Saksasta Ruotsin kautta Suomeen saapunut Johan Gottfrid Thitz (1726–1793) kuului Somerolle vuonna 1748 perustetun Åvikin lasitehtaan ensimmäisiin kisälleihin. Somerolla sittemmin lasinpuhaltajamestarina toimineen Thitzin viidestä pojasta Peter Johan (1755–1820) asettui talolliseksi Leppävirralle, missä hänen jälkeläisiään asuu tänäkin päivänä. Johan Gottfridin nuorin poika Anders Gustav (1767–1828) valitsi taidemaalarin uran, kun taas hänen poikansa Gustav Fredrik (1794–1864) meni Venäjän armeijan palvelukseen yleten kapteeniksi. Gustav Fredrik Thitz avioitui pikkuserkkunsa Karolina Fredrika Albertina Munckin (1796–1877) kanssa. Perheeseen syntyi yhteensä viisi tyttöä ja neljä poikaa. Pojista vanhin sai kasteessa nimen Ernst Gustav Julius.

Nuori Ernst Gustav Julius kävi vuosina 1834–1838 lyseota synnyinkaupungissaan Helsingissä. Ilmeisesti isänsä esimerkin innoittamana hän pestautui jo 17-vuotiaana vuonna 1843 armeijan leipiin 1. suomalaiseen meriekipaasiin. Palveltuaan meriupseerikokelaana 8. meriekipaasissa hän sai vuonna 1854 siirron 2. suomalaiseen meriekipaasiin. Krimin sodan aikaan vuosina 1854–1855 Thitz otti osaa Suomenlinnan puolustustehtäviin. Vuonna 1856 hänelle ojennettiin Pyhän Andreaksen ritarikunnan mitali muistoksi sodasta. Samana vuonna oli edessä paluu 1. suomalaiseen meriekipaasiin. joka vaihtui vuonna 1863 kaaderiekipaasiksi. Täällä Thitz palveli aina yksikön lakkauttamiseen eli vuoteen 1880 saakka. Ernst Gustav Julius Thitzin sotilasura eteni: luutnantti 1855, kapteeniluutnantti 1866, II luokan kapteeni 1874 ja I luokan kapteeni 1879. Jättäessään vuotta myöhemmin armeijan Thitz sai kontra-amiraalin arvon, eläkkeen sekä oikeuden kantaa univormua.

Armeijan palveluksesta eroaminen ei tiennyt Thitzille eläkepäiviä, sillä hän ryhtyi hyödyntämään merimiestaitojaan toimimalla höyrylaivan kapteenina reitillä Pietari–Pietarhovi–Kronstadt. Vuoden 1887 alussa Thitz palasi sotilaselämän pariin, kun hänet nimitettiin Oulun läänin toisen kutsuntapiirin sotakomissaariksi. Thitz asettui asumaan Oulaisiin, jonne olivat muutama vuosi aikaisemmin kohonneet 13. reservikomppanian rakennukset. Kontra-amiraali Thitz ei kuitenkaan muuttanut kasarmialueelle, vaan hankki perheensä käyttöön Räsyn talon Oulaisten Törmäperältä. Thitz hoiti kutsuntapiirin päällikön tehtäviä läänin eteläosissa kuolemaansa eli vuoteen 1899 asti.

Thitzin kuoleman jälkeen oululaisissa sanomalehdissä julkaistuissa nekrologioissa korostettiin hänen nuorekasta, hilpeä ja leikkisää luonnettaan, joka teki hänestä suositun seuramiehen, missä tahansa hän liikkuikin. Esimerkkinä kujeisiin taipuvaisuudesta on tarina amiraalin 11 etunimestä. Toisen tarinan mukaan Thitz olisi luetellut venäläiseen sotilasopistoon ilmoittautuessaan, toisen tarinan mukaan kirjautuessaan kirkonkirjoihin nimekseen Ernst Gustav Julius Caesar Fredrik Wilhelm Atos Porthos Aramis Romulus Remus Thitz. Luettelo osoitti, että Thitz oli tutustunut Rooman historiaan ja Alexandre Dumas vanhemman maineikkaaseen Kolmeen muskettisoturiin. Kotioloissa amiraalia kutsuttiin Juliukseksi, ja asiapaperit hän allekirjoitti lyhyesti J. C. Thitz.

Amiraalin aikakautena Oulaisissa vietettiin vilkasta seuraelämää. Räsyn talossa järjestettiin usein hienoja juhlia. Kutsu tapahtui yleensä omakätisellä kutsukortilla, mutta 1800-luvun viime vuosina voitiin turvautua myös ”telefoonikutsuun”. Kesäkelillä juhliin saavuttiin kieseillä tai vaunuilla, talviaikaan reslalla. Pimeinä aikoina tievarsilla saattoi olla tervapatoja, jotka opastivat vieraat juhlataloon. Juhlien pääruoka oli yleensä lintupaisti, ja isännän kuuluisa viinikellari takasi juomien riittävyyden. Juomakulttuurin vaalimisesta kertoivat myös amiraalin perunkirjoituksessa mainitut 10 viinikarahvia ja liki 200 erilaista viini-, konjakki-, samppanja- ja snapsilasia. Räsyn talon erikoisuuksia olivat pianiino, jääkarhuntalja, poronsarvet ja kaksi lintuhäkkiä 11 kanarianlinnulle.

Vaikka amiraali J. C. Thitzin kuolemasta on jo pitkälti yli sata vuotta, hänen nimensä ja muistonsa ovat eläneet ja elävät monella tavalla Oulaisissa. Kollegianeuvos Oskar Mobergin 500 markan lahjoitus mahdollisti Thitzin nimeä kantavan rahaston perustamisen Oulaisten kirkonkylän kansakoululle 1900-luvun alussa. Rahaston korot käytettiin vuosittain vaatetusapuun. Tämän päivän oulaistelaisia amiraali Thitzistä muistuttaa selkeimmin kadunnimi Amiraalintie. Hänen 11 etunimeään ovat antaneet myös nimet Kartanomajatalo Törmänhovin itäosan, ns. Amiraalinsiiven, majoitushuoneille. Amiraali Thitz, kuten hänen vaimonsa Sofia Lovisakin, haudattiin Helsinkiin.

J. C. Thitzin julkaisut

  • En junkares väg till ”midshman” i Nikolai I:s flotta; konceptbok från 1840 till ca 1845/med förtal och kommentarer av Christoffer H. Ericsson – Meddelanden från Sjöhistoriska Institutet vid Åbo Akademi. Åbo 2000.

Puoliso

vuodesta 1864 Sofia Lovisa Munck af Fulkila (1825–1898)

Lähdeluettelo

  • Åke Backström, Släkten Thitz och dess förbindelser med ätten Munck – Genos 1982.
  • Harri Turunen, Oulaisten reservikomppania 1883–1902 – Scripta Historica VII. Oulu 1983.
  • Harri Turunen, Yhdentoista etunimen amiraali. Oulainen 1992.