Valtakunnallista kirjastosuunnittelua - Piparkakku-Ainolan aika
Oman talon rakentamista oli esitetty valtuustossa jo vuonna 1899. Samana vuonna oli asetettu valiokunta tutkimaan kirjasto- ja museotalon rakentamista. Hanketta varten perustettiin rahasto ja järjestettiin piirustuskilpailu. Ehdotuksista ensimmäisen palkinnon voitti arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarinen.
Hanke kuitenkin raukeni tonttia ja rakennusta koskevien erimielisyyksien vuoksi, ja rahasto hupeni inflaation mukana. Tilakysymys ratkesi vuonna 1910. Ensimmäisen oman huoneistonsa kirjasto sai Pakolansaarelta Åströmin perikunnan lahjoitettua Ainolan huvilan kirjaston ja museon käyttöön. Vuonna 1888 valmistuneen huvilan oli suunnitellut ruotsalainen arkkitehti Johan Erik Stenberg.
Lainakirjasto ja lukusali muuttivat huvilan alakertaan ja museo yläkertaan. Keväällä 1911 päästiin järjestämään alakertaa kirjastoasuun erikoistuntijoiden kirjastokonsulentti W. Sippolan ja maisteri J. A. Kemiläisen suunnitelmien mukaan. Kirjastolla oli käytössään yhdeksän huonetta, joihin sijoitettiin lainausosasto, käsikirjasto ja sanomalehtisali. Kirjoja ei liene vielä ollut kovin paljon, koska hevosmies Oravainen siirsi ne Isoltakadulta 26 markalla.
Pertti Juvani on muistellut Ainolan interiööriä:
"Eteisestä tultiin tilavaan aulaan, josta portaat veivät yläkertaan ja museon tiloihin. Aulasta vei vasemmalle ovi pitkänomaiseen sanomalehtihuoneeseen, jonka pitkällä pöydällä olivat tuoreimmat lehdet. Aulasta vei leveä ovi avaraan ”förmaakiin” eli salonkiin, joka toimi juhlasalina. Keskellä oli poikittainen tiski ja sen takana kirjahyllyt."
Ainolaan muutto antoi vauhtia vuonna 1914 nimeltään Oulun kaupunginkirjastoksi muuttuneen laitoksen kehitykselle. Antaessaan Kansanvalistusseuralle tietoja vuodesta 1916 kirjastonhoitaja Hyhkö mainitsee kirjaston tulevaisuuden toiveista ja kaupunkilaisten kirjastoharrastuksesta:
”Kirjastolla on noin 200 000 markan rakennusrahasto, mikä voidaan aikanaan käyttää tarkoitukseensa. Toistaiseksi tyydyttävästi ja melko hyvin täyttää tarpeen nykyinen kirjastotalo, Åströmin perikunnan lahjoittama ’Ainola’. Mainitsemista ansaitsee, että sen jälkeen kun kirjasto siirrettiin ja uudelleen järjestettiin Ainolaan, on kirjastoharrastus huomattavasti kasvanut. Vasta sen jälkeen on kirjaston olemassa olo huomattu ja sen tarpeellisuus tunnustettu, ei ainoastaan sanoin, vaan myös teoin. Kirjastotalo on suosittu paikka ja sen lukusaleja käyttää nyt kaupungin väestö ilman mitään säätyeroitusta”.