Vanhat kunnallismiehet muistelevat

Vanhoina, pitkäaikaisina kunnallismiehinä kunnan kehittämisestä mieliin jääneitä asioita muistelevat kunnanvaltuuston puheenjohtajat talousneuvos, maanviljelijä Yrjö Lahti, maanviljelijä Pentti Koskela ja pitäjänneuvos, maanviljelijä Ilmari Lotvonen sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja, maanviljelijä Väinö Alasalmi ja kunnanhallituksen jäsen, maanviljelijä Sulo Rasinkangas.

Vanhalla kunnantalolla istuttiin

”Esityslistaa ei entisajan kunnanvaltuuston sen paremmin kuin muissakaan kunnan toimielinten kokouksissa ollut. Kutsu tuli kortilla tai kirjeessä; kokousaika ja -paikka mainittiin. Valtuuston kokouskutsun mukana oli joskus myös asialista. Siinä oli mainittu muutama suurempi asia, jota kokouksessa oli tarkoitus käsitellä. Valtuusto kokoontui kunnanviraston valmistumiseen, aina 1970-luvulle saakka, vanhalla kunnantalolla tai seurakuntasalissa. Vanha kunnantalo oli ahdas, tungos oli melkoinen. Valtuusto istui siellä tupakan savun täyttäessä huoneen. Silloin kokouksissa sai polttaa tupakkaa, ja sitä myös poltettiin”, muistelevat kunnallismiehet.

Olli Kiiskinen oli arvostettu puheenjohtaja

[Kuva: Olli Kiiskinen]
Olli Kiiskinen

Puheenjohtajan merkitys oli huomattava: hänestä riippui, mitä asioita käsiteltiin ja missä järjestyksessä. Agronomi Olli Kiiskinen oli pitkään kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Sotien jälkeen hänet valittiin uudelleen muutamaksi vuodeksi valtuustoa johtamaan.

”Olli Kiiskisen kaudella ei valtuuston kokous alkanut läheskään aina ilmoitetulla kellonlyömällä. Joskus hän tuli toista tuntia myöhästyneenä kokoukseen. Vasta hänen tulonsa jälkeen päästiin asioita virallisesti käsittelemään. Kukaan ei pitänyt menettelyä epätavallisena tai jos joku pitikin, niin ei ainakaan ääneen sitä esittänyt. Kiiskinen oli arvostettu ja taitava kunnallismies; valtuuston kokoukset hän hoiti hyvin johdonmukaisuudellaan ja arvovallallaan. Puheenjohtajan nuija kopahti herkästi pöytään, ja silloin oli sen asian käsittely lopussa. Olli Kiiskinen poltti piippua, ja sen lataus kesken kokouksen oli aina harras ja juhlava toimitus”, muistelevat Kiiskisen kaudella valtuustossa istuneet Lahti, Koskela, Alasalmi ja Rasinkangas.

Tuntikausia istuttiin pohtimassa

Kokouksessa ei ollut esityslistaa eikä asioihin perehtynyttä virkamiestä niitä esittelemässä. Etukäteen ei aina tiennyt, mitä asioita kokouksessa käsitellään. Tieasiat ja koulujen rakentamiset olivat useimmiten esillä. Niitä esitti joku asianomaisen kylän edustaja, siitä se keskustelu sitten virisi. Kokoukset venyivät pitkiksi.

Talousarvion käsittely vei aikaa – köyhän kunnan talousarvio vaati tuntikausien keskustelun. Asioiden käsittely ei aina ollut johdonmukaista: jo kerran hyväksyttyyn määräraha-asiaan saatettiin tuntikausia myöhemmin palata uudelleen, kun joku keksi siitä keskustelun virittää. Puheenjohtajalla oli vaativa tehtävä: hän ratkaisi keskustelun suunnan ja usein myös lopputuloksen. Silloin valtuustossa läpi menivät yleensä asiat, jotka pystyttiin hyvin perustelemaan. Kunnan köyhyys oli ongelma. Menoja oli jokaiselle esitettävänä lisää, mutta harva pystyi kunnan kassaan lisätuloja esittämään mistään.

Vanhainkodin rahoitus teetti työtä

Yrjö Lahden ollessa puheenjohtajana olivat vanhainkodin rakentaminen ja sairaalakuntainliittojen perustamiset keskeisiä asioita. Vanhainkodin rakentamisesta hänelle on jäänyt mieleen rahoituksen vaikeus. Helsingissä piti käydä monta kertaa; vastaanotto ei aina ystävällinen ollut. ”Kun Kestilä rakensi yksin vanhainkodin, piti kustannuksia saada jotenkin jaetuksi. Vanhainkodin kannatusyhdistyksellä oli mahdollisuus saada avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä. Kunnalla ei ollut, siksi kunnan osuudeksi jäikin sairasosaston rakentaminen. Kirkkoherra Jussi Mäntymaa oli kannatusyhdistyksen puheenjohtajana. Usein kävimme Raha-automaattiyhdistyksen johtajien juttusilla. Jo eteisessä vaistosimme, miten asiallemme tulee käymään. Perustelimme rahantarvettamme ja hankimme asiakirjoja tueksi. Vasta kun veimme veroluettelotkin pyynnöstä nähtäviksi, heltisi avustus. Loppujen lopuksi saimme rahoituksen hyvin hoidetuksi ja kauan kaivatun kunnalliskodin rakennetuksi”, talousneuvos Lahti muistelee.

Pula-aikana oli paljon vaikeampaa

”Elimme kunnassa taloudellisesti tiukkoja aikoja. Emme kuitenkaan olleet niin huonossa tilanteessa kuin meitä edeltäneet päättäjät olivat olleet. Muistan elävästi, kuinka tullessani sotaväestä vuonna 1933 meillä istui miehiä pirtin penkkien täydeltä. Työtä he halusivat. Työtä ei ollut, eikä rahaa ruokaan. Isäni totesi, että työtä meillä kyllä on, mutta rahaa ei ole. Ruokaa kyllä löytyy, hän lupasi. Miehet olivat tyytyväisiä, että saivat ruokaa, ja työtä he myös tekivät ahkerasti”,Yrjö Lahti muistelee. Hänen isänsä Iikka Lahti oli 1930-luvulla valtuuston puheenjohtajana. Lahden valtuuston puheenjohtajakaudella kuntaan rakennettiin vanhainkodin lisäksi keskikoulun laajennus ja kunnanvirasto-paloasema.

Asutustoiminta oli suuri urakka

Kunnanhallituksen puheenjohtajana pitkään ollut Väinö Alasalmi on ollut mukana valtuustossa ja useissa eri lautakunnissa kuntaa kehittämässä. Sodan jälkeisen ajan asutustoiminta oli mittava hanke. Asutuslautakunnan puheenjohtajana ja asutusasioiden hoitajana Alasalmi on ollut edistämässä siirtolaisten Kestilään sijoittumista ja asutustilojen syntymistä.

”Lainat, avustukset, palkkiot ja korvaukset, joita valtio asutustilallisille maksoi, kuuluivat tehtäviini. Kestilässä oli asutustoiminta läänimme vireimpiä. Valtion metsiä saimme asutustilallisille lisämaiksi huomattavat määrät”, Alasalmi kertoo.

”Mitä sinä kerjäämään tulet?”, kysyi Vennamo

”Veikko Vennamo oli tuolloin asutushallituksen ylijohtajana. Hän totesi ensi kertaa hänen luokseen mennessäni, että ’mitä sinä tänne kerjäämään tulet’. Vaikka vastaanotto aluksi vähän tyly olikin, saatiin asiat kuntoon. Vennamon puoleen jouduin usein kääntymään ja häneltä apua sain. Asutusasioissa riitti työsarkaa. Kun hoidin kaiken paperisodankin ja neuvojan tehtävät, ei vapaa-ajan ongelmia ollut: yötä myöten joutui tiloilla kiertämään ja ihmisiä asioiden hoidossa auttamaan. Sodan jälkeen Kestilään muutti paljon siirtolaisia. Heille saatiin asutustoiminnan ansiosta asunnot ja tilat uuteen kotipitäjään”, kertoo Alasalmi.

Haapaveden ammattikoulu ollut etu Kestilällekin

Ammatillista koulutusta saatiin kestisille nuorille Haapaveden ammattikoulun perustamisen avulla. Sadat kestiset nuoret ovat saaneet ammattikoulun päästötodistuksen omalta kotiseudultaan. Ilman ammattikoulua olisi monen opintie katkennut tai vaikeutunut. ”Olin mukana kunnan edustajana ammattikoulua suunniteltaessa. Pulkkila oli yhtenä vaihtoehtona esillä. Osa kestisistä oli Pulkkilan kannalla; minä puolustin Haapavedelle koulun sijoittamista. Katsoin hankkeen sinne paremmin onnistuvan. Haapavedellehän ammattikoulu perustettiinkin, ja lopputulos on ollut hyvä, vaikka aikanaan minua moitittiinkin muka huonosta ratkaisusta”, kertoo Väinö Alasalmi.

Kunnallinen keskikoulu saatiin yllättäen

Kunnanhallituksen pitkäaikaisena jäsenenä Sulo Rasinkangas oli kunnan kehittämisessä aktiivisesti mukana sodan jälkeen. Keskikoulun saaminen kuntaan oli suuri asia – antoihan se pitäjän nuorille mahdollisuuden opiskella kotoa pitäen. ”Oman kunnallisen keskikoulun saaminen ei ollut helppoa. Asiaa valmisteltiin vuosia ja oltiinpa naapureidenkin kanssa yhteistyötä virittämässä. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska sijoituspaikan olisi pitänyt olla muualla. Kestilässä oli eniten asukkaita, ja sen olisi mielestämme pitänyt asia ratkaista. Valtioneuvosto myönsi meille hieman yllättäen oman koulun perustamisluvan, ja siitä kouluolojen vireä kehitys käynnistyi. Kunnallinen keskikoulu on ollut tärkeä kestisille. Koulun paikasta kiisteltiin jonkin verran. Asia ratkesi, kun todettiin oppilaita olevan enemmän Siikajoen pohjoispuolelta”, muistelee Sulo Rasinkangas.

Talousarvion hyväksyminen hirvitti

Kokouksiin tultaessa ei tiennyt, mitä siellä tulee päätettäväksi. Kunnan talousarvio oli aina sellainen paperi, että sitä hyväksyttäessä raskas vastuu painoi. Kunnan velkataakka kasvoi ja tehtävät laajentuivat. Rahaa oli oltava.

”Piiparin savotalta lähdin usein kokoukseen pyörällä. Evästyksiä ei annettu kokoukseen siihen aikaan. Seuraavana pyhänä kokoontui meille väkeä ja ihmiset kyselivät, että mitä on päätetty. Päätökset puitiin jälkikäteen. Elinkeinorakenne oli saatava muuttumaan. Sen tiesimme kaikki. Työtä ja verotuloja tarvittiin kuntaan lisää. Työpaikkojen luominen on ollut tuskien taivalta. Vasta 1980-luvun alkupuolella elinkeinoelämä pääsi sellaiseen vauhtiin, mitä oli hartaasti toivottu. Hukkaan eivät yritystoimintaan sijoitetut varat ole menneet”, Rasinkangas toteaa.

Työpaikkoja oli pakko luoda

Työpaikkojen luominen elinkeinoelämää vauhdittamalla oli Siikalatvan kuntien yhteistyön ohella keskeinen asia Pentti Koskelan valtuuston puheenjohtajakaudella. Kestisiä muutti muualle työtä etsimään; nuoret joutuivat joukoittain jättämään kotipitäjänsä. Väkiluvun jyrkkä lasku huolestutti.

”Puunjalostusteollisuuden syntyminen talotehtaineen ja sahoineen oli huomattava piristysruiske: työpaikkojen myötä muutti väkeä kuntaan, uusia asuntoja rakennettiin ja elinkeinoelämä monipuolistui. Kunnassa jouduimme tekemään takauspäätöksiä teollisuutta tukiessamme. Ellemme olisi panostaneet elinkeinoelämään, olisimme olleet ’huutavassa hukassa’. Vaihtoehtoja ei ollut. Jälkeenpäin on kuulunut paljonkin arvostelua tekemistämme ratkaisuista. Olen edelleen sitä mieltä, että ratkaisut olivat oikeita – olkoonkin, että tukemamme yritystoiminta joutui muutamien vuosien kuluttua vaikeuksiin ja loppui.

”Kunnan silloinen vireä kehitys auttoi toteuttamaan hankkeita, joiden ansiosta Kestilä nykyisin on verraten hyvässä taloudellisessa asemassa. Kehityksen vuodet antoivat kunnan asukkaille uskoa tulevaisuuteen ja kotipitäjän mahdollisuuksiin. Se oli merkittävä asia. Alistuminen olisi merkinnyt kiihtyvää väestökatoa ja toimintojen jatkuvaa supistamista”, toteaa Pentti Koskela.

Kuntien yhteistyö kangerteli

Siikalatvan kuntien ja kansanterveystyön kuntainliiton jäsenkuntien yksituumaisuus kangerteli pahasti Koskelan ollessa valtuuston puheenjohtajana. Taustalla oli vanhoja rasitteita, ja pakolla synnytetty kuntainliitto oli myös ristiriitoja edistämässä. ”Kuntien pakkoliitosyrityksestä olimme juuri selvinneet, kun käynnistyi kuntainliiton perustamishanke. Olimme jo sopineet Vaalan kanssa yhteistyöstä, ja edellytykset sille olivat hyvät. Kylmänä suihkuna tuli valtioneuvoston pakkopäätös, jolla meidät liitettiin Siikalatvan alueen kansanterveystyöhön. Kunnan itsehallinnolle ei annettu mitään arvoa. Ei myöskään kuntalaisten näkemyksille.”

Ulosmarsseista ei ollut hyötyä

”Kuntainliiton piirissä yhteistyö kangerteli pahimmin vuodeosastoasiassa: olisimme halunneet vanhainkotimme vuodeosaston olevan osana yhteistä terveydenhuoltoa. Muut jäsenkunnat eivät sitä hyväksyneet, vaan kannattivat vuodeosastoa vain Pulkkilaan.

”Liittovaltuuston kokouksista ulosmarssit eivät asiaa auttaneet. Yleensäkään en sellaisista koe olevan mitään hyötyä. Asiat pitäisi pystyä ratkaisemaan normaalilla päätöksenteolla. VALTAVA muutti tilanteen täysin. Valtio antoi avustusta vuodeosastolle riippumatta siitä, oliko se terveys- vai sosiaalitoimen ylläpitämää. Se ratkaisi kiistan. Kuntainliitto on antanut hyvät terveyspalvelut kaikkiin jäsenkuntiin, siitä sille kuuluu tunnustus. Hajautettujen palvelujen tarjonta maksaa – talous onkin suurin ongelma jatkossa”, toteaa Pentti Koskela.

Turhaan ei elinkeinoelämään panostettu

Kestilän elinkeinoelämän vireimmän kehityksen vuodet sekä maatalousoppilaitoksen rakentaminen ja avovankilaksi saaminen liittyvät pitäjänneuvos Ilmari Lotvosen valtuuston puheenjohtajakauteen. Maatalousoppilaitos oli kunnan historian mittavin rakennushanke: hankkeen onnistumiseen tarvittiin vuosien uuttera työ.

”Elinkeinoelämän kehittäminen maksoi. Kunta joutui ottamaan paljon velkaa. Yritysten lainoja taattiin ja myös maksettiin. Moni ajattelee, että kunta poltti rahaa hankkeissa. Kun katsoo ympärilleen Kestilässä tänä päivänä, voi omin silmin nähdä viimeisten vuosien valtaisan kehityksen. Kunnan sijoitukset ovat tuottaneet tulosta, ne eivät ole menneet hukkaan. Kaikki suuret ratkaisut tehtiin valtuustossa yksimielisesti, jokainen halusi kuntaa kehittää. Asiat olivat vaikeita. Miljoonien markkojen vastuuta ei ole helppo kantaa”, Lotvonen toteaa.

Maatalousoppilaitos oli mittava saavutus

”Maatalousoppilaitoksen saaminen pieneen kehitysalueen kuntaan ei ole helppoa. Yksimielisyyttä ja kovaa työtä siihen tarvittiin. Maatalouden asema näytti vielä 1980-luvun alussa valoisalta. Nykytilannetta ei osannut kukaan edes ennustaa – en ainakaan silloin kuullut kenenkään niin tekevän. Välillä kuului arvostelua, ja moni totesi ’johan minä silloin sanoin’, mutta jälkiviisaushan onkin parasta viisautta. Valtiovallan ylimmät päättäjät olivat kanssamme samaa mieltä oppilaitoksen tarpeellisuudesta: valtioneuvosto antoi meille perustamisluvan, ja rakentaminen käynnistyi. Jonkin aikaa ehti maatalousoppilaitos alkuperäisessä tarkoituksessa toimiakin. Sen rakentamiseen käytetyt miljoonat toivat pitäjään kipeästi kaivattuja työpaikkoja ja veroäyrejä”, muistelee Lotvonen.

Valtiovalta auttoi loppuun asti

”Kun maatalouden alasajo alkoi, näytti oppilaitoksen tulevaisuus synkältä. Valtiovalta ei meitä onneksi yksin jättänyt. Vaihtoehtoja etsittiin oppilaitoksen saamiseksi laajemmalle omistuspohjalle. Avovankilaksi muuttaminen oli onnistunut ratkaisu. Muistan, kuinka jälleen kerran kävimme valtiovarainministeriössä budjettipäällikkö Raimo Sailaksen juttusilla – pyysimme avustusta oppilaitoksen menoihin. Sailas lupasi puoli miljoonaa [markkaa] todeten, ettei enempää tarvitse tulla pyytämään. Vastasin hänen itsekin tietävän, ettei kuntamme niin pienellä rahalla autetuksi tule. Sailas ilmoitti asiaan palattavan, kunhan kunta ensin tekee itse jotakin.

”Kun seuraavalla kerralla menimme Sailaksen juttusille, hän kysyi heti, että mitä olette saaneet aikaan? Vastasin, että olemme nostaneet pennillä veroäyriä ja lyhentäneet metrillä kunnansihteeriä. Kestilän veroäyri oli tuolloin Suomen korkein. Sailasta vastaus nauratti, ja siitä alkoi rakentava keskustelu avovankilaksi päätyneestä ratkaisusta”, muistelee Ilmari Lotvonen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Kestilän nykyisen tilanteen näkevät pitkäaikaiset kunnallismiehet hyväksi. Avovankila on tuonut valtion työpaikkoina perustan, jolle muun elinkeinoelämän kehittämisessä on helppo tukeutua. ”Loppu hyvin, kaikki hyvin”, kiteyttävät kunnallismiehet tyytyväisinä vuosikymmenien raskaan kehittämistaipaleen.