Mauno Koivuneva Syntyi 9.3.1904 Viipurissa. Lapsuudenkoti oli herännäishenkinen. Se oli Viipurin heränneiden keskeinen kokoontumispaikka. 1910–1920-lukujen vaihteessa Koivuneva tutustui kristilliseen partiotoimintaan. Samaan aikaan hän innostui urheilusta. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Viipurin Suomalaisesta Lyseosta keväällä 1926 Koivuneva aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa. Tiedekunnan nuorkirkollisilla aatteilla sävyttyneestä opetuksesta Koivuneva omaksui mm. ideat toimivasta seurakunnasta ja maallikkojen aktivoinnista.

Opiskelujen loppuunsaattaminen kuitenkin viivästyi sen vuoksi, että Mauno Koivunevasta SNLK:n poikatyön matkasihteeri vuonna 1929 ja SNMKY:n urheiluliiton sihteeri vuonna 1930. Toimiessaan näissä tehtävissään Koivuneva joutui hahmottelemaan erityisesti suomalaisen kristillisen urheilutoiminnan periaatteellisia linjoja. Vaikutteita hän sai kansainvälisen NMKY:n piiristä vierailemalla mm. Tanskassa, Saksassa, Amerikassa ja Kanadassa 1920–1930-kukujen vaihteessa. Tämä kaikki etäännytti hänet heränneistä ja kiinnitti hänet yhä lujemmin NMKY:hyn ja sen toiminnallisuutta korostavaan kristinuskonnäkemykseen. Mutta varsin pian Koivuneva pettyi SNMKY:n piirissä harjoitettuun urheilutoimintaan ja erosi kaikista SNMKY:n ja SNKL:n tehtävistään 1930-luvun alkupuolella. Nyt oli aikaa jatkaa teologisia opintoja. Erotutkinnon teologisesta tiedekunnasta Koivuneva suoritti joulukuussa 1933, ja hänet vihittiin papiksi Viipurissa 3.1.1934.

[Kuva: Tellervo Koivuneva]
Tellervo Koivuneva

Pappisuran alkupuoli oli lyhytaikaisten tehtävien hoitamista eri puolilla laajaa Viipurin hiippakuntaa. Vuonna 1936 tuomiokapituli määräsi Koivunevan takaisin Viipuriin ja antoi hänen tehtäväkseen hiippakunnan nuorisotyön. Samana vuonna Koivuneva avioitui sairaanhoitaja Toini Tellervo Aarnen kanssa. Perheeseen syntyi viisi lasta (Sirkka 1936, Mikko 1938, Toivo 1940, Marja 1942 ja Annikki 1944). Vasta avioitunut pappi määrättiin nyt Säyneisen erämaaseurakuntaan vt. kirkkoherraksi. Seurakunnassa ei ollut kirkkoa. Ainoana pappina Koivuneva paneutui tarmokkaasti pappistehtäviensä hoitamiseen päämääränään saada seurakuntaan kirkko. Seurakuntalaiset lähtivät mukaan hankkeeseen, ja kirkko saatiin valmiiksi talvisodan kynnyksellä vuonna 1939. Talvisodan sytyttyä Koivuneva oli lyhyen aikaa rintamapappina, loukkaantui siellä ja palasi seurakuntatyöhön. Papin vaalissa 6.9.1942 Koivuneva hävisi vastaehdokkaalleen Arvo Nivalle ja joutui jättämään Säyneisen seurakunnan, jossa hän ja hänen perheensä viihtyivät. Vaalitappio oli Koivunevalle kova pettymys, joka vaivasi häntä pitkään.

Tämän jälkeen tuomiokapituli määräsi Koivunevan Koivistolle Suomenlahden pohjukkaan. Koivunevat tulivat Koivistolle Karjalan jälleenrakennustyön keskelle keväällä 1943. Koivistolla vietetty aika oli Koivunevalle itselleen hänen elämänsä mieleenpainuvinta aikaa. Saariston ja rannikon kalastajat ja laivanrakentajat tulivat tutuiksi. Liikkuessaan saaristossa Koivuneva tutustui myös lestadiolaisiin.

Aika Koivistolla jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä venäläisten suurhyökkäys Kannaksella johti väestön kiireelliseen evakuoimiseen. Noin kaksi viikkoa kestäneen evakkomatkan aikana Koivuneva näki, miten karjalaiset ja koivistolaiset joutuivat hajalleen ympäri maata, ja hänelle selvisi, että hänen tehtävänsä oli huolehtia heistä. Uudessa tilanteessa Koivuneva koki myös uskonnollisen murroksen ja kääntyi lestadiolaisuuteen kesällä 1945. Ennen 1930-luvun loppua lestadiolaisuus ei ollut Koivunevalle mitenkään merkittävää. Oikeastaan vasta vuodesta 1938 lähtien alkanut lähempi tutustuminen tähän herätysliikkeeseen alkoi herättää hänen mielenkiintoaan sitä kohtaan. Henkilökohtaiset uskonnolliset epäilyt eivät jättäneet rauhaan. Vasta henkilökohtainen parannus ja synninpäästö toivat rauhan.

Ns. evakkopappina Koivuneva toimi 1945–1951 tekemällä kiertomatkoja Koiviston evakkojen keskuuteen. Hän piti seurakuntalaisiinsa yhteyttä myös perustamansa Koiviston Viesti -nimisen lehden välityksellä.

Evakkopappina toimimisen jälkeen Koivuneva siirtyi Haapavedelle viralliseksi apulaiseksi (1951–1952) ja sieltä Utajärven kirkkoherraksi (1953–1971). Utajärvellä Koivuneva muistetaan hyvin persoonallisena pappina. Monet hauskat jutut ja sattumukset kulkevat edelleenkin utajärveläisten keskuudessa. Koivuneva muistetaan erityisesti metsätyömiesten ja poromiesten sielunhoitajana. Monet ovat ne seurat, jotka Koivuneva piti savotta- ja porokämpillä. Olipa hänellä itselläänkin oma poromerkki ja poroja. Poroerotuksissa Koivuneva työskenteli yhdessä toisten poromiesten kanssa.

Fyysisestä kunnostaan Koivuneva huolehti koko elämänsä ajan. Se näkyi pitkinä jalkaisin tehtyinä erämaataipaleina. Maantietä kulkiessa autokyyti ei hänelle kelvannut. Vielä 84-vuotiaana Koivuneva näytti esimerkkiä nuoremmille kävelemällä saman vuorokauden aikana 75 kilometriä.

Koivuneva tunnettiin nimimerkillä ”Paimenpoika”. Hänen pakinansa Päivämiehessä olivat aikoinaan lehden ehkä luetuinta aineistoa. Pakinoissaan Koivuneva kertoi usein matkoistaan Utajärvellä ja sen ulkopuolella omalla persoonallisella tavallaan. Merkittävä tehtävä oli toimia SRK:n toimitusneuvoston puheenjohtajana.

Jäätyään eläkkeelle Koivuneva siirtyi ensin Oulunsaloon (1971–79), sitten Nurmijärvelle (1979–85) ja viimeksi Helsinkiin (1985–1989). Tellervo-ruustinnan matka päättyi 1987 ja rovasti Mauno Koivunevan 7.7.1989 85-vuotiaana. Hän oli löytänyt vanhoillislestadiolaisuudesta ainoan oikean perille vievän pelastustien ja uskoi puolisonsa kanssa pääsevänsä itsekin perille.

Puoliso

vuonna 1936 sairaanhoitaja Toini Tellervo Aarne

Lähdeluettelo

  • Kupsala, Jari: Yksilön elämäntarina ja maailmankuvalliset muutokset. Uskontoantropologinen tutkimus Mauno Koivunevasta. Uskontotieteen pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 1990.