Raune Tirilä oli maalaistalon poika ja varsinaiselta ammatiltaan maanviljelijä. Hän ei kuitenkaan ollut aivan tyypillinen ammattinsa edustaja. Koska Tirilän talossa oli monta miestä, Raunella oli mahdollisuus suuntautua alueille, jotka häntä erityisesti kiinnostivat. Koti oli karjatila, joten nuoresta pitäen Raunekin oli tekemisissä kotieläinten kanssa. Eläinten sairaustapauksiakin tietysti kotitilalla esiintyi, ja Raune kiinnostui eläinten hoitamisesta ja lääkinnästä. Itseopiskelun avulla hänestä kehittyi varsin taitava avun antaja eläinten sairastuessa. Kun jossain talossa oli vaikea lehmänpoikiminen tai varsinainen sairaustapaus, Raune haettiin tai soitettiin apuun. Hänen taitavuutensa tiedettiin laajalla alueella, ja kotikylän lisäksi hän teki ”virkamatkoja” koko Oulaisten kuntaan, joskus jopa naapuripitäjiin. Raunella oli punainen mopedi, jonka tavaratelineelle hän kiinnitti suuren, hoitotarvikkeita ja lääkkeitä sisältävän ruskean salkun. Hän oli aidosti kiinnostunut sivutyöstään ja pystyi useimmiten antamaan tarvittavan avun, jopa pelastamaan arvokkaan kotieläimen hengen.

1960-luvun lopulla hän verotussyistä jätti eläintenhoidon vähemmälle ja suuntautui uudelle alalle. Hän oli ollut muutaman kerran todistajana oikeudessa ja innostui itsekin opiskelemaan lakiasioita. Hän tilasi itselleen lakikirjat ja myöhemmin muuta lakitietoutta, joita hän ryhtyi
tarmokkaasti opiskelemaan. Siitä lähtien Suomen Laki I ja II -kirjat lepäsivät kunniapaikalla hänen huoneensa pöydällä. Oikeustieteelliset kurssit Raune Tirilä suoritti kahdessa tunnissa Kalajoella nimismies Tapio Karjulan valvonnassa. Häneltä Raune sai myös kurssituksen oikeusavustajan työhön. Ensimmäisenä työnään Raune teki naapurinsa perunkirjoituksen. Myöhemmin niitä kertyi lähes viisisataa. Pääasiassa Raune teki erilaisia lainvahvistuksen vaativia asiakirjoja ja selvityksiä kuten testamentteja, avioehtoja, perunkirjoja ja perinnönjakoja.

Monet Raunen hoitamat tapaukset selvisivät ilman käräjäsalissa käyntiä. Paperien vienti tuomiokuntaan riitti. Varsinaisissa rikosasioissa Raune ei ollut monta kertaa avustamassa. ”Muutaman kerran olin avustamassa rattijuoppoudesta syytettyä. Kun myöhemmin näin saman toistuvan, huomasin, etten voinut tällaisia tapauksia ottaa hoitaakseni. Asia ei ole puolustamisen arvoinen”, hän kertoi. Yleensäkin Raune Tirilä oli huomannut juuri viinan vievän ihmiset helposti rikoksen poluille. Käräjäsaleissa asioidessaan hän oli huomannut yleisen kaavan olevan ”Ensin ryypättiin, sitten ajettiin autolla humalassa, tehtiin murto, lopuksi tapeltiin ja pahimmassa tapauksessa tapettiin”.

Aikaisemmin Raunen kaltaisia oikeudenkäyntiasiamiehiä oli useilla kyläkulmilla. Hän oli heistä viimeisiä. Ala oli maallikolle vaikea, sillä usein piti asioiden ajaminen aloittaa niin vanhoista papereista, että niissä oli käytetty nimikirjoitusten sijasta puumerkkejä. Myös vuosien saatossa kadonneet asiakirjat teettivät paljon työtä. Hyvin kohtuullisista asianajokorvauksistaan ja hyvin perusteellisesta työstään tunnetulla Raunella riitti asiakkaita. Joissakin oikeudenistunnoissa hänellä oli hoidettavanaan yli kymmenetkin asiapaperit. Monille ihmisille tuomioistuin oli niin pelottava paikka, että asiat hoidettiin mieluimmin asiamiehen välityksellä.

Etsiessään täydellisiä tietoja monimutkaisiin asiakirjoihin Raune joutui penkomaan arkistoja. Tietolähteinä käytettiin tuomiokunnan- maakunta-, ja valtionarkistoja. ”Kun pykälät muuttuvat, joudun aina tilaamaan valtiolta uudet sovellutukset. Perintölait ja muut vastaavat osaan ulkoa, joten kirjoista ei tarvitse katsella, kun näitä asioita selvitän”, hän mainitsi. Raune oli virkavallan keskuudessa tunnettu. Niin nimismiehet kuin maanmittaritkin tarvitsivat usein hänen apuaan monimutkaisten paperisotkujen selvittämiseen.

Kyläläinen muiden joukossa

Raune Tirilä oli Matkanivan kylän viimeisiä persoonallisuuksia. Koko hänen ulkoinen olemuksensa ja käyttäytymismaneerinsa antoivat ymmärtää, että hän ei ollut aivan tyypillinen maanviljelijä. Hän muistutti enemmänkin tutkijaa, virkamiestä tai professoria. Käyttäytyminen oli virallista ja omaperäistä. Hän arvosti oppineita ihmisiä ja osasi antaa arvon myös omille
saavutuksillensa.

Astma haittasi hänen osallistumistaan pölyisiin maataloustöihin. Siitä huolimatta hän vuosikymmenien ajan esimerkiksi lypsi aamuin illoin Tirilän toistakymmentä lehmää käsittäneen karjan ja kuljetti lehmikarjan kesäisin laitumelle ulkopalstoille. Siinä mielessä Raune oli hyvä kyläyhteisön jäsen, että hän vieraili usein mieleisissä kyläpaikoissaan. Kyläläiset muistavat hänen ryhdikkään, usein nahkatakkiin pukeutuneen hahmonsa kylätiellä. Hän kulki useimmiten jalan tai mopedilla. Joka-aamuinen postinhakumatka läheiseen myymälään kuului ohjelmaan arkisin. Lauantai-iltaisin ja sunnuntaisin hänet poikkeuksetta nähtiin tutulla maantiellä kyläilyreissuillaan.

Velvollisuudentuntoisena miehenä Raune hankki omistukseensa raskaan kassakaapin, jossa hän säilytti hallussaan olleita asiapapereita. Jo Matkanivassa asuessaan hänen kamarinsa seinällä oli suurikokoinen jäljennös Ferdinand von Wrightin kuuluisasta maalauksesta Taistelevat metsot. Muutettuaan kerrostaloon Raune ryhtyi keräilemään tyylihuonekaluja, kultakelloja sekä antiikkiesineitä, joita hän osti pääasiassa huutokaupoista.

Raune Tirilällä täytyi olla omaperäistä lahjakkuutta – opiskelihan hän omatoimisesti peräti kaksi ammattia. Kun hänen Arvo-veljensä kuoli, jäi tältä uudehko henkilöauto. Raune oli jo 65-vuotias, mutta päättäväisesti hän lähti autokouluun. Koulu osoittautui ikämiehelle yllättävän vaikeaksi. Raune itse kertoi: ”On se kumma! Minä olen aina hallinnut vaikeat laskutoimituksetkin, mutta liikennesääntöjä en tahdo millään oppia.” Autokoulussakin hän oli arvannut oman tilansa. Ajotunnilla opettaja oli kehottanut laittamaan kakkosvaihteen päälle. Tähän Raune huolellisesti artikuloiden: ”Ajotaitoni ei vielä edellytä kakkosvaihteen käyttöä.” Ja matka jatkui ykkösellä.

Raune sai kuin saikin ajokortin, kolmannella yrityksellä. Autoilijaksi siirtyminen ei kuitenkaan ollut hänelle hyvä ratkaisu. Monien ojaanajojen ja kinoksiin kiinnijäämisten jälkeen hän joutui kolariin Lehtopäässä. Auto vaurioitui ja kuski loukkaantui yhteenajossa kuorma-auton kanssa. Siitä alkoi sairastaminen. Raune vietti viimeiset vuotensa terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Raune Tirilä oli syntynyt 15.4.1922. Hän kuoli 82-vuotiaana 6.3.2005 Oulaisissa. Kukkiin ja muihin muistamisiin tarkoitetut rahat osoitettiin Oulaisten Sotaveteraanien hyväksi.