesta, selitti tämä, ettei Kuusamossa lääkäri voinut paljon mitään saada aikaan ilman apteekkia ja esitti, että Pudasjärven sivuapteekki perustettaisiin Kuusamoon.

Samaan aikaan oli asiassa lähtenyt liikkeelle Karl Arrhenius, joka vasta saman vuoden alussa oli tullut Sandellin jälkeen Pudasjärven apteekkariksi. Hänen anomuksensa Kuusamon haara-apteekin avaamisesta oli lääkintöhallituksessa käsiteltävänä saman vuoden huhtikuun 1. päivänä. Anomukseen saatiinkin saman tien myönteinen päätös, joten Arrhenius saattoi ryhtyä heti toimenpiteisiin. Joulukuun 1. päivänä haara-apteekki eli ”apteekilaatikko”, millä nimellä sitä tuohon aikaan kutsuttiin, saattoi aloittaa toimintansa kauppias Pitkäseltä vuokratussa rakennuksessa Marttilan tilalla. Kuusamon haara-apteekin hoitajaksi ilmoitti Arrhenius lääkintöhallitukselle nimittäneensä farm. studiosus eli farmaseutti Eugen Olsonin.

Tiedot tästä Olsonin aikaisesta apteekista niin kuin itse Olsonistakin ovat äärimmäisen niukat. Apteekki joka tapauksessa siis sijaitsi kauppias Antti Pitkäsen Lappmarkin eli Marttilan tilalla omassa rakennuksessaan. Pitkäsen kauppakartano puolestaan sijaitsi nykyisen Kirkkotien varrella. Sen sijaan haara-apteekki on toiminut ainakin jo vuonna 1896 kirkon läheisyydessä Raistakan naapurissa. Itse apteekkirakennukseen ei ilmeisesti kuulunut juuri muuta kuin apteekkihuone eli offisiini ja jonkinlainen varasto sekä sitten apteekinhoitajan huone ja keittiö.

Olsonin jälkeen Kuusamon haara-apteekin hoitajaksi tuli Matts Arthur Valentin Kronqvist. Hän muutti tänne Kauhavalta Aution kylästä joskus vuoden 1894 alkupuolella; muuttokirja on päivätty 16.5.1894. Kronqvist ei tällä ensi kerralla ollut Kuusamossa kuin kaksi vuotta, sillä elokuun alusta v. 1896 apteekinhoitajaksi tuli farmaseutti Anna Sohlström Virroilta. Kronqvist ei kuitenkaan ottanut papereitaan pois Kuusamosta, mutta koska hänen nuorin tyttärensä Lilly Nadine syntyi 3.1.1897 Alavudella, hän ilmeisesti on ollut ainakin jonkun aikaa siellä. Anna Sohlström muutti pois Kuusamosta v. 1897. Hänen jälkeensä apteekkia saapui hoitamaan farmaseutti Lauri August Sandell (s. 10.8.1862), joka muutti Kuusamoon perheineen, kun taasen Matts Kronqvist oli ilmeisestikin lähtenyt jo v. 1896 suorittamaan proviisorin tutkintoa. Sandell perheineen siirtyi Kuusamosta Viipuriin ilmeisesti jo v. 1899, koska Pudasjärven piirilääkärin vuosikertomuksessa mainitaan Kuusamon apteekin hoitajana v. 1900 jälleen proviisori Kronqvist.

Piirilääkärien piti vuosittain tarkastaa apteekit. Pudasjärven piirilääkäri näyttääkin suorittaneen säännöllisesti Pudasjärven apteekin tarkastuksen. Sen sijaan Kuusamon apteekki on tarkastettu erittäin epäsäännöllisesti, eikä haara-apteekkia ole piirilääkäri tarkastanut kuin muutaman kerran. Koko 1890-luvulta ei ole löytynyt yhtään Kuusamon apteekin tarkastuspöytäkirjaa sen enempää piirilääkärin omasta kuin lääkintöhallituksenkaan arkistosta. Muutamassa vuosikertomuksessa piirilääkäri mainitsee kyllä tarkastaneensa Kuusamonkin haara-apteekin. Vastan sen jälkeen, kun Kuusamoon 1900-luvun alussa tuli aluelääkäri, apteekin tarkastus lähti säännöllisesti käyntiin. Ensimmäinen aluelääkäri Heikki Huovinen suoritti tarkastukset vuosina 1902–1904; sen jälkeen seurasi jälleen usean vuoden katkos, kunnes apteekki tarkastettiin jälleen v. 1908 eli siinä vaiheessa, kun ryhdyttiin puuhaamaan sen itsenäistämistä.

Kuusamon kunnankokouksessa asia otettiin esille vuoden viimeisessä kokouksessa v. 1907. Siellä todettiin yksimielisesti, että sen jälkeen kun pitäjään oli saatu oma sairaala, ei haara-apteekki voinut tyydyttää enää sekä sen että yleisön lääkehuoltoa, vaan kuntaan oli saatava itsenäinen apteekki. Niinpä kunta päätti anoa senaatilta omaa apteekkia ja valitsi kunnan puolesta anomusta tekemään kunnan esimies Juho Brännholmin ja proviisori Valentin Kronqvistin.

Kronqvist ja hänen apteekkinsa

Kuusamon ensimmäinen apteekkari Matts Arthur Valentin Kronqvist oli syntynyt heinäkuun 18. päivänä v. 1863 Kokkolan kaupungissa. Kirkonkirjojen mukaan Kronqvist muutti Kuusamoon Kauhavalta v. 1893, Siellä hän ei ole voinut toimia apteekissa, koska Kauhavalla ei vielä sellaista ollut (perustettiin vasta v. 1905). Tämän jälkeen matrikkeli toteaa hänestä vain: ”Provisor 25.5.1899. Förestod därefter apoteksfilialen i Kuusamo”. Matrikkeli ei siis tiedä mitään siitäkään, että Kronqvist itse asiassa tuli hoitamaan Kuusamon haara-apteekkia jo v. 1894.

Kuusamon ensimmäinen itsenäinen apteekki sijaitsi Raistakan kauppakartanon ja muutamaa vuotta aikaisemmin rakennetun aluesairaalan välittömässä läheisyydessä. Apteekkirakennus oli iso ja tilava punainen hirsirakennus, jonka ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi itse apteekki ja toisessa kerroksessa olivat apteekkarin asuinhuoneet. Talon kellari sisustettiin lääkekellariksi apteekin itsenäistyessä. Apteekki ei olisi voinut juuri paremmin sijaita, sillä sairaalalle oli matkaa vajaat 200 m.

Kronqvistin apteekissa pidettiin v. 1909 kaksi tarkastusta ja seuraavana vuonna vielä yksi. Kesäkuun 18. päivänä v. 1909 Pudasjärven piirilääkäri Karl Mellberg suoritti lääkintöhallituksen määräämän tarkastuksen vasta käyttöön otetussa apteekissa. Apteekkihuoneistohan oli sama kuin haara-apteekin aikana. Itse apteekkiin kuului kaksi huonetta: offisiini eli varsinainen apteekkihuone ja materiaalihuone, joka toimi samalla laboratoriona. Nämä olivat siistit. Erikoisesti mainitaan, että apteekkari oli hankkinut uudet tummat poltetuilla sineteillä ja lasikorkeilla varustetut pullot. Tiski, reseptipulpetti sekä muut kalusteet oli uusittu. Materiaalihuoneesta puuttui vielä destillaattori eli veden tislauslaite ja kemialliset reagenssit eli näyttimet. Kellari oli kesken remontin; samoin ullakko oli vielä kesäkuussa sekainen ja siivoamaton.

Perjantaina elokuun 4. päivänä v. 1911 Kuusamon apteekissa tapahtui kohtalokas onnettomuus. Apteekin varastoon olivat menneet iltapäivällä apteekkioppilas Allan Johansson ja palvelijatar Iida Lämsä etsimään spriitä. Apteekkarin piti lähteä perustamaan Posiolle lääkevarastoa, ja hän lähetti siksi apulaisensa asialle hakemaan matkaevästä. Nämä avasivat spriitynnyrin, ja Johanssonin neuvosta Iida Lämsä raapaisi tulitikun, jolloin puolityhjässä tynnyrissä kaasuuntunut sprii räjähti ja onneton palvelijatar syttyi palamaan. Hätääntyneenä hän juoksi itse apteekkiin sytyttäen senkin palamaan. Sieltä hän soihtuna syöksyi lähellä sijaitsevaan sairaalaan, joka kaikeksi onnettomuudeksi oli juuri silloin kiinni. Tosin sinne pian saapui aluelääkäri Warpula, joka antoi onnettomuuden uhrille ensiavun, mutta valitettavasti liian myöhään. Iida Lämsä kuoli muutaman tunnin kuluttua. Hän oli kuollessaan vain 20 vuoden vanha. Apteekkioppilas Johansson loukkaantui hänkin melko pahasti, mm. kädet ja kasvot paloivat, mutta hän selvisi kuitenkin onnettomuudesta hengissä.

Itse apteekkari istui onnettomuuden sattuessa naapurissa ”Surnaalin” mäkituvan pirtissä ystävänsä Ilo Tammen luona, kun kuului kamala pamahdus ja lieskat alkoivat näkyä. Apteekkari parahti huonolla suomellaan: ”Mikä satan se oli!” Sitten hän säntäsi paikalle pelastaakseen edes jotakin, mutta turhaan, sillä räjähdysmäisesti palo levisi koko rakennukseen. Läheisen Raistakan kauppakartanon pirtti paloi samassa tulipalossa. Kaiku-lehden antaman tiedon mukaan apteekkirakennus oli vakuutettu 32 000 markasta. Vakuutus ei missään nimessä vastannut vahinkoja, sillä saman vuoden lopulla aloitetussa Kronqvistin kuolinpesän konkurssioikeudenkäynnissä todettiin apteekkarilla olleen velkoja lähes 75 000 markkaa.

Apteekin vaiheet 1911–1919

Apteekin vaiheet palon jälkeen olivat melkoisen sotkuiset. Kronqvist itse näyttää menettäneen otteensa tapahtumiin ja eläneen välillä melkoisen epäsäännöllistä elämää. Monet hänen läheisensä – jopa aluelääkäri Warpula – totesivat myöhemmin, että hän eli välillä ”sekavassa mielentilassa”. Joka tapauksessa näyttää siltä, ettei apteekki ollut suljettuna kovinkaan pitkää aikaa, vaan se avattiin nykyisen kirkonkylän koulun paikalla sijainneessa käräjätalossa. Ilmeisesti apteekkareilta Oskari Wiikinkoskelta ja Hugo Hasselblattilta hankittiin uusi käteislääkevarasto palaneen sijaan.

Sen sijaan Kronqvistin kuolema muutti tilanteen perusteellisesti. Tämä kovia kokenut ja ilmeisesti elämisen halunsa täysin menettänyt apteekkari kuoli 13. päivänä syyskuuta v. 1911. Pudasjärven piirilääkärin mukaan Vierelän kauppakartanoon oltiin uutta apteekkia juuri avaamassa, kun apteekkarin äkillinen kuolema keskeytti työt. Tosin niitä oli ilmeisesti siihenkin saakka hoidettu varsin paljon ilman häntä, mutta lääkintöhallitus kuultuaan apteekkarin kuolemasta ja siitä, ettei ketään farmaseuttista koulutusta saanutta henkilöä ollut paikalla, määräsi yksinkertaisesti apteekin suljettavaksi.

Kronqvistin kuoltua hänen kuolinpesänsä jouduttiin asettamaan selvitystilaan. Ilmeisestikin 28. päivänä syyskuuta v. 1911 paikalle sitten saapui Kuusankoskelta proviisori Max Runar Sandelin. Hän alkoi siis hoitaa apteekkia juuri konkurssipesän laskuun. Max Runar Sandelin oli syntynyt Vaasassa 25.10.1878. Täältä hän sitten muuttikin Kuusamoon. Hänen palveluaikansa ei sitten muodostunutkaan Kuusamossa kovinkaan pitkäksi, sillä jo seuraavan vuoden toukokuun 1. päivästä hän lähti Kuusamosta pois.

Sandelinin tilalle tuli 1.5.1912 Rudolf Alarik Torckell. Kronqvistin oikeudenomistajien, ts. hänen tyttäriensä Ellen Matildan ja Jenni Elisabetin, omistusoikeus Kuusamon apteekkiin kesti vuoden 1918 tammikuun 1. päivään. Apteekkia siis tuli kyseisestä päivämäärästä alkaen hoitamaan proviisori Rudolf Alarik Torckell, joka sitten jäikin Kuusamoon pitkäksi ajaksi ja hankki Kronqvistin perillisten kuuden armovuoden jälkeen itselleen Kuusamon apteekin oikeudet. Vierelän kauppatalosta apteekki muutettiin lokakuussa v. 1913 Sihveri Herman Ervastin kauppakartanoon. Tämä rakennus sijaitsi suunnilleen nykyisen Haapakosken kenkäkaupan kohdalla, siis Kitkantien varrella vajaan kilometrin päässä kirkosta länteen tien pohjoispuolella.

Apteekkioikeudet jo varsin pitkään hoitamaansa apteekkiin Rudolf Alarik Torckell sai 22.8.1917. Varsinaisen omistusoikeuden hän kuitenkin sai vasta 1.1.1918, jolloin Kronqvistin oikeudenomistajien kuusi armovuotta päättyivät. Hänen toimikautensa muodostui sitten kuitenkin aivan yllättävän lyhyeksi, sillä jo 18.6.1919 hän hakemuksestaan sai oikeudet Dragsfjärdin Taalintehtaan (Dalsbruk) apteekkiin.

Rudolf Alarik Torckellin lähtö tapahtuikin sitten varsin rajulla ja ehdottomalla tavalla. Saatuaan Dalsbrukin apteekin oikeudet hän tarjosi apteekkikiinteistöään lääkintöhallitukselle ostettavaksi. Lääkintöhallitus ei ollut asiasta kiinnostunut, vaikka piirilääkäri antoikin kiinteistöstä varsin myönteisen kuvan. Silloin Torckell yksinkertaisesti lopetti apteekin sen enempää lääkintöhallitukselle edes ilmoittamatta. Hän varastoi lääkkeet väliaikaiseen varastoon, myi kiinteistönsä eräälle kauppiaalle ja matkusti pois, seuraajaansa tapaamatta. Pudasjärven piirilääkäri Onni Sjölin ilmoittikin lääkintöhallitukselle: ”Apteekkari Torckell suvaitsi toimia, siten, ettei hänen seuraajallaan ollut mistä aloittaa.” Kun apteekki suljettiin 25. päivänä lokakuuta v. 1919, niin seuraava apteekkari sai sen avatuksi vasta 1. päivänä joulukuuta samana vuonna.

Kuusamon apteekki 1919–1939

Vuoden 1919 lopussa paikkakunnalle saapui uusi apteekkari, Väinö Selim Sakari Kiviharju. Kiviharju joutui siis organisoimaan apteekkinsa aivan tyhjästä paikkakunnalle tultuaan. Hän vuokrasi apteekkihuoneiston Väinölän talosta, joka sijaitsi lähellä Ouluntien ja Kitkantien risteystä eli nk. Neljäntien haaraa. Samassa talossa sijaitsi apteekin lisäksi myös tilapäinen lääkärin vastaanotto ja postikonttori.

[Kuva: Kuusamon vanha apteekki]
Ouluntie; vasemmalla apteekki, oikealla Atlas-pankki ja Valkola. Kuva: Jenni Nummijärven kuvakokoelma/KS, KKSA.

Heti paikkakunnalle saavuttuaan apteekkari Kiviharju alkoi puuhata omaa apteekkikiinteistöä. V. 1921 hän osti nk. Ilmolan talon (No. 59) Oulun tien varresta, neljäntienhaarasta noin 400 metriä Ouluun päin, nykyisen Veikko Kantolan omistaman puurakennuksen paikalta tien länsipuolella.

Vuoden 1922 tarkastuksessa, jonka piti lokakuun 7. päivänä piirilääkäri Paul Zakarias Collan, todettiin, että apteekin päärakennus alkoi olla valmiina ja käyttökunnossa. Itse apteekkihuoneen pinta-ala oli 5,30 × 2,65 metriä. Itse ostajain puoli oli 2,85 × 2,85 metriä, ja siihen johti ulko-ovi itäkoillisesta nurkasta. Tämän asiakastilan erotti muusta apteekkihuoneesta jo Ervastin ja Väinölän apteekeissa palvellut vanha tiski ja reseptipulpetti. Sen jälkeen, kun Kiviharjut muuttivat Ilmolan taloon, apteekista tuli ensimmäisen kerran historiansa aikana Kuusamossa lähes omavarainen kartanoyhteisö.

Apteekin välineistö alkoi kehittyä heti Kiviharjun muutettua Ilmolan apteekkiin. Kun vuoden 1922 tarkastuksessa välineitä mainittiin vain vaaka, punnukset, tunktuuraprässi ja pulverimylly, oli kahden vuoden kuluttua hankittu näiden lisäksi venenamortteli, infuusiprässi ja perkolaattori. Apteekin pullot ja purkit olivat pääasiassa oranssista lasia, jotka oli varustettu hiotuilla lasitulpilla. Laatikoihin oli tilattu Saksasta emaliset etiketit. Kiviharju jätti siis muuttaessaan vuoden 1928 lopulla Kuusamosta jälkeensä hyvin kehittyneen apteekin.

Uusi apteekkari Leonard Ilmari Grahn (eli Kiutamo, jonka nimen hän omaksui 1930-luvun puolivälissä) oli syntynyt Uudessakaupungissa marraskuun 7. päivänä v. 1889. Varsin pian uuden apteekkarin saavuttua sattui järkyttävä onnettomuus. Keskellä yötä syttyi apteekin navettarakennus palamaan. Tien toisella puolen asuvat Tirkkoset tulivat herättämään apteekin väen. Siinä vaiheessa ei itse rakennukselle ollut juuri mitään tehtävissä muuta kuin siirtää karjaa turvaan. Pitäjässähän ei ollut tuohon aikaan mitään palokuntaakaan. Sammutusväkenä toimivat naapurien lisäksi paikallisen Rajavartiokomppanian sotilaat. Sammutustyö keskittyi lähinnä päärakennuksen ja viereisen ulkorakennuksen suojaamiseen. Ensiksi mainittua suojattiin siten, että pressukangas vedettiin sen päälle ja siihen mätettiin lunta. Viereisen ulkorakennuksen tien puoleisessa eli itäpäässä oli makasiinihuone, missä säilytettiin pirtut ja tentut. Nämä oli tietysti kiireen vilkkaa siirrettävä sieltä pois lumen keskelle maantieojaan, missä ne sitten seisoivat ilman minkäänlaista vartiota pitkälle seuraavaan päivään. Aika suuri oli apteekkarin hämmästys, kun hän seuraavana päivänä huolehtiessaan näitä väkeviä aineita takaisin suojaan huomasi, ettei tippaakaan ollut varastettu. Tämä tapahtui kieltolain loppuaikoina, jolloin pirtu oli maan kysytyintä ainetta.

Apteekki sijaitsi samoissa tiloissa kuin Kiviharjunkin aikana. Apteekissa työskenteli apteekkarin ohella yleensä vain yksi farmaseutti aina vuoteen 1937. Silloin tilanne muuttui niin, että apteekkiin tuli proviisori ja hänen lisäkseen siellä työskenteli farmaseutti ja apteekkioppilas. Tuon aikainen apteekkityö oli kovaa. Apteekkialallehan oli varsin pitkään, aina vuoteen 1938 saakka, päästy keskikoulupohjalta. Sen vuoksi alalla oli säilynyt pitempään kuin muilla aloilla vanha käsityöläisammatin perinne, jonka mukaan ensin oli opeteltava kunnolla käytäntö ihan ruohonjuuritasolla ja vasta tämän päälle voitiin rakentaa teoriaa. Vieno Ahonen (os. Niskala), joka aloitti apteekkioppilaana Kuusamon apteekissa kesäkuussa v. 1940 kuvaa tuon ajan apteekkilaisen työtä seuraavasti:

”Ensimmäiseksi otettiin ylioppilasneidiltä luulot pois; pulloja pesemään pullovarastoon pihan toiselle puolelle. Eihän kukaan muu olisikaan osannut asetella pestyjä pulloja ylösalaisin puhtaisiin laatikoihin. Sitten pölyjä pyyhkimään. Siinäkin oli omat hienoutensa. ’Älä vain sekota niitä pulloja’. Kamferi ym. tippapullojen täyttämisessä oli omat säännöt, mille korkeudelle tuli etiketti ja miten korkki… Välillä kuului komento, että haeppas sitä tai tätä ulkovarastoista. Kellari oli kaukana ulkorakennuksen takana, siellä olivat kylmän vaativat lääkkeet. Perään huudettiin: ’Juokse’. Pirtut olivat ulkovarastossa, tosin lähempänä pihapiirissä. ’Täytä iso pullo tynnyristä’. Kyllähän se letkulla kävi melko kätevästi, mutta lysolin imaiseminen pelotti hirveästi, onneksi siinä letkussa oli puolivälissä lasiputki, että tiesi pitää varansa. Talvipakkasella se oli kylmää puuhaa. Paperivarasto oli vintissä. Kyllä siinä portaat kolisivat, kun juoksi puupohjakengissä hakemaan pulverikapseleita ja pusseja. Siihen aikaan ei ollut mitään teknisiä apulaisia niinkuin nyt. Apteekkari komensi joskus piikoja vahtimaan keittiön hellalla kiehuvia dekokteja ja infuuseja. Oppilaan vastuulla olivat niin decoct uvae ursi, infuuseista kaikki muut paitsi inf. adon. vern. Sairaalan keittosuolaliuoksen teki oppilas 2000 ml:n parrunpääpulloon. Hellalle asetettiin suuri, vedellä täytetty, kaarimalja, jossa oli pakkauslastua pehmikkeenä. Voipaperilla ympäröity vanutuppo pantiin pullon suuhun ja kun liuos oli ’desinfioitu’ vanu pois ja korkki voipaperin sisään. En muista, miten kauan olin työssä ruokapalkalla. ’Ethän sinä vielä mitään osaakaan’. Työpäivä oli 9–19 ja risat, jos piti vielä toimittaa paketteja autolle.”

Kuusamon apteekki sodissa ja evakossa

Lähestyvä sota ei tietystikään tullut paikkakunnalle ihan niin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olihan jo elokuussa koko maassa pantu toimeen YH eli ylimääräiset kertausharjoitukset. Koska itärajan takana havaittiin jo heti alkusyksystä vihollisen lisääntyvää toimeliaisuutta, lähetettiin Kuusamoonkin Rajakomppanialle vahvistuksia. Kylällä alkoi näkyä entistä useammin sotilaspukuisia henkilöitä. Myös apteekin myynnissä tämä näkyi, sillä se vilkastui voimakkaasti syksyn mittaan, olkoonkin, että tänne siirretyillä sotilasyksiköillä oli pian oma lääkevarastonsa.

Varsin pian sotatilan alkamisen jälkeen 19. päivänä joulukuuta v. 1939 Kuusamon apteekin lääkevarasto pakattiin pakkilaatikoihin, ja se siirtyi Pudasjärvelle. Vuoden 1940 apteekintarkastuspöytäkirjaan on aluelääkäri Ali Ervasti merkinnyt seuraavan huomautuksen:

Apteekki on sotilas- ja lääkintäviranomaisten kanssa asiasta neuvoteltua ja sovittua ollut sotatilan johdosta ja paikkakunnan silloisen aseman vuoksi pois toiminnasta 19/12 -39–6/5 -40.

Kuusamon apteekki siirrettiin siis pakkilaatikoissa Pudasjärvelle, missä se viettikin koko sodan ajan ja myös huhtikuun rauhanteon jälkeistä aikaa. Anneli Grahnin mukaan apteekki ei toiminut ollenkaan evakkopaikassaan, vaan lääkevarasto pidettiin pakkilaatikoissa aina sinne saakka, kunnes se voitiin kuljettaa takaisin Kuusamoon. Hänen mukaansa takaisin paluu olisi tapahtunut heti sodan päätyttyä, mutta aivan niin pian se ei ollut mahdollistakaan, sillä pääosan väestöstä annettiin palata kotiseudulle vasta toukokuussa, jolloin ilmat olivat jo lämmenneet ja toukotöihin piti ryhtyä valmistautumaan. Apteekki on tullut muiden liikkeiden tavoin toukokuun alussa ja avannut ovensa yleisölle, niin kuin jo edellä kävi ilmi, toukokuun 6. päivänä. Toiminnan käynnistämisessä ei ollutkaan tällä kerralla mitään erikoisia vaikeuksia, sillä sekä apteekin rakennukset että koko kirkonkylä olivat säästyneet vaurioilta.

Seuraava välirauhan aika oli apteekin kannalta varsin tuottoisaa aikaa, sillä Kuusamossa oli paljon linnoitusjoukkoja rakentamassa pitäjän halki kulkevaa puolustuslinjaa. Jatkosotahan alkoi kesäkuun lopussa 1941. Sota-aika ei oikeastaan tuonut muuta muutosta Kuusamon apteekin toimintaan kuin että saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden määrä Kuusamon apteekin asiakkaina jatkuvasti lisääntyi.

Vieno Ahonen muistelee, että apteekkari Kiutamo piti mielellään saksalaisia vierainaan. Silloin hänen, mitättömän apteekkioppilaan, saksan kielen taito kohosi arvoon arvaamattomaan. Hän oli nimittäin ollut kokonaisen kesän Saksassa v. 1938 kieltä oppimassa ja puhui sitä aika sujuvasti. Huomattuaan Kuusamon apteekin palvelualttiuden ja sen, että sieltä löytyi kielitaitoista henkilökuntaa, saksalaiset kävivät sieltä kysymässä kaikenlaista, kuka lautoja, kuka nauloja ja kuka parkkaria. Halusipa joku, että nuori apteekkioppilas kääntäisi hänelle saapuneen rakkauskirjeenkin. Mutta kaikille eivät pelkät hyvät neuvot ja kirjeiden kääntämiset riittäneet. Vieno Ahonen kirjoittaa seuraavasti:

”Eräänä sunnuntai-iltana minut soitettiin tulemaan kiireesti käsikauppaan. Sujautin suksilla talouskaupan pihan poikki palvelemaan rintamalta siirrettyä sotilasosastoa. Kyllä siinä pullo poikineen myytiin anistippaa, kanelin-pomeranssin ja mitä väriä vain apteekkari ehti dilutuksen joukkoon panna. Kuultiin myöhemmin, että sama porukka oli ryöstänyt Kajaanissa viinakaupan. Siihen aikaan sanottiin, että kyllä kait se on apteekkarien helppo rikastua, kun myyvät vettä tipottain. Tuona kertana ei kyllä vettä myyty.”

Apteekkari Ilmari Kiutamo muutti Kuusamosta Urjalaan syyskuussa v. 1942. Muutto oli jossakin määrin yllättävä, sillä Kuusamon apteekki oli varsin hyvin kannattava apteekki ja Kiutamon perhe oli jo hyvin kotiutunut Kuusamoon. Kuusamon uusi apteekkari, Veikko Edvard Vuorento, ent. Müller, oli syntynyt Mäntyharjulla marraskuun 11. päivänä v. 1901 Aksel Viljam Müllerin ja Lyydia Hyyryläisen poikana. Kuusamon apteekin apteekkioikeudet hän sai 19.11.1942, ja apteekin hän otti vastaan 21.12.1942. Jo ennen uuden apteekkarin saapumista oli Kiutamo siis ehtinyt matkustaa pois. Vastuu apteekin hoitamisesta oli nimittäin jo 7.9. siirtynyt farmaseutti Hilkka Savolaiselle, ja tämä hoiti apteekkia aina vuoden loppuun saakka.

Apteekki toimi Vuorennon aikana aluksi edelleen vanhassa Ilmolan kiinteistössä, joka siis oli yhä apteekkari Kiutamon omistuksessa. Jo vuoden 1943 tarkastuksessa, jonka suoritti lääkintöhallituksen apteekkien tarkastaja K. K. E. Vihma, todettiin vanhan kiinteistön käyneen apteekin laajentuneen toiminnan huomioon ottaen aivan liian pieneksi. Apteekkari Vuorento ilmoittikin, että hänen suunnitelmissaan oli muuttaa apteekki tilavampaan huoneistoon heti, kun olosuhteet sen sallisivat.

Tieto sotatoimien loppumisesta Suomen ja Neuvostoliiton välillä saapui 4.9.1944. Jo sitä ennen oli Kuusamon rajaseudut jouduttu evakuoimaan venäläisten lisääntyneen desanttivaaran johdosta. Koko pitäjän evakuointikäsky saapui jo 5.9., ja tästä päivämäärästä noin kahden viikon kuluessa Kuusamo sitten evakuoitiin. Apteekki oli viimeisiä laitoksia, joka sulki Kuusamon kirkolla ovensa. Vuoden 1944 henkilökuntaluettelossa on maininta, jonka mukaan apteekki evakuoitiin syyskuun 11. päivänä.

Kuusamon apteekin lääkevarasto evakuoitiin Vihantiin. Kuusamolaiset alkoivat palata evakosta jo vuoden vaihteessa, niin että Kuusamon osuuskaupan myymälä aloitti toimintansa jo tammikuussa v. 1945 Nilonkankaan eräässä parakissa. Koska Kuusamon aluesairaala oli evakossa Oulaisten kunnalliskodilla, perustettiin paikkakunnalle tilapäinen siirtolaisten sairaala Kuuselan taloon Kuusamojärven pohjoisrannalle. Sen lääkäriksi lähetettiin lääket. lis. Arvo Nyman Tampereelta. Kun tämä sairaala aloitti toimintansa maaliskuun lopussa 1945, oli selvää, että paikkakunnalle kaivattiin myös jonkinlaista apteekkia. Apteekki alkoi toimia Kuuselan talon pirttirakennuksessa.

Kirkonkyläläiset asuivat vuoden 1945 ja seuraavan talven korsuissa, jotka olivat ahtaita, kylmiä ja vetoisia. Leivät paistettiin raunioiden uuneissa. Kaikesta oli puutetta, vaatteista, jalkineista, rakennustarvikkeista ym. Ahtaus oli sanoinkuvaamaton ja hygienian puute silmiinpistävä. Kaikenlaiset sairaudet rehottivat. Kuusela kävi pian aivan liian ahtaaksi ja epäkäytännölliseksi niin sairaalan kuin apteekinkin sijoituspaikkana, joten kirkonkylän puolelle alettiin puuhata uusia. Sairaalalle pystytettiin ensi hätään parakit nykyisen seurakuntatalon paikalle. Sen jälkeen kun nykyisen Porkkatörmän paikalla sijainnut lastenkoti, joka oli ainoastaan yläosaltaan räjähdyksessä vaurioitunut, oli saatu kunnostutetuksi, siirrettiin sairaala sinne. Apteekki sen sijaan sijoitettiin vuoden 1946 alkupuolella vastavalmistuneeseen uuden apteekkirakennuksen navettaan.

Veikko Vuorennon aika 1947–1955

Uutta apteekkia alettiin sodan jälkeen rakentaa Kitkantien varteen lähelle neljäntien haaraa silloisen PYP:n konttorin läheisyyteen. Paikka oli varsin keskeinen ja hyvä liikepaikka. Niin kuin edellä on mainittu Kuuselasta apteekki oli muuttanut jo keväällä 1946 tämän apteekin ulkorakennukseen eli navettaan, joka sijaitsi apteekin pihan toisella puolen. Apteekin päärakennus valmistui vuoden 1947 aikana.

Mainittu apteekkihuoneisto, jonka yhteispinta-ala oli 192 m², käsitti apteekkihuoneen, varasto- ja laboratoriohuoneen, keittiön, joka toimi samalla pullojen pesuhuoneena, konttorihuoneen, päivystyshuoneen ja 5-osaisen kellarin. Kellarin kokonaistilavuus oli noin 90 m². Apteekkihuoneeseen oli Vihannista siirretty koivuinen kalusto. Itse apteekkirakennuksessa oli siis kaksi maanpäällistä kerrosta kellarin lisäksi. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi apteekkitilojen lisäksi keittiö, aika laaja eteinen ja portaikko sekä olohuone. Toisessa kerroksessa sijaitsivat apteekkarin perheen muut asuintilat ja tisuri- eli päivystyshuone.

Vuorennon apteekissa ei henkilökunta enää asunut apteekilla eikä muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta syönytkään siellä. Ulkorakennuksen länsipäässä oli sen sijaan kaksi huonetta, joissa asui talon palveluskuntaa. Vuorennolla oli nimittäin vakituisesti vähintään kaksi palvelijaa, joista toinen oli sisäkkönä ja toinen karjakkona. Lisäksi apteekilla asui vakinaisesti Herman Iittalainen, rouva Vuorennon eno, joka oli tämän huushollin joka paikan mies. Hän oli talonmies, vahtimestari ja isäntärenki samassa persoonassa. Aina ystävällisenä, avuliaana, hymyilevänä mutta samalla tarkkana ja ahkerana Herkko-ukko oli talon suosituin ja luotetuin henkilö.

Veikko Vuorento siirtyi v. 1955 Kuusankosken I Apteekin apteekkariksi. Siirtymisen pääasiallisimpana syynä oli todennäköisesti se, että hän sai oikeudet isompaan apteekkiin.

Kuusamon apteekki 1956–1992

[Ulkokuva Apteekista]
Apteekki sijaitsi Vanttajantiellä vuosina 1958-2010.

Vuorennon jättäessä Kuusamon täällä oli jälleenrakennus loppuun suoritettu. Isojakokin oli hyvässä vauhdissa ja alkoi itse asiassa useimmissa jakokunnissa kääntyä loppusuoralle. Tämä merkitsi Kuusamon astumista uuteen aikaan. Paikkakunnan ripeä kehitys näkyi myös apteekin reseptien lukumäärässä, joka 1960-luvun puoliväliin mennessä moninkertaistui. Vuorennon rakennuttama apteekki kävikin itse asiassa heti hänen seuraajansa, apteekkari Ebba Karhumaan, mielestä liian pieneksi, ja niin hän rakennutti apteekin v. 1957 Vanttajantien varteen lähelle terveyskeskusta ja sairaalaa.

Ebba Karhumaa haki Kuusamon apteekin apteekkioikeuksia ja sai ne 9.2.1956. Apteekin hän otti vastaan 26.3. Aluksi hän asui Vuorennon jälkeensä jättämän apteekin yläkerrassa. Apteekkari Karhumaa oli ensimmäinen naisapteekkari Kuusamossa. Ebba Karhumaa oli pitkän linjan käytännön apteekkilainen, joka itse oli tottunut tekemään paljon tarkkaa työtä ja osasi sitä tietysti myös vaatia toisilta. Hän oli vanhan polven uurastaja, joka oli sitä mieltä, että työhön oli keskityttävä eikä lörpöteltävä sitä tehdessä turhia.

Kun Kuusamoon rakennettiin 1960-luvun puolivälissä 118-paikkainen sairaala, johon tuli erikoistuneen kirurgin virka, minkä lisäksi kunnanlääkärien lukumäärä kasvoi kahdesta neljään, alettiin yhä yleisemmin valittaa yhden apteekin riittämättömyyttä. Valitukset kohdistuivat lähinnä kahteen asiaan: odotustilojen pienuuteen ja sunnuntaipäivystyksen puutteellisuuteen. Nämä valitukset aiheuttivat sen, että apteekissa pidettiin uusintatarkastus helmikuussa v. 1965, vaikka edellisenä vuonna oli pidetty tarkastus. Tässä tarkastuksessa todettiin apteekin odotustilojen, noin 13 m², käyvän ahtaiksi varsinkin ruuhka-aikoina.

Kunnanvaltuuston kokouksessa valtuutettu Taimi Pitkänen otti apteekkiasian esille ylimääräisenä asiana 10.5.1965. Terveyslautakunta teki kunnanhallitukselle esityksen siitä, että kuntaan anottaisiin lääkintöhallitukselta toista apteekkia. Kunnanhallitus puolestaan päätti 1.6.1965 yksimielisesti tehdä asiassa aloitteen. Lääkintöhallitus pyysi vielä lokakuussa kunnalta asiassa lisäselvityksiä, jotka saatuaan se päätti perustaa Kuusamon kuntaan toisen apteekin saatuaan vielä Kuusamon apteekin silloiselta omistajalta kuulla, ettei tämä ollut oikein valmis lisätilojen rakentamiseen.

Toiseen apteekkiin sai apteekkioikeudet 29.9.1966 Kuusamon apteekissa vuosikymmenien ajan palvellut proviisori Teppo Marttinen. Hän saattoi kuitenkin avata apteekkinsa vasta 29.5.1967, sillä uuden apteekin haltijan nimittämistä seurasi valitusprosessi, joka ei kuitenkaan muuttanut tilannetta. Teppo Marttinen avasi apteekkinsa vanhassa osuuspankin kiinteistössä Kitkantiellä aika tavalla keskellä kirkonkylää. Uuden apteekin perustamisen apteekkari Karhumaa-Asikainen tulkitsi henkilökohtaiseksi epäluottamukseksi, ja hän anoi eläkettä, joka hänelle myönnettiinkin. Kuusamon I Apteekin sai apteekkari Karhumaa-Asikaisen jälkeen nimiinsä apteekkari Eino Snellman, joka muutti Kuusamoon Pielisjärveltä. Hän otti apteekin vastaan 12.11.1966. Kuusamoon oli jo silloin perustettu virallisesti toinen apteekki, mutta koska sen apteekkioikeuksista oli valitettu, sen perustaminen oli viivästynyt. Teppo Marttinen avasi oman apteekkinsa 29.5.1967 Kitkantien varteen. Siitä lähtien Snellmanin apteekki oli Kuusamon I apteekki. Se sijaitsi edelleen Ebba Karhumaa-Asikaisen omistamassa kiinteistössä Vanttajantiellä.

Snellman otti vastaan Oulun uuden apteekin 29.6.1969. Tästä kului noin viisi kuukautta, ennen kuin uusi apteekkari saapui paikkakunnalle. Raili Poutanen otti ensimmäisen oman apteekkinsa vastaan 26.11.1970. Oikeudet oli hänelle annettu Kuusamon I apteekkiin jo 22.7.1970. Tämä Kuusamon apteekin kahdeksas apteekkari oli syntynyt Haapasaaressa Suomenlahdella.

Kuusamo oli siis Raili Poutasen ensimmäinen oma apteekki. Tämän kirjoittajalle lähettämässään kirjeessä apteekkari Poutanen selitti tuloaan Kuusamoon siten, että paikkakunta on maankuulu erikoisesti luontonsa ja kasvillisuutensa puolesta, mikä häntä kasvitieteilijänä kiinnosti. Tuttaviakin oli ennestään parinsadan kilometrin päässä. Kun lisäksi Kuusamon I apteekki oli kohtalaisen iso apteekki, niin kyllähän se eteenpäin pyrkivän proviisorin ensimmäiseksi apteekiksi oli hyvinkin houkutteleva. Useillakin kuusamolaisilla näyttää muodostuneen sellainen käsitys, ettei Poutanen oikein kotiutunut Kuusamoon vaan odotti, että saisi etelästä sopivan apteekin. Sellainen avautuikin v. 1979, kun Espoon I eli Tapiolan apteekin apteekkioikeudet tulivat haettavaksi. Raili Poutanen haki näitä oikeuksia ja sai ne 14.2.1979. Tämän apteekin hän otti vastaan 1.8.1979. Seuraavaksi apteekkioikeudet Kuusamoon sai 1.8.1979 Reetta Mustonen, joka vastaanotti I apteekin 7.12.1979.


[Lisäys 7.7.2010]: Reetta Mustonen toimi Kuusamon I apteekin apteekkarina vuosina 1979-2008. Tammikuussa 2008 apteekkarina aloitti Arja Karjalainen. Huhtikuussa 2010 Kuusamon I apteekki muutti uusiin tiloihin tavaratalo Prisman yhteyteen.