Euroopan kehitys on vaikuttanut luonnollisesti Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan kehitykseen. Sekin näkyy maisemakuvassa tänä päivänä. Seuraavassa kehitystä tarkastellaan kronologisessa järjestyksessä. Pääpaino on yleisissä muutosilmiöissä, politiikassa ja sotahistoriassa.

Ruotsin vallan aika

1600-luvun alkupuoli oli Ruotsin valloitussotien aikaa. Kuningas Kaarle IX:n suunnitelmiin kuului ns. Valkean meren ohjelma: Kuolan ja Vienan valtaaminen. Sen toteuttamisen tukikohdaksi suunniteltiin Oulun linnaa. Muutenkin Kaarle IX kiinnitti huomiota Pohjanmaahan, joka sai hänen toimestaan ensimmäiset kaupunkinsa, Oulun lisäksi Vaasan (1604). Oulu alkoi heti muodostua alueensa ruotsinkieliseksi sivistys- ja hallintokeskukseksi kuitenkin siten, että suomen kieli säilyi vahvana. Kun seuraava kuningas Kustaa II Aadolf luopui isänsä sotaisista tavoitteista, Pohjanmaalle tuli rauhan vuosisata yli 200 vuotta kestäneiden sotien jälkeen.

Kaupan keskittäminen

[Kuva: aittoja Oulun torinrannassa]
Varastoaittoja Oulun kauppatorilla.

Euroopan talouselämässä alkoi 1600-luvulla merkantilismin aika. Sen mukaan Pohjois-Pohjanmaallakin kaupankäynti keskitettiin kaupunkeihin, Ouluun ja Raaheen, joiden toreille talonpojat toivat tuotteitaan myytäväksi (esimerkiksi heiniä Heinätorille Oulussa). Kaupunkeja ympäröi aita, jonka porteilla oli tulli, Oulussa Limingantulli, Kajaanintulli, Myllytulli ja Meritulli – tuttuja kaupunginosien nimiä nykyäänkin. Maaseutu jaettiin kauppapiireihin, ja kaupungit valvoivat tarkasti, ettei rajoja ylitetty. Maaseudulla oli ajoittain markkinoita, jonne kaupunkien porvarit tulivat ostamaan tuotteita. Kalajoen Plassi ja Iin Hamina ovat niistä elävänä muistona. Kauppiailla oli varastoaittoja, joita on erikoisen paljon säilynyt Oulun entisen sataman tuntumassa, nykyisellä kauppatorilla.

Kreivi- ja vapaaherrakunnat

1600-luku oli myös ylhäisaatelin valta-aikaa. Syrjäisten alueiden kehittämiseksi Ruotsi perusti suurläänejä, kreivi- ja vapaaherrakuntia. Lähes koko Pohjanmaa läänitettiin Tukholman ylhäisaatelille. Läänitysten saajat saivat alueen verotulot muiden tulojensa päälle, mutta he eivät alueitaan kehittäneet, eivät edes käyneet läänityksillään. Vain Kajaanin vapaaherrakunnan saanut kreivi Pietari Brahe toimi toivomusten mukaan: hän perusti Kajaanin ja Raahen kaupungit. Oulun vapaaherrakunnan virkamiehen muistona on Laanilan virkatalo. Muuta näkyvää ei enää ole.

Pohjanmaan kreivi- ja vapaaherrakunnissa ei siis pohjoispohjalaisilla ole ylpeilemisen aihetta. Kun valtakunnan verotuloista noin 80 % oli ohjattu aatelisille, valtio joutui vararikkoon. Siitä selviydyttiin vain läänitysten peruuttamisella eli reduktiolla 1600-luvun loppupuolella.

Nälkävuosia ja miehityksiä

1600-luku oli huonon ilmaston aikaa, jolloin oli noin 30 katovuotta. Suomen väkiluku ei tuolloin noussut, mutta Pohjois-Pohjanmaan asukasmäärä kuitenkin kaksinkertaistui. Vuosisadan päättivät suuret kato- ja kuolonvuodet 1696–1697, jolloin noin kolmasosa väestöstä kuoli nälkään. Tästä katastrofista on jäänyt virkamiesten kirjoittamia raportteja. Pian sen jälkeen alkoi uusi koettelemus, venäläismiehitys eli isonvihan aika 1714–1721.

Isoviha liittyi eurooppalaiseen valtataisteluun ja ns. Suureen Pohjan sotaan. Napuen taistelun jälkeen Etelä-Pohjanmaalla helmikuussa 1714 Pohjois-Suomi oli avoin venäläismiehitykselle. Vihollinen ehti Ouluun saman vuoden syksyllä. Kaupungin porvaristo oli paennut ennen venäläisten tuloa Ruotsiin, osa väestöstä pakeni lähiympäristöön piilopirteille. Miehittäjät riehuivat kaupungissa muutaman viikon ajan.

Pohjois-Pohjanmaan miehitys oli kovin erikoista. Vihollinen ei ollut aina fyysisesti läsnä mutta partioi aluetta usein vaatien kulkiessaan väestöltä hevosia, ruokaa ja yösijaa. Pohjois-Pohjanmaan rannikolla rantatien varrella väestö oli pahimmassa asemassa. Se yritti vastarintaa, toisin kuin muualla Suomessa, jossa väestö alistui. Kostoksi Pietari Suuri poltatti koko rantatien varren Torniosta Kalajokeen; mm. Raahe poltettiin lähes kokonaan. Raahen säilyminen kaupunkina oli miehityksen jälkeen veitsenterällä. Sodan jälkeen lähes puolet maakunnan tiloista oli tuhottuina.

Väestötappiot olivat isonvihan aikana hyvin suuret, noin 6 100 henkeä eli neljännes koko asukasmäärästä. Erityisen raskaita aikoja elettiin Limingassa ja Pyhäjoen Yppärissä, jonne on pystytetty muistomerkki. Noin 15-vuotiaita nuoria otettiin vangiksi ja vietiin Venäjälle, jonne heistä suurin osa jäi. Takaisin Suomeen karanneita oli ainakin Kristoffer Toppelius, runoilija Sakari Topeliuksen isoisän isä. Hänen kohtalostaan Sakari Topelius sai aiheen satuun Koivu ja tähti. Tätä perinnettä vaalitaan erityisesti Muhoksella, josta vihollinen sieppasi Kristofferin.

Isonvihan aikaa on pidetty Suomen historian vaikeimpana aikana. Se päättyi vasta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhaan. Venäläismiehitys toistui 1743–1745 ns. pikkuvihana. Miehitysaika ei ollut yhtä raskasta kuin isonvihan aikana. Mutta Oulusta pohjoiseen sijaitsevalla rannikolla, jossa venäläinen ja ruotsalainen sotaväki liikkui edestakaisin, oli vaikeaa tuolloinkin. Oma lukunsa oli sissipäällikkö Tapani Löfvingin toiminta Muhoksen ja Haukiputaan välillä. Sissien avustamisen vihollinen kosti paikallisille asukkaille. Pikkuvihan näkyviä muistoja on vain yksi: Askelin sotamänty Hailuodossa.

Hyödyn aika: kieltojen kumoaminen lisäsi kasvua

Pikkuvihan jälkeen Ruotsin hallitus keskittyi maan sisäiseen rakentamiseen ja talouselämän kehittämiseen niin, että isonvihan jälkeisiä vuosia on kutsuttu hyödyn ajaksi. Merkantilististen sääntöjen purkaminen alkoi samaan aikaan. Aihetta on käsitelty jo maatalouden yhteydessä.

Oulun merkitys taloudellisen kasvun veturina vahvistui, kun se sai oikeuden käydä ulkomaankauppaa vuonna 1765, ja siitä tuli perustetun Oulun läänin pääkaupunki 1776. Raahekin sai tapulioikeudet 1791. Oulusta ja Raahesta alkoi kehittyä merkittäviä merenkulkukaupunkeja. Ne kilpailivat 1850- ja 1860-lukujen taitteessa maan suurimman laivastokaupungin asemasta. Niiden meriliikenne laajeni 1800-luvulla käsittämään koko maapallon.

1600-luvulla lisääntynyt tervakauppa ja 1700-luvun lopulla alkanut laivanrakennus Pohjois-Pohjanmaalla liittyivät kiinteästi Länsi-Euroopan talouselämän nousuun ja siirtomaapolitiikkaan. USA:n vapaussota ja Napoleonin aikana käydyt sodat sekä autonomian aikana USA:n sisällissota nostivat puutavaran ja tervan hintoja Pohjois-Pohjanmaankin alueella. Ei niin pahaa, jottei jotain hyvääkin.

1700-luvun puolivälissä suoritettiin maamme ensimmäinen väestönlasku. Sen mukaan koko maassa oli noin 400 000 asukasta, niistä Pohjois-Pohjanmaalla 24 000.

Autonomian aika

Suomen sota

Ruotsin vallan kausi päättyi ns. Suomen sotaan 1808–1809 ja sitä seuranneisiin Porvoon valtiopäiviin, joissa sinetöitiin Suomen liittyminen Venäjän keisarin alaisuuteen. Venäläiset tulivat jälleen miehittäjinä, mutta väestö ei paennut vaan sopeutui tilanteeseen, sillä miehitys nähtiin pysyväksi. Sara Wacklin on kuvannut eloisasti ruotsalaisten lähtöä ja venäläisten tuloa Ouluun. Kaikille huomattaville Suomen sodan taistelupaikoille (mm. Siikajoelle, Revonlahdelle, Kärsämäelle ja Pulkkilaan) on pystytetty muistomerkki sodassa saatujen voittojen kunniaksi. Pattijoella on säilytetty osa ns. Rauhanpirtistä, jossa Olkijoen sopimus tehtiin syksyllä 1808.

Autonomian ajan alkuaika oli virkavaltaista. Taloudellista toimeliaisuutta pyrittiin kuitenkin lisäämään. Kaiken kaikkiaan Suomi oli tyytyväinen tilaansa, sillä maan asema oli parempi kuin mitä se oli ollut Ruotsin yhteydessä. Niinpä pohjoispohjalaisetkin alkoivat spontaanisti puolustautua, kun englantilainen laivasto hävitti Suomen rannikkoa Krimin sodan aikana 1854. ”Engelsmannit” aiheuttivat Oulussa ja Raahessa suurta vahinkoa tuhoamalla satamat ja niissä olleet alukset. Kuivaniemellä tarkkakätiset hylkeenpyytäjät estivät vihollisen maihinnousun. Tämän kunniaksi on pystytetty muistomerkki. Oulun tuomiokirkon alttaritaulu, R. W. Ekmanin maalaus vuodelta 1859, hankittiin kansalaiskeräyksellä sodan päättymisen merkeissä.

Liberalismi ja nationalismi

Vapaammat, liberalistiset, tuulet alkoivat eurooppalaiseen tapaan vasta Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle. Samaan aikaan alkoi industrialismi. Eurooppalainen nationalismi ja romantiikka tulivat myös Suomeen. Suomessa alkoi kansallinen herätys, joka vaikutti kansan sivistystasoa nostavasti. Pääsääntöisesti 1870-luvulla alkaneen kansakoululaitoksen ansiosta yhdistystoiminta (ensimmäisenä raittiusseurat) sai tuulta purjeisiinsa. K. F. Kivekkään tultua sanomalehtimieheksi Ouluun alkoivat kieliriidat Oulussakin Kaiku-lehden lietsomina. Samoin tuli tarvetta perustaa suomenkielisiä oppikouluja.

Liberalismiin liittyivät lisääntyneet vapaudet elinkeinotoiminnan aloilla. Kauppaliikkeiden perustaminen sallittiin maaseudullakin vuonna 1859. Sen johdosta syntyivät ensimmäiset ns. maakaupat yksityisyrittäjien perustamina. Vanhantyylisiä maakauppoja edustaa nykyään parhaiten vuonna 1883 perustettu Jalavan kauppakartano Taivalkoskella. Kauppa on ainutlaatuinen sekatavarakauppa sadan vuoden takaa. 1900-luvun alussa yksityiskauppojen rinnalle perustettiin osuuskauppoja, kuten edellä on kerrottu.

Puolue-elämä alkoi 1860-luvulla. Ruotsin kielen ylivaltaa vastustamaan nousi Suomalainen puolue, joka sai kannatusta myös varakkaan maaseutuväestön piirissä. Uuden vuosisadan alussa syntyi sosiaalidemokraattinen puolue. Pohjois-Pohjanmaalla vielä puoluetoiminnasta erillään ollut maaseudun väestönosa perusti Oulussa vuonna 1906 oman puolueen, Suomen maaseutuväestön liiton, nykyisen keskustapuolueen edeltäjän. Sen perustajana oli mm. Otto Karhi, aikaisemmin mainittu osuustoimintamies, myöhemmin sosiaalidemokraattinen oululaispoliitikko, jolla on oma nimikkopuisto.

Oululaisia puolueaktivisteja olivat myös vasemmistolaiset Yrjö Kallinen (muistomerkki Oulussa) ja Yrjö Mäkelin (nimikkokatu Oulussa). Maalaisliiton huomattavin vaikuttaja oli nivalalainen Kyösti Kallio, jonka muistoa on vaalittu monin tavoin erityisesti Nivalassa ja Ylivieskassa.

Poliittisesti Pohjois-Suomi oli ja on vieläkin maalaisliiton (keskustapuolueen) ja kommunismin (Vasemmistoliiton) valta-aluetta, eli maakunnalle on muodostunut omaleimainen poliittinen ilmasto. Maalaisliiton kannatus perustui perhetilojen suureen määrään ja kommunismi sahoihin ja metsätöihin (korpikommunismi).

Herätysliikkeet

Uskonnolliset herätysliikkeet ravistivat myös Pohjois-Pohjanmaata. Etelästä – Savosta ja Etelä-Pohjanmaalta – tuli herännäisyys eli körttiläisyys 1840-luvulla Oulun tienoille asti. Herännäisyyden keskuspaikkoja oli mm. Kalajokilaakso. Herännäisyys joutui venäjänmielisen hallituksen vainoamaksi, mistä olivat osoituksena ns. Kalajoen käräjät 1830-luvulla. Käräjätupa on nyt museona.

1860-luvulla tuli pohjoisesta lestadiolaisuus, joka juurtui voimakkaasti ja valtasi alaa heränneiltä. Uskontoryhmien valtataistelu oli monin paikoin kovaa. Lestadiolaisuus lienee ainoa kulttuurivaikute, joka on tullut pohjoisesta käsin. Nykyään Kalajokilaakso on näiden liikkeiden kohtaamisaluetta.

Varsinkin lestadiolaiset muodostavat vieläkin oman erikoislaatuisen ryhmänsä Pohjois-Pohjanmaalla. Sen tyypillisiä piirteitä ovat suuri syntyvyys jäsenten keskuudessa, raittius, aviouskollisuus, esivallan kunnioitus, raamatullisuus, tapojen yksinkertaisuus, työn ja vanhempien kunnioitus, tiukka ryhmäkuri ja keskinäinen solidaarisuus, mikä näkyy vaaleissa äänten keskittämisenä omille ehdokkaille. Lestadiolaiset antavat oman arvokkaan lisänsä pohjoispohjalaiseen kulttuuriin.

Oulu on vanhoillislestadiolaisten keskus Suomessa. Oulun rauhanyhdistyksen talo ohittaa tilavuudeltaan maakunnan kirkot.

Asevelvollisuuslaki

Vuonna 1878 keisari antoi asevelvollisuuslain, jonka mukaan sotaväki jaettiin vakinaiseen väkeen ja reservijoukkoihin, joista jälkimmäinen sai koulutusta vain muutaman kuukauden ajan. Tämän lain nojalla perustettiin Ouluun 4. tarkk’ampujapataljoona ja sille rakennettiin ns. Oulun kasarmi Intiönkankaalle. Reservin kouluttamista varten muodostettiin omia koulutuskeskuksia, mm. Oulun Maikkulaan ja Oulaisiin. Kasarmirakennuksia on vieläkin jäljellä, ja niitä on restauroitu sekä muutettu uuteen käyttöön.

Muuttoliikettä

Pohjois-Pohjanmaa oli kasvava maakunta siitä huolimatta, että siirtolaisuus Amerikkaan oli runsasta. Oulun läänistä muutti USA:han noin 50 000 henkeä eli toiseksi eniten Vaasan läänin jälkeen. Pohjoispohjalaisia muutti etenkin USA:n luoteisosaan, jossa oli tarjolla tuttua metsätyötä ja arvokalan pyyntiä.

Toisaalta metsätyöt ja suuret sahat toivat uusia asukkaita kaikkialta Suomesta niin kuin keskiajan muuttoliikekin. Oulun eteläpuoleisiin kuntiin muutti runsaasti eteläpohjalaisia, jotka saivat ostaa edullisesti tiloja. Esimerkiksi Revonlahti oli monelle eteläpohjalaiselle toinen ”Amerikka”.

Sortovuodet

1800-luvun lopussa Suomen autonomia vahvistui siinä määrin, että maailmanpoliittisen tilanteen kiristyessä Venäjä halusi vähentää Suomen oikeuksia. Tästä suomalaiset eivät pitäneet vaan aloittivat vastarinnan, joka kärjisti suhteita. Alkoi ns. routavuosien eli sortokauden aika. Ensimmäinen merkittävä tapahtumasarja alkoi helmikuun manifestista vuonna 1899, toinen paljon kauaskantoisempi oli vuoden 1905 suurlakko, joka pysäytti koko Suomen. Kolmas oli maailmansodan puhkeaminen 1914. Sen johdosta Venäjä lisäsi varusväkeä Perämeren rannikollakin ja tehosti rannikon vartiointia linnoitustöillä.

Kun Venäjä julisti tekevänsä lopun Suomen itsenäisyydestä syksyllä 1914, alkoi Suomessa jääkäriliike. Satoja suomalaisia nuoria miehiä lähti sotakoulutukseen Saksaan. Venäläiset yrittivät sitä estää, mistä syystä oli lähdettävä salaa. Lopulta jääkäriksi aikovien oli kuljettava halki Pohjois-Pohjanmaan metsien, joihin syntyi ns. etappipolkuja. Niille on 1990-luvulla etsitty retkeilykäyttöä.

Itsenäisyyden aika

Sotatapahtumat vuonna 1918

Vuonna 1917 luokkaristiriidat alkoivat kasvaa aseellisen yhteenoton asteelle. Vapaussota eli venäläisten karkottaminen ja sosialistien toimeenpanema vallankumous alkoivat samana päivänä 28.1.1918. Venäläisten hirttämä Taavetti Lukkarinen oli uhrina jo ennen kuin varsinaiset sotatoimet alkoivat. Hänen Oulun terveydenhuolto-oppilaitoksen vieressä oleva hirttopuunsa on merkitty maastoon.

Venäläisten joukkojen riisunta eteni Pohjois-Suomen kunnissa nopeasti. Toiminta alkoi Limingassa, jossa suojeluskuntalaiset riisuivat venäläiset aseista 1.3.1918. Heti sen jälkeen he lähtivät valloittamaan Oulua. Sinne, Yrjänäisen talon pihalle (jossa on muistomerkki), joen toiselle puolelle kasarmista katsoen, valkoinen armeija toi tykkinsä, josta se ampui itsenäisen Suomen ensimmäiset tykinlaukaukset. Suojeluskuntajoukot hyökkäsivät useasta suunnasta ja saivat vastaansa myös suomalaisten punaisten joukkojen tulta. Taistelu Oulusta päättyi nopeasti, ja venäläinen sotaväki joutui lähtemään koko maakunnasta. Yhtä nopeasti päättyi myös punaisten valta Pohjois-Pohjanmaalla. Tämän jälkeen sotatoimet siirtyivät Etelä-Suomeen. Valkoinen Suomi pani kotoiset vastustajansa vankileireihin, joissa oli epäinhimilliset olot. Tällainen oli mm. Raatin saarella Oulussa, jonne on tehty muistomerkki. Oulussa eteläpohjalaisten patsas on muistuttamassa heidän osuudestaan Oulun valtaamisessa. Jokaisen seurakunnan hautausmaalla on sodan uhrien muistomerkkejä.

Vuoden 1918 sodan jälkeen alkoi toiminta Petsamon, Vienan ym. vapauttamiseksi bolševikkien vallasta. Vienan valtauksen epäonnistuttua Pohjois-Pohjanmaalle muutti Vienasta noin 3 600 henkeä. Heidän joukossaan oli mm. Marina Takalo, tunnettu runonlaulaja, jolla on muistomerkki Kuusamossa.

Suomen itsenäistyminen innosti valtavaan taloudelliseen toimeliaisuuteen, mikä näkyi mm. uusien keksintöjen käyttöön ottamisena. Maaseudun sähköistäminen alkoi ripeästi kuntien kirkonkylissä ja sähkölinjojen lähellä, mutta syrjäkylien sähköistäminen sai odottaa vielä kauan, aina 1950–1970-luvuille asti.

Torpparilain (1918) ja Lex Kallion (1922) nojalla syntyi uusia tiloja, yli 100 000 uutta tilaa koko Suomeen, vuosina 1925–1936 Oulun lääniin 1 427 uutta tilaa. Pohjois-Pohjanmaalla oli paljon kruununtorppia, jotka itsenäistyivät lakien nojalla 1920-luvulla. Kruununtorpat olivat metsätyöläisten valtion maalle omin luvin perustamia tiloja ja viljelyksiä. Kaiken kaikkiaan vuosina 1910–1940 tilojen määrä kolminkertaistui ja keskimääräinen peltopinta-ala nousi 4 hehtaarista 6 hehtaariin.

1930-luvun alussa alkoi yleismaailmallinen pulakausi, joka aiheutti Pohjois-Pohjanmaalla 1 900 pakkohuutokauppaa vuosina 1931–1934. Paikoin oli nälänhätääkin. Pula-ajan synnyttämiin levottomuuksiin kuului ns. Nivalan konikapina, jota Suomen armeijan komppania legendaarisen Nikke Pärmin johdolla oli rauhoittamassa.

Toinen maailmansota kosketti monella tavalla

Talvisota vei nuoret miehet rintamalle, ja kaikkialla maakunnassa toimi ns. kotirintama monin tavoin. Kuusamo joutui myös sotanäyttämöksi. Lisäksi venäläiset pommittivat suuria asutuskeskuksia – kuitenkaan kovin suuria tuhoja aiheuttamatta. Joulukuun alussa 1939 tuli maakunnan läntisiin osiin tuhatmäärin evakkoja Koillismaalta ja Kainuusta.

[Kuvassa pommituksen jälkiä Oulussa]
Pommituksen jälkiä Oulussa v. 1944: Pohjalaisen kirjakaupan rauniot Kirkkokadulla. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo, Uuno Laukan kokoelma.

Sen sijaan jatkosodan aikaiset pommitukset olivat pahempia: Oulussakin yli 700 rakennusta joko tuhoutui tai vaurioitui. Koska sopimuksen mukaan saksalaiset vastasivat Oulujoki-linjan pohjoispuolen sotatoimista, jatkosota toi alueelle noin 4 000 saksalaista miestä, joista siviiliväestölle jäi paljon mieluisia muistoja. Saksalaisten Ouluun pystyttämistä rakennuksista jäljellä on enää vain alppijääkäreiden rakentama tirolilaistyylinen upseerikerho, joka toimii nykyään Tuiran paloasemana, sekä varastoja Toppilan satamassa. Noin 300 parakin Pikku-Berliini on kokonaan hävinnyt. Maaseudulla saksalaiset rakennuttivat 1944 venäläisellä vankityövoimalla Taivalkosken ja Kuusamon välisen junaradan, joka on sittemmin purettu. Radasta muistuttamaan on pystytetty erilaisia näyttelyjä, mm. Taivalkosken Jokijärvellä.

Välirauhan jälkeen syyskuussa 1944 suomalaisten oli karkotettava saksalaiset maasta, minkä saksalaiset kokivat petturuudeksi. Edessä olevien taistelujen valmistelu keskitettiin Ouluun ja Liminkaan. Oulu ei kuitenkaan joutunut sotatoimialueeksi, mutta jo Kiiminkijoen siltoja saksalaiset räjäyttivät. Suomalaisten ja saksalaisten välisiä yhteenottoja oli lähinnä Lapin läänin alueella, mutta ensimmäiset niistä olivat jo Pudasjärvellä. Tästä on muistomerkki Kuusamon tien varressa.

Rauhanteossa Kuusamon itäosa jäi Neuvostoliitolle, ja sen väestö joutui jättämään kotinsa. Muu osa lääniä joutui vastaanottamaan evakkoja Pohjois-Suomen sotatoimialueelta talvikaudeksi 1944–45 yhteensä noin 50 000 henkeä. Sota-ajan muistomerkkejä on eniten Kuusamossa. Jokaisessa kunnassa on sankarihauta sekä Karjalaan jääneiden muistokivi.

Pohjois-Pohjanmaalle tuli pysyvää siirtoväkeä mm. Karjalan ortodoksisista seurakunnista.

Nousua ja laskua toisen maailmansodan jälkeen

Heti toisen maailmansodan jälkeen alkoi jälleenrakentamisen aika. Siihen kuului myös asutustoiminta. Siirtoväen asuttaminen toi 42 000 evakkoa. Maanhankintalaki (1945) lupasi omaa maata myös tilattomille rintamamiehille. Asutuslakien perusteella muodostettiin Pohjois-Pohjanmaalla 40 000 uutta tilaa ja noin 100 uutta kylää. Entisistä kylistä poiketen nämä uudet kylät eivät sijainneet vesistöjen äärellä vaan jopa korpien keskellä. Uusia kyliä ovat mm. Pärjänsuo Pudasjärvellä, Leuva Yli-Iissä ja Kärsämäellä Miilunranta, jonne pystytettiin yli 80 uutta tilaa.

Jälleenrakentamiseen ja sotakorvausten maksamiseen tarvittiin Pohjois-Suomen voimavaroja: metsiä, mineraaleja ja vesivoimaa. Niitä hyödyntämään perustettiin valtionyhtiöitä, kuten edellä on kerrottu. Myös yksityisillä tuotantolaitoksilla riitti töitä, samoin maanviljelijöillä pelloillaan.

Muuten Pohjois-Pohjanmaa kehittyi myös muun Suomen vanavedessä. Suurin saavutus oli Oulun yliopiston perustaminen neljäntenä valtionyliopistona Suomessa. Sitä käsitellään omassa luvussaan.

Pohjois-Pohjanmaa oli ollut jatkuvassa kasvussa vuosisatojen ajan. Ensimmäinen takaisku alkoi vasta 1960-luvulla, joka oli suurten yhteiskunnallisten murrosten aikaa. Uudisraivauksista siirryttiin peltojen paketointiin. Vaikutukset näkyivät maaltapakona, perinteiden hylkäämisenä ja muuttoliikkeenä Ruotsiin (noin 20 000 henkeä kiivaimpina vuosina 1970-luvun alussa). Moni tila jäi tyhjäksi. Tuotantolaitosten pääkonttoreita siirrettiin etelään, ja jopa ennen niin voimakas paikallinen ja alueellinen osuustoiminta alkoi muuttua monella toimialalla valtakunnalliseksi. Kuitenkin Osuuskauppa Arina on nyt suurin pohjoissuomalaisten käsissä oleva liikelaitos.

Ensimmäinen laskukausi alkoi siis 1970-luvun ja toinen 1990-luvun alussa. Keskittymisestä tuli markkinatalouden oppien mukainen itsetarkoitus ja poliittisen johdon tavoite. Syrjäseutujen tyhjeneminen jatkui, pakkohuutokaupat olivat jokapäiväisiä uutisia lehdissä. Maakunta menetti myös varuskuntansa Oulun Hiukkavaarassa. Tyhjillään olevat maatilat ja liikehuoneistot, teiden huononeminen ja suuret työttömien joukot kertovat, mitä on tapahtunut. Jotkut pitävät väestön keskittymistä muutamaan kasvukeskukseen nykymaailmaan kuuluvana kehityksenä, jonka olisi pitänyt tapahtua jo ajat sitten.

Miksi perheviljely ja haja-asutus säilyivät Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjanmaa eroaa monista muista maan osista perhetilojen ja haja-asutuksen johdosta. Talollisten ja pienien kylien suurella määrällä on monta selittävää tekijää, joista osa on vuosisatojen takana.

Etelä-Suomessa tyypillinen kartanotalous ei koskaan ulottunut Pohjanmaalle. Täällä ei myöskään asunut aatelisia. Ennen sanottiin, että ravut ja aatelismiehet eivät viihdy Pohjanmaalla. Hyviä rapujokia Pohjanmaalla toki on, mutta aateliskartanot eivät kuulu pohjalaiseen maisemaan. Tätä voi joku pitää puutteena, erityisesti kulttuurimatkailun näkökulmasta katsoen. Mutta enemmän se on alueen erikoisuus, sillä kartanoitahan on kaikkialla Etelä-Suomessa. Maakunnan historiasta aatelin puuttuminen kertoo senkin, että pohjalaiset talonpojat ovat aina eläneet vapaina ja tasa-arvoisina yrittäjinä, mikä on ollut harvinaista koko maapallon mittakaavassa. Nimenomaan aatelisto on vienyt elämisen perustaa pienviljelijöiltä. Samaa teki myös valtio sallimalla sääty-yhteiskunnan ja verottamalla kansaa ankarasti.

Toinen tyypillinen piirre Pohjois-Pohjanmaalla on perheviljelyyn perustuva haja-asutus. Aikaisemmin se on ollut tyypillistä kaikkialla Euroopassa, mutta monista syistä pikkutilallisten omistukset ovat hävinneet varakkaan väestönosan omaisuudeksi. Se, että pohjoisen pientilallinen saattoi tulla toimeen, maksaa raskaat veronsa ja siten pysyä tilallaan, johtuu monesta tekijästä, joita on käsitelty tarkemmin muissa luvuissa. Tässä vielä yhteenvedon omaisesti:

  • Eränkäynti antoi huomattavan osan tilan tuotosta.
  • 1600–1800-luvulla talonpoika sai käteistä rahaa tervanpoltosta ja rannikolla myös laivanrakennuksesta 1700-luvun puolivälistä lähtien.
  • 1800-luvulta lähtien lisäansiolähteiksi tulivat metsätyöt ja työskentely sahoilla, metsänomistajille kantohinnat.
  • 1970-luvulta lähtien tulivat uudet sivuelinkeinot, kuten maatilamatkailu, turistikeskusten huoltotyöt, turkiseläinten kasvatus, mansikanviljely, jopa syden poltto ja etanoiden kasvatus.
  • Asutuslait 1918–1945 osoittavat, että valtio halusi tuolloin pitää maan haja-asuttuna ja perhetilavaltaisena. Itsenäistynyt Suomi pyrki elintarvikeomavaraisuuteen. Talonpoikaista elämäntapaa pidettiin arvossa.

Edelleenkin Pohjois-Pohjanmaalla on suhteellisen paljon maa- ja metsätalouden työpaikkoja: 15 % kaikista, mikä on selvästi yli maan keskiarvon. Maakunnassa on tällä hetkellä 7 900 toimivaa maatilaa.