Kupari- eli vaskiseppää pidettiin korkeasti arvostettuna käsityöläistaiturina vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Reisjärveläinen Eskil Kokkonen oli hankkinut itselleen tämän kunnioitetun käsityöläisammatin taidot Kuopiossa ollessaan.

Palattuaan matkoiltaan kotikuntaansa hän aloitti kuparisepän työt Viljamäen tilaan kuuluneessa Tienvieren torpassa, joka oli Reisjärveltä Sieviin johtavan tien varrella, reilun kilometrin päässä kirkonkylän keskustasta. Tämä lienee tapahtunut 1880-luvulla, sillä Oulun läänin kuvernöörin kertomuksissa mainitaan kupariastiat reisjärveläisinä tuotteina ensimmäisen kerran vuonna 1886. Samaisella Tienvieren paikalla oli kaksikin pajaa. Toinen oli pidempi paja, jossa kuparia naputtelivat ja muotoilivat sepällä opissa olleet pojat ja sepänsällit, palkatut työmiehet. Parhaimmillaan Kokkosella oli töissä kymmenkunta työntekijää.

Tien vartta myötäili pienempi paja, jossa töitä teki itse mestari yhdessä poikiensa Eemelin ja Laurin kanssa. Muilla ei mestarin pajaan ollut tulemista. Vain oppipojat ja apulaiset saattoivat käydä kysymässä neuvoja sepältä, mutta muiden oli turha tulla uteliaisuuttaan tirkistelemään, miten kupari taipui näppärissä sormissa. Mestarin ankara ärähdys ajoi nopeasti uteliaat pajan läheisyydestä pois.

Kyläläisten silmissä Kokkoniemen kupariseppä oli kunnioitusta herättävä mestari, mitä käsitystä hän omalla arvovaltaisella käytöksellään edesauttoi. Kertoman mukaan hän tapasi kutsua itseään sanoin ”Minä Eskil Kokkonen”. Toisaalta hän oli melkoinen kuuluisuus pitäjän ulkopuolellakin, sillä Kokkosen kahvipannut olivat laajalti kysyttyjä laatunsa ja erikoisesti kauniin muotonsa vuoksi. Kokkosen pajalta tiedetään pannuja viedyn Turkuun, Viipuriin ja Tornion kautta aina Ruotsiin saakka.

Tavallisimmat myyntimatkat suuntautuivat kuitenkin Oulun, Rovaniemen ja läheisen Pihtiputaan markkinoille. Lisäksi pannuja tilasivat lähiseudun rautakaupat ja Reisjärven oma osuuskauppakin. Myyntimatkalle lähti tavallisimmin mestari Kokkonen itse sen jälkeen, kun pannuja oli saatu valmiiksi ”läkkyrin” laatikollinen, joka oli pari metriä pitkä ja metrin leveä puuarkku. Sellaista laatikkoa oli helppo kuljettaa hevosen vetämässä reessä.

Kuparisepän pajassa valmistettiin kaikenlaisia kotitalouksissa tarvittavia astioita, kuten vesisaaveja, ämpäreitä, kauhoja ja kattiloita. Mutta vaativin taidonnäyte oli kuitenkin kahvipannun muotoileminen kuparipellistä. Näiden pannujen kysyntä olikin kaikkein suurinta, ja niiden valmistamisen taidon Eskil Kokkonen nimenomaan hallitsi.

Hänellä oli lukuisia oppipoikia ja kisällejä, joista useat tiedot ja taidot mestarilta hankittuaan aloittivat kuparin taonnan omissa pajoissaan. Työ ei ollut helppoa, sillä pajojen surkeat työolosuhteet koituivat monelle sepälle kohtalokkaaksi. Taonnasta syntyneet häkä ja pöly sekä käytetyt hapot muodostivat terveysriskin, joka johti monien seppien sairastumiseen jo hyvinkin varhaisessa iässä.

Eskil Kokkosen kuoltua kuparin taontaa jatkoivat Kokkosen verstaalla jonkin aikaa hänen poikansa, mutta sekin loppui Eemeli Kokkosen kuoltua 1933. Vanhan mestarin jälkeen kuparin käsittelyä Reisjärvellä jatkoivat hänen entiset 11 kisälliänsä. Kuparisepät katosivat lopullisesti sotien jälkeen, kun tehdasvalmisteiset alumiinipannut tulivat kauppoihin.

Vanhemmat

Matts Mattsinpoika Kokkoniemi ja Lisa (Elisabeth) Johansintytär Sitkiä

Puoliso

Reisjärvellä 12.6.1881 Mataleena Matintytär Viljamäki, syntynyt 25.5.1859 Reisjärvi, kuollut 21.3.1915 Reisjärvi, vanhemmat Matti Matinpoika Kiljala ja Amanda Maria Davidintytär Vattuniemi