Enää 1800-luvulla ei Nivala jäänyt jälkeen muista Kalajokilaakson pitäjistä, joista kukin oli itsenäistynyt.

Maanviljelys oli kehittynyt uusien viljelysmenetelmien tultua käyttöön. Väkiluku oli kasvanut huimasti, kunnes hirvittävät katovuodet 1860-luvulla pysäyttivät kehityksen. Tämän jälkeen siirryttiin yksinomaisesta viljanviljelystä karjanhoitoon. Isojako oli suoritettu ja asutus sen myötä laajentunut ja juurtunut paikoilleen. Uskonnollinen herätys nosti työn arvostusta.

Kansakoulun oli määrä tunkeutua staattiseen yhteisöön, joka vierasti kaikkea uutta ja halusi pitää kiinni vanhasta isiltä opitusta. Kirjatieto oli vain herroja varten.

[Kuva: Jokisaaren maanviljelyskoulu]
Jokisaaren maanviljelyskoulu 1890-luvun lopulla.

Nivalan Maliskylälle perustettiin 1860 Jokisaaren maanviljelyskoulu, joka kuitenkin vaikeiden aikojen takia joutui lopettamaan toimintansa jo parin vuoden päästä. Uudelleen koulu toimi vuosina 1870–1874 ja 1896–1906. Vaikka koulun toiminta-aika jäi lyhyeksi, sen antama esimerkki kuitenkin vaikutti. Suoviljelyksen levittäminen, eläinten kuivaruokinta ja kääntöaura olivat näitä merkittäviä uudistuksia. Maanviljelystaitojen ohella koulussa opetettiin myös kirjoitusta ja laskentoa. Lukutaito vaadittiin jo kouluun pyrittäessä. Jokisaaren johtajana toiminut Wartiainen ehdotti jo 1872, että Maliskylälle olisi perustettava kansakoulu luvaten osallistua opettajan palkkaukseenkin. Aikana, jolloin koko pitäjässä ei ollut yhtään kansakoulua, ei koulun perustaminen syrjäkylälle tullut kuuloonkaan.

Vain muutamaa vuotta kouluasetuksen antamisen jälkeen Nivalan kuntakokous otti kouluasian esille kokouksessaan. Asiaa ajoi kirkonkylän vähäinen sivistyneistö, nimismies Odenvall etupäässä. Kokouksessa oli vain yksi talonpoika – Heikki Laakkonen Maliskylältä – myöntyväinen koulun perustamiselle. Muut ”vanhoillaan olijat” vastustivat jyrkästi ja aikoivat vastaan panna tulevaisuudessakin ”niin kauan kuin kieli liikkuu”.

Kuvernööri Alfthan kiinnitti tarkastuskierroksella käydessään huomiota kansakoulun puuttumiseen ja pitämässään kuntakokouksessa vaati päätöstä asiasta. Kuntalaisten ei auttanut muuta kuin suostua. Kunnallislautakunnan kokouksessa 1867 päätettiin yhdistää lukkarin ja kansakoulun opettajan virat, niin että lukkarilta vaadittaisiin seminaarin koulun käyminen tai muu todistus kansakoulun opetuskyvystä. Kansakoulua varten varat otettaisiin Alopaeus-koulun rahastosta, 15 tynnyriä lainamakasiinin kasvukapoista vuosittain sekä tilalliset maksaisivat lapsistaan 20 penniä, ja torpparit ja mökkiläiset 10 penniä opettajan palkaksi.

Asian täytäntöönpanon viivästyessä oltiin kuntakokouksessa 10.4.1871 jo valmiita perumaan koko päätös ”koskei Esivalta mainitun koulun laitosta ole hyväksynyt, emme enää suostu ollenkaan koko koulua laittamaan”. Lähes jokaisessa kuntakokouksessa kouluasia tuli esille muodossa tai toisessa. Tavallista oli, että kokous ”rykin mietittyään jätti asian tällä kertaa semmoiselleen”. Haluttiin nähdä miten koulut muualla menestyvät. Naapureista ennättivät ylivieskalaiset ja haapavetiset edelle.

Vuoden 1871 lopulla kouluasia näytti kuitenkin edistyvän suotuisasti. Haapajärven kappalainen J. Ståhlberg piti Nivalassa kokousta, jossa päädyttiin etsimään seminaarinkäynyttä opettajaa kiertävälle kansakoululle. Kustannuksiin lupasivat osallistua nimismies, lukkari, Jokisaaren johtaja Wartiainen, kunnankirjuri Karvosenoja ja talollisista Antti Jaakola, Eliel Sikala, Adam Malila ja Jaakko Vierimaa. Muut talonpojat katsoivat, että kouluttakoon kukin lapsensa, miten haluaa, mutta yhteisiä varoja ei tähän pitänyt haaskata. Tärkeämpää oli elannon turvaaminen katovuosien varalle, ja kunnan varoja kaivattiin myös köyhäinhoitoon. Sen verran sopua kuitenkin syntyi, että opettajan paikka julistettiin auki, ja kirkkoraati ja nimismies Odenwall laativat koululle ohjesäännön. Viranhakijoiden hakupaperit ovat säilyneet ja niistä selviää hakijoiden joukossa olleen kaksi lukkaria, kaksi seminaarilaista ja kaksi pätevää opettajaa, joilla kaikilla oli esittää erinomaisia todistuksia opetustaidostaan. Talonpojat eivät kuitenkaan halunneet ketään näistä, vaan jo ennestään tutun henkilön, joka oli lähettänyt seuraavanlaisen hakemuksen:

”Hyvin kunnioitettavalle kansakoulun johtokunnalle Pidisjärvellä! Täden pyydän nöyrimmästi että tulisin vastaanotetuksi Pidisjärven Pitäjääseen asetetun kiertävän kansakoulun opettajaksi. Että olen jo 14 ajastaikaa ollut unilukkarina ja Alobeus koulun opettajana tässä seurakunnassa, on johtokunnalle hyvin tunnettu, jonka vuoksi ja kuin johtokunta on kirkkoraati, jonka alle minun virka-alani on ennestään kuulunut, katson ei minulta vaadittavan mitään todistuksia maineestani, käytöksestäni ja taitostani täten hakemaani virkaan, sillä johtokunta ne hyvin tuntee. Pidisjärvellä 31. lokakuuta vuonna 1871 syvimmästi kunnioittaen Esaias Ahlholm.”

Asiasta kehkeytyi tulinen riita. Koulunperustajien haaveilema koulutuksen saanut opettaja ei tullut kysymykseenkään. Herrasopettaja vain turmelisi kansan; koulusta tulisi narrien koulu, joka kasvattaisi laiskoja tekoherroja. Yhteisymmärrykseen ei päästy. Niin haudattiin kouluasia kymmeneksi vuodeksi.