Juho Pokela matkusti monien muiden aikalaistensa tavoin Yhdysvaltoihin. Hän oli tuolloin 18-vuotias. Tämä matka ei jäänyt ainoaksi, sillä hän teki kaikkiaan kolme matkaa ”rapakon taakse”. Yhdysvalloissa hän työskenteli koko ajan laivaveistämössä. Palattuaan kolmannelta matkaltaan ja avioiduttuaan 1912 Juho Pokela ryhtyi viljelemään osaa kotitilastaan. Pelkkä maanviljelys ei hänelle riittänyt, vaan hän osti Kankailta Tikkakosken myllyn ja kunnosti sen ryhtyäkseen mylläriksi. Mylly paloi tammikuussa 1934, mutta Pokela rakensi sen uudelleen seuraavana kesänä, joten jauhaminen voi taas jatkua.

Juho Pokelalta riitti aikaa myös yhteisten asioitten hoitamiseen. Hän kuului kauan Alavieskan kunnanvaltuustoon ja eri lautakuntiin lähes kaikilla kunnallishallinnon aloilla. Vuosikymmenien ajan hän kuului myös Alavieskan seurakunnan kirkkovaltuustoon. Alavieskan osuuskaupan hallituksessa hän oli vuosikymmeniä. Pitkiä aikoja hän kuului myös Alavieskan säästöpankin ja Alavieskan osuusmeijerin hallituksiin. Hän oli maanjakotoimituksissa uskottuna miehenä noin 40 vuoden ajan.

Vanhemmat

talollinen Matti Matinpoika Pokela ja Gustava Mikontytär Takalo

Puoliso

Alavieskassa 29.12.1912 Emma Sofia Takkunen, syntynyt 12.12.1890 Alavieska, kuollut 10.2.1965 Alavieska, vanhemmat talollinen Aaro Takkunen ja Anna Kois