[Kuva: Näkymä kirjaston sisältä]

Kansalliseen herätykseen liittyneet sivistämispyrkimykset 1800-luvulla olivat vaikuttamassa kirjastojen perustamiseen ja kehittämiseen kaikkialla Suomessa. Myös kansalla itsellään oli monia syitä saada hyödyllistä luettavaa, kuten uskonnollisia ja ammatin harjoittamiseen liittyviä kirjoja sekä sanomalehtiä. Tyrnävän heränneillä kerrotaan olleen käytössä noin 20 hartauskirjaa 1860-luvun alussa.

Vuonna 1860 Suomessa oli jo yli 90 pitäjänkirjastoa, Limingassakin oli sellainen vuodesta 1857. Nimimerkki Kalle lienee tehnyt ensimmäisen aloitteen lainakirjaston perustamisesta Tyrnävälle eräässä sanomalehtikirjoituksessa. Hänellä oli mielessään käytännöllinen perustelu ja suunnitelma kirjaston rahoittamiseksi, nimittäin uhkasakko nuorten miesten yöjuoksusta. Hän vetosi kaikkiin seurakuntalaisiin sanoilla: ”Kootkaa rahaa, ostakaa kirjoja, antakaa nuorten lukea, niin luulen juoksuhalut heissä vähenevät.”

Kirjaston alkuna Suomessa oli yleensä niin sanottu lukuyhtiö (tai lukuseura), jollaisia oli sanomalehdissä kehotettu perustamaan. Tyrnävän lukuyhtiö lienee perustettu vuonna 1866. Se toimi Alasiiran talossa, jonne jäsenet kokoontuivat pyhäiltoina. Toiminta oli siis yhdistysluonteista. Lukuyhtiö kuitenkin hajosi pian, mutta sen vaikutuksesta kirjallisuuden tarve lisääntyi. Lukuyhtiön esimies Isak Alasiira järjesti yhdessä A. Jaakolan kanssa keräyksen lainakirjaston perustamiseksi vuosina 1869–1870. Se tuotti 144 markkaa. Lisäksi saatiin kunnalta 100 markkaa ja lukuyhtiön julkaisut liitettiin tulevaan kirjastoon.

Kirjaston alkutaival

[Kuva: Tyrnävätuoli]
Tyrnävätuoli.

Ilmeisesti asianharrastajien kokouksessa 13.9.1870 Iisak Alasiira valittiin Tyrnävän kirjastonhoitajaksi kolmeksi vuodeksi omasta suostumuksestaan ilman palkkaa, mikä oli tavallista tuohon aikaan Suomessa. Hän otti kirjaston omiin huoneisiinsa, joten se toimi Ängeslevän kylässä. Seuraavana vuonna kirjasto rekisteröitiin. Mainitussa kokouksessa valittiin myös viisijäseninen komitea tekemään kirjastolle sääntöjä, jotka hyväksyttiin vuonna 1877. Kirjaston ensimmäisiä johtokunnan jäseniä vuodesta 1871 olivat A. Jaakola, J.  Siira ja P. Siira. Itseoikeutettuina johtokunnassa olivat kirjastonhoitaja ja seurakunnan kappalainen, joten kirjasto pysyi pitkään hengellisen ja yleissivistävän kirjallisuuden tyyssijana.

Toiminta alkoi kirjojen hankinnalla. Niitä saatiin kokoon 102 kappaletta. Alasiira hoiti tointaan vuoteen 1876, jonka jälkeen kirjasto siirrettiin muhkeaan kirjakaappiin kirkonkylän kansakoululle, jossa opettaja hoiti sitä. Kirjastoa täydennettiin teoksilla, joita hankittiin asiakasmaksuilla eli lukurahoilla saaduilla varoilla. Lukuraha oli 50 penniä vuodessa; puolen vuoden ja kolmen kuukauden maksut olivat sitä pienempiä. Kirjaston käyttö oli siis maksullista, mikä aiheutti valituksia ja vaatimuksia, että köyhien pitäisi saada lainata ilmaiseksi. Kirjaston tuloina olivat myös sakkomaksut myöhästyneistä kirjoista. Palauttamatta jääneistä kirjoista ilmoitettiin jopa kirkon kuulutuksissa. Vuonna 1874 perustettu valtakunnallinen Kansanvalistusseura toimi kirjastolaitoksen yhtenä ohjaajana Tyrnävällä kuten muissakin maamme kunnissa.

Vuonna 1876 järjestettiin kirjaston hyväksi arpajaiset, jotka tuottivat 1 103 markkaa. Kerätyillä varoilla kirjastoa täydennettiin niin, että vuonna 1888 siinä oli 535 kirjaa. Tuolloin tehty kirjaluettelo alkoi J. F. Berghin saarnakirjalla. Vuodesta 1876 kirjastoon tilattiin myös muutama sanoma- ja aikakauslehti, kuten Teollisuuslehti. Toiset huomattavat arpajaiset järjestettiin vuonna 1881, ja ne tuottivat 680 markkaa. Vuonna 1888 kirjastolla oli rahaa 740 markkaa. Tästä nimimerkki J. saattoi sanoa sanomalehdessä:

”Kirjastomme ei ole suuren suuri, vaan onhan siinä kumminkin sievä alku … Suotavaa olisi että yleisemmin ja ahkerammin ruvettaisiin vähäistä aarrettamme hyväksi käyttämään, sillä vähäinenkin siitä saatu omaisuus on jalostuttava lääke itse kunkin ihmisen henkiselle ja ulkonaiselle elämälle.”

Nimimerkki Riks kirjoitti puolestaan, että kaikki kirjastoon käytetyt varat on koottu vapaaehtoisilla lahjoituksilla, nuorten toimeenpanemilla iltahuveilla ja arpajaisilla. Hän jatkoi:

”Mutta nyt on kirjastomme jäänyt tuloitta, kun nuorisollamme on ollut muita puuhia, joihin on waroja tarvittu. Ei ole enään viime vuosina voitu ostaa kirjallisuutta kun vähemmässä määrin ja sitenpä onkin kirjastomme jäänyt paljon jälkeen ajastaan. Kirjat wanhenevat sekä sisällöltään että ulkomuodoltaan, kirjaston viljelijät kyllästyvät aina samoihin kirjoihin eikä kirjasto siten voi täyttää tarkoitustaan. Nuorisomme ei woi niitä hankkia huweilla, sillä on kyllin työtä maksaakseen soittotorwien wielä welkana oleva hinnan jäännös ja muutakin ylläpitääkseen torvisoittokuntaa. Olisipa jo aika kunnan ruweta waroillaan kannattamaan kirjastoa. Kun kunta on ilmaiseksi saanut niin suuren kirjaston, että harwassa maaseutukunnassa lienee wertaista, on kunnan welvollisuus pitää sitä kunnossa. ”

Kunnan kirjastoksi

[Kuva: Näkymä kirjaston sisältä]

Ensimmäisiä askelia yleisen kirjaston suuntaan otettiin jo vuonna 1882 tai 1884, jolloin lukuraha poistettiin ja kirjaston käyttö tuli ilmaiseksi. ”Siis on aita siirretty pois kirjastomme eestä”, kirjoitettiin Kaiku-lehdessä myöhemmin. Vuodesta 1895 kunta rahoitti kirjastoa koiraveron tuotolla ja vuotuisella maksulla, mikä merkitsi kirjaston taloudellisen aseman kohentumista.

Ensimmäisten sääntöjen mukaan kirjaston toimipaikkana oli kirkonkylän kansakoulu, kirjastonhoitajana kansakoulunopettaja. Sanomalehdissä keskusteltiin vilkkaasti kirjaston toiminnan hajottamisesta eri tavoin kirkonkylän ulkopuolelle. Haaraosastoja tai kyläkirjastoja sijoitettiin Nalkkiin ja Mälliselle, Ängeslevän Ojalaan ja Säisään. Vuonna 1894 kirjasto oli jaettu kirkonkylän ja Ängeslevän kirjastoksi. Tuolloin Ängeslevän kirjastossa oli noin 270 kirjaa. Sivukylien kirjastopalvelujen järjestäminen pääkirjaston yhteydessä oli jatkuvasti esillä, ja järjestelyt muuttuivat usein.

Kansakoulun lisäksi pääkirjasto on myöhemmin toiminut muuallakin, esimerkiksi Lukkarilassa ja Postiasemalla (1920–1950), jossa postinhoitaja Hilja Pylkäs toimi pitkän ajan kirjastonhoitajana. Kirjastonhoitajan palkka oli aluksi 1/3 lukurahasta, eli hyvin pieni niin kuin myöhemminkin. Lukurahan lopettamisen jälkeen 1880-luvulla palkka oli puolet Suomettaren tilausmaksusta. Kirjastonhoitajan piti jättää lehti lainattavaksi, ja hänen tuli pitää kirjastoa auki kahdesti viikossa tunnin kerrallaan.

Tyrnävän kirjasto jatkoi kasvuaan. Vuonna 1916 siellä oli 820 nidettä ja lainausten määrä oli 1 433. Vuodesta 1921 eduskunta myönsi avustuksia kirjastoille. Kun maamme ensimmäinen kirjastolaki oli vuonna 1928 säädetty, kirjastot alkoivat saada säännöllistä valtionapua kirjastonhoitajien palkkaukseen, mikä sen johdosta hieman kohosi. Vuoden 1929 lopussa kirjastossa oli 2 020 nidettä ja lainauksia 3 795. Taloudellinen lama näkyi kirjastossakin: vuonna 1935 vastaavat luvut olivat 1 423 nidettä mutta lainauksia oli 4 811.

Valtionapujärjestelmän myötä monien vuosikymmenien aikana toimineet nuorisoseurojen ja työväenyhdistyksen kirjastot alkoivat vähitellen kuihtua. Myös Tyrnävän Osuusmeijerillä oli ollut oma osuustoiminnallisia ja taloudellisia kysymyksiä käsittävä kirjasto. Sen sijaan koulujen kirjastot ovat jatkuneet tähän päivään asti.

Erikoiseen tilanteeseen maamme kirjastot joutuivat jatkosodan jälkeen, kun vuonna 1946 niiden oli valtion määräyksestä pakko hiljaisesti poistaa Neuvostoliiton vastaiset ja natsimyönteiset kirjat. Tyrnävällä sai kahden päivän sisällä lähdön 43 kirjaa, niiden joukossa Hitlerin teokset, Hjalmari Siilasvuon Suomussalmen taistelut, Pentti Haanpään Korpisota ja Väestönsuojelukäsikirja.

Varsinaisen oman tilan Tyrnävän kirjasto sai paloaseman yläkertaan vasta vuonna 1953. Siellä kirjastonhoitajana ovat toimineet rouvat Elvi Elsilä, Kyllikki Asikainen ja Taina Salmenhaara. Salmenhaara toimi kirjastossa noin 32 vuoden ajan vuosina 1957–1989. Uudesta tilasta tuli yleinen kohtaamispaikka: siellä järjestettiin esitelmiä, elokuvaesityksiä, satutunteja ja kirjailijavierailuja. Mainittakoon myös, että vuonna 1957 kirjastolautakunta kehitteli ajatusta kanta-Limingan yhteisestä paikallishistoriasta. Siinä yhteydessä entinen tyrnäväläinen opettaja Juho Kalliokoski ehdotti kirjeitse Tyrnävälle omaa kotiseutuhistoriateosta, jonka pitäisi olla niin arvokas ja mielenkiintoinen, että kaikkien kädet sitä kuluttaisivat.

Uusi kirjastolaki saatiin vuonna 1961, ja sen perusteella valtionapu muuttui kiinteäksi. Maalaiskunnissa se oli 2/3 käyttömenoista; lisäksi oli mahdollista saada 10 prosenttia harkinnanvaraista avustusta. Kaikki tämä merkitsi Tyrnävälläkin määrärahojen lisääntymistä.

Kirjastonhoito oli pitkään sivutoimista, kunnes se vuonna 1981 muuttui päätoimiseksi yli 3 000 asukkaan kunnissa. Tyrnävällä kunnanvaltuusto perusti päätoimiset virat jo edellisenä vuonna. Ensimmäinen muodollisesti pätevä kirjastonhoitaja oli Raija Seppänen vuosina 1981–1982. Muutaman vuoden kuluttua toimessa oli Marja Berg 1986–1990. Vuonna 1987 kirjastonhoitajan virka muuttui uuden lainsäädännön mukaan kirjastotoimen johtajaksi. Vuonna 1990 virkaan nimitettiin Mirjami Lehtiaho.

Kirjastoon kuuluneita sivupisteitä on myöhemmin kutsuttu eri nimillä, kuten lainausasema, piirikirjasto ja siirtokirjakokoelma. Niitä on Tyrnävällä ollut eri puolilla kuntaa, eniten 1970-luvulla: Ängeslevän Ylipäässä, Suutarinkylässä, Murrossa, vanhainkodilla (laitoskirjasto) ja keskikoululla sekä Tyrnävän Ylipäässä, johon opettaja Jaakko Saariaho teki 114 kirjaa käsittävän lahjoituksen vuonna 1950.

Kirjaston aukioloajat ovat olleet jatkuvassa kasvussa. Vuonna 1916 kirjasto oli auki kahdesti viikossa yhteensä kahden tunnin ajan, 1950-luvulla 5–8 tuntia viikossa ja 1960-luvulla muutaman päivän viikossa yhteensä alle 10 tuntia. Lainausten lisääntyminen 1970-luvulla johti sekä aukioloaikojen pidentämiseen että uusien virkailijoiden tarpeeseen. AV-materiaalin lainaaminen tuli myös kirjastojen tehtäväksi. Videokasettien lainaus alkoi vuonna 1988.

Tilastotietoja Tyrnävän kirjastolaitoksesta 1950–2000
  1950 1955 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000
kirjoja 1 696 2 555 3 916 5 304 6 628 8 406 12 508 18 089 25 720 31 163 34 804
lehtiä           22 36 73 79 85 108
Av-aineisto               227 5 250 7 241 4 378
lainaajia 343 300 310 449 587 650 924 1 027 1 165 1 783 1 725
alle 15-vuott. 30 84 140 188 326 311 341 313 375 500 381
lainoja 3 617 4 867 6 355 8 537 12 897 16 969 35 046 47 016 65 259 80 164 79 895
avoinna t/viikko 4 6–8 6–8 5–10 6–12 12–18 32,5 30–35 33 36 36
sivukirjastot 2 1 3 3 4 3 2 1 1 1 3
lainat 142 205 919 1 119 668 226 385 Ei eritelty

Maankuulu Myllykirjasto

[Kuva: Näkymä kirjaston sisältä]

Tyrnävän 119 neliömetriä käsittävä kirjasto paloasemalla alkoi 1970-lvulla käydä ahtaaksi sekä lainauksen että muun toiminnan kannalta. Uuden kirjastotalon rakentamisesta neuvoteltiin lääninhallituksen ja valtiovallan kanssa. Ensimmäisen vuonna 1982 tehdyn suunnitelman mukaan uuden kirjaston piti olla valmiina kuusi vuotta myöhemmin. Suunnitelma ei toteutunut. Sitten Tyrnävä yritti päästä opetusministeriön kiireellisyyslistan kärkipäähän edullisen rahoituksen saamiseksi ennen uusia valtionapujärjestelyjä. Siinä onnistuttiin: kirjasto sai 86 prosenttia normaalihinnoista.

Uuden kirjaston sijaintikysymys askarrutti pitkään. Tarjolla oli viisi tonttia, ja muitakin tilaratkaisuja mietittiin. Kirjastolautakunnan silloinen puheenjohtaja Vappu Widercrantz muisteli uuden kirjaston vihkiäisjuhlassa vuonna 1994, kuinka suunnitelmat nopeasti muuttuivat:

”Mutta yhtäkkiä tilanne muuttui perusteellisesti. Kunta teki kaupat osuusmeijerin kanssa pesulan tiloista eli vieressä olevasta juustolasta. Taloa tarjottiin kirjastolle. Talo oli kumminkin niin suuri ja monitasoinen, ettei kirjastolautakunta, henkilökunta eivätkä suunnittelijatkaan pitäneet taloudellisena sen saneerausta kirjastoksi … Samanaikaisesti esitettiin ajatus myllystä mahdollisena kirjastona. Myllyalue ei ollut kunnan omistuksessa. Ostohanke muhi kuitenkin koko ajan. Ajatus alueen hankkimisesta oli kuitenkin vielä niin hauras, että asian puolestapuhujat eivät olleet uskoa, että solmut aukeavat. Kiitos kuuluu myös alueen kansanedustajalle, joka loi uskoa alueen säilyttämiseen. Alkoi työ rahoitusavun saamiseksi. Valtio pani ehdoksi, että rakennus korjataan kirjastoksi ja että koko alueen rakennukset säilytetään siltä osin kuin niiden kunto salli.”

Ympäristöministeriö antoi 600 000 markkaa tontin ostamiseen. Sen jälkeen kunta rohkeni ostaa rakennuksen ja aloittaa myllyn muuttamisen kirjastoksi sen vanha ilme säilyttäen. Suunnitelma hyväksyttiin kunnassa vähin erin, sillä kirjaston sijoittaminen teollisuusrakennukseen oli tuolloin ainutlaatuista koko Suomessa. Tyrnävän omat arkkitehdit Maija Niemelä ja Pentti Myllymäki laativat suunnittelutyön ja ovat saaneet siitä runsaasti kiitosta ja huomiota osakseen. Koska myllyrakennus oli suojelukohde, siinä oli säilytettävä mahdollisimman paljon vanhaa rakennetta. Kirjaston kaikki toimintamuodot saatiin sijoitetuksi myllyn tiloihin; tosin haavetta, että kirjasto olisi yhdessä huonetilassa, ei voitu toteuttaa. Sisätiloissa haluttiin säilyttää vanhojen huonetilojen ja ikkunoiden sekä seinäpintojen ja näkyvillä olevien tukirakennelmien tenho.

Myllykirjaston hyötyala on 434 neliömetriä, joten Tyrnävän kirjasto kasvoi kerralla nelinkertaiseksi entisestään. Niinpä sen vihkiminen 7.8.1994 oli suuri tapahtuma ja suurin muutos kirjastolaitoksen historiassa sen jälkeen, kun se oli saanut tilat palolaitokselta. Vihkiäispäivä arvovaltaisten kutsuvieraiden ollessa paikalla alkoi juhlajumalanpalveluksella. Sen jälkeen noin 100 henkilön esittämässä historiallisessa kulkueessa nähtiin pitäjässä vaikuttaneita tunnettuja ja tuntemattomia tyrnäväläisiä. Pääjuhlassa lehtori Vappu Widercrantz totesi vielä lopuksi, että ”tämä kirjastotalo säilyttää tietoa jopa seinissään ja siten on kirjastoaatteen todellinen vaalija” ja että ensimmäisenä aukiolopäivänä oli eräs kuntalainen riimitellyt: ”Täältä ennen jauhot hyvät, nyt vaikka tiedonjyvät.”

Kirjaston toiminta luonnollisesti piristyi joka tavalla. Kävijämäärä kasvoi heti noin 10 000:lla. Tietokoneohjattuun lainauskäytäntöön siirryttiin saman tien. Vuonna 1995 Myllykirjastolle myönnettiin Oulun läänin rakennussuojelupalkinto ja Oulun läänin taidetoimikunnan taidemitali. Myllykirjastosta tuli heti suosittu käyntikohde, joka on kiinnostanut sekä kirjaston että rakennustaiteen ystäviä. Koska kirjastoa oli esitelty ulkomaisissa ammattilehdissäkin, asiantuntijavieraita tuli ympäri maailmaa.

[Kuva: Näkymä kirjaston sisältä] [Kuva: Näkymä kirjaston sisältä] [Kuva: Näkymä kirjaston sisältä]

Myllykirjaston kasvu olisi voinut olla suurempi, mutta kirjastomäärärahojen väheneminen 1990-luvulla esti suuremman kasvun. Käyttömenojen valtionapu väheni 57 prosenttiin vuonna 1993. Kirjaston käyttäjinä tyrnäväläiset ovat olleet hieman läänin keskitason alapuolella, vähän alle 20 lainausta asukasta kohden vuodessa. Sen sijaan määrärahat ovat olleet keskiarvon yläpuolella. Kunnallisten lautakuntien yhdistämisen jälkeen kirjastotoimen hoidosta on 1990-luvulta lähtien vastannut sivistyslautakunta ja sen alainen toimikunta.

Uusinta Tyrnävän kirjastossa 1990-luvulla olivat Internet-palvelut sekä CD- ja DVD-levyjen lainaus. Kirjasto on myös panostanut uuteen lukioon, joka on tullut viereiseen rakennukseen. Uudet tilat ovat tehneet mahdolliseksi koululaisten työskentelyn ja kokoontumisen kirjastossa. Tyrnävän kirjasto liittyi vuonna 1993 kirjastojärjestelmä Fintekiin ja vuonna 2004 Oulun seudun kuntien Outiin. Kirjaston osastoista mainittakoon kotiseutukokoelma, johon on kerätty Tyrnävää käsittelevää kirjallisuutta ja lehtileikkeitä sekä tyrnäväläisten kirjailijoiden tuotantoa, omina yksikköinään Mustakallio- ja Kirstinä-kokoelmat.

Martti Asunmaa
Teksti on julkaistu aiemmin teoksessa Merestä noussut maa: Tyrnävä 1800–2000. Tyrnävän kunta, 2005.

Temmeksen sivukirjasto

Yleisen kirjaston perustamista Temmekselle puhuttiin jo 1800-luvun puolivälin tienoilla. Asiasta kirjoitettiin tuolloin paljon sanomalehdissä nimimerkkien takaa; yksi julkisista lainakirjaston kannattajista oli kiertokoulun opettaja ja lukkari Pekka Westerinen.

Lainakirjasto perustettiin vuonna 1878, arvatenkin Westerisen myötävaikutuksella ja muutaman muunkin asiasta innostuneen kuntalaisen voimin. Kirjasto sijoitettiin Kirkko-Pekkalaan sen silloisen isännän, valistuneen Iisakki Vitalin, ehdotuksesta. Kirjaston ylläpitoon tarvittavat varat olivat tiukassa, mutta Temmeksen kunta myönsi rahaa kirjastoa varten mm. koira- ja tanssiverosta. Lisäksi kirjaston hyväksi pidettiin iltamia, joissa esimeriksi Westerisen johtama kuoro esitti laulelmia.

Temmeksen kuntakokouksessa 10.12.1889 hyväksyttiin Temmeksen lainakirjaston säännöt, joiden ensimmäinen pykälä kuului seuraavasti:

”Jokainen säännölliseksi tunnettu kuntalainen, joka sitoutuu tarkasti noudattamaan sääntöjä, on oikeutettu saamaan kirjoja lainaksi. Kirjaston hoitajan edesvastauksella olkoon muittenkin kuntain jäsenet oikeutetut lainaamaan kirjoja samoilla ehdoilla, kuitenkin kahdenkertaista lainausvuokraa vastaan.”

Kyseinen lainausvuokra oli 5–25 penniä ja määräytyi sivumäärän mukaan. Esimerkiksi viidellä pennillä sai lukea alle 200-sivuista kirjaa kolme viikkoa; yli tuhannen sivun tutkiskeluun sai käyttää 25 pennillä kolme kuukautta.

Lainakirjaston perustavasta kokouksesta kului kolme kuukautta, ennen kuin ensimmäinen lainaus vietiin kirjoihin. Tämä tapahtui 13.3.1890, kun Juho Salmela lainasi Lutheruksen postillan.

Vuosisadan vaihteessa kirjasto siirtyi ajan tavan mukaisesti nuorisoseuran haltuun. Myöhemmin se palasi kuitenkin kunnan omistukseen. Kirjasto sijaitsi välillä myös kouluilla, jolloin kirjastonhoitajana toimi useimmiten joku opettajista.

Vuonna 1968 Temmeksen kirjastolle valmistuivat tilat silloisen kunnantalon yhteyteen. Kirjastosali käsitti 50 m². Varastoineen ja sosiaalitiloineen koko kirjaston tila oli 66 m². Temmeksen kunnan liityttyä Tyrnävään vuoden 2001 alusta muutettiin kunnantalo Temmes-taloksi ja kirjasto Tyrnävän sivukirjastoksi.

Lähteet

  • Sotakirjat, muistelmat ja viihde pop Temmeksen lainakirjastossa. Rantalakeus 8.11.1978, s. 5.
  • Kautta sukupolvien: tosiasioita ja tarinoita Temmeksestä ja temmesläisistä. 2004.