Reino Paju vaikutti vasemmistolaisena keskeisesti Kiimingin kasvussa sotien jälkeisenä aikana.

Reino Aleksanteri Paju vietti vanhuuden vuosiaan siinä vanhainkodissa, jonka rakentamista hän oli jouduttanut, jonka toimintaa hän oli kehittänyt ja jonka asukkaiden hyvinvoinnista hän oli kantanut vastuuta niin kunnanvaltuutettuna, kunnanhallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana kuin myös sosiaalilautakunnassa.

Lapsuudessaan isättömyyden ja puutteen kokeneena Reino Paju piti tärkeänä huolehtia lähipiiristään. Hän joutui jo 12 vuoden iässä kesken koulun rahdinajoon. Toki hän sai äidin puolisosta isän ja sisarusparvea, johon säilyivät lämpimät suhteet läpi elämän.

Reinolle kävivät tutuiksi metsät ja uittoväylät. Haavoittuneena sodasta palattuaan hän hoiti pientilaa puolisonsa kanssa, joka auttoi myös lähiseudun metsätöissä. Perheestään Reino Paju kantoi huolta vanhuuteensa saakka. Hän kannusti lapsiaan opintielle ja oli mukana koululaitoksen kehittämisessä.

Töittensä kautta Reino Paju sai vastuuta Maaseututyöväen liitossa. Leipä oli hankittava monesta ammatista. Niinpä hän hautoja kaivaessaan oli itsekin sinne uupua vuonna 1974.

Jouduttuaan eläkkeelle Reino paneutui uutterasti yhteisiin asioihin. Voi sanoa, että kaikessa Kiimingin kunnan 1900-luvun kehityksessä näkyy hänen panoksensa. Hän toimi myös kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Luonnollisena tehtävänä Reino Pajulle lankesi Kiimingin Eläkeläisiä perustettaessa 1970-luvun lopulla järjestön puheenjohtajuus.

Reinossa eli syvällä oikeudentunto ja lämmin inhimillisyys. Hän oli kotiseutuihminen sanan jaloimmassa muodossa ja pystyi taitavasti viemään asioita eteenpäin sekä ennen kaikkea puolustamaan kanssaihmistensä etua. Aatteellisuus eli käytännössä eikä juuttunut ideologisiin saivarteluihin.