[Kuva: Lottatoimintaa]
Lottien kahvilatoimintaa

Toista maailmansotaa edelsi Euroopassa kireä kansainvälinen ilmapiiri. Hitlerin Saksa valtasi alueen toisensa jälkeen länsivaltojen yrittäessä säilyttää rauhaa myöntyvyyspolitiikallaan. Saksa halusi laajentua, vaikka väkisin. Koko maailman hämmästykseksi solmivat Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto hyökkäämättömyyssopimuksen elokuussa 1939. Hitler sai selustansa turvatuksi ja hyökkäsi 1.9.1939 Puolaan. Toinen maailmansota syttyi Englannin ja Ranskan julistettua sodan Saksalle.

Talvisotaan yksimielisesti maata puolustamaan

Salaisella lisäpöytäkirjalla Saksa luovutti Suomen Neuvostoliitolle. Neuvostoliitto esitti Suomelle aluevaatimuksia. Paasikivi matkasi seurueineen Moskovaan kolme kertaa lokakuussa 1939. Suomi ei maataan halunnut luovuttaa eikä vaihtaakaan; uskottiin puolueettomuuteen ja siihen, ettei sotaa tule. Neuvostoliitto hyökkäsi 30.11.1939 Suomeen. Syttyi Talvisota.

Sodan uhkaan varauduttiin. Kertausharjoituksiin alettiin kutsua miehiä Kestilästäkin jo toukokuussa 1939. Kunnallislautakunta sai käsiteltäväkseen sotavuosina tutun ja samalla vaikean asian: sotapalveluavustuksen reserviläisen omaisille.

Reserviläisten omaisia avustettiin

Avustuksia käsiteltiin kunnallislautakunnassa sota-aikana kaikissa kokouksissa. Sodasta ei ole päätöksissä mainintaa ennen kuin sankarivainajien hautojen kunnostusasioiden kohdalla. Pöytäkirjassa todettiin miesten olevan reservin kertausharjoituksissa. Kunta myönsi avustuksia sodassa olevien omaisille, mutta harva sai sitä avustusmäärää, jota esitti. Jätettiinpä melkoinen joukko anojia vaille avustusta todeten, että he tulevat toimeen ilmankin. Joskus hylätyn päätöksen saanut valitti maaherralle. Kunnanisät totesivat vastauksessaan tuntevansa asianomaisen talouden yksityiskohtaisesti ja siksi päätös oli oikea.

Hevosia ja heinää pakko-otettiin

Elintarvikkeiden säännöstely alkoi syyskuussa 1939 ja jatkui pitkälle sotien päättymisen jälkeenkin. Kansanhuoltolautakunta vastasi säännöstelystä. Ostokortteja jaettiin kansakoulupiireittäin. Maanviljelyä vaikeuttivat hevosten pakko-otot sotaväen tarpeisiin. Vanhimmat ja raihnaisimmat hevoset jäivät kotirintamalle, mikä luonnollisesti herätti katkeruutta maatöitä tehtäessä. Armeijan muonittamiseksi jouduttiin luovuttamaan teuraseläimiä, viljaa, perunoita ja muita elintarvikkeita sekä eläinten rehua. Kansanhuolto hoiti pakolla tarvikkeiden keräämisen.

Väestöä suojeltiin ja kansaa huollettiin

Väestönsuojelu- ja huoltotoiminta olivat keskeiset sota-aikana. Kunta vastasi niistä yhdessä valtion viranomaisten kanssa. Kunnanmiesten osa ei ollut helppo. Huomattavasti raskaampi taakka oli niillä, jotka joutuivat etulinjan taisteluihin. Kotirintama kärsi puutetta, mutta kesti osansa suuremmin valittamatta.

Kansanhuoltolautakunta perustettiin kuntaan lokakuussa 1939. Puheenjohtajaksi valittiin maanviljelijä Eemeli Karppinen ja jäseniksi kauppias Ilmari Mannermaa sekä kaupan hoitaja Antti Väisänen. Kansanhuoltolautakunnan puheenjohtajuus ei ollut helppo, ja Karppinen sai anomansa eron tehtävästä jo tammikuussa 1940. Seuraajaksi valittu Iikka Mäläskä oli jo toukokuussa eroa hakemassa sekä vaati kortistojen hoitoon ja muuhun paisuvaan toimintaan toimistoapua. Toimistoapua annettiin, eroa ei.

Väestönsuojelu- ja työvelvollisuuslautakuntia tarvittiin

Väestönsuojelulautakuntaan valittiin nimismies Pentti Kiiskinen, maanviljelijät Fredrik Leiviskä ja Väinö Lahti sekä räätäli Matti Haataja. Työvelvollisuuslautakuntaan valittiin puheenjohtajaksi maanviljelijä Antti Myllyoja sekä jäseniksi metsänhoitaja Väinö Kianne ja maanviljelijät Iikka Mäläskä, Ilmari Keihäskoski, Samuli Laakko, J. Matti Karioja (Anttila) ja naisjäseneksi kunnankirjuri Tekla Antinoja.

Talvisota syttyi 30.11.1939

Syksyllä kertausharjoituskäsky tuli yhä useammalle, ja lokakuussa määrättiin koko maahan YH eli ylimääräiset kertausharjoitukset. Puolustusvoimamme pantiin liikekannalle pahimpaan varautuen. Kestisiä taisteli pääasiassa Pelkosenniemellä, Suomussalmella, Kuhmossa, Laatokan Karjalassa ja Kannaksella. Raskaimmat uhrit annettiin Pelkosenniemellä ja Kuhmossa.

Valtuusto kiitti urhoollisuudesta

Kunnanvaltuuston kokoontuessa 19. tammikuuta 1940 riehuivat taistelut rintamilla. Kokouksen avatessaan puheenjohtajaksi edelleen valittu maanviljelijä Eemeli Karppinen lausui ”liikuttavia sanoja nykytilanteesta ja esitti vietettäväksi hiljaisen hetken kaatuneille sankareille”. Valtuusto päätti ”lähettää Kestilän rintamasotureille sanomalehtien välityksellä kiitos- ja onnittelukirjelmän urhoollisesta taistelusta ja urhoollisuudesta”, kuten Väinö Mannermaa asian pöytäkirjaan kirjasi. Talvisota päättyi 13.3.1940 raskaaseen Moskovan rauhaan, joka jäi välirauhaksi. Toinen maailmansota riehui, eikä sen palo Suomeakaan rauhaan jättänyt. Välirauhan tultua kotiutettiin reserviläisiä huhti–toukokuusta 1940 alkaen. Runsaan vuoden ehtivät miehet kotiaskareissa olla, kun tuli uusi käsky ”sinne jonnekin”.

Lapset ja luonto kiinnostivat

Äitiysneuvola perustettiin Kestilään maaliskuussa 1941, välirauhan aikana. Aloitteen teki Vapaan Huollon Oulun läänintoimikunta, joka myönsi lasten ja äitiyshuollon neuvolaan avustuksen. Luonnonsuojeluasiamieheksi valittiin samassa kokouksessa kauppias Ilmari Mannermaa. Aloite tuli Valtion luonnonsuojeluvalvojalta.

Evakot ja siirtolaiset asutettiin

Ensimmäiset evakot Kestilään tulivat joulukuussa 1939. Suurin osa evakoista tuli läänin itäosan kunnista: Taivalkoskelta, Hyrynsalmelta, Suomussalmelta ja Kuusamosta. Siirtolaisia pitäjään tuli sodan jaloista luovutetuilta alueilta; heitä oli Kestilässä enimmillään 21 henkeä tammikuussa 1941. Siirtolaisten huolto-organisaatio oli luotava nopeasti ja ilman valmiita malleja. Kunnassa siirtolaisten asioita hoitivat valtion viranomaiset apunaan kyläpäälliköt ja siirtoväen omat luottamushenkilöt. Välirauhan aikana ryhdyttiin luomaan siirtolaisille tiloja pika-asutuslain perusteella. Toiminta jäi kesken, ja osa siirtolaisista muutti jatkosodan aikana takaisin kotikonnuilleen. Sodan loppuvaiheissa he palasivat jälleen takaisin, kun entiset asuinsijat jäivät pysyvästi luovutetuille alueille.

Kestilästä marssittiin kohti Uhtuaa kesällä 1941

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 joutui myös Suomi jatkosotaan. Alkoi pitkä ja raskas sotakausi, joka päättyi lopullisesti vasta huhtikuussa 1945 Lapin sodan loppumiseen. Kestilästä lähti Uhtuan suuntaan marssien III/JR 11 ratsumestari Toivo Jussilan johdolla. Kestilän, Kärsämäen ja Pyhännän miehistä pääasiassa koostuva pataljoona kulki raskaan sotataipaleen Uhtualta Karjalan Kannakselle ja Tornion maihinnousun kautta Rovaniemen pohjoispuolelle saakka.

Sota oli raskasta aikaa

[Kuva: Suojeluskunnan soittokunta]
Suojeluskunnan soittokunta. Takarivissä vasemmalla Ilmari Mannermaa

Sota oli raskasta ja poikkeuksellista aikaa. Henkisesti, moraalisesti ja taloudellisesti sotavuodet jättivät jälkensä. Rikollisuus ja alkoholin käyttö lisääntyivät rajusti sota-aikana ja joitakin vuosia vielä senkin jälkeen. Kunta menetti miespuolista väestöään kaatuneina mutta sai siirtolaisista korvausta väkimääräänsä. Sotien aikana ja niitä seuranneina vuosina syntyivät suuret ikäluokat, jotka nostivat voimakkaasti kunnan väkilukua.

Kunnallislautakunta anoi eroa

Kunnallislautakunta anoi 21.12.1941 eroa tehtävistään. Se oli kokenut työnsä ”erittäin vaikealuontoisena ja rasittavana, eikä lautakunta ole voinut tehtäväänsä täyttää kunnollisesti”. Lautakunta totesi yleisten määräysten täyttämisen aiheuttaneen valituksia ja anoi siksi eroa valtuustolta. Lautakunta oli joutunut kohtuuttoman arvostelun kohteeksi niin kunnassa kuin sen ulkopuolellakin: lääninhallitus kovisteli huhtikuussa 1941 lautakuntaa peräten yli 100 000 heinäkilon toimituksia.

Lääni uhkasi sakoilla ja vallesmannilla

Armeijan tarpeisiin heiniä keräävällä lääninhallituksella oli luonnollisesti omat #8221;kovistelijansa”. Lautakunta laski kahdessa viikossa saatavan tarvittava pakkoluovutusmäärä heiniä kokoon, mikäli kaikki luovuttavat sen, mitä kansanhuoltolautakunta on määrännyt. ”Luovutuseränsä hoitamatta jättäneiden osalta asia jätetään poliisin hoidettavaksi”, totesi perin juurin kyllästynyt lautakunta. Lääninhallitus ahdisteli lautakuntaa edelleen ja pani Piippolan piirin nimismiehen asialle. Kauraa todettiin puuttuvan Kestilän osalta 1 900 kiloa ja kauran olkia 15 000 kiloa. Kansanhuoltolautakunta ilmoitti, ettei luovutuksia voi hoitaa ennen kuin pitäjän viljavarat on mitattu. Kansanhuollon johtajana toimineen Kyllikki Salmivuoren asema ei ollut yhtään helpompi kuin kunnallislautakunnankaan.

Valitti, vaikkei talosta ollut sodassa mitään

Kunnallislautakunnan kyllästymisen ymmärtää. Se oli kuukautta aiemmin saanut lääninhallituksen päätöksen, jossa vaadittiin selitystä erään kestisen johtavan kunnallismiehen valitukseen. Hän oli valittanut heinän luovutuseräänsä kohtuuttomaksi. Lausunnossaan lautakunta totesi, ettei ”niin suuren talon karjassa 500 kilon luovutuserä vaikuta sinne eikä tänne”. Lisäksi lautakunta muistutti, ettei ”talosta ole sodassa miestä, hevosta eikä ajoneuvoja”. Kunnallislautakunta ei voinut heiniä ottaa enempää kuin niitä oli. Lääninhallitus puolestaan vaati luovutuksia ja määräsi jo vuonna 1940 lautakunnalle 3 000 markan (3 200 markan) sakot laiminlyönneistä. Sakot maksettiin kunnan saamista heinänluovutusten välityspalkkioista.

Koulu kiinni, kun opettaja lähti sotaan

Väyrylän koululla keskeytyi koulunpito talvisodan aikana, keväällä 1940. Siirtolaisten majoittaminen koululle ja pommitusten uhka keskeyttivät koulunpidon. Edesmenneen opettajan sijalle ei myöskään sota-aikana saatu pätevää opettajaa. Siirtolaisuus toi lisää väkeä pitäjään. Koululaisten määrä kasvoi. Kirkonkylän koululle oli perustettava toinen alakansakoulun opettajan virka. Johtokunta pyysikin kesällä 1940 kouluhallitusta tarkastajan kehotuksesta täyttämään toisen alakansakoulun opettajan viran. Samalla anottiin virkaan valtion avustusta. Asuntopula oli kipeä, joten toivottiin perheetöntä opettajaa. Jatkosodan aikana, syksyllä 1941, oli kirkonkylän koululla koulutyö seisauksissa syyslukukauden. Yläkansakoulun opettaja Väinö Nissinen oli saanut muiden aseveljiensä tavoin käskyn sotaan, eikä opettajaa yläkansakoululle saatu. Sittemmin opetus järjestettiin tilapäisin voimin ja toisten opettajien toimesta.

Sota lähensi kansalaisia

Sotavuosina kansa kokosi rivejään. Talvisodan aikaisesta esimerkillisestä yksituumaisuudesta jäi myönteinen vaikutus sodan jälkeiseen kauteen. Sotavuosina eri kansalaisryhmien välinen yhteistyö ja samalla toisten ymmärtäminen lisääntyivät. Rintamalla ei korsuissa ollut työnantajia tai työläisiä eikä isäntiä tai renkejä. Kaikki olivat harmaissa univormuissa velvollisuuttaan täyttämässä. Sotien jälkeiseen aikaan ja kansanvallan todelliseen lisääntymiseen sillä oli huomattava vaikutuksensa.

Kestilässä siunattiin 109 sankarivainajaa

Viime sodissa henkensä isänmaan puolesta uhrasi 109 kestistä. Heistä kaatui talvisodassa 24 ja jatkosodan aikana 85.

[Kuva: Martti Suorsa]

”Sota käytännössä oli toista kuin juhlarunoissa.” Näin Martti Suorsa kirjoitti rintamalta äidilleen: ”Kyllähän sota on kaunista runoissa ja kertomuksissa, mutta tosiasiassa se on kokonaan toista. Minä en olisi ikinä uskonut, millaista on sota. Rukoilkaa, äiti, vieläkin puolestani. Martti.” Martti Suorsa kuoli jouluaaton aattona Ilomantsissa edellisenä päivänä saamiinsa haavoihin.

Tapio Leinonen: Kestilän entistä elämää valokuvien kertomana
 

Sankarihautojen kunnostamisen ottivat kestiset kunnanisät kunnia-asiakseen. Keväällä 1947 nimettiin sankarihautojen kunnostamistoimikunta. Puheenjohtajaksi valittiin kauppias Ilmari Mannermaa ja jäseniksi rouva Naimi Heikkinen, ruustinna Anna Kortekangas, rouva Kaisa Kangaskesti ja kunnallislautakunnan puheenjohtaja Väinö Lahti. Rahaa valtuusto antoi asian hoitamiseen 3 000 markkaa samassa kokouksessa. Muistokivien hankkimiseen sankarihaudoille valtuusto antoi huhtikuussa 1949 määrärahaa 25 000 markkaa. Raskaimman uhrin ja vastuun kantoivat rintamilla taistelleet. Uhrinsa isänmaan puolesta kärsien antoivat lukuisat sotainvalideiksi jääneet, sotaorvot ja -lesket sekä kaatuneiden omaiset. Helppoa ei ollut elämä kotirintamallakaan: elintarvikkeista ja muista tarvikkeista oli huutava pula. Työvoimaa ei myöskään ollut riittävästi.