Merijärven Saarilammelle, syrjäisen metsälammen rannalle, kotinsa perustaneiden Matti ja Nanni Mattilan esikoistytär Eila meni mukaan nuorisoseuratoimintaan heti rippikoulun käytyään. Osallistuminen vuonna 1930 Merijärvellä vierailleen Suomen Nuoriso-opiston johtajan Aukusti Ripsaluoman vetämille opastuskursseille lisäsi entisestään nuoren naisen kiinnostusta nuorisoseuraa kohtaan. Eila Mattila osallistui innolla niin näyttämö-, tanhu- kuin naisten liikuntaharrastuksiinkin.

Mattilasta tuli maaherran erityisluvalla Merijärven Nuorisoseuran puheenjohtaja jo 19-vuotiaana. Viisivuotisen puheenjohtajuutensa aikana hän osallistui usein jopa omalla kustannuksellaan lähiseuduilla pidetyille nuorisoseurakursseille. Hänen puheenjohtajakaudellaan käynnistettiin myös nuorisoseuratalon laajennus- ja peruskorjaustyöt. Vahva halu päästä opiskelemaan Mikkeliin, Suomen Nuoriso-opistoon, toteutui lukuvuonna 1938–1939. Opistolaisten oli suunniteltava puheita, esitelmiä ja kirjoitelmia. Opiskelijat järjestivät harjoitusmielessä kymmeniä illanviettoja. Opiskelu Mikkelissä syvensi Eila Mattilan aatemaailmaa, jossa keskeiseksi tuli kasvatuksellinen näkemys.

Opistovuoden jälkeen Mattila palasi kotikuntaansa, missä valmistauduttiin Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liiton kesäjuhliin. Mattila oli tehnyt tätä varten jo kesällä 1938 yhdessä Vieno Hernetahon kanssa tutustumismatkan Artjärvelle Etelä-Hämeen maakuntajuhlille. Mattila osallistui myös alueellisen Pyhäjokisuun nuorisoseurapiirin toimintaan ja teki asemasodan aikana kesällä 1942 Helvi Kasarin, Ilona Porman ja Hilkka Merikallion kanssa esiintymiskiertueen Uhtualle.

Vuosi 1942 oli ratkaiseva myös Eila Mattilan tulevan elämänuran kannalta, sillä hänet valittiin Helvi Kasarin jälkeen sihteeriksi Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liiton palvelukseen. Keskusseuran toimisto sijaitsi tuolloin Kauppurienkatu 9:ssä sanomalehti Liiton päätoimittajan Kustaa Hautamäen työhuoneessa. Keskusseuran puheenjohtaja oli opettaja Erkki Tuomikoski.

Mattilan työhön kuuluivat keskeisesti neuvontamatkat eri puolille maakuntaa. Hän organisoi myös monia kotirintamajuhlia. Sota luonnollisesti rajoitti nuorisoseuratoimintaakin, mutta kaikesta huolimatta vuosina 1943 ja 1944 voitiin järjestää kesäjuhlat Kempeleessä ja Ruukissa. Kun rauha vihdoin palasi, nuorisoseuroissa virisi innokas kurssitoiminta. Eila Mattila osallistui työnsä puolesta näille kursseille, joilta hänet muistetaan innostavana ja aatteellisesti sytyttävänä persoonallisuutena. Eläkepäiville jäädessään Mattila itse muisteli toiminnallisesti monella tavalla vireää ja aktiivista 1940-lukua: ”Muistan, kuinka piti ottaa itsestään irti enemmän kuin oli otettavissa, mutta ei siinä ole katumista. Silloisilla kursseilla solmimme ystävyyssiteitä, jotka ovat kantaneet läpi elämän.”

1950-luvulla alkanut maaltapako vei monen nuorisoseuran toiminnalliseen ja taloudelliseen ahdinkoon nuoren väen matkatessa työn perässä suuriin asutuskeskuksiin ja Ruotsiin. Eila Mattilan kotiseuran, Merijärven Nuorisoseuran, toimitalokin tontteineen uhkasi mennä myyntiin. Mattilan innostamina nuorisoseuran jäsenet onnistuivat kuitenkin yhteisvoimin pelastamaan talon ja tontin. 1970-luvulta lähtien monet laajan maakunnan seurat ryhtyivät toimitalojensa kunnostusurakoihin.

Vuonna 1964 tehdyn Amerikan-matkan innoittamina ja Eila Mattilan aloitteesta perustettiin vuonna 1965 matkailukerho. Se teki matkoja kotimaan ja Pohjoismaiden ohella eri puolille Eurooppaa ja aina Amerikkaa myöten. Mattila vastasi käytännön järjestelyistä parin vuosikymmenen ajan. Kuvaavaa hänen tunnollisuudelleen oli, että hän lähti viimeiselle sairaalamatkalleen lähes suoraan matkailukerhon kokouksesta vain parisen viikkoa ennen kuolemaansa. Viikkoa aikaisemmin Mattila oli ollut vielä mukana toisen nuorisoseuraveteraanin, Helvi Jukaraisen, 80-vuotispäivillä Lahdessa.

Eila Mattilan sihteerin toimet vaihtuivat vuonna 1968 keskusseuran toiminnanjohtajan tehtäviksi, joita hän hoiti eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 1979 saakka. Ennen eläkkeelle jäämistään hän huolehti vielä siitä, että keskusseuran arkistomateriaali koottiin ja siirrettiin maakunta-arkistoon. Historia kiinnosti Mattilaa, joka kokosi itsekin nuorisoseurojen historiikkeja ja suuren osan vuonna 1988 ilmestyneen Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liiton 100-vuotisjuhlakirjan aineistosta.

Suomen Nuorison Tuki kehitteli leikkimieliset Hermanska- ja Hermanni-arvonimet keskusseurojen työn tukemiseksi. Eila Mattila kunnostautui 1970- ja 1980-luvulla H-killan jäsenkerääjänä. Tunnustukseksi Hermanni-kiltatyöstä Suomen Nuorison Tuki nimesi Mattilan vuonna 1982 ”Vuoden Hermanskaksi”. Mattilalle myönnettiin Suomen Nuorison Liiton kultainen ansiomerkki ja hänet kutsuttiin valtakunnallisen ja maakunnallisen liiton kunniajäseneksi. Kun maakunnan nuorisoseuratyön historian kokoaminen alkoi, Mattila oli itseoikeutettu historiatoimikunnan jäsen. Rae Murhun teos ”Sata vuotta nuorisoseuratyötä Pohjois-Pohjanmaalla” ilmestyi vuonna 1988.

Aira Vasarin kokoamaan Eila Mattilan elämäkertaan sisältyy nuorisoseuralaisten kuvaus Eilasta: ”Eilan kaltaisia aateihmisiä ei hevillä löydy. Hän oli tosi innokas nuorisoseura-aatteen eteenpäinviejä. Eila oli henkeen ja vereen nuorisoseuralainen. Hän uhrasi kaiken aikansa 100-%:sti nuorisoseuratyön ja -aatteen hyväksi. Eila oli yhtä kuin nuorisoseura.” Nuorisoseuratoiminnan ”grand old lady” totesi itse puolestaan 75-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan: ”Nuorisoseura on ihmisen paras kasvualusta. Sääli niitä nuoria, jotka jäävät vaille tällaista harrastustoimintaa.”

Lähdeluettelo

  • Rae Murhu, Sata vuotta nuorisoseuratyötä Pohjois-Pohjanmaalla. Oulu 1988.
  • Eila Mattila on kuollut – Liitto 11.12.1990.
  • Tytti Isohookana-Asunmaa, Eila Mattila in memoriam – Liitto 29.12.1990.
  • Rusetti-iltamia ja pukkitappeluita. Nuorisoseuratoimintaa Pyhäjokisuulla (toim. Raili Viirret-Heiskari). Kokkola 1994.
  • Aira Vasari, Nuorisoseuralainen Eila Mattila 1914–1990. Oulu 1995.