Kyllikki Salmenhaara syntyi Tyrnävällä meijerin isännöitsijän Kaarlo Verner Salmenhaaran ja kunnankätilö Sylvia Siviä Pälven nelilapsiseen perheeseen. Hän vietti Tyrnävällä vain lapsuusaikansa ja osan nuoruusvuosistaan. Oppikoulun hän aloitti Oulussa mutta muutti Helsinkiin jatkamaan Suomalaisessa Tyttökoulussa. Jo lapsena hän teki muovailuvahasta monenlaisia esineitä ja eläinten kuvia ja haaveili taiteilijan ammatista. Jotta tuollaiset haaveet haihtuisivat, lähetti äiti hänet ylioppilastutkinnon jälkeen Englantiin töihin. Parempaa maata ei taidekeramiikasta kiinnostunut olisi voinutkaan 1930-luvulla löytää. Palattuaan Ranskan, Belgian, Saksan ja Ruotsin kautta takaisin kotiin hän pyrki Taideteollisen keskuskoulun keramiikkaosastolle.
Jo kouluaikanaan keramiikkaosastolla hän suoritti omia massa- ja lasituskokeitaan. Harjoittelijana tanskalaisessa Saxbo-ateljeessa hän tutustui kiinalaisvaikutteisiin kupari- ja rautalasitteisiin. Hän perehtyi myös zenbuddhalaisuuden filosofiaan, joka opettaa kaiken toiminnan alkuna olevaa syvällistä paneutumista perustaitoihin. Vain siten saavutetaan täysin onnistunut lopputulos – niin jousella ampumisen taidossa kuin saviastiain valmistuksessakin. Arabian tehtaalle siirryttyään hän valmisti itse kaikki tarvitsemansa lasitteet. Ensimmäinen kansainvälinen tunnustus tuli v. 1951 Milanon Triennalessa, kun Salmenhaara sai hopeamitalin kivitavaramassasta dreijatuilla maljoillaan ja kapeilla epäsymmetrisillä pulloillaan. Jo tuossa vaiheessa häntä arvostettiin yhtenä korkeatasoisimmista suomalaisista keraamikoista. Vuonna 1956 Salmenhaara pääsi Asla-stipendiaattina Yhdysvaltoihin, missä hän tutustui keramiikkaopetuksessa intiaanikeramiikan tekotapoihin. 1960-luvulla haluttiin palauttaa vuosituhantiset keramiikkaperinteet korostamalla, että todellinen taidekeraamikko valmistaa esineensä alusta loppuun itse eikä tyydy olemaan vain muodon suunnittelija.
Kesken vireintä luomiskautta Kyllikki Salmenhaaran taiteilijaura katkesi, kun savimassaan joutunut ruosteinen partakoneenterä vahingoitti hänen kätensä jännettä: dreijaaminen ei enää onnistunut. Samoihin aikoihin avautui kuitenkin mahdollisuus opettajan työhön Taiwanissa. Opettajantyössään Salmenhaara halusi perehdyttää oppilaansa ensin paikallisten materiaalien ominaisuuksiin; sen jälkeen voitiin soveltaa modernia tekniikkaa perinteisiin taiwanilaisiin tekotapoihin ja malleihin.
Vuoden 1963 alusta Kyllikki Salmenhaara kutsuttiin Taideteollisen korkeakoulun keramiikan opettajaksi. Hän julkaisi Suomen Kulttuurirahaston apurahan turvin laajan tutkimuksen massa- ja lasituskokeista nimellä Savet ja lasitukset ja kirjoitti alansa ensimmäisen suomenkielisen oppikirjan Keramiikka – massat, lasitukset ja työtavat. Viimeiset työnsä 1970-luvun lopulla Salmenhaara teki kaulitsemalla. Hän kutsui niitä ”kirjeiksi” ja ”kietaisuiksi”.
Teollista tuotantoa varten Salmenhaara suunnitteli 1950-luvulla yksinkertaisen kahviastiaston ja 1960-luvulla teeastiaston yhdessä yhdysvaltalaisen taiteilijaystävänsä kanssa. Tuota astiastoa valmistettiin Tennesseen osavaltiossa sijaitsevassa Iron Mountain Stonewaren tehtaassa 1990-luvun taitteeseen saakka. Astiasto, joka on saanut nimen Whispering Pines (’Humisevat männyt’), on nähtävänä Tyrnävän kunnantalolla. Valtuustosalissa järjestettiin elo–syyskuussa 1987 uuden kunnantalon avajaisten yhteydessä Kyllikki Salmenhaara -näyttely.
Vanhemmat
meijerin isännöitsijä Kaarlo Verner Salmenhaara ja kunnankätilö Sylvia Siviä Pälvi