[Kuva: Sarjankylän koulu]

Kun Nivalan kunnassa 1899 suoritettiin koulupiirijako, muodostettiin piirejä, kaikkiaan kuusi. Näiden joukossa oli myös Sarjankylän koulupiiri, joka kuitenkaan ei kiirehtinyt oman koulun saamisessa. Vasta 1908 teki kuntakokous päätöksen, jolla Sarjankylälle rakennettiin koulu. Varat tarkoitukseen hankittiin lainaamalla valtion varoista. Koulurakennuksen tuli olla valmis 1910.

Koulutyöt aloitettiin vuonna 1908 vuokrahuoneissa. Johtokunta, Eliel Sööger, Antti Pirttikangas, Jaakko Tammela, Jaako Rauma, Juho Hietasaari ja Jaako Vähäsarja, hankki koululle opetusvälineistön ja valitsi opettajaksi Aino Koskisen sekä poikien käsityön ohjaajaksi Juho Karsikkaan. Mieluummin olisi valittu miesopettaja, mutta sellainen saatiin vasta 1930-luvulla.

Sarjankylän koulun piirustukset valittiin ”Taidetta kouluihin” -yhdistyksen malleista. Rakennusta kehuttiin erikoisen kauniiksi, ja tarkastaja Lähde vieraillessaan vastavalmistuneessa koulussa totesi tilat käytännöllisiksi ja miellyttäviksi. Myöskään pienet puutteet eivät häneltä jääneet huomaamatta: ”rappukäytäväin kaidepuut kaipasivat yksinkertaista somistamista ja pesutuvan vesihöyryjä varten tehty kuuppa oli lapsellisen mitätön.”

Kyläläiset istuttivat koulun ympärille kuusiaidan ja ojittivat koulun palstamaan. Muuten vanhat johtokunnan pöytäkirjat henkivät jonkinlaista epäluuloista suhtautumista koko kouluun ja sen antamaan opetukseen. Into näyttää loppuneen, kun koulurakennus saatiin ja opettaja palkattiin. 1914 oli tarkastajalla aihetta moittia johtokuntaa:

”Tämä koulu, joka on ikäänsäkin nähden nuorin, on Nivalan kunnan kaikista muista kouluista ulkonaisten varustusten suhteen suuresti jäljellä. Uskallan sen takia laskea johtokunnan erikoisen huolenpidon alaiseksi sen, että tämäkin koulu saataisiin ajanmukaiseen kuntoon. Uskallan myös edellyttää, että Nivalan kuntakin myöntämällä varoja, tulee tässä pyrkimyksessä johtokuntaa tukemaan, kunhan johtokunta sille tekee ehdotuksia ja selittää korjausten välttämättömyyden.”

Seuraavassa menoarviossa johtokunta sitten arvelikin opetusvälineisiin menevän 50 markkaa, ja puhtauteen, valoon ja lämpimään 297 markkaa sekä 50 markkaa satunnaisiin menoihin. Tämän kummoisempi ei tarvinnut menoarvion silloin olla. Tarkastajaa tarvittiin myös välittäjäksi kyläläisten ja opettajan välisen luottamuspulan poistamisessa. Asian tiimoilta syntyneet asiapaperit ovat täynnä pieniä mitättömiä tapauksia vuosien varrelta, jotka näin jälkeenpäin luettuina kertovat oppilaiden olleen huonosti koulun kuriin ja järjestykseen sopeutuneita ja opettajan uudenaikaisten opetuskokeilujen tulleen väärinymmärretyiksi. Opettajaa tarkastaja tyytyi vain varoittamaan taitamattomasta suhteiden hoitamisesta kyläläisiin ja varomattomasta kielenkäytöstä. Sitä paitsi monet olivat opetukseen aivan tyytyväisiä. Alun vaikeudet ja riidat kuitenkin unohtuivat. Kaukaa Naantalista asti tullut opettaja Koskinen jäi Sarjankylälle eläkevuosiinsa saakka vuoteen 1929 ja saavutti lopulta kyläläisten kunnioituksen lasten kasvattajana. Vuoden 1930–1931 opetti Toivo Toivonen.

Vuonna 1930 anottiin valtuustolta lupaa perustaa alakoulu Sarjankylän koulupiiriin. Alkeisopetus oli jäänyt kotien hoidettavaksi, sillä kiertokoulullekaan ei ollut kylältä löytynyt sopivia huoneita. Seuraavana vuonna alakoulu saikin toimimisluvan. Kevään opetti Maija Molnberg ja hänen jälkeensä Saimi Vähäaho.

[Kuva: Johannes Vähäaho]
Johannes Vähäaho.

Johannes Vähäaho valittiin 1931 yläkoulun opettajaksi. Vähäahot viipyivät Sarjankylällä viisitoista vuotta. Työstään innostuneina opettajina he vetivät kyläläiset mukaan koulun toimintaan muun muassa järjestämällä vanhempainiltoja ja opintokerhoja. Hannes Vähäaho perusti kylälle maamiesseuran ja innosti kyläläiset harrastamaan puutarhanhoitoa. Koulun puutarhasta löytyivät sellaisetkin erikoisuudet kuin ruusukuja ja humalamaja. Opettajan toimesta sarjankyläläiset suomensivat ruotsinvoittoiset nimensäkin.

1930-luvun alussa oli oppilaita ilmoittautunut 65, mutta oppivelvollisia oli enemmän. Piirin syrjäisimmistä kolkista eivät kouluikäiset lähteneet ollenkaan kilometrien pituiselle koulutaipaleelle. Ojanperän ja Harjun koululaisia varten perustettiin Hietasaarelle koulu 3,5 kilometrin päähän pääkoulusta. Hietasaarella toimi neljä osastoa, mutta käsityöt pidettiin vanhalla koululla. Opettajaksi valittiin Kauko Kaski ja hänen jälkeensä Alli Lehtivuori 1933–1934 sekä Toini Krapu (myöhemmin Noponen) 1934–1935. Sarjanpäähän muodostettiin 1935 oma koulupiiri, Vähäsarjan piiri, joka aluksi toimi Hietasaaren talossa. Sarjankylän piiristä oli erotettu myös Erkkilän koulupiiri 1935. Sarjankylän kouluun, joka tunnettiin nimellä Maliniemen koulu, jäi edelleen oppilaita 80. Opettajia oli kolme.

Sotavuosina ja niiden jälkeen vaihtuivat opettajat lähes vuosittain. Koska oppilaita oli paljon ja opettajia vähän, tyydyttiin vuorolukuun, siten että Harjun oppilaat tulivat ensimmäiseen vuoroon ja sarjankyläset vasta iltapäivällä. Koululle rakennettiin lisäluokka. Sota-ajan talkootyötoimintaan Sarjankylän koululaiset osallistuivat niin innokkaasti, että voittivat kunnan kaikki muut koulut.

Koulutalon kunto oli vuosien kuluessa käynyt heikoksi, mutta suurempiin remontteihin ei kunnalla ollut varaa. Sähköt koulu sai vasta 1949. Samana vuonna uhkasi tulipalo polttaa koko koulun, kun maaliöljy valuttuaan permannon täytteisiin syttyi palamaan. Tapaus huomattiin ajoissa ja tuli saatiin sammumaan. 1960 totesi rakennuslautakunta koulun olevan kunnan kouluista huonokuntoisin. Johtokunnan kaipaamaa uutta koulua ei koskaan rakennettu, sillä oppilasmäärien lasku johti aivan uusiin koulujärjestelyihin.

Sotavuosista koulupiirin lakkauttamiseen ovat opettajana toimineet: Siiri Ripatti 1944–1945, Leila Kaario (myöhemmin Vaarala) 1945–1946, Anni Kivioja (myöhemmin Myllymäki) 1946–1951, Lauri Junttila 1946–1947, Kaija Ruuttunen 1946–1947, Saara Juola kevät 1947, Urho Laitala syksy 1947, Rauha Vähäsarja 1947–1949, Eero Myllymäki 1948–1951, Eeva Sarjanoja-Hautala 1949– , Leila Pohjola 1951–1952, Erkki Hyytinen 1951–1953, Maija-Leena Laitinen 1952–1953, Aino Häkkilä (myöhemmin Sailas) 1952–1955, Helena Kallio 1953–1954, Aukusti Käkelä 1955–1956, Anna-Liisa Jurva 1955–1960, Marja-Liisa Pihlajaniemi (myöhemmin Kallio) 1956–1958 ja 1962–1963, Pentti Vinnurva 1958–1959, Pekka Kortelahti 1960–1961, Leena Niemi 1960–1961, Aune Matikainen 1960–1961, Suoma Pöntinen 1961–1962, Jussi Pöntinen 1961–1962, Aaro Suhonen 1962–1963, Pekka Honkala 1963–1966, Anja Honkala 1963–1966, Veikko Pihlajaniemi 1966–1967, Eero Hauru 1967–1968. Sotien jälkeen ovat käsitöitä opettaneet Matti Rajaniemi 1947 ja Vilho Sarjanoja-Hautala 1953–1958.

1960-luvun lopulle tultaessa olivat kouluriidan ainekset kasassa. Väestöpohjaltaan pienellä alueella toimi kolme koulua, joilla yksinään ei ollut suuria elinmahdollisuuksia. Keskeisimmällä paikalla sijainnut vanha koulurakennus oli huonokuntoinen, kun taas syrjäiset Harjun ja Yliojan koulut olivat uusia ja hyväkuntoisia. Taloudellisesti ajatellen ei uuden koulun rakentaminen ollut järkevää. Kunta pohti erilaisia ratkaisuja muun muassa ajatellen lakkauttaa kaikki muut Sarjankylän koulupiirit, paitsi Erkkilän piiri, jonne oppilaat olisi kuljetettu. Lopulliseksi ratkaisuksi tuli uuden koulupiirin perustaminen entisten Sarjankylän, Harjun ja Yliojan alueille, ja koulun toimipaikaksi valittiin Harjun koulu.

Sarjankylän koulurakennukselle ei keksitty käyttötarkoitusta ja se huonokuntoisena purettiin. Nykyisin vain kuusiaidan korkeiksi kasvaneet kuuset muistuttavat koulun paikasta.