Jatkamme seuraavassa industrialismin näkökulmasta pohjoispohjalaisen tuotantotoiminnan esittelyä, lähinnä 1800- ja 1900-lukua. Sitä pohjustamaan tarvitaan pieni katsaus varsinaisten teollisuuslaitosten syntyyn Pohjois-Pohjanmaalla 1600-luvulla.

Teollisuuden alku

Ensimmäiset tehtaat ja teollisuuskylät

Pohjois-Pohjanmaan ensimmäinen tehdas oli Oulun linnaan kuulunut kivääritehdas vuonna 1610. Sen läheisyydessä oli myös pikipolttimo (1640) nykyisessä Pikisaaressa. Saha mainitaan 1621. Potaskatehdas (koivuntuhkan valmistus teollisuuden tarpeisiin) oli samalla vuosisadalla 1672 Siikajoessa, paikassa, jossa nyt on Ruukin keskusta ja yrityspuisto. 1700-luvulla Oulujoen suistosta kehittyi kaupungin teollisuuskeskus. Suistossa oli pieniä koskia, joihin oli helppo rakentaa tehdasta varten oma vesiratas, kun vanha tekniikka ei mahdollistanut leveän Oulujoen valjastamista. Siellä oli mm. fajanssitehdas, viinanpolttimo, saha ja mylly, joista on enää vain muutama kivi jäljellä.

Myllytullin lisäksi Oulun teollisuutta keskittyi Pikisaareen, jota on 1980-luvulta lähtien kehitetty käsiteollisuusalueeksi. Höyryn aikakaudella 1800-luvun lopulla teollisuutta nousi Toppilan alueelle sataman ääreen. Nykyään teollisuutta on uusissa teollisuuskylissä, kuten kuntien teollisuusalueilla, mistä kerrotaan erikseen.

[Kuva Olhavan lasitehtaan päärakennuksesta]
Olhavan lasitehtaan päärakennus.

Hyödyn aikakaudella 1700-luvun lopulla ja erityisesti kaupan vapautumisen myötä taloudellinen toimeliaisuus alkoi lisääntyä. Iin Olhavaan perustettiin vuonna 1780 lasitehdas. Se oli aikoinaan Pohjoismaiden suurin. Sen omistajasta, legendaarisesta ”hovrootista”, hovineuvos Nylanderista, elää vieläkin monta mehevää tarinaa. Lasitehtaan 43 metriä pitkä päärakennus on aivan valtatien varrella. Lasitehdas lopetti toimintansa 1885.

Kaivostoimintaa harjoitettiin Pudasjärven Iinattivaarassa 1767–1779, mutta huonolla menestyksellä. Kaivoksesta on vain kuoppa jäljellä. Sinne upposi paljon kirkkomaalari Mikael Toppeliuksenkin rahoja.

Uutta teollisuutta 1800- ja 1900-luvulla

[Kuva Åströmin nahkatehtaasta]
Veljekset Åströmin nahkatehdas toiminnassa. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat.
[Kuva: Åströmin tehdas]
Åströmin nahkatehdas ja vesitorni.

1800-luvulla teollinen tuotanto kasvoi ja varsinkin Ouluun perustettiin monia pikku tehtaita kotimarkkinoita varten. Nämä tuottivat tupakkaa, olutta, limonadia, rautaa, verkaa ym. Suurin kaikista oli 1860-luvulla perustettu Åströmin nahkatehdas, jonka teollisuusalue ulottui nykyisen tuomiokirkon kupeelta rautatiesiltaan. Se oli aikoinaan oululainen talousihme, jonka alkumenestys perustui tuottoisaan Venäjän kauppaan. 1970-luvulta lähtien Åströmin alue on ollut muussa käytössä. Muutama vanha rakennus on saanut säilyä, kuten liimatehdas taidemuseona ja entinen vesitorni tiedekeskus Tietomaan käytössä.

Katri Antell perusti vuonna 1878 leipomon, joka muodostui myös talousihmeeksi koko maassa. Niinpä sinne tuli yritteliäitä nuoria miehiä kaikkialta maasta oppia saamaan. ”Oululaisia leipomoita” nousi monelle paikkakunnalle. Nyt vain yksi ”Oululainen” (Lahdessa) on jäljellä.

Oulu hankki höyryllä toimivan sähkölaitoksen Kiikelin saareen 1880-luvulla, toisena Tampereen jälkeen. Sähkön kulutuksen lisäännyttyä rakennettiin vesivoimalaitos Myllytulliin, ns. Lasareetinväylään, vuonna 1903. Rakennus on vieläkin pystyssä.

Maaseudun 1800-luvulla perustetuista teollisuuslaitoksista merkittävin oli Kurimon ruukki 1853–1878 Utajärven Särkijärvellä sekä 1830-luvulla perustettu Utajärven Myllyranta. Molemmat käyttivät järvi- ja suomalmia. Kurimosta on vain raunioita jäljellä. Kumpikin ruukki oli nuorena kuolleen Isa Aspin lapsuuden kotiseutua.

Pudasjärven Hirvaskoskella toimi 1839–1877 saha ja rautaruukki. Maaseudulla oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa sahojen ja meijereiden ohella vähän muita teollisuuslaitoksia, lähinnä tiilitehtaita. Erikoisimmasta päästä olivat 1900-luvun alkupuolella perustetut liippatehtaat Kuusamossa. Liipat ovat kivestä tehtyjä teroittimia. ”Tuliko hyvä liippavuosi”, kiusattiin ennen kuusamolaisia.

Höyrysahojen aluetta

Suomen ensimmäinen höyrysaha oli oululaisten porvarien Iijoen suuhun perustama Kestilän saha vuonna 1859. Myöhemmin höyrysahoja perustettiin muihinkin jokisuihin hyvien lastauspaikkojen läheisyyteen. Tukit tuotiin sisämaasta uittamalla, mitä varten perustettiin uittoyhdistyksiä. Huomattavia sahakeskuksia olivat Haukipudas, jossa on toiminut kuusi suursahaa, mistä syystä sitä kutsuttiin sahanpitäjäksi, Oulu (Pateniemen saha 1873), Oulunsalo (Varjakan saha 1898), Raahe, Pyhäjoki ja Kalajoki (Santaholman saha). Kaikki entiset suursahat ovat lopettaneet toimintansa, viimeisenä Haukiputaan Martinniemen saha 1990-luvun alussa. Mutta sahaus, jopa vientiä varten, jatkuu muutamilla uusilla sirkkelisahoilla.

Sahatyöt höyrysahoilla, hakkuutyöt metsissä ja tukkien siirto vaativat huomattavan paljon työvoimaa. Ne lisäsivät työvoiman siirtymistä Pohjois-Suomeen ja siten kasvattivat väkilukua ja varallisuutta. Esimerkiksi Raahen Lapaluotoon muodostui 1900-luvun alussa noin 500 hengen yhdyskunta, jonka ensimmäiset asukkaat olivat 70 eri paikkakunnalta.

Vanhaa teollisuutta maisemakuvassa

1700-luvulle ajoittuva teollisuus ei juuri näy maisemakuvassa lukuun ottamatta yksittäisiä rakennuksia uudessa käytössä. Jo 1700-luvulla Pohjois-Pohjanmaalla oli teollisuuteen perustuvia yhdyskuntia (Kiimingin Koitelissa ja Iin Nybyssä), mutta ne ovat hävinneet. Vanhanmallisia vesisahoja on toiminnassa melko runsaasti, mm. Kiiminkijoessa.

[Kuva Kestilän sahan piipusta]
Kestilän sahan piippu.

Sen sijaan 1800-luvulla perustetuista tehtaista ja sahalaitoksista on enemmän jäljellä. Suomen ensimmäisen höyrysahan, Kestilän sahan, savupiippu Iissä vuodelta 1859 on muistomerkkinä. Myös muita sahanpiippuja on jätetty muistoksi. Höyrysahoihin kuuluneita vanhoja rakennuksia on jonkin verran pystyssä, joko rapistumassa tai uudessa käytössä. Iin Röyttä, jonka Metsähallitus on kunnostanut vesiretkeilyyn ja virkistyskäyttöön, oli alkuaan kalastuksen tukikohta ja vuodesta 1882 puutavaran lastauspaikka.

Oulun Pateniemessä toimii sahamuseo. Varjakan kartano Oulunsalossa käsittää sahan konttorirakennuksia ja työläisten asuntojen pohjia mantereen puolella; noin 10 rakennuksen muodostama miljöö on saaren puolella. Siitä Oulunsalon kunta on tekemässä matkailukohdetta. Monet vanhat sahayhdyskunnat jatkavat elämäänsä kylinä tai kaupunginosina, kuten Oulun Pateniemi ja Haukiputaan Martinniemi.

Sahaperinteeseen liittyvää savottaperinnettä on ympäri maakuntaa, esimerkiksi tukkikämppiä, uittorännejä ym. Kuusamossa ja Sievissä. Kuusamon Vanttajalla oli aikoinaan ratakin tukkien siirtämiseksi maakannaksen yli. Siitä on myös konkreettisia muistoja jäljellä.

Metsätöitä ja savottaperinnettä esitteleviä osastoja on monissa museoissa, esim. Turkansaaressa ja Pudasjärven kotiseutumuseossa. Aihetta on käsitelty monissa romaaneissa ja elokuvissa. Savottatöiden kuvaajana tunnetun Kalle Päätalon kotitalon pihalla Taivalkoskella on tukkilaisveistos ”Uneutettu vonkamies”. Aitoa tukkilaisperinnettä vaalitaan ns. tukkilaiskisoissa.

1900-luvun teollisuutta

1900-luvulla Pohjois-Pohjanmaalle perustettiin satoja uusia tehtaita. Vuonna 1906 pelkästään Oulussa oli 134 tuotantolaitosta; suuren määrän johdosta näitä uusimpia ei tässä lähemmin esitellä. Teollisuutta on noussut lähes kaikkiin kuntiin.

Vuosisadan alkupuolen tehtaista mainittakoon Oulun Villatehdas Pikisaareen 1918, Merijal 1915, Oulu Oy 1937 (nykyään Stora Enso Oyj, maailman modernein paperinvalmistaja) ja Toppila Oy 1931–1985.

Näin toimii osuuskuntaväki

Osuustoiminta sai 1900-luvun alussa Pohjois-Pohjanmaalla varsin suuren kannatuksen. Osuuskunnat keräsivät pieniä pääomia yhteen, jotta voitiin toteuttaa suuria hankkeita, kuten meijereitä, teurastamoita, osuuskauppoja, osuuskassoja, sähkölaitoksia jne. Osuustoiminta oli paljolti viljelijäväestön tuotannollista yhteistoimintaa, mutta kaupan alalla työväestöllä oli omat osuuskauppansa. Työväki perusti ns. työosuuskuntia, jotka hankkivat jäsenilleen työpaikkoja uitoista, sahoilta jne.

Oulusta on kotoisin kaksi huomattavaa osuustoimintamiestä, nimittäin Otto Karhi, joka Pellervo-seuran konsulenttina oli maakunnassa monen osuustoiminnallisen yrityksen isä, sekä Yrjö Kallinen, joka toimi työväen osuusliikkeen ideologina Helsingissä. Hän oli myös tunnettu pasifisti.

Paikalliset osuuskunnat ovat viime vuosikymmeninä yhdistyneet suuriksi alueellisiksi, jopa valtakunnallisiksi yksiköiksi. Kaikkien osuuskuntien vanhoja, varsinkin tiilisiä ja kivisiä, rakennuksia on vielä paljon pystyssä – tosin uudessa käytössä; esimerkiksi osa Tyrnävän meijerialueesta on kirjastona. Tyrnävän Osuusmeijeri oli aikoinaan Oulun läänin suurin: se työllisti noin 100 henkeä.

Maidontuotannon suuresta merkityksestä vieläkin kertoo se, että 1900-luvun lopussa Pohjois-Pohjanmaa maakuntana ja Haapajärvi kuntana olivat maan suurimpia maidontuottaja-alueita. Maidontuotanto meijereineen on siis merkittävä maakunnallinen identiteettitekijä.

Valtio perustaa tuotantolaitoksia

Toisen maailmansodan jälkeen valtio perusti Pohjois-Suomeen suuria tuotantolaitoksia. Näitä ovat Merikosken voimalaitos Oulussa, Kemira, Rautaruukki, Oulujoki Oy, Pohjolan Voima ja viimeisenä junanvaunutehdas Transtek. Voi siis sanoa, että suurteollisuus on tullut Ouluun valtiovallan toimesta. (Valtio on toimenpiteineen pannut alkuun myös Turun, Helsingin ja Tampereen kehityksen.) Ulkomaisella pääomalla on perustettu Toppilan tehdas Ouluun.

Maakuntaan avattiin myös kolme huomattavaa kaivosta – Nivalan Hitura, Vihannin Lampinsaari ja Pyhäsalmen kaivos –, joista Hitura ja Pyhäsalmi ovat yhä toiminnassa.

High tech

Viime aikojen tehtaat ovat paljolti elekroniikka-alan yrityksiä; niistä suurin on Nokia Oy Oulussa, Haukiputaalla ja Kempeleessä. Lisäksi on paikallisin voimin perustettuja yrityksiä, kuten Polar Electro Kempeleessä ja JOT Oulunsalossa.

[Kuva teknologiakylästä]
Oulun teknologiakylää.

Oulun huipputekniikka on kehittynyt yhteistyössä Oulun yliopistossa ja teknologiakylässä sekä VTT:ssä. Ne yhdessä muodostavat Teknopoliksen. Sen kokemukset ovat poikineet erilaisia poliksia (keskuksia) kuten Iin Micropoliksen ja Medipoliksen, joista viimeksi mainittu koostuu Oulun yliopistosta, sen sairaalasta (OYS), Kastellin tutkimuskeskuksesta ja Medipoliscenteristä. Kaikkiaan high tech -visioon kuuluu 14 polis-nimeä kantavaa huipputekniikan keskusta Kokkolan ja Sodankylän välillä. High tech työllistää Pohjois-Pohjanmaalla yli 10 000 henkeä. Se näkyy maisemakuvassa suurina moderneina liikerakennuksina, omana lasiseinäisenä high tech -arkkitehtuurina. 1990-luvun lopussa high tech -teollisuutta on keskittynyt runsaasti Oulunsaloon. Näyttää siltä, että nykyään teollisuuskyliä syntyy lentokentän läheisyyteen kuten ennen koskien ja sataman ympärille. Yrityksen sijainnilla lentokentäntien varrella on mainosarvoa.

Tällä hetkellä, suursahojen hävittyä, suurteollisuutta on vain muutamissa paikoissa: Oulun Nuottasaaressa (Stora Enso Oyj), Takalaanilassa (Kemira), Ruskossa (Nokia Oy), Raahessa (Rautaruukki Oy), Haukiputaalla, Kempeleessä ja Oulunsalossa. Sitä on myös kaivosalueilla. Keskisuurta teollisuutta on Ylivieskassa, Kalajoella, Oulaisissa, Pulkkilassa ja Taivalkoskella.

Muutaman kunnan alueella ei ole teollisuusalueita lainkaan. Näitä ovat Lumijoki, Hailuoto, Merijärvi, Ylikiiminki, Siikajoki ja Piippola. Niinpä nämä kunnat ovat säilyttäneet eniten vanhaa agraarista ilmettään.