Seppo Urpelan isä oli käynyt Amerikassa. Koti Veelanninpuhdossa oli vaatimaton, kasvatus ankara, mutta kotona kuitenkin luettiin paljon. Seppo jätti oppikoulun kesken 4. luokalta, meni 17-vuotiaana armeijaan ja teki sen jälkeen maa- ja rakennustöitä, oli hetken rajavartijana, metsätöissä, sähköasentajana, ahtaajana, tehdastyöläisenä ja toimittajana mm. Koillissanomissa. Hän opiskeli Työväen akatemiassa Kauniaisissa.

Avioiduttuaan Urpela muutti 1965 Helsinkiin. Kirjailijana Seppo Urpela oli lyhyen muodon taitaja; pääosa hänen tuotannostaan oli novelleja ja kuunnelmia, joiden lempeän satiirisen kuvauksen kohteena oli suomalainen mies. Jakomäen-kaudella ns. Helsinki-Seppo puolusti teksteissään maalta tullutta miestä, muisti vihreät arvot ja oli täynnä kaipuuta takaisin luontoon. Hän ylisti lakeutta etelän betonien puristuksessa. Niittykylän-kauden Nivala-Seppo kertoo miehestä puhtaassa luonnossa, aamu-usvassa ja kuovinlaulussa, mutta samalla ahtaassa henkisessä ilmapiirissä, uskonnon, politiikan ja vanhoillisuuden puristuksessa. Kausia erotti avioero ja muutto takaisin Nivalaan.

Ensimmäinen 1967 julkaistu teos oli novellikokoelma Kommunisti Karvarinta, jonka nimi leimasi Seppo Urpelaa kauan. Seurasi kuunnelma Tositoverit 1969, novelleja Vihreiltä niityiltä 1970, kuunnelmat Uljaita aikoja 1971, Kierre 1972 ja Matti Joenmutka matkalla Jäämeren tielle 1973.

Ensimmäinen romaani Tuuli leppeä lounaasta ilmestyi 1973. Vuonna 1974 oli vuorossa kuunnelma Teikari Mikko se keikari Mikko ja 1975 toinen kuunnelma Lakeus kutsuu. Toinen romaani Kaukana lihavasta maasta valmistui 1977; 1978 ilmestyi kuunnelma Jäähyväiset ja kolmas romaani Pitäjien miehiä (ja naisiaki) 1979. Vuonna 1980 seurasi kaksi kuunnelmaa Aprillia ja Juuret, 1982 Atomimiehiä, 1984 Tutustu Niittykylään, 1985 Taas niitty vihrein, 1988 Lehmä ja tuulimylly, 1991 Mystinen saapaspari. Lisäksi 1990 ilmestyi kokoelma Urpela, kirjoituksia Pohjolan työssä 1987-90. Vuonna 1974 Nivalassa julkaistussa paikallisten kirjoittajien antologiassa Sanakanava oli mukana Urpelan novelli Holmes ja Näperön Topin lapset.

Seppo Urpela osallistui myös kunnallispolitiikkaan: hän oli 1989–92 Nivalan kaupunginvaltuuston varajäsen ja vuodesta 1993 kuolemaansa saakka valtuuston jäsen sosiaalidemokraattien edustajana. Urpela on saanut apurahoja kunnan kulttuurilautakunnalta, Itä-Pohjan taideyhdistykseltä, Oulun läänin taidetoimikunnalta ja Valtion kirjallisuustoimikunnalta.

Hän kuoli kotonaan Nivalassa hieman sen jälkeen, kun hänen päätyökseen nimittämänsä romaanin käsikirjoitus oli tullut kustantajalta takaisin saatteella ”ei julkaista ainakaan ennen suuria muutoksia”. Saman teoksen käsikirjoitus oli jo kerran palanut tulipalossa, jossa meni koko koti kirjastoineen. Palanut rakennus oli jalasmökki, jossa Urpela asui muutettuaan yksin takaisin Nivalaan. Hän rakensi raakalaudasta tilalle pienen ruohokattoisen mökin.

Urpelan kuunnelmia on esitetty Yleisradiossa kymmeniä kertoja ja kuunnelmatekstejä on käännetty ainakin viidelle eri kielelle ja niitä on esitetty mm. Neuvostoliitossa, Itä- ja Länsi-Saksassa, Jugoslaviassa ja Ruotsissa. Kuunnelma Matti Joenmutka matkalla Jäämeren tielle edusti Suomea Euroopan Yleisradioliiton, EBU:n, kuunnelmakatselmuksessa Ranskassa. Taisto Bertil Orsmaa on ohjannut TV 2:lle pienoisnäytelmäsarjan Joo, kyllä minä kansani tunnen, joka pohjautuu Urpelan kuuteen novelliin. Orsmaa on tehnyt tv-näytelmän myös romaanista Tuuli leppeä lounaasta.

Seppo Urpelan tyyliä on useimmin verrattu Huoviseen ja varsinkin Haanpäähän; tosin kaikki pitävät hänen kieltään taiturillisena ja omaleimaisena. Uran alkuaikojen määrittely työläiskirjailija ei missään tapauksessa riitä kuvaamaan Urpelan kirjailijanlaatua. Hän oli paljon enemmän. Helsingin sanomissa Jukka Kajava tuo mm. tämän arvostelussaan esiin. Nivalan-kauden tuotanto kuvasi paikallisia tapahtumia, ilmapiiriä ja ihmisiä. Kotikaupungissaan Urpela oli kiistelty ja arvosteltu. Kauempana hänet nähtiin eri valossa mestarillisena satiirikkona, jonka komediallisen kuvauksen kohteena oli maalaisseudun elämänmeno, mutta myös sen ihmisten todelliset perusmotiivit.

Vanhemmat

pienviljelijä Leander Urpela (alkuaan Veilanti) ja Alma Kustaava Sarjanoja, o.s.Viita-aho

Puoliso

3.6.1965 Leila Helena Virtanen, syntynyt 8.12.1939 Akaa, vanhemmat kivityömies Aarne Fredrik Virtanen ja Ida Maria Hevonoja