Kyllikki Salmenhaara syntyi Tyrnävällä meijerin isännöitsijän Kaarlo Verner Salmenhaaran ja kunnankätilö Sylvia Siviä Pälven nelilapsiseen perheeseen. Hän vietti Tyrnävällä vain lapsuus­aikansa ja osan nuoruusvuosistaan. Oppi­koulun hän aloitti Oulussa mutta muutti Helsinkiin jatkamaan Suomalaisessa Tyt­tökoulussa. Jo lapsena hän teki muovailu­vahasta monenlaisia esineitä ja eläinten kuvia ja haaveili taiteilijan ammatista. Jotta tuollaiset haaveet haihtuisivat, lähet­ti äiti hänet ylioppilastutkinnon jälkeen Englantiin töihin. Parempaa maata ei taidekeramiikasta kiinnostunut olisi voinut­kaan 1930-luvulla löytää. Palattuaan Ranskan, Belgian, Saksan ja Ruotsin kautta takaisin kotiin hän pyrki Taideteol­lisen keskuskoulun keramiikkaosastolle.

Jo kouluaikanaan keramiikkaosastolla hän suoritti omia massa- ja lasituskokeitaan. Harjoittelijana tanskalaisessa Saxbo-ateljeessa hän tutustui kiinalaisvaikutteisiin kupari- ja rautalasitteisiin. Hän perehtyi myös zenbuddhalaisuuden filo­sofiaan, joka opettaa kaiken toiminnan alkuna olevaa syvällistä paneutumista perustaitoihin. Vain siten saavutetaan täy­sin onnistunut lopputulos – niin jousella ampumisen taidossa kuin saviastiain val­mistuksessakin. Arabian tehtaalle siirryttyään hän valmisti itse kaikki tarvitse­mansa lasitteet. Ensimmäinen kansainvä­linen tunnustus tuli v. 1951 Milanon Triennalessa, kun Salmenhaara sai hopeami­talin kivitavaramassasta dreijatuilla maljoillaan ja kapeilla epäsymmetrisillä pul­loillaan. Jo tuossa vaiheessa häntä arvos­tettiin yhtenä korkeatasoisimmista suo­malaisista keraamikoista. Vuonna 1956 Salmenhaara pääsi Asla-stipendiaattina Yhdysvaltoihin, missä hän tutustui keramiikkaopetuksessa intiaanikeramiikan tekota­poihin. 1960-luvulla haluttiin palauttaa vuosituhantiset keramiikkaperinteet ko­rostamalla, että todellinen taidekeraamikko valmistaa esineensä alusta loppuun itse eikä tyydy olemaan vain muodon suunnittelija.

Kesken vireintä luomiskautta Kyllikki Salmenhaaran taiteilijaura katkesi, kun savimassaan joutunut ruosteinen partakoneenterä vahingoitti hänen kätensä jännet­tä: dreijaaminen ei enää onnistunut. Sa­moihin aikoihin avautui kuitenkin mah­dollisuus opettajan työhön Taiwanissa. Opettajantyössään Salmenhaara halusi perehdyttää oppilaansa ensin paikallisten materiaalien ominaisuuksiin; sen jälkeen voitiin soveltaa modernia tekniikkaa pe­rinteisiin taiwanilaisiin tekotapoihin ja malleihin.

Vuoden 1963 alusta Kyllikki Salmen­haara kutsuttiin Taideteollisen korkeakoulun keramiikan opettajaksi. Hän jul­kaisi Suomen Kulttuurirahaston apurahan turvin laajan tutkimuksen massa- ja lasituskokeista nimellä Savet ja lasitukset ja kirjoitti alansa ensimmäisen suomenkieli­sen oppikirjan Keramiikka – massat, lasi­tukset ja työtavat. Viimeiset työnsä 1970-luvun lopulla Salmenhaara teki kaulitsemalla. Hän kutsui niitä ”kirjeiksi” ja ”kietaisuiksi”.

Teollista tuotantoa varten Salmenhaara suunnitteli 1950-luvulla yksinkertaisen kahviastiaston ja 1960-luvulla teeastiaston yhdessä yhdysvaltalaisen taiteilijaystävänsä kanssa. Tuota astiastoa valmistettiin Tennesseen osavaltiossa sijaitsevassa Iron Mountain Stonewaren tehtaassa 1990-luvun taitteeseen saakka. Astiasto, joka on saanut nimen Whispering Pines (’Humisevat männyt’), on nähtävänä Tyrnä­vän kunnantalolla. Valtuustosalissa järjes­tettiin elo–syyskuussa 1987 uuden kun­nantalon avajaisten yhteydessä Kyllikki Salmenhaara -näyttely.

Vanhemmat

meijerin isännöitsijä Kaarlo Verner Salmenhaara ja kunnankätilö Sylvia Siviä Pälvi