Hiihtäjäsankari Matti Koskenkorva syntyi 25.12.1880 Haapavedellä Koskenkorva-nimiseen taloon. Ensimmäisen hiihtoretkensä hän teki oman kertomansa mukaan jo yksivuotiaana. Tuolloin äitinsä helmoista livistänyt poikanen oli löytänyt jostain suksipahaset ja hiihtänyt niillä läheisellä vainiolla halkoja hakkaamassa olleen isänsä luo. Toiselle kymmenelle ehdittyään Matti kävi joka talvi katsomassa kaikkia Haapavedellä pidettyjä hiihtokilpailuja, joihin niihin aikoihin osallistui sellaisia hiihtokuninkaita kuin Aappo Luomajoki, Juho Ritola, Antti Ahola jne.

Matti Koskenkorva lähti kilpailemaan ensimmäinen kerran verrattain myöhään. Vuonna 1905, Matin ollessa jo 24-vuotias, järjestettiin kotipitäjässä hiihtokilpailut. Matti oli aiemmin mitannut Pyhäjoen jäälle oman hiihtoratansa, jossa oli ottanut aikoja 30 kilometrin suorituksista ja vertaillut niitä sitten lehdissä olleisiin eteläsuomalaisten hiihtäjien saavuttamiin tuloksiin. Kun hän huomasi, että erot eivät olleet suuria, hän osallistui tästä rohkaistuneena kotikylänsä kisoihin. 10 kilometrin matkan hän hiihti ”huonoilla suksen lasuilla”, ja tuloksena oli kolmas sija. Tästä viisastuneena Koskenkorva teetti uudet sukset ja alkoi metsätöidensä jälkeen hiihdellä 10, 20 ja 30 kilometrin lenkkejä kellon mukaan.

Samana vuonna Koskenkorva päätti ensimmäisen kerran osallistua Oulun hiihtoon. Muiden haapavetisten hiihtäjien tapaan hän hiihti ensi Oulaisiin ja matkusti sieltä junalla Ouluun. Oulussa osallistujat saivat valita, halusivatko hiihtää 15 vai 30 kilometrin matkan, ja Koskenkorva päätti kilpailla pidemmällä matkalla. Kilpakumppaneilta ei herunut hänen valinnalleen kannustusta: kadulla vastaan tulleet Ritola, Ahola ja muut suksimiehet surkuttelivat Koskenkorvaa, kun tämä oli ilmoittautunut 30 kilometrin matkalle, jolla kisasi niin paljon hyviä hiihtäjiä. He kehottivatkin miestä vaihtamaan matkan 15 kilometrin mittaiseen, jossa tällä näiden mukaan voisi olla mahdollisuuksia päästä edes palkinnoille. Sisukas Koskenkorva ei kuitenkaan vaihtanut matkaa lyhyempään vaan hiihti 30 kilometrin matkalla kolmanneksi ja jätti taakseen niin oman kylän Antti Aholan ja Juho Ritolan kuin Utajärven Aitamurron veljeksetkin. Palkinnoksi hän sai kolme 20 markan kultarahaa.

Vuonna 1906 kolme viikkoa ennen Oulun hiihtoa Matti löi kirveellä jalkaansa. Muutenkin vähän hiihtäneenä hän ei kisassa pysynyt kärjen tahdissa vaan sijoittui viidenneksi. Seuraavana vuonna alkoi Koskenkorvan voittojen sarja Oulussa. Tuolloin hän voitti yhteislähdöllä hiihdetyn Oulujoen reitin, josta osa oli metsätaivalta, yli minuutin erolla toiseksi tulleeseen. Seuraavana vuonna hän voitti Haapavedellä 30 kilometrin kisan maailmanennätysajalla 1.38,05. Samana vuonna pidetyssä Oulun 20-vuotisjuhlahiihdossa hän voitti 30 kilometrillä ja tuli 60 kilometrillä toiseksi.

Vuonna 1909 Koskenkorva ilmoitettiin pohjoismaisten kisojen 60 kilometrin matkalle Tukholmaan. Mies lähti hiukan vastentahtoisesti, sillä edellisvuoden ”hävitty hopea” samalla matkalla Oulussa oli vielä kirveltävänä mielessä. Tukholmassa kilpalatu oli vähäluminen ja kalliot liki paljaat. Latu kiemurteli teiden, kynnöspeltojen, ojien, mäkien ja ryteikköjen poikki. Puolessavälissä hiihtoa Matti oli jäänyt edellään hiihtävästä ruotsalaisesta jo pari minuuttia. Hän arveli mahdollisuuksiensa menneen ja päätti väsyneenä hiihtää verkalleen maaliin. Pian hän huomasi kuitenkin ruotsalaisten jäävän, jolloin hänen intonsa palasi ja hiihto alkoi taas kulkea. Koskenkorva voitti lopulta koko kisan ylivoimaisesti liki 13 minuutilla. Samana vuonna hän voitti Oulussa kolmannen kerran peräkkäin 30 kilometrin matkan ja Helsingissä vielä isot kansainväliset kisat.

Vuodet 1910–1912 olivat menestykseltään vaihtelevia. Pakkaskeleillä ja lumisilla laduilla Matti menestyi, mutta suojainen vesikeli hänelle ei sopinut. Vuonna 1913 hänet valittiin karsinnan jälkeen pohjoismaisten kisojen edustajaksi Östersundiin, jossa kilparata oli hankala ja ryteikköinen. Koskenkorva oli tottunut hiihtämään kettujen perässä louhikkoja ja tiheikköjä ja oli työläällä ladulla kuin kotonaan. Hän hiihti sellaista tahtia, että puolivälissä matkaa oli ohittanut jo 11 miestä. Koskenkorva voitti kisan ylivoimaisesti: toisena tulleeseen oli eroa 26 minuuttia. Ennen kisan alkua ilmenneen voitelupulman oli mies ratkaissut omalaatuisesti: ennen lähtöä hän oli huomannut suksien lipsuvan, ja kun rata tiedettiin mäkiseksi, oli hän kaapinut puukolla suksenpohjista kaikki voiteet pois. Kotimaahan palattuaan hän repäisi Oulussa jälleen uuden 30 kilometrin maailmanennätysajan 1.34,37.

Kesällä 1914 Matti Koskenkorva putosi lautatapulin päältä sillä seurauksella, että kaksi kylkiluuta irtosi selkärangasta. Lääkäri arveli, ettei kilpailuvoittoja enää tämän tapauksen jälkeen tulisi. Seuraavana talvena Koskenkorva oli jo metsätöissä ja hänet kutsuttiin kilpailemaan Holmenkollenillekin. Matin pitkät sukset eivät kuitenkaan soveltuneet sinne, ja kun toinen vielä katkesi, hän jäi yhdeksännelle sijalle.

Sotavuosina hiihtäminen jäi vähemmälle. Vuonna 1919 Koskenkorva voitti hiihtokilpailut Puijolla. Kotimatkan hän teki toiseksi tulleen Tapani Nikun kanssa hiihtämällä Iisalmesta Haapavedelle. Aluksi miehet hiihtivät Kiuruvedelle, jossa palelivat yön kylmässä majatalossa, ja kello viisi aamulla jatkoivat 40 asteen pakkasessa Kärsämäen ja Ylijoen kautta kotiin. Miehet pysyivät terveinä rankasta koettelemuksesta huolimatta, ja vielä samana vuonna Koskenkorva voitti Haaparannassa 60 kilometrin matkan.

Ainoan virallisen Suomen mestaruutensa Matti Koskenkorva voitti vuonna 1926 Haapavedellä yli 45-vuotiaiden sarjassa. Ounasvaaralla hän voitti ikämiesten sarjan vuonna 1928, ja samalla kertaa hänen tyttärensä Venla Koskenkorva voitti naisten sarjan.

Matti Koskenkorva kertoi itse, että hänen menestyksensä perustana ei ollut vain fyysinen lahjakkuus vaan myös armottoman kova harjoittelu. Hän teki raskaita metsätöitä ja hiihti kilpailukaudella monesti päivittäin 40–60 kilometrin matkoja ketunpyynnissä, pyryllä umpilumea ja muulloin entisiä latujaan. Lisäksi hän oli mitannut jäälle radan, jolla hiihti kellon mukaan 30 tai 60 kilometrin ja vielä Nivalan-tiellä 30 kilometrin matkoja. Harjoitusten jälkeen hän oli monesti ollut sen näköinen, että vaimokin joutui toteamaan: ”Iletti katsoa miestä.”

Urheilu-uransa ohella Matti Koskenkorva hoiti kotitalonsa ja viljelyksensä hyvin, vaikka häntä aika ajoin painoivatkin raskaat taloushuolet. Seitsenhenkisen perheen elanto oli Matin harteilla, mökki oli velkainen ja pelto kivikkoinen. Murheena oli ainainen rahanpuute, ja kilpailuista saadut palkintorahat toivatkin viljelijäperheen niukkaan leipään tervetullutta lisää. Uupumatta niin töissään kuin urheilun saralla raatanut Matti Koskenkorva oli yksi menestyneimmistä haapavetisistä hiihtäjistä ja kaksinkertainen pohjoismaiden mestari. Hän kuoli 8.10.1965.

Lähdeluettelo

  • Viirret, Seppo: Kaksinkertainen Pohjoismaiden mestari. Pyhäjokiseutu 19.12.2005, s. 20.
  • Tähystäjä: Haapaveden hiihtomiehiä ja naisia. Kaleva 12.1.1957, s. 8
  • Kansallisbiografia: Matti Koskenkorva.