[Kuva: Kenttärata]

Kenttäradat ovat kapearaiteisia, 75 sentin raidelevyisiä ratoja, ja niitä rakennettiin lähinnä sota-aikana nopeita rintaman huoltokuljetuksia varten. Vuosisadan alussa kenttärata määriteltiin seuraavasti: ”rautatien pienin muoto ja niin rakennettu, että sen raide helposti voidaan ottaa irti kannettaviin paloihin ja laskea edelleen maata sitä erityisemmin valmistelematta taikka varustamatta”.

Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärata alkoi Hyrynsalmelta ja kulki Suomussalmen ja Taivalkosken kautta Kuusamoon. Kokonaispituudeksi radalle tuli 178 kilometriä, ja sen rakentaminen Hyrynsalmelta Kuusamoon kesti kaksi vuotta. Radan rakentamista suunniteltiin myös Kuusamosta eteenpäin Kiestinkiin, mutta tätä rataosuutta eivät saksalaiset ehtineet toteuttaa.

Liikennepaikkoja kenttäradalla oli 25. Varsinaisia asemia olivat muun muassa Vääkiö Suomussalmella, Korvua ja Isokumpu Taivalkoskella sekä Sänkikangas Kuusamossa. Liikenteen johtokeskus sijaitsi radan alkupäässä Hyrynsalmella. Tukikohtina rakentajajoukot pitivät Suomussalmen Vääkiötä sekä Taivalkosken Korvuata ja Isokumpua. Saksalaisten huoltokeskukseksi muodostui Kuusamo.

Radan rakentaminen

Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärata rakennettiin jatkosodan huoltokuljetuksia varten. Huoltokuljetukset lähimmältä rautatieltä Kuusamoon olivat pitkät, ja autokuljetusten rajallisen kapasiteetin vuoksi saksalaiset tiedustelivat jo 2.12.1941 mahdollisuutta siirtää III Armeijakunnan huoltoreitti Hyrynsalmelle. Kenttäradan ratatyöt aloitettiin toukokuussa 1942 rakentajajoukkojen tuomisella Kainuuseen. Rautatiehallitus oikeutettiin 9.7.1942 sopimaan kapearaiteisen radan rakentamisesta Hyrynsalmelta Kuusamoon. Kenttäradan rakentamiseen oikeuttava sopimus allekirjoitettiin 3.9.1942.

Kenttäradan rakennustyöt aloitettiin 1.7.1942. Valmista rataa oli tarkoitus rakentaa 4 kilometriä päivässä, mutta sitä syntyikin vain muutamia satoja metrejä päivässä. Radan rakentaminen eteni vaivalloisesti, ja aikataulu petti pahasti. Rakennustyön etenemistä haittasivat vaikeat maasto-olosuhteet, erityisesti soiden ylitykset. Lisäksi talvi ja työvoimapula hidastuttivat radan valmistumista. Radan oletettiin olevan valmis kolmessa kuukaudessa, mutta rakentamiseen menikin lähes kaksi vuotta.

Kenttäradan rakentamisesta vastasivat saksalaiset. Ratatyömaalla työskenteli enimmillään noin 3 500 miestä. Työvoima koostui pääosin Todt-työjärjestön miehistä, saksalaisten omista rangaistusvangeista, saksalaisten ottamista sotavangeista ja eri maista pakko-otetuista työvelvollisista. Myös suomalaisia työskenteli ratatyömaalla Polar-yhtiön palveluksessa.

Olosuhteen ratatyömaalla olivat heikot. Kuri työmaalla oli kova, ja pienestäkin rikkeestä rangaistiin armotta. Sotavankeja kohdeltiin raa’asti, ja monien kohtalona oli menehtyä nälkään, kuriin ja kylmyyteen. Vähitellen työmaasta tulikin Kuoleman rata. Suomalaisten siviilien kertomusten mukaan monet sotavangit haudattiin vankileirien tilapäisiin hautausmaihin ja jopa ratapenkkaan. Sodan jälkeen pääosa vainajista on siirretty virallisiin sotilashautausmaihin.

Suomalaisten siviileiden kanssa saksalaisten välit olivat hyvät; heidän käyttäytymistään siviiliväestöä kohtaan on kuvattu yleensä kurinalaiseksi ja mallikelpoiseksi. Vaikka vankileirit pyrittiin eristämään, näkivät suomalaiset siviilit vankien huonon kohtelun.

Liikennöinti

Kenttäradan valmistuttua liikenneyhteydet paranivat Hyrynsalmelta pohjoiseen. Maantiekuljetukset eivät vetäneet tarpeeksi tehokkaasti, joten osa kuljetuksista siirrettiin kenttäradalle. Merkittäväksi tukikohdaksi Kiestingin selustan huoltokuljetuksille muodostui Kuusamo. Varsinainen tavaraliikenne aloitettiin Korvualle 3.8.1943, Isokumpuun 30.9.1943 ja Kuusamoon 5.1.1944. Henkilökuljetukset aloitettiin vasta 17.5.1944, ja lomalaisjunat kulkivat 2.6.1944 alkaen. Virallisesti liikenne kenttäradalla kesti 242 päivää.

Rata palveli lähinnä itärintaman sotakuljetuksia; pääosa liikenteestä oli tavarankuljetusta. Myös suomalaiset käyttivät rataa tavarakuljetuksiin ja siviililiikenteeseen. Radalla liikennöintiä hankaloitti se, että rata oli rakennettu melko heppoiselle perustalle, ja sen pohja petti useasta kohdasta, joten vangit saivat tehdä huoltotöitä aina junan mentyä.

Liikenteen loppuminen

Heinäkuussa 1944 jatkosodan loppu alkoi häämöttää. Suomi ja Neuvostoliitto solmivat välirauhansopimuksen, jonka mukaan saksalaisten oli poistuttava Suomesta 15.9.1944 mennessä. Saksalaisten operaatio Birken (vetäytyminen Suomesta) aikataulu oli liian tiukka. Saksalaiset ryhtyivätkin noudattamaan poltetun maan taktiikkaa ja räjäyttivät lähtiessään kenttäradan 15.9.1944.

Kenttäradan materiaalien, rakennuksien ja laitteiden ostamisesta Suomen valtiolle käytiin neuvotteluja saksalaisten kanssa, mutta kaupasta ei päästy sopimukseen. Rauhansopimuksen mukaisesti kenttäradan kalusto luovutettiin Neuvostoliitolle. Ratakiskot ja -pölkyt jäivät rautatiehallituksen omaisuudeksi, sillä ratakiskoja luovutettiin kompensaatiokaupalla Etelä-Suomesta.

Radan purkamista selvitettiin myöhemmin oikeudessa, sillä ratakiskoja oli hävinnyt mustan pörssin kauppaan. Lopulliset tuomiot julistettiin Pudasjärven välikäräjillä 7.10.1948, jolloin viisi pääsyytettyä saivat tuomionsa.

Lähdeluettelo

  • Haro, Matti. Kuusamon kenttärata. Resiina 1990: 4
  • Heikkinen, Jaakko. Kenttäradan monet kasvot: Saksalaisten kenttärata 1942–1944 Hyrynsalmelta Kuusamoon arkistojen valossa ja aikalaisten kuvaamana. 1998
  • Salmela, Aaro. Feldbahn – kenttärata. Koillis-Pohjan sähkö 1984: 2, 1984: 3, 1985: 1
  • Pennanen, Matti & Kauhanen, Jouni. Työtä, tuskaa ja elämää Kuolemanradalla. Ylä-Kainuu 19.10.2006
  • Horsma, Tuomo. Kenttärata. Jokijärven Avviisi. 2004: 1