K. J. Ståhlberg siirtyi vanhempiensa mukana syntymävuotenaan 1865 Alavieskaan, jossa isä toimi Alavieskan kappalaisena. Suurten nälkävuosien jälkeen helmikuussa 1869 pidetyssä papinvaalissa Ståhlberg valittiin Haapajärven seurakunnan kappalaiseksi ja varakirkkoherraksi, jolloin perhe muutti Haapajärvelle. Isä kuoli sokeritautiin 1873, mutta perhe asui Haapajärvellä vuoteen 1879, jonka jälkeen se muutti Ouluun.

K. J. Ståhlberg aloitti koulunkäynnin Oulun suomalaisessa yksityislyseossa 1877. Hän asui kaksi ensimmäistä kouluvuottaan Oulun tyttökoulua käyvän sisarensa Alman kanssa sukulaistalossa Castrénien luona. Tuolta ajalta on Haapajärven lapsuudenkodissa jäljellä voirasia, jolla eväsvoita lähetettiin kortteeritaloon. Millaista oli pappilan pojan elämä Haapajärvellä juuri neljä vuotta täyttäneestä lapsesta lähes viisitoistavuotiaaksi nuorukaiseksi? Itse hän sanoi Haapajärven seurakunnan 300-vuotisjuhlassa: ”Minulla puolestani on ensimmäiset lapsuudenmuistoni Haapajärveltä, eivätkä ne siteet katoa muualla vaeltaessanikaan”. Luonnollisesti hän sai kokea kodin lämpöä, onnea ja rakkautta, mutta myös surua isän kuoleman johdosta. Hän oli silloin kahdeksanvuotias.

Lapsuusvuodet haapajärvisen, pohjalaisen talonpoikaisväestön keskuudessa loivat pohjan ja perustan tulevan presidentin ja lainlaatijan elämäntyölle. Haapajärven ruotsinkielinen virkakunta oli vähälukuinen, eikä pohjalainen talonpoikaisväestö osannut ruotsia. Pappilan lapset leikkivät haapajärvisten lasten kanssa ja omaksuivat oikeamielisyyden, herätysliikkeiden sävyttämän kristillisyyden sekä asukkaiden tasavertaisuuden periaatteet ja suomen kielen.

Syksyllä 1879 myös Fredrik-veli pantiin opintielle ja perhe muutti Ouluun äidin saadessa tyttökoulun vahtimestarin ja koulukodinpitäjän toimen sekä yhden huoneen työsuhdeasunnon. Koska kaikki perheenjäsenet eivät mahtuneet nukkumaan yhdessä pienessä huoneessa, sijattiin vanhimmalle pojalle, tulevalle presidentille, vuode koulun käytävälle ja aamulla ennen oppilaiden tuloa se kasattiin jälleen varastoon. Seuraavana vuonna äiti sai työpaikan sairaalasta ja isomman asunnon, johon kaikki perheenjäsenet mahtuivat nukkumaan. Millainen lukusoppi ja lukurauha lienee lapsilla ollut, mutta koulumenestys oli ainakin hyvä. K. J. Ståhlberg oli joka vuosi luokkansa priimus ja luki 7. luokan kesän aikana tenttien sen syksyllä. Silti hän sai 1884 ylioppilastodistuksen, joka on parhaita, mitä koululaitoksemme historiassa tunnetaan. Rehtori kirjoitti hänen nimensä kohdalla latinaksi sanat: ”Spes nostratium et decus” (Meikäläisten toivo ja kaunistus).

Meikäläisten eli suomenkielisten toivo ja kaunistus Haapajärven pappilan pojasta tulikin. Oulussa ihmeteltiin, miksi K. J. Ståhlberg pantiin suomenkieliseen lyseoon, vaikka hän papin poikana kuului herrasväkeen ja herrasväen lapset kävivät sentään ruotsinkielistä koulua. Oletettavana syynä oli Ståhlbergien suomenmielisyys. Presidentin isä Johan Gabriel Ståhlberg oli ensimmäinen pappi, joka kirjoitti Haapajärven kirkonkokousten pöytäkirjat suomeksi. Eikä ole syytä väheksyä sukulaisuussuhdetta suomalaisuusmieheen J. V. Snellmaniin. Pastori Ståhlbergin äiti ja presidentin isoäiti oli Anna Margareta Snellman.

Tultuaan Oulun lyseon konventtiin 16-vuotiaana koululaisena 1881 K. J. Ståhlberg antoi ensimmäisen kirjoituksensa Toivon Tähteen: Vähän mietelmiä kunnianhimosta. Siinä hän lausui mm.: ”Kunnianhimo on tunne, joka yllyttää, kiihoittaa ihmistä pyrkimään kuuluksi ja mainioksi, saavuttamaan arvoa, kiitosta ja kunnioitusta. Tuskin on maailmassa ihmistä, jolla ei olisi ollenkaan kunnianhimoa, vaikka tämä tietysti on erilainen eri ihmisissä, aina kunkin luonteen, aseman ja kohtaloiden mukaan. Kuninkaasta valtaistuimellaan aina köyhimpään kerjäläiseen jokainen on jossain asiassa kunnianhimoinen.”

K. J. Ståhlberg tuli ylioppilaaksi 1884, filosofian kandidaatiksi 1887 ja oikeustieteen kandidaatiksi 1889, hän toimi harjoittelijana Kokkolan tuomiokunnassa, sai varatuomarin arvon 1892, opiskeli Wienin ja Berliinin yliopistoissa lukuvuonna 1892–93 ja väitteli lakitieteen tohtoriksi 1893 aiheesta ”Irtolaisuus Suomen lain mukaan”. Ståhlberg toimi senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteerinä 1898–1903, jolloin hänet erotettiin virasta, koska ei hyväksynyt laitonta asevelvollisuuskutsuntaa. Hän oli Helsingin kaupungin rahatoimikamarin kanslia-apulaisena 1903–05, Porvarisäädyn jäsenenä 1904–04, Senaatin kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkönä 1905–07, Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorina 1908–18 ja Korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä 1918–19. Eduskunnan jäsenenä hän oli 1908–10, 1914, 1917–18 ja 1930–32, Perustuslakikomitean puheenjohtajana 1917 ja tasavallan ensimmäisenä presidenttinä 1919–25. K. J. Ståhlberg ei asettunut uudelleen presidenttiehdokkaaksi virkakautensa päätyttyä, koska hän halusi luoda käytännön, ettei entistä presidenttiä valita välittömästi uudelleen. Hän palasi lainvalmistelutyöhön. Hän toimi lainvalmistelukunnan vanhempana jäsenenä 1926–46.

Vuonna 1930 hän joutui äärioikeistolaisten kyydityksen kohteeksi. Näiden tarkoituksena oli viedä hänet väkivalloin Neuvostoliittoon, mutta jatkokyydityksen pettäessä matka päättyi Joensuuhun, josta paluu Helsinkiin tapahtui junalla. Kyyditsijöiden mielestä hän oli presidenttinä armahtanut liian herkästi punaisia kapinallisia, harjoittanut liiaksi myöntyväisyyspolitiikkaa ja suhtautunut kielteisesti jääkäriliikkeeseen perustuslaillista linjaa noudattaessaan.

Presidentinvaaleissa 1931 ja 1937 hän oli ehdokkaana ja oli vähällä tulla valituksi uudelleen tasavallan presidentiksi. Pitkän valtiollisen toimikautensa aikana Ståhlberg edusti laillisuuslinjaa. Oikeusoppineena, tuomarina ja lainvalmistelijana hankkimiensa ansioiden perusteella Ståhlberg on oikeutettu pysyvään kunniasijaan Suomen lakimiesten joukossa. Mutta itsenäisyysvaiheen suurena suomalaisena poliitikkona ja valtiomiehenä hänet lasketaan kansalliseksi merkkihenkilöksi.

Jo koulupoikana 1883 hän sanoi puheessaan: ”Mutta mikä voisi saada Suomen vastaisuudessa onnelliseksi, valoisaksi? Se on valpas, yhä selvenevä kansallinen ja valtiollinen itsenäisyyden tunto ja sen perusteella yhä korkeammalle kohonnut sivistys.” Myöhemmin ylioppilaana puhuessaan hän sanoi: ”Isänmaalliseen työhön voi jokainen kortensa kantaa. Onhan mm. yksi tärkeä tehtävä, jota meidän jokaisen ylioppilaan, missä kansassamme saanemmekin sarkamme kynnettäväksi, tulee koettaa edistää, nim. koettaa kansaamme saada yhä laveammissa piireissä, syvemmissä kerroksissa selvenemään käsitys kansallisesta ja valtiollisesta itsenäisyydestä, sen tärkeydestä.”

Heinäkuun 26. päivänä 1919 Ståhlberg piti eduskunnalle puheen: ”Suomen kansaneduskunnan perustuslain mukaan tekemää päätöstä on minun noudatettava. Minun on ryhdyttävä tasavallan presidentin vastuunalaiseen toimeen. Teen sen syvästi tuntien, että eduskunnan Suomen kansan puolesta minulle osoittama luottamus velvoittaa, ja tehtävääni koetan voimieni mukaan täyttää ohjeenani Suomen laki ja Suomen kansan menestys.” ”Aika tekee Ståhlbergille oikeutta”, sanoi presidentti Urho Kekkonen.

K. J. Ståhlberg julkaisi seuraavat teokset:

  • Irtolaisuus Suomen lain mukaan (väitöskirja 1893)
  • Asetus maalaiskuntain kunnallishallinnosta, selityksin varustettu, 1901
  • Laki maanvuokrasta maalla, selityksin varustettu, 1903
  • Lakiasioita, 1912
  • Suomen hallinto-oikeus I–II, 1913, 1915
  • Puheita 1919–1925, 1925
  • Lait ja asetukset maalaiskunnan hallinnosta, 1926
  • Parlamentarismi Suomen valtiosäännössä, 1927
  • Julkisen oikeuden lakikirja, 1939
  • Puheita 1927–46, 1946
  • Lausuntoja, 1947
  • Lainvalmistelukunnan lausuntoja, 1949
  • Puheita 1883–1918, 1951.

Vanhemmat

pastori ja varakirkkoherra Johan Gabriel Ståhlberg ja Amanda Gustafva Castrén

Puoliso

  1. Oulussa 17.12.1893 pikkuserkkunsa, opettajatar Hedvig Irene Wåhlberg, synt. 1869 Oulu, kuollut 26.3.1917 Helsinki, vanhemmat maanmittari Gustaf Wilhelm Wåhlberg ja Eva Fredrika Ståhlberg
  2. Helsingissä 7.6.1920 kirjailija Ester Hällströmo.s.Elfving, synt. 17.2.1870 Vaasa, kuollut 21.7.1950 Helsinki, vanhemmat pormestari Karl Oskar Elfving ja Jenny Sofia Nyman

Katso myös (ulkoinen linkki)