Lenni Laakson vanhemmat olivat tavanneet Sortavalan seminaarissa, ja Elisen­vaarasta kotoisin ollut äiti tuli opettajaksi miehensä koti­pitäjään. Käytyään pari vuotta isänsä koulua Järvi­kylällä Lenni siirtyi Kokkolaan yhteis­lyseoon. Siellä hänen opettajanaan oli kirjailija Teuvo Pakkala, joka innosti poikia niin, että nämä perustivat ”kirjallisen piirin”, jossa luettiin ääneen runoja ja romaaneja. Lenni harrasti myös viulun­soittoa ja maalaamista, mutta iso­isän tuvassa kuullut sala­peräiset kansan­tarinat ja sadut sekä kannustava opettaja saivat Lennin pyrkimään kirjailijaksi.

Jo koulu­aikana pojissa nousi itsenäisyys­henki. Lenni tunsi koti­pitäjässään nivalalaisen jääkäri­värvärin, kirjailija Kyösti Wilkunan. Aktivistina Lennikin joutui piileskelemään santarmeja piilo­pirtissä Reis­järvellä. Koulun loppuessa oli vapaus­sota jo meneillään; Lenni kävi upseeri­koulun 1918 ja osallistui vapaus­sotaan upseerina. Vapaus­sodan jälkeen Lenni Laakso oli mukana suojelus­kunta­toiminnassa vuoteen 1929.

Hän aloitti lehti­miehen uransa 1919 Koti-lehden toimit­tajana Helsingissä; vuosina 1920–21 hän oli Porissa, 1921–29 Vaasassa ja 1930–31 Seinä­joella. Vuonna 1928 hän teki opinto­matkan Saksaan, Belgiaan ja Ranskaan sekä osallistui Tukholmassa lehti­mies­kursseille. Vuoden 1931 hän opiskeli The Toynbee Hallin yli­opistojen Settlementissä. Lehti­kirjoittelua hän jatkoi kirjailijan työnsä ohella koko ajan, osin taloudellisista syistä.

Unto Karri oli kirjailija­nimi, jonka Lenni Laakso otti virallisesti nimekseen 1930. Unto Karri aloitti runoilla; ensimmäinen esiintyminen oli yhdessä ”Tulen­kantajien” kanssa teoksessa Nuoret runoilijat 11 vuonna 1926. Hän ei kuitenkaan koskaan sopeutunut tulen­kantajiin, jotka vierastivat juuri Unto Karrin maailmaa: maan­läheinen isän­maallinen tausta, suojelus­kunta, valko­upseeri, koti­seutu­aiheet.

Ensimmäinen oma teos oli sota-aikainen runo­kirja Tuli­linjaan (1928); sitten seurasivat novelli­kokoelmat Lakeus vaikenee ja Peto (1929) sekä romaanit Sodoma (1929), Suden­nälkä (1930), Ristiin­naulittu (1931), Virta painaa (1932) ja Lunastetut päivät vuonna 1933, jolloin Karri sai valtion­palkinnon ja apu­rahoja. Mirja ja Markus ilmestyi 1934, Ovella 1935, Milloin palaa Meeri 1936, Vainopurret (balladeja) 1937, Elävä pelto 1938 ja Harvat ovat valitut 1938, jolloin hän sai toisen valtion­palkinnon. Karrin aiheet olivat usein koti­seudulta Nivalasta, ja teoksista tunnisti selvästi aitoja tapahtumia ja ihmisiä, vaikkakin kirjailijan vapaudella käsitel­tyinä, mistä aiheutui riitoja teoksiin päässeiden tai heidän suku­laistensa kanssa. Unto Karri oli taitava ja tunne­herkkä luonnon kuvaaja; runojen aiheita olivat myös sota ja kansan­tarinat.

Armei­jaan Unto Karri palasi 1939 ja oli pal­ve­luk­sessa yhtä­jaksoi­sesti talvi­sodasta mar­ras­kuuhun 1945 toimien komp­pa­nian­pääl­lik­könä. Sota-aikana vuonna 1942 ilmestyi romaani Isän­maan perijät, joka menestyi hyvin. Romaani Jeanna Kata­riina ilmestyi 1945 ja Kappeli 1946, mistä seurasi hankaus aka­tee­mikko Kus­taa Vil­kunan kanssa, koska ro­maa­nin hen­ki­löt oli­vat sel­väs­ti Vil­kunan perheen­jäseniä muistut­tavia. Kuk­kivapuli (1947), Morsius­polku (1948) ja Sydänten taistelu (1948) olivat Karrin kolme viimeistä julkaistua romaania.

Sisaren kertoman mukaan Unto Karri kat­ke­roi­tui elä­mänsä loppu­vuo­sina, koska ei saanut valtion taiteilija­eläkettä eikä tukea ja tunnustusta työlleen edes koti­seudultaan. Alko­ho­liin meneh­tyneen kir­jai­lijan jää­mis­töstä löytyi kaksi val­mis­ta käsi­kir­joi­tusta, Peli­kaani ja Yhden yön minis­teri, joita ei ole julkaistu.

Vanhemmat

opettaja Johannes Laakso ja opettaja Jenny Aino Matilda Matilainen

Puoliso

  1. 22.9.1919 Aili Sofia Kauranen, synt. 9.4.1898 Vaasa, ero 10.6.1938, vanhemmat suutari Oskar Kauranen ja Maria Sofia Eskelä
  2. 27.7.1941 Sally Siviä Eufrosyne Häkkinen, synt. 2.3.1898 Viitasaari, kuollut 25.9.1988 Helsinki, vanhemmat kansakoulunopettaja ja kansanedustaja Samuel Häkkinen ja Olivia Eufrosyne Englund