Frans Mikael Rahkolin syntyi Ylivieskan kirkonkylällä Niemen tilalla, mistä hän 12-vuotiaana muutti Raudaskosken tilalle Raudaskylään. Hän viljeli sitä lähes 40-vuotiaaksi, kunnes vuonna 1928 muutti Vähäkankaalle Suomelan taloon, jonka isännyyttä hän hoiti kuolemaansa saakka. Rahkolin oli tunnettu esimerkillisenä maanviljelijänä. Raudaskylällä ollessaan hän piti kestikievaria ja kyytiasemaa. Tässä yhteydessä hän perehtyi hevosten hoitoon, ja hänestä tulikin arvostettu hevosjalostuksen ja raviurheilun ystävä.

Rahkolin voidaan lukea itsenäisyysajan alkupuoliskon pitkäaikaisten ja näkyvien kunnallisvaikuttajien joukkoon Ylivieskassa. Hän kuului kunnanvaltuustoon 1918–48 ja sen mukana useisiin lauta- ja johtokuntiin. Niistä mainittakoon kunnallisvaalien keskusvaalilautakunnan puheenjohtajuus, taksoituslautakunta, kansakoulun johtokunta ym. Hän toimi myös kunnan ulosottomiehenä ja kihlakunnanoikeuden lautamiehenä kolmisenkymmentä vuotta; lautamiestyöskentelystään hän sai herastuomarin arvon. Hän toimi ammattiin liittyvässä maamiesseuratoiminnassa ja oli aktiivisesti mukana nuoriso- ja raittiusseuratyössä. Hän oli mukana Ylivieskan osuuskaupan hallintoelimissä. Hän oli perustamassa maalaisliiton Raudaskylän osastoa ja oli vuoden 1931 presidentinvaalien valitsijamiehenä.

Nuoruudessaan Rahkolin harrasti ajan tavan mukaan urheilua. Hänen erikoislajinsa oli pyöräily. Hän osallistui vuoden 1903 kutsuntalakkoon. Vapaussodassa 1918 hän osallistui kiväärimiehenä Ruoveden I pataljoonan esikuntatehtävissä muun muassa Tampereen taisteluihin. Yhteisiä asioita harrastavana ja huumorintajuisena miehenä Frans Mikael Rahkolin oli hyvin pidetty ja kunnioitettu henkilö. Hänelle on myönnetty mm. Oulun läänin Hevosjalostusliiton kultainen ansiomerkki. Taloustirehtöörin arvonimi hänelle myönnettiin 1952.

Vanhemmat

maanviljelijä Leonard Jeremianpoika Rahkolin ja Fredriika Jemiina Mikontytär Ängeslevä

Puoliso

Puolangalla 25.7.1911 kiertokoulun opettajatar Elsa Elviira Oikarinen, syntynyt 27.11.1886 Puolanka, kuollut 23.10.1947 Ylivieska, vanhemmat talollinen Kalle Vilhelmi (Vilho) Oikarinen ja Iida Ristontytär Keränen