Veroilla rahaa paisuviin menoihin

Veroilla kunta kokosi rahaa jatkuvasti paisuviin menoihinsa. Verotusperusteet oli määritelty jo vuoden 1865 kunnallisasetuksessa. Veroa perittiin jokaiselta, joka viljeli tai omisti kunnan alueella manttaaliin pantua maata. Verovelvollinen oli jokainen, jolla oli vakinaisen toimeentulon antava elinkeino tai muu ansio. Kunnilla oli huomattava harkinnan vapaus verotusta määriteltäessä; siksi verorasitus saattoi naapurikunnissakin poiketa toisistaan.

Taipaleenmäen maalla kokoontunut kuntakokous käsitteli verotusta 19. lokakuuta 1878. Kunnallishallituksen palkkoihin tarvittiin 334 markkaa (5 800 markkaa [1992]). Rahat kerättiin manttaali äyriltä -periaatteella. Kirkon kassaan päätettiin kantaa 50 penniä (9 markkaa) kaikilta rengeiltä, jotka on takseerattu köyhäin kassaan veroja maksamaan. Piioilta ja elatusmiehiltä päätettiin kerätä 25 penniä. Torppareilta päätettiin kerätä 50 penniä ja vaimon puolilta 25 penniä. Huonekuntalaisilta kerättiin 50 penniä. Talollisten osuudeksi määrättiin 50 markkaa (860 markkaa). Kunnan satunnaisia tarpeita varten päätettiin kerätä 20 penniä kaikilta äyreiltä. Kestikievareille tarvittiin rahaa. Kirkkoherran tilalla kokoontunut kuntakokous päätti 28. syyskuuta 1886 seuraavalle vuodelle määrätä kunnan maksuiksi

  • kunnallishallituksen palkat, 119 markkaa
  • Pulkkilan kestikievarin hollirahat, 198 markkaa
  • Pihkalan kestikievarin hollirahat, 100 markkaa
  • Myllypellon kestikievarin hollirahat, 125 markkaa
  • Kankaan kestikievarin hollirahat, 100 markkaa
  • pappilan rakennustarpeisiin 100 markkaa
  • satunnaisia tarpeita varten 500 markkaa
  • köyhäin kassan velkaa ym. varten 1 000 markkaa

Yhteensä 2 842 markkaa (59 000 markkaa).

Kuten kokouksen päätös osoittaa, oli kunnan osallistuttava kyyditysvelvollisuuksien ylöspitoon kestikievareita avustamalla. Satunnaisiin tarpeisiin varattiin 500 markkaa. Kunnan toimintojen ja samalla verotuksen kehittymistä osoittaa Rantakestin talossa pidetty kunnallislautakunnan kokous elokuulta 1891. Kunnallisveroja päätettiin kantaa seuraavana vuonna

  • kunnallishallituksen palkkoihin 119 markkaa
  • kestikievari- ja hollirahoiksi 240 markkaa
  • kunnan kassaan 400 markkaa
  • kätilön ja rokottajan palkkaan 165 markkaa (palkka oli vuodessa 225 markkaa, valtio maksoi loput)
  • satunnaisiin tarpeisiin 500 markkaa

Yhteensä 1 424 markkaa (24 000 markkaa).

Köyhien verorasitus oli kova

Vuonna 1891 perittiin veroa Kestilässä asukasta kohden 1,10 markkaa. Se oli alhaisempi kuin Siikajokilaakson alueella keskimäärin. Pulkkilassa vero oli 2,54 markkaa asukasta kohden, mutta Piippolassa vain 0,48 markkaa. Henkilöverona kannettiin henkiveroa, jota Kestilässä vuonna 1891 koottiin 23 prosenttia verotuloista. Manttaaliveron osuus oli 27,3 prosenttia ja tuloveron 39,2 prosenttia. Henkiveron suhteellisen suuri prosentuaalinen osuus merkitsi myös köyhimmän väestönosan kovaa verorasitusta. Henkiveroa kerättiin nimenomaan köyhäinhoidon tarpeisiin. Siksi monet katsoivat sen kuuluvan juuri köyhien maksettavaksi. Verotuloista oli taksoitettu maanviljelyksen ja sen sivuelinkeinojen harjoittajille Kestilässä 80,5 prosenttia vuonna 1899. Osuus oli hieman suurempi kuin Siikajokilaakson alueella keskimäärin. Pulkkilassa vastaava veromäärä oli 91,6 prosenttia.

Koirat verolle 1896

Koiravero otettiin Kestilässä käyttöön vuonna 1896. Kunta oli pahasti velkaantunut neljä vuotta aiemmin olleen kadon kaudella sekä kansakoulun rakentamisen vuoksi. Veroa perittiin kaksi markkaa (40 markkaa) koiraa kohden vuodessa.

Vaivaishoito vaati eniten varoja

Kestilän kunnan menot vuonna 1891 olivat yhteensä 4 086 markkaa (70 000 markkaa). Asukasta kohden menot olivat 1,67 markkaa. Se oli alhaisin markkamäärä koko Siikajokilaakson alueella, missä keskiarvo oli 3,87 markkaa. Piippolassa menot olivat huikeat 6,52 markkaa asukasta kohden.

Menot Markkaa Prosenttia
Yhteensä 4 086 100,0
Hallinto 174 4,2
Oikeus- ja poliisitoimi 100 2,4
Koulut ja kirjastot 15 0,4
Tiet ja posti 732 17,9
Vaivaishoito 2 558 62,6
Terveydenhoito 336 8,2
Kunnallisomaisuus 10 0,2
Luotto- ja vakuutuslaitokset 162 4,1
Velkojen korot ja kuoletukset

Sivistystoimen menojen vähäinen määrä johtui siitä, ettei Kestilään vielä ollut perustettu ensimmäistä kansakoulua.

Viljan kasvusta suurimmat tulot

Kestilän kunnan tulot vuonna 1891 olivat yhteensä 1 950 markkaa (33 000 markkaa). Pulkkilassa tulot olivat samana aikana 3 529 markkaa (59 000 markkaa). Pulkkiset keräsivät viinaverorahoilla peräti 1 047 markkaa (17 800 markkaa). Kestilän kunnanisät eivät viinasta verottaneet.

Tulot Markkaa Prosenttia
Yhteensä 1 950 100,0
Kiinteistöistä
Rahastojen korkoja 160 8,2
Viljan kasvuja 1 463 75,0
Pankkikorkoja
Palorahoja
Sakkoja 20 1,0
Lahjoja
Toisilta kunnilta teihin
Valtionapua kansakoululle
Valtionapua terveyshuoltoon 59
Valtionapuja muuhun
Viinaverorahoja
Muita tuloja 249 12,8

Velka kasvoi kadon vuoksi

Kestilän velkamäärä kasvoi ennätysmäisesti katovuosien vuoksi. Ennen vuoden 1892 katoa kunnan velka oli vain 4 350 markkaa (73 000 markkaa), mutta vuonna 1895 kunnalla oli velkaa jo 56 890 markkaa (1,1 miljoonaa markkaa). Hätäajan lievittämiseksi otettua velkaa oli siitä yli puolet.

Velat Markkaa Prosenttia
Yhteensä 56 800 100,0
Maanviljelyslainat 21 000 37,0
Siemenlainat 32 000 56,0
Kansakoulut 3 800 7,0

Kestilässä oli eniten velkaa koko Siikajokilaaksossa, ja Oulun lääninkin alueella velkamäärä oli huomattava. Asukasta kohden velkaa oli 22,3 markkaa (430 markkaa). Pulkkilassa luku oli 10 markkaa ja Piippolassa 15,4 markkaa. Piippolan velkamäärä oli 46 737 markkaa (906 000 markkaa).

Omaisuutta ostettiin veroja hillitsemään

Kestilän kunnalle ei omaisuutta ollut kertynyt kovinkaan paljon ennen vuotta 1912. Irtaimistoa luonnollisesti oli jonkin verran kokoushuoneeseen ja kunnankirjuria varten. Kunnanisät ryhtyivät vuonna 1912 hankkimaan maakiinteistöjä lisätäkseen tuloja kunnan kassaan. Kunnallisverojen jatkuvilta korotuksilta toivottiin maaomaisuuden myötä päästävän eroon. Kiinteistöjen ostoon valittiin toimikuntaan kunnallislautakunnan esimies Juho Rasinkangas, poliisi Juho Päiveröinen ja kauppias Henrik Mannermaa (Mennander). Toimikunta hoiti tehtävänsä hyvin, ja kunta hankki omistukseensa kuusi maatilaa: Lämpsän, Puhakan, Kangashovin, Lampelan, Väärälän ja Hovin.

Taksoituslautakunta oli lakisääteinen

[Kuva: taksoituslautakunta]
Taksoituslautakunta: Iikka Lämpsä, Eemeli Karppinen, Olli Kiiskinen, Väinö Mannermaa ja Kalle Auvinen

Äyrilistakomiteoita valittiin 1860- ja 1870-lukujen vaihteessa. Niissä oli myös torppareilla edustajansa. Taksoituslautakunta oli lakisääteinen: siitä säädettiin laki vuonna 1898. Suostuntaverokomiteat, kansakoulujen perustamis- ja rakentamistoimikunnat, lainanhankintatoimikunnat sekä koulujen johtokunnat aloittivat myös toimintojaan kunnan hallintoeliminä.

Lypsävästä lehmästä veroa 50 markkaa vuodessa

Kunnallisverojen perusteista kuvan antaa myös taksoituslautakunnan kokous 16. tammikuuta 1900. Kokouksessa ”arvosteltiin mistä arvosta maan tuotteet ja semmoiset tulot, joista ei ole suoranaista rahallista arvoa, otetaan veroa taksoitettaessa huomioon”. Kokous päätti taksoittaa viljatulot seuraavasti: hehto rukiita vastaa 8:aa markkaa (133:a markkaa), hehto kauroja tai ohria vastaa 6:ta markkaa (100:aa markkaa). Perunahehdolle määrättiin 5 markkaa (83 markkaa) ja nauriille 3 markkaa (50 markkaa) verotaksaksi. Lypsävän lehmän anti hinnoiteltiin 50 markaksi (830 markaksi).

Tyytymätön saapi valittaa kuvernöörille…

Verotus oli kovaa ja uusia verolähteitä luonnollisesti etsittiin. Niinpä kolme vuotta myöhemmin taksoituslautakunta määritti lypsävän lehmän annin vuotuiseksi verotusperusteeksi 80 markkaa (1 350 markkaa). Eläinten myynnistä ei katsottu olevan verotettavia tuloja. Työmiesten ja naisten ruokakulut arvioitiin 150 markaksi (2 500 markaksi) vuodessa taksoituksessa huomioon otettaviksi. Pöytäkirjan loppuun Juho Rasinkangas kirjoitti valitusosoituksen, kuten kuuluikin: ”Tyytymätön näihin päätöksiin saapi valittaa läänin Herra Kuvernöörin tykönä 30 päivän kuluessa.”