Viekkaudella ja väellä vastarintaan

Erääseen taloon, jossa emäntä oli yksin kotona, tuli kolme ryssää. Emäntä houkutteli ryssät kellariin sanoen, että siellä oli ruokaa. Ryssät eivät pelänneet yksinäistä emäntää, vaan menivät kellariin. Silloin emäntä läppäsi kellarin luukun kiinni ja pani raskaat painot päälle. Kun miehet tulivat kotiin, laitettiin luukku niin kiinni, ettei kellarista päässyt mitenkään ylös. Ryssät saivat olla kellarissa niin kauan, kunnes sieltä ei enää kuulunut mitään ääntä. Sitten luukku aukaistiin ja ryssien ruumiit haudattiin maahan.

Rantsila

Kun Ranta-Myllylään tuli isonvihan aikana ryssä pirttiin, isäntä kopsautti häneltä hengen pois. Samassa isäntä huomasi, että taloon oli tulossa muitakin ryssiä. Hän työnsi nyt kiireesti ruumiin lattian alle kellariin, juoksi hakemaan navetasta vasikan ja oli juuri sitä pistämässä, kun ryssät tulivat huoneeseen. Kun ryssät kyselivät kaveriaan, isäntä kertoi hänen käyneen ja lähteneen toisaalle päin. Ryssät lähtivät kaveriaan hakemaan, ja näin isäntä pelasti oman ja toistenkin hengen.

Vihanti

”Turu luru tulkaa!”

Isonvihan aikana oli Rantsilan Sipolan kylän Kankaan talon laitumelle hyökännyt suuri ryssälauma. Laitumella oli pieni paimenpoika yksin lehmiä paimentamassa. Ryssät ottivat pojat kiinni ja aikoivat tappaa tämän heti, kun olisivat ensin paistaneet lehmän ja haukanneet einettä. Poika oli viisas ja pyysi ryssiltä, että hän saisi nousta puuhun ja laulaa ennen kuolemaansa laulunsa. Ryssät suostuivat tähän, ja poika nousi puuhun sekä alkoi sieltä laulaa kovalla äänellä:

Tulkaa ihmiset apuun,
paimen parka vangittuna,
paras lehmä paistettuna,
Kelkkunalta kello poissa!

Tätä hän lauloi siksi, kunnes ihmiset kuulivat laulun ja riensivät apuun. Kylän miehet tappoivat kaikki ryssät. Näin Kankaan paimenpoika pelasti itsensä, lehmät ja koko kylän.

Rantsila

”Koirat” uivat

Rovaniemen seuduilla Unarin salmessa joku vähäinen asukas oli mennyt järven saareen asumaan, koska arveli, etteivät vihovenäläiset pääsisi saareen. Vihovenäläiset saivat kuitenkin tietää, että saaressa oli asukas. Kerran tämän asukkaan lapset sattuivat olemaan salmen puolella rannalla, kuten lapset tavallisesti ovat. Lapset juoksivat isänsä luo ja huusivat: ”Koiria uipi tänne iso joukko!” Vihovenäläiset olivat työntyneet uimaan salmeen, mutta lapset sattuivat näkemään. Kun isä kuuli, arvasi hän, että ne olivat tulossa saareen. Onneksi sattui hänellä olemaan veneensä sillä puolella, hän meni veneeseensä, souti salmelle ja kurikoi kaikki vihovenäläiset ennen kuin ne pääsivät kuivalle.

Kuusamo