Rovasti K. R. Heikel nosti esiin kysymyksen omasta kirjastosta pitäjän yhteisessä kokouksessa vuonna 1860. Asia todettiin tarpeelliseksi ja kirjastoa varten varattiin 10 ruplan määräraha. Lisäksi määrättiin, että jokaisen lainaajan piti suorittaa kirjastolle 20 kopeekan vuosimaksu, josta köyhät oli kuitenkin vapautettu. Jokainen vuosimaksun suorittanut sai lainata maksua vastaan yhden kirjan lainauskertaa kohti. Kirjastoon hankittiin aluksi 65 nidettä. Pisimmäksi laina-ajaksi määrättiin kuukausi ja myöhästymisestä perittiin kopeekka viikolta. Vuoteen 1875 mennessä nidemäärä oli noussut 267:ään. Kirjaston käyttö oli alkuvuosina vähäistä, mutta vuonna 1874 yllettiin jo lähes 500 lainaan vuodessa. Kirjakokoelman rahalliseksi arvoksi arvioitiin tuolloin 309 markkaa. Kirjat sijoitettiin Heikelin kotiin pappilaan, kunnes vuonna 1863 hankittiin Oulusta kirjakaappi sakastiin. Kirjastoa hoitivat aluksi kirkonmiehet eli rovasti K. R. Heikel sekä kappalaiset Karl August Snellman vuodesta 1863 ja Carl Alfr. Calamnius vuodesta 1870. Kirjasto oli ensi vuosikymmenellä avoinna sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen. Vuonna 1870 kirjoja oli 180, vuonna 1874 267.
Vuonna 1873 kirjastonhoitajan toimessa aloitti palkkiotta nimismies Oskar Eklöf. Samalla kunta päätti hankkia kirjastolle uuden kaapin. Kirjasto alkoikin siirtyä näihin aikoihin kunnalliseksi toiminnoksi. Kuntakokous valitsi vuonna 1878 ensi kertaa nelijäsenisen kirjaston johtokunnan, jonka jäseniksi tulivat pastori J. S. Laurell, luotsivanhin Joosef Rantasuo eli Walppu, nimismies Oskar Eklöf ja talonisäntä Sipo Lepistö. Kirjastolle myönnettiin tuolloin 80 ja jatkossa 40 markan vuotuinen määräraha, mikä auttoi toiminnan vakiintumista. Vuonna 1883 kirjasto siirrettiin kirkonkylän koululle. Uudeksi hoitajaksi saatiin opettaja Antti Kustaa Kilpinen, jonka työsarka kirjaston hyväksi kesti sittemmin 40 vuotta. Tähän aikakauteen mahtui monenlaisia vaikeuksia, joista J. L. Suomela kertoo vuonna 1969 ilmestyneessä Hailuoto – kotiseutumme -teoksessa:
”Varojen myöntämisessä kitsasteltiin. Kirjaston käyttöarvo väheni uusimisen puutteessa. Sanan ase tylsyi, mutta elämä ei sittenkään täysin sammunut. Kirjastonhoitajan vaikeaksi ja epäkiitolliseksi tehtäväksi jäi vireillä pitää toimintaa niiden vuosikymmenien läpi, 1900-luvun alussa, jolloin virkeän alkutoiminnan takaiset väsähtämisen vuodet olivat elettävinä.”
Kilpisen kuoleman jälkeen vuonna 1923 kirjasto jäi lähes heitteille. Kokoelma siirrettiin koululta kappalaisen taloon, mutta kirjastolla ei ollut vakinaista hoitajaa. Tointa hoiti tilapäisenä tilanvuokraajan vaimo Anna Piekkola.
Kirjasto-oloja ryhdyttiin kohentamaan 1920-luvun puolivälissä kirkkoherra J. K. Saarennon johdolla. Vuonna 1926 kantakirjastoksi muutettu kirjasto siirrettiin postinhoitaja Saimi Kilpisen hoidettavaksi hänen kotiinsa. Vuonna 1926 kirjastossa oli 293 nidettä. Lainaajia oli 54 ja heidän tekemiään lainauksia 1 434. Kirjat kiersivät siis vilkkaasti hailuotolaisten lukijoiden käsissä. Kunta myönsi kirjastolle vuosittain 1 000–2 000 markan määrärahan, mikä mahdollisti uusien kirjojen hankinnan. Vuoden 1936 lopussa hyllyissä oli 533 ja kymmentä vuotta myöhemmin 762 teosta. Kirjaston yhteyteen saatiin myös pieni lukusali, jota käytettiin ahkerasti. Lainausosaston lisäksi kirjastossa oli kotiseutuosasto, johon koottiin Hailuotoa käsitteleviä kirjoja ja lehtileikkeitä. J. L. Suomelan mukaan kyseinen materiaali oli kuitenkin kadonnut vuoteen 1969 tultaessa. Vuonna 1966 kirjaston ulkoiset olosuhteet paranivat, kun se pääsi muuttamaan omaan huoneistoon kirkonkylän kansakoululle. Vuonna 1967 kokoelmissa oli 4 116 teosta. Niitä lainattiin 2 490 kertaa, eli kutakin hailuotolaista kohti kertyi 2,4 lainaa. Saimi Kilpisen luovuttua vuonna 1946 hoitajan tehtävästä vakinaisina hoitajina toimivat 1960-luvun loppuun mennessä Salli Mäkelä ja Pentti Kartimo. Lisäksi kunnankirjastoa hoitivat tilapäisesti Kaija Tausta, Helli Toikki ja Elsa Ranta-Suomela.
Kun Suomen toiseksi pienin yläaste sai perustamisluvan Hailuotoon vuonna 1981, edellytti toiminnan käynnistyminen koulutilojen uudelleenjärjestelyjä. Kirjastoväki piti tässä tilanteessa tiukasti kiinni siitä, että kirjasto muuttaisi ainoastaan silloisia vastaaviin tai parempiin tiloihin. Kirjaston sijoituspaikaksi löytyi vuonna 1937 rakennettu ns. alakoulu sopivasti ala- ja yläasteen välissä. Koulun ja kirjaston tilojen suunnittelu annettiin Arkkitehtitoimisto O. Ylipahkala Oy:n tehtäväksi. Kirjaston osalta suunnitelmia ryhtyi laatimaan arkkitehtiylioppilas Kristiina Strömmer. Suunnittelu eteni arkkitehdin, suunnittelutoimikunnan ja kirjastonhoitaja Kirsti Niemisen tiiviinä yhteistyönä. Strömmer laati varsinaisten rakennussuunnitelmien ohella sisustussuunnitelmat räsymattoja myöten. Lähtökohtana oli säilyttää vanhan puisen rakennuksen ilme ja henki. Siinä onnistuttiinkin.
Kirjasto muutti alakoulun tiloihin syksyllä 1982 ja joutui toimimaan vuoden päivät tiloissa, joissa näkyivät koulunkäynnin jäljet ja joissa kaikki paikat ja kalusteet repsottivat. Tässä vaiheessa lainaajien käytössä oli 8 420 kirjaa, ja kirjasto oli avoinna neljänä päivänä viikossa. Kunnostustyöt saatiin käyntiin läänin kirjastotoimentarkastajan Ulla Kukon suosiollisella myötävaikutuksella syksyllä 1983, ja paikallisen urakoitsijan Risto Holtinkosken kunnostamiin uudistettuihin tiloihin voitiin muuttaa toukokuussa 1984. Irtokalusteet ja hyllyt olivat myös saaren yrittäjien käsialaa.
1970-luvun alkuvuosina Hailuodon kirjastonhoitajana aloittanut Kirsti Nieminen oli kaksi vuosikymmentä myöhemmin yhä kirjaston ainoa työntekijä. Niinpä hän tunsi luotolaiset ja jopa heidän kirjamakunsa niin hyvin, että saattoi valita etukäteen eri lainaajille sopivia kirjoja. 1990-luvun alussa luotolaisia palveli kirjastotalon lisäksi Saarenkartanoon sijoitettu siirtokirjakokoelma. Suunnitelmissa oli myös samankaltaisen ”itsekseen toimivan lainauspisteen” saaminen päiväkoti Vatukkaan. Kirjastoon oli hankittu kokoelma Hailuodossa työskentelevien taiteilijoiden töitä. Kirjasto tarjosi tilat myös taidenäyttelyille sekä pari kertaa vuodessa pienille kulttuuritapahtumille. Vuonna 1997 kirjaston edustalla paljastettiin Reijo Hukkasen ”Majakka”-veistos, jossa yhdistyvät taideteos ja opastinpylväs. Kaiken kaikkiaan kirjastosta kehittyi 1900-luvun loppupuolella hailuotolaisten yhteinen ja viihtyisä olohuone, jossa kaikki kiire ja hosuminen jäivät ulkopuolelle.