Saatteeksi

Suomen kansakoululaitos vietti 100-vuotisjuhlaansa jo viisitoista vuotta sitten. Nivalan talonpoikainen väestö lämpeni kouluajatukselle verkalleen, sillä nälkävuosien kourissa elettäessä ei hengenruoka ollut ensimmäisenä mielessä. Nivalan vähäinen sivistyneistö seurasi kuitenkin kansanopetuksen uusia virtauksia ja teki ehdotuksia kansakoulun perustamisesta luvaten osallistua opettajan palkkaukseenkin. Mutta kuntakokouksessa kansa sanoi jyrkästi ei – ja piti päänsä viisitoista vuotta.

Aika oli tehnyt tehtävänsä. Siveellinen taso oli noussut herännäisyyden myötä, ja metsärosvoista kerrottiin enää tarinoissa. Katovuosien takaiskuista huolimatta väki lisääntyi ja vaurastui. Olisiko Kalajokilaakson vaurain pitäjä tyytynyt hengenviljelyssä jäämään muista jälkeen?

Vuonna 1881 saatiin ensimmäinen kansakoulu kirkonkylälle, pian neljä koulua suurimmille sivukylille. Myöhemmin jokainen koulupiiri jakautui pienempiin osasiin, niin että lopulta kansakouluja oli 25. Aika oli kuitenkin muuttuva. Väki väheni, muutti pois, syrjäkylät hiljenivät ja koulurakennukset jäivät tyhjilleen. Lakkauttamisen koki viisi koulua kyläkuntien suureksi tappioksi. Nivalaisia voidaan toki vieläkin syyttää jääräpäisyydestä ja jahkailusta, mutta ei sivistyksen puutteesta. Peruskoulun ala-asteet, yläaste, lukio, ammattikoulu, kansalaisopisto ynnä muut tiedonjakajat takaavat opetuksen jokaiselle halukkaalle.

Sadassa vuodessa on tapahtunut paljon. Niin paljon, ettei tähän historiikkiin ole mahtunut kuin yleiskatsaus Nivalan koulujen vaiheista. Lisäksi olen asioiden taustaksi halunnut kertoa Suomen koululaitoksen historiasta, opettajista, entisajan koulunpidosta ja koulurakennuksista. Painopiste on menneessä. Toisaalta siksi, että ajallisen perspektiivin puuttuessa on vaikea erottaa olennaista epäolennaisesta; toisaalta tutkimusaineisto nykyisen byrokratian aikana on runsasta, työlästä lukea ja kaikkine ennusteineen ja taulukoineen vaikeaselkoista, jopa ikävää. Toista ovat vanhat johtokuntien pöytäkirjat herkullisine yksityiskohtineen, joita olen tähän runsaasti poiminut. Tutkimusmenetelmäni eivät kaikin osin täyttäne tieteellisiä kriteerejä, mutta mahdollisimman suureen tarkkuuteen olen vuosiluvuissa ynnä muissa pyrkinyt. Tekstiä olen pyrkinyt inhimillistämään kuvailevalla aineistolla ja samalla hylkinyt tiukan asiallisuuden vaatimusta. Monissa asioissa on näkökulma täysin omani.

Pääasiallisina lähteinäni ovat olleet koulujen johtokuntien ja koululautakuntien pöytäkirjat. Kaikkien koulujen osalta historia ei ole aukoton, sillä tulipaloissa on hävinnyt arkistomateriaalia. Kiitollista aineistoa ovat olleet eri koulujen juhlatilaisuuksiin laaditut historiikit. Varsinaisia tutkimuksia en käsiini ole saanut kuin maisteri Vieno Kallion Helsingin Yliopistossa 1928 tekemän laudaturtyön Nivalan kansanopetuksesta. Tästä tutkimuksesta sain paljon mielenkiintoista tietoa erityisesti kiertokoulujen toiminnasta, olihan tuolloin ollut haastateltavina vielä henkilöitä, jotka olivat itse käyneet Alopaeus-koulua. Olen haastatellut entisiä opettajia ja saanut heiltä kuulla, kuinka koulutyö sujui käytännössä. Utelias kyselijä sai perinpohjaisen, eloisan selvityksen kysymyksiinsä. Kiitos siitä!

Nivalan koululaitoksen 100-vuotisjuhlien toimikunta, koulutoimenjohtaja Pentti Koutonen, rehtori Heikki Sytelä, rehtori Ensio Rönkkö, koululautakunnan puheenjohtaja Lauri Rättyä ja koululautakunnan jäsen Eino Heiska, on seurannut työn valmistumista, varovaisesti ohjannut, neuvonut ja korjannut virheellisyyksiä. Erityisesti työn laajetessa ja venyessä toimikunta auttoi rajaamisessa ja saattoi kirjan lopulta pikaisesti kirjapainoon.

Koska yksin en olisi millään kaikkeen ehtinyt, olen kiitollinen opettajille, jotka ovat penkoneet koulujensa arkistoja ja auliisti vastanneet tiedusteluihini sekä kaikille niille, jotka ovat etsineet albumeistaan vanhoja valokuvia käyttööni. Valitettavasti aika ei antanut myöten haastatella myös entisiä oppilaita. Ehkä olisi löytynyt toinenkin näkökulma, sillä kaikki eivät menestyneet, sisäistäneet hyvää tarkoittavaa autoritääristä opetusta.

Koulujen esittelyjärjestys kaivannee lyhyen selityksen. Ensin olen kertonut kirkonkylän koulusta, koska se on vanhin ja ”päivänsankari”, sitten niistä kouluista, jotka siitä vuosien mittaan erotettiin. Tämän jälkeen olen siirtynyt toiseksi vanhimpaan kouluun ja siitä erotettuihin piireihin. Sisällysluettelo selvittänee asian.

Tätä tutkimusta laatiessani huomasin, kuinka suuri muutos peruskoulun tulo oli. Kansakoulu säilyi koko aikansa perusaatteiltaan samanlaisena, opetusmetodit muuttuivat jähmeästi, jopa oppikirjat olivat samat vuodesta toiseen. Vaikka omasta kansakouluajastani ei ole pitkääkään aikaa, olivat nuo vuodet selvästi jatkoa vanhalle satavuotiselle perinteelle. Siinä minä olin: tukka tiukasti letillä, esiliina edessäni, suoraselkäisessä pulpetissa puulämmitteisessä luokkahuoneessa jonakin lauantaina, kun terveyssisar oli pitänyt täitarkastusta, kun mustepullo oli kaatunut ja viimeisellä tunnilla kuulusteltiin katkismusläksyä.