[Kuva: nykyinen kirjastotalo ulkoa]
Ylivieskan nykyinen kirjastotalo keväällä 2007.

Kirjaston perustaminen oli esillä Ylivieskassakin jo 1850- ja 1860-lukujen vaihteessa. Myöhempi kunnallislautakunnan puheenjohtaja Leander Saarela kirjoitti kuitenkin vuonna 1861, että seurakunnan kiitettävän papin suosittelusta huolimatta kaikki yritykset kirjaston perustamiseksi olivat rauenneet tyhjiin. Nihkeään suhtautumiseen vaikutti talollisten enemmistön käsitys, että kirjoja oli jo olemassa enemmän kuin niillä oli käyttöä. Saarela vastasi väitteeseen: ”Kirjoja on kyllä liiaksi aina semmoisille, joilla on lukutaito vaillinainen ja lukuhalu eilinen, mutta koska meillä on pyhäkoulut lukutaitoa parantamassa, niin eikös pitäisi olla lainakirjasto sitä virkistämässä.”

Ylivieskan kirjastoa piti odotella vielä vuosia. Perustamispäätös tehtiin kuntakokouksessa 2. elokuuta 1868. Rahoitus oli tarkoitus järjestää vapaaehtoisin lahjoituksin. Varojen kerääjiksi nimitettiin 11 miestä – joukossa Leander Saarela –, joiden piti merkitä lahjoitusvarat tarkasti nimilistoihin ja lähettää ne sitten lukkari Pietari Päivärinnalle, joka tekisi niistä tilin ja yhteenvedon. ”Vanhat ylivieskalaiset muistavat kuinka hautajaistilaisuuksissa kuljetettiin lainakirjaston ’fatia’, lautasta. Lukkari Päivärinta kehotti valituin sanoin muistamaan lainakirjastoa. Häätilaisuuksissa kuljetettiin morsiamen ’fatia’ ensiksi ja sen jälkeen kirjaston ’fatia’. Kolehdin päätyttyä lukkari veisasi kiitosvirren”, muisteli A. Murto vuonna 1938 vuosikymmenten takaisia rahoituskeinoja.

Vapaaehtoisten lahjoitukset mahdollistivat 78 niteen hankinnan. Toukokuussa 1869 lainakirjaston hoitajiksi valittiin pappilan nuoret herrat Snellmanit. Samalla kirjasto sai lainausohjeet:

”Kirjain ulosotto ja sisääntuloajaksi määrättiin joka sunnuntai kello 2:sta kello 4:ään j.p.p. Vuosimaksuksi kirjain lainaajille määrättiin kantarahastoon panijoille 20 penniä ja panemattomille 40 penniä sekä vapaaehtoisia lahjoja otetaan vieläkin. Joka ei tuo kirjaa takaisin määrätyllä ajalla, sakotetaan 10 penniä viikolta kirjaston hyväksi. Joka turmelee repimällä tahi muuten töhrimällä, maksakoot koko kirjan hinnan. Kirjoja saa pitää lainassa pienempiä yhden viikon ja isompia kaksi viikkoa.”

Toiminnan turvaamiseksi määrättiin syksyllä 1869, että jokaisen vihittävän pariskunnan piti maksaa lainakirjaston hyväksi 40 penniä. Jokaiselta seurakuntaan tuotavalta muuttokirjalta piti maksaa lainakirjastolle 50 pennin avustus. 1870-luvun puolivälissä kokoelma oli 133 niteen suuruinen.

Kaarlo Werkon 1870-luvun puolivälissä kokoamien tietojen mukaan 23 Pohjois-Suomen kirjaston yhteinen nideluku oli 3 864 eli 168 nidettä kirjastoa kohden. Kirjastonhoitajina toimivat alkuvuosina myös talolliset A. ja E. Heikkilä ja lukkari Päivärinta. Vuosipalkkio vaihteli Heikkilöiden aikana 6:sta 12 markkaan. Päivärinnalle maksettiin kahdeksan markkaa. Lainoja tehtiin vähintään 300 vuodessa.

Ylivieskan kyläkirjastoverkoston synty lähti liikkeelle vuonna 1899 Raudaskylältä. Kanto- ja Ojakylä saivat omat kirjastonsa vuonna 1907, Niemelänkylä vuotta myöhemmin ja Metsäperä vuonna 1910. Kirjastotoimesta aiheutuneet menot katettiin koiraverorahoilla. Vuonna 1911 päätettiin, että jokainen kyläkunta sai käyttää oman kirjastonsa tarpeisiin kylän alueelta kerätyt koiraverovarat.

Ylivieskankin kirjastotoimi rakentui vuosikymmeniä kantakirjaston ja piirikirjastojen varaan. Ensin mainittu ei toiminut kaikin ajoin toivotulla tavalla, sillä Ylivieskan Työväenyhdistys esitti vuoden 1927 lopulla Feliks Lundin laatimassa anomuksessa, että kunnanvaltuusto jättäisi kantakirjaston toiminnan valvomisen työväenyhdistyksen kirjaston johtokunnan huoleksi. Anomuksen perusteluna oli ”Olemme nähneet, että kirjasto kärsii hoidon puutetta ja kirjastoa käyttävä yleisö kirjaston puutetta”. Anomukseen liittyi seikkaperäinen selvitys työväenyhdistyksen kirjastosta, jonne oli hankittu edellisenä vuonna runsaasti uutta kauno- ja tietokirjallisuutta Kansanvalistusseuran kautta.

[Kuva: Ville Jaakola]
Kirjastonhoitaja Ville Jaakola. Kuvalähde: Alpo Jaakolan kokoelma.

Kantakirjasto joutui toimimaan pitkään vaatimattomissa vuokra- tai kunnan omistamissa tiloissa. Sota-aikana kirjasto oli Jaakolan talossa. Vuonna 1944 Jaakolassa oli muutaman kuukauden ajan myös Inarin kunnankirjasto, joka siirrettiin turvaan sodan jaloista pohjoisesta saapuneiden evakkojen mukana. 1950-luvulla käytössä oli pieni ikkunaton arkistohuone, joka täyttyi vilkkaimpina aikoina jokaista neliötä myöten. Kirjastonhoitajana toimi vuosina 1931–1950 ja 1952–1954 Ville Jaakola. Muutto Lääkärilään eli vanhaan kunnantaloon kahteen huoneeseen merkitsi suurta parannusta. Sittemmin kirjasto toimi Kalajokilaakson Kirjapainon kiinteistössä 54 neliön tiloissa.

[Kuva kirjaston rakennustyömaalta]
Nykyinen kirjastotalo rakenteilla. Kuvalähde: Ylivieskan kaupunginarkisto.

Pitkäaikainen toive omasta kirjastotalosta toteutui vuonna 1971. ”Ylivieskan kirjaston vuosia kestänyt vaellus on päättynyt, ja uusi kaupunki on saanut arvolleen sopivan kirjaston nykyaikaisen kirjastotalon valmistuttua”, uutisoi Helsingin Sanomat. Taloa, jossa oli varsinaisten kirjastotilojen lisäksi mm. musiikki-, lehti ja lastenosasto sekä 150 neliön näyttelytila, pidettiin koko Pohjois-Suomen parhaimpana ja ajanmukaisimpana. Kaikkiaan tilaa oli 930 neliötä, joista asiakaskäyttöön tuli 565 neliötä. Jo etukäteen suurta mielenkiintoa herättäneen musiikkiosaston välineistöön kuuluivat nauhuri, radio ja kolme levysoitinta. Ääni voitiin ohjata myös kirjastosaliin ja näyttelytilaan. Talon erikoisuuksiin kuului takalla varustettu satunurkkaus. Ylivieskalaisen Saara Juolan suunnittelemaan kirjastotaloon sijoittui myös henkilökunnan asuntoja ja kirjastoauton talli.

[Kuva satunurkkauksesta]
Satunurkkaus takkoineen.

Uudet tilat otettiin innokkaasti käyttöön. Samalla korostui lainattavan aineiston vähäinen määrä: kirjoja oli noin 10 000, levyjä ainoastaan satakunta. Valtaisan lukuinnostuksen myötä hyllyt ammottivat tyhjyyttään, ja musiikkiosaston kuunteluvuoroista melkein tapeltiin. ”En ole koskaan ennen joutunut pohtimaan, miten ihmiset saataisiin pysymään poissa kirjastosta, mutta nyt alkaa olla se tilanne”, tuskaili kirjastonhoitaja Marjaana Karjalainen kroonista kirjavajausta ja kirjaston väenpaljoutta.

Kirjapulan johdosta muun muassa Lions Club käynnisti kirjakeräyksen, joka sai paikkakuntalaisilta suopean vastaanoton. Keräykseen ottivat merkittävällä tavalla osaa myös opettajat ja heidän välityksellään oppilaat. Keräyksen tuottona Lions Club luovutti kaupunginkirjastolle noin 1 000 teosta, joiden rahalliseksi arvoksi kirjastonhoitaja Marjaana Karjalainen arvioi tuolloin 10 000 markkaa. Uusi kirjastotalo kiinnosti niin koululuokkia kuin erilaisia yhteisöjä ja ryhmiä. Keväällä 1972 kirjaston käyttöä kävi opettelemassa 58 luokkaa, joissa oli yhteensä runsaat 1 000 oppilasta. Satutunteja pidettiin keväällä 21 kertaa. Laajin kirjastossa järjestetty tapahtumasarja oli 8-päiväinen Lasten kulttuuriviikko huhtikuussa 1972. Yhdeksän tilaisuutta keräsi yhteensä 1 619 osallistujaa. Ylivieskassa vieraili myös opintoretkillä luottamushenkilöitä ja kirjastonhoitajia kirjastotalon rakentamista suunnittelevista kunnista eri puolilta maata, mm. Jämsästä ja Jyväskylän mlk:sta.

Kirjastossa ryhdyttiin pitämään musiikkitunteja ja kamarimusiikki-iltoja. Ajankohtaisiin aiheisiin liittyvillä kirjanäyttelyillä aktivoitiin kirjallisuusharrastusta. Suosiossa olivat myös kahden viikon väliajoin vaihtuvat lainaajien mielikirjanäyttelyt. Kirjasto järjesti Kuukauden taiteilija -näyttelyitä; ”Kirjoja minun mieleeni” -näyttelyt alkoivat lokakuussa 1973. Ensimmäisenä mielikirjojaan esitteli kaupunginjohtaja Erkki Pokki. Kirjailijavierailut alkoivat tulla niin ikään osaksi kirjaston toimintaa.

[Kuva: kirjaston lainausosasto]

Ylivieskalaisten lukuinnostuksen kasvusta kertovat vuoden 1974 lainausluvut: 120 776 lainaa ja 11,2 lainaa asukasta kohti. Musiikkiosaston kokoelmien noin 400:aa äänilevyä soitettiin vuonna 1974 runsaat 6 600 kertaa. Kirjastotalon 10-vuotisjuhlavuonna 1981 Kalajokilaakson sivuilla kirjoitettiin, että talon jokainen neliö alkoi olla jo tehokäytössä, sillä kirjastoaineiston määrän kasvaessa ja monipuolistuessa lainaus oli nelinkertaistunut vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen verrattuna. Lainaustoiminnan helpottamiseksi oli vuonna 1980 siirrytty kameralainausjärjestelmään, jossa niin asiakasta kuin lainattavaa aineistoakin koskevat tiedot tallentuivat valokuvaamalla mikrofilmille. Lastenlehti Vekkuliposti ilmestyi tammikuussa 1980. Ensimmäisessä numerossa oli 24 sivua. Sen sisällöstä vastasivat 4–14-vuotiaat lapset. Lehti sisälsi piirustuksia, runoja, satuja ja tarinoita. Ensimmäisessä lehdessä oli 20 kirjoittajaa, ja lehteä painettiin 1 000 kpl. Nimeksi valittiin Maarit Kortteen ehdotus 60 nimen joukosta. Lehden päätoimittaja oli kirjaston amanuenssi Riitta Ripatti. Ylivieskan kirjaston toimintaa kehitettiin kolmen vuosikymmenen ajan Riitta Suonpään johdolla.

Sivukirjastojen asema nousi keskustelun aiheeksi pian uuden kirjastotalon valmistumisen jälkeen. Oulun läänin kirjastotarkastaja Vieno Lehväslaiho lähetti keväällä 1972 Ylivieskan kaupunginhallitukselle kirjelmän, jossa todettiin, että silloiset sivukirjastot eivät täyttäneet ajan vaatimuksia sen enempää tilojensa, aukioloaikojensa kuin henkilökuntansakaan osalta. Kirjastolautakunta päätyi pohdinnoissaan siihen, että kaupunkiin pitäisi hankkia kirjastoauto. Sen katsottiin turvaavan parhaalla tavalla kuntalaisten tasapuolisten kirjastopalvelujen kehittämisen.

Kirjastoauton hankkiminen toteutui vuonna 1974. Autoon mahtui lähes 4 500 kirjaa. Sinne voitiin myös jättää varauspyyntö sellaisesta aineistosta, joka ei sillä hetkellä ollut paikalla. Kirjastoauto ryhtyi kiertämään reittiä, joka sisälsi viikoittain 55 pysähdyspaikkaa. Lisäksi kuudella paikalla pysähdyttiin joka toinen viikko. Kirjastoauton hankinnan myötä sulkivat ovensa Isokosken, Kantokylän, Niemelänkylän, Ojakylän, Pylvään, Raudaskylän, Tuomelan ja Vähäkankaan sivukirjastot. Auton suosio ylitti kaikki odotukset. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana tehtiin 17 642 lainaa. Kirjastoauto sai kuljettajiensa Juhani Mällisen ja Johannes Marjakankaan mukaan lempinimen ”Jussin bussi”. ”Sanarieska” hankittiin 1989, ja se palveli ylivieskalaisia yli 15 vuotta. Juhannusviikolla 2004 juhlittiin Ylivieskan kaupunginkirjaston uutta kirjastoautoa ”Tarinatoukkaa”. Nimen löytämiseksi järjestettiin kilpailu, jossa voittajaksi selviytyi 12-vuotias Tuomas Hannula.