Lempi Johanna Mattila kävi kansakoulun Haapajärvellä. Sen jälkeen hän kävi Haapaveden kotitalousopiston ja toimi kotitalousneuvojana Suolahdessa, Aänekoskella, Kainuussa ja kotipitäjässään Haapajärvellä. Vuosina 1925–28 hän kävi Oulun lääninsairaalan sairaanhoitajatarkoulun ja oli siten sairaanhoitajaksi valmistuttuaan saanut jo monipuolista kokemusta työelämästä, mikä näkyy hänen kirjallisessa tuotannossaan. Vuonna 1931 hän muutti Oulaisiin, missä hän toimi sairaanhoitajana Oulaisten parantolassa suorittaen siellä varsinaisen elämäntyönsä.
Pitkän työrupeaman katkaisivat vain sota-aikaiset lottakomennukset sotasairaaloihin. Ollessaan talvisodan aikana Kokkolan sotasairaalassa hän luki sairaalan vieraskirjasta ruotsinkielisen runon, joka lohduttomuudessaan järkytti häntä. Runo jäi mieleen, ja seuraavana kesänä sairaanhoitaja ryhtyi käsille saamiinsa reseptiliuskoihin kirjoittamaan omia ajatuksiaan runon muotoon. Runoja alkoi syntyä, ja niin Hanna Mattila sai lisää uskoa omiin mahdollisuuksiinsa kirjallisen ilmaisun alalla.
Samoihin aikoihin hän osallistui erään lehden novellikilpailuun ja sai kolmannen palkinnon. Kymmenen novellia julkaistiin. Vuonna 1941 Hanna Mattila ryhtyi kirjoittamaan laajempaa kertomusta, josta hän ajatteli alun perin romaania. Välille sattui komennuksia, ja käsikirjoitus seurasi mukana Kannasta myöten. Kun kirjoituskonetta ei ollut, hän kirjoitti tekstiään käsin ja musteella. Sattumalta hän sai ostaa käytetyn koneen, opetteli nopeasti konekirjoituksen ja jatkoi kirjoitustyötä.
Sodan loppuvaiheessa julisti Kirjapaja romaanikilpailun, mutta Hanna Mattila ei malttanut osallistua kilpailuun, vaan lähetti käsikirjoituksen suoraan kustantajalle arvellen juuri Kirjapajan voivan olla kiinnostunut sen tapaisesta työstä. Pian tuli vastaus: romaanikäsikirjoitus oli hyväksytty ja julkaistaisiin nimellä Kukkatyttö. Vain teoksen nimi oli muutettu ja yhtä lausetta oli korjattu. Esikoisteos ilmestyi 1944 ja pääsi toiseen painokseen. Hyvä menestys antoi rohkaisua, ja Hanna Mattila alkoi kirjoittaa jatkoromaania edelliselle. Se sai nimekseen Leena (1945) ja sen jatko taas Leppälahden emäntä (1946). Vuonna 1950 ilmestyi neljäs romaani Kohtalon kehä, jota oman aikansa arvostelu piti Hanna Mattilan parhaana.
Esitellessään Hanna Mattilan kirjailijakuvaa ja teoksia oululainen kamarineuvos Atte Kalajoki toteaa, että kaikissa näissä romaaneissa on hyvin näkyvänä uskonnollinen tendenssi, mutta ei mikään ahdas ja pessimistinen maailmankatsomus, vaan valoisa kristillisyys. Teoksia kannattaa voimakas pyrkimys hyvään, ja ne todistavat myös henkilökohtaisista sisäisistä taisteluista ja yksilön nöyrtymisestä Jumalansa edessä. Hanna Mattilan erikoisharrastuksia olivat kirjallisuuden lukemisen ohella kielet: ruotsi ja saksa. Atte Kalajoki luonnehtii Hanna Mattilaa hiljaiseksi ja vaatimattomaksi, itseään korostamattomaksi, mutta kaikkiin tehtäviinsä vakavasti paneutuvaksi vakaumuksen ihmiseksi.
Vanhemmat
maanviljelijä Juho Juhonpoika Mattila ja hänen 2. puolisonsa Johanna Kaarlentytär Kuona (Järvikuona)