[Kuva: Hannu Krankan patsas Limingan keskustassa.]
Hannu Krankan patsas Limingan keskustassa.

Liminkalainen talollinen Hannu Krankka tuli tunnetuksi pohjalaisten nuijamiesten päällikkönä vuosina 1596–1597 käydyn nuijasodan taisteluissa. Aiemmissa toimissaan hän oli seurannut isäänsä Erik Krankkaa, joka oli vartioinut rajaa sekä toiminut sissipäällikkönä pitkän 25-vuotisen Venäjän-sodan aikana.

Venäjän-vastainen 25-vuotinen sota eli pitkä viha rasitti suomalaisia talonpoikia linnaleirien ja sotilaiden pakko-ottojen muodossa, ja sodan päätyttyä tilanteeseen odotettiin helpotusta. Puolan ja Ruotsin kuninkaan Sigismundin käskynhaltijana valtakunnassa toiminut Klaus Fleming ei kuitenkaan purkanut sotarasituksia, sillä samaan aikaan Ruotsin ylimystön parissa käytiin sisäistä kädenvääntöä. Kuningas Sigismund taisteli vallasta setänsä, Ruotsin valtionhoitajana toimineen Kaarle-herttuan, kanssa, joka olisi mieluusti painanut kuninkaan kruunun omaan päähänsä. Kaarle-herttuan hyökkäysten pelossa Sigismundin käskynhaltija Fleming ei Venäjän-sodan päätyttyä uskaltanut kotiuttaa sotilaita, vaan joukot asetettiin jälleen linnaleiriin ympäri Suomea.

Vuoden 1596 lopulla Etelä-Pohjanmaan talonpojat saivat lopulta tarpeekseen vallitsevasta linnaleirijärjestelmästä ja sotilasmielivallasta ja nousivat kapinaan. Eteläpohjalaisten nuijamiesten kapina kuitenkin nujerrettiin ja sen johtajat teloitettiin, mikä lietsoi kansassa yhä kasvavaa vihaa. Kapinamieliala levisi myös Pohjois-Pohjanmaalle, ja pian Kemin, Iin ja Limingan talonpojat päättivät liittyä sotaan. Päällikökseen he valitsivat liminkalaisen Hannu Krankan ja lähtivät marssimaan kohti etelää. Alkutalvella 1597 nuijamiesten joukko voitti Pohjanmaan voudin Abraham Melkiorinpojan johtaman saattueen lähellä Kokkolaa Tarharannan niityllä. Voitokkaasti päättyneessä kahakassa nähtiin surkuhupaisa tapaus, kun Hannu Krankka sai siepattua käsiinsä voudin komean susiturkin tämän itsensä livistäessä pakoon. Krankka veti turkin harteilleen ja joutui saman tien omien miestensä löylyttämäksi näiden luullessa taistelun tuoksinassa häntä voudiksi. Oikea vouti saatiin kiinni seuraavana päivänä ja mestattiin myöhemmin Ruotsissa.

Tarharannan taistelun jälkeen nuijamiehet jatkoivat Hannu Krankan johdolla kulkuaan etelään. Santavuoren seudulla Ilmajoella he kävivät taisteluun Suomen käskynhaltijan Klaus Flemingin sotamiehiä vastaan. Flemingin huovit kukistivat verisesti kouluttamattomien talonpoikien joukot 24.2.1597. Hannu Krankka kuljetettiin kuudentoista muun miehen ohella Turun linnaan kuulusteltavaksi ja tuomittavaksi. Flemingin kuoltua Kaarle-herttua valtasi saman vuoden syyskuussa Turun linnan ja vapautti vangit.

Maaliskuussa 1598 Krankka lähetettiin Tukholmaan viemään Kaarle-herttualle selostusta pohjoispohjalaisten osuudesta nuijasotaan. Palkkioksi uskollisuudesta ja hyvästä työstä hän sai tuolloin pysyvän verovapauden tilaansa Krankkalaan. Vuonna 1600 Krankka osallistui neljän muun pohjoispohjalaisen talonpoikaisedustajan kanssa Linköpingissä pidetyille valtiopäiville. Matkan ansiosta hänestä tehtiin Limingan nimismies sekä Pohjanmaan lohivouti. Lohivoudin tehtävää Krankka hoiti yli 20 vuotta. Sittemmin hän kuljetti omalla laivallaan kruunun verovaroja Tukholmaan ja teki kokeneena rajamiehenä tiedusteluretkiä Venäjän puolelle. Kuningas Kaarle IX eli edellä mainittu Kaarle-herttua kävi tervehtimässä Hannu Krankkaa Limingan Krankkalassa vuonna 1602. Krankka oli myös mukana talonpoikien edustajana Kustaa II Adolfin kruunajaisvaltiopäivillä vuonna 1617.

Hannu Krankka kuoli noin vuonna 1630 velkaisena ja köyhänä. Hänen tarinansa on tullut tutuksi liminkalaista sukua olevan runoilija Kaarlo Kramsun nuijasotaa kuvaavista runoista. Limingan kirkonkylässä on Niilo Rikulan vuonna 2005 veistämä pronssinen Hannu Krankka -patsas. Limingassa sijaitsevat myös Hannu Krankan koulu sekä Hannu Krankka -niminen ravintola.

Vanhemmat

voudinapulainen Erik Pietarinpoika Krankka ja Sigrid Antintytär

Lähdeluettelo