Heikki Toppila syntyi 4.7.1885 Paavolassa (nykyisin Siikajokea). Hänen isänsä, Heikki Toppila hänkin, oli muuttanut Paavolaan luovuttuaan osuudestaan kotitilaansa Limingassa. Nuoremman Heikki Toppilan syntymän jälkeen perhe muutti Paavolasta takaisin Liminkaan ja asettui asumaan Peräkylän Pattisen taloon. Toppilat olivat vanhaa liminkalaista talonpoikaissukua, ja sekä kirjailija Juhana Kokko että laulaja Abraham Ojanperä olivat tulevan kirjailijan sukulaisia.

Isä, maanviljelijä Heikki Toppila, tahtoi pojastaan tilansa jatkajaa eikä päästänyt tätä oppikouluun, mutta isänsä vastustuksesta huolimatta poika pyrki Kajaanin seminaariin. Opiskeltuaan seminaarissa neljä vuotta hän valmistui kansakoulunopettajaksi kurssinsa nuorimpana vuonna 1907. Valmistuttuaan Toppila toimi ensin väliaikaisopettajana Viipurissa ja Vihannissa, kunnes sai vakinaisen viran Oulun Laanilan kansakoulusta vuonna 1909. Toimensa ohella hän täydensi opintojaan monilla yliopistokursseilla; hän opiskeli muun muassa kieliä, estetiikkaa ja kirjallisuutta, kansatiedettä, arkeologiaa, historiaa sekä kasvatusoppia. Virassaan Heikki Toppila oli ympäristöönsä vaikuttava, moniin harrastusrientoihin osallistuva kulttuuripersoona. Tunnusomaista hänelle oli levottomuus ja uusien suuntien etsiminen, joka johtikin lopulta kirjailijan uralle. Toppila toimi opettajana Oulun Laanilassa 15 vuotta, kunnes hän kahden novellikokoelman ilmestymisen jälkeen jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1924.

Toppila asui jonkin aikaa Vihannissa ja kotonaan Limingassa, kunnes muutti Nummelaan lähelle Helsinkiä. Siellä hän tapasi opettaja Anna Salmisen, jonka kanssa hän solmi avioliiton 42 vuoden iässä vuonna 1927. Perheen pysyväksi olinpaikaksi tuli Porvoon maalaiskunnassa sijaitseva Hinthaaran koulu, jossa Anna-rouva toimi opettajana. Vaikka Toppila asuikin pääosan kirjailijavuosistaan Etelä-Suomessa, säilyi Liminka hänelle silti läheisenä, ja sinne hän palasi joka kesä.

Heikki Toppila sai jo ennen kirjailijaksi ryhtymistään nimeä lahjakkaana lausujana sekä maalaisteatterinäyttelijänä ja näytelmänohjaajana. Runoja hän kirjoitteli jo 14–15 vuoden iässä ja kokeili myöhemminkin lyyrikon lahjojaan useaan otteeseen. Toppilan tunnetuin runo lienee Limingan Nuorisoseuran vuoden 1913 kesäjuhlaan kirjoitettu ”Aavikon laulu”. Heikki Toppila arveli taipumustensa olevan lyyrillistä laatua, kunnes näytti tuttavalleen Eino Leinolle muutamia runojaan. Leino antoi runoista kielteisen arvion virkkaen: ”Lyyrikkoa sinusta ei tule, hyvä prosaisti kylläkin.”

Heikki Toppilasta tuli kirjailija vasta 35-vuotiaana, neljän hylätyn käsikirjoituksen jälkeen. Esikoisteoksessaan Helvetin koira (1920) hän löysi lopullisesti tyylinsä ja aihepiirinsä. Aiheensa Toppila sai lapsuuden ympäristöstään, kansanperinteen maagisista uskomus- ja kummitustarinoista, omista muistoistaan sekä muistiinpanoistaan. Toppilalla oli erikoinen aiheiden keräämistapa: hän kirjoitti mystisiä, vanhoja juttuja, tapahtumia sekä sanontoja pienille ja vaikeasti luettaville paperinpaloille, jotka hän sitten talletti ns. novellipusseihin. Aiheita hän keräsi kansalta tekemällä systemaattisesti haastatteluja ja keräysmatkoja. Esimerkiksi kesällä 1923 Toppila teki pyöräretken Oulusta Jyväskylään ja keräsi autenttista aineistoa, jota hän käytti raaka-aineena kirjallisuudessaan. Hän teki kirjallista työtään hitaasti, perusteellisesti ja kärsivällisesti ja saattoi kirjoittaa kirjansa useaan kertaan tuntiessaan, ettei teos ollut vielä valmis. Hän piti myös taulukon muodossa kirjaa tehdystä työstä ja merkitsi muun muassa muistiin, miten kauan oli miettinyt mitäkin yksityiskohtaa. Kirjailija keskittyi työhönsä joskus myös erikoisemmin keinoin, esimerkiksi Kuoleman Siiveri -novellikokoelmaansa kirjoittaessaan hän vuokrasi työtilakseen torpan, jonka ikkunat hän peitti huovilla oikean tunnelman aikaansaamiseksi.

Heikki Toppilan aktiivinen luomiskausi kesti kolmisenkymmentä vuotta, jona aikana hän kirjoitti kaikkiaan kymmenen proosateosta. Tuotannosta kypsimpänä ja omintakeisimpana pidetään vuonna 1926 ilmestynyttä Auringon nousun maahan -teosta, johon kirjailija sai aiheensa kotiseudultaan: pari sukupolvea aiemmin oli liminkalaisessa talossa tapahtunut järkyttävä itsemurha, kun talon nuori isäntä surmasi itsensä onnettoman rakkauden vuoksi. Heikki Toppilan teoksissa tunnusomaisia piirteitä ovat muun muassa kansankuvauksen vanhakantaisuus, kansanperinteestä ammentuvat uskomustarinat sekä pysähtynyt ja usein ahdistava pelon ilmapiiri. Koko hänen kirjallista tuotantoaan leimaa verkkaisuus ja perusteellisuus. Toppila kirjoitti itse työskentelytavastaan: ”Jos minusta vielä historiaa kirjoitetaan, niin tämä uutteruuteni, joka nyt, kun olen kaikki turhat seurustelut ja hömpötykset jättänyt, täytyy tulla esille ja kai vielä hedelmänsä kantaa.”

Heikki Toppila lopetti kirjoittamisen 64-vuotiaana. Viimeisissä romaaneissaan hän yritti siirtää tarinansa teollistuvaan aikaan ja uuteen yhteiskuntaan, mutta uudessa ympäristössä tarinat eivät olleet enää eläviä. Toppila kuoli 5.4.1963 Kuusankoskella lähes 78 vuoden iässä.

Vanhemmat

maanviljelijä Heikki Toppila ja Reeta Takalo

Puoliso

kansakoulunopettaja Anna Linda Aleksandra Salminen

Lähdeluettelo

  • Keränen, Pekka: Tuulimaa: Limingan kotiseutukirja. 2003.
  • Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan: Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja. 1954.
  • Rantalakeus 3.7.1985.
  • Rantalakeus 3.7.2002.