Nivalan Heikkilän tilalla syntynyt Veikko Kallio ryhtyi viljelijäksi käytyään ensin Oulun lyseon ja Ruukin maamieskoulun. Aluksi hän oli viljelijänä Mehtälän tilalla ja vuodesta 1937 kotitilallaan Heikkilässä.

Nuorena hän oli aktiiviurheilija ja innokas nuorisoseuralainen. Hänet valittiin Nivalan Urheilijoiden vuoden urheilijaksi 1931. Nuorisoseuran esimiehenä hän oli vuodet 1930–1932; hän oli elinikäinen kunniajäsen ja näytteli paljon. Keski-Pohjanmaan nuorisoseuran talousjaostoon hän kuului 1955.

Veikko Kallio soitti pitkään Nivalan torvisoittokunnassa sekä perusti Nivalan poikatorvisoittokunnan, joka harjoittelikin Heikkilässä. Myöhemmin harrastukset lisääntyivät kuorolaululla ja Rotary-toiminnalla. Erityisesti hänen sydäntään lähellä oli hevosten kasvattaminen ja raviurheilu.

Talvisodassa hän taisteli Kenttätykistörykmentti 4:n 4. Komppanian ja 65. Jalkaväkirykmentin 2. Kranaatinheitinkomppanian tulenjohtoaliupseerina. Jatkosodassa hän oli vääpelinä Kevyt Patteristo 10:ssa ja Kenttätykistörykmentti 4:n 2. ja 7. Komppaniassa ja osallistui muun muassa Saarivaaran, Koirivaaran, Läskelän, Hyrsylän, Petroskoin ja Ihantalan taisteluihin. Asemasodan aikana hän soitti Kannaksella Kenttätykistörykmentti 4:n III Pataljoonan vapaaehtoisessa soittokunnassa, ns. Surman seitsikossa, jonka soittajat olivat Nivalan ja Maliskylän soittokunnista ja joka esiintyi rintamalla sekä teki kotiseutukierroksen.

Sodan jälkeen Veikko Kallio keskittyi maanviljelykseen ja kuten isänsäkin edisti uudistuksia: muun muassa Nivalan ensimmäinen puutarha nähtiin Heikkilässä. Maamiehen erityisen huomion kohteena oli metsien hoito. Heikkilä on yksi Nivalan suurimpia tiloja, jota Veikko Kallio edelleen laajensi raivaamalla uutta peltoa ja rakentamalla talousrakennuksia. Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Nivalassa 1969 ajoivat retkibussit Heikkilän navetan läpi syöttöpöytää pitkin ja aiheuttivat melkoisen vajauksen sen päivän maidontuotantoon.

Perinteet ja vastuullinen ja harkitseva luonne johtivat Veikko Kallion lukuisiin luottamustoimiin, joissa hän saavutti kaikkien varauksettoman kunnioituksen. Jo sotien aikana hän oli lisätyn kirkkovaltuuston jäsen 1939–1945. Kunnanvaltuustoon hänet valittiin vuosiksi 1945–1956 ja 1961–1968, joista puheenjohtajana 1954–1956. Kunnanhallituksessa hän oli 1952–1954 varapuheenjohtajana ja 1957–1958 jäsenenä. Nivalan osuuskaupan hallintoneuvoston jäsen hän oli vuodesta 1944 alkaen, 1957–1972 sen puheenjohtaja; Nivalan säästöpankin isännistössä hän oli 1938–1971 ja myös Nivalan osuuskassan hallintoneuvostossa 1957–1965. Manttaalikunnan puheenjohtajana hän oli 1958–1977 ja sen hoitokunnan jäsenenä 1977–1980.

Nivalan osuusmeijerissä Veikko Kallio oli hallituksen jäsen 1935–1971, josta hallituksen puheenjohtajana 1950–1971, hoitovaliokunnan puheenjohtaja 1953–1971 ja Nivalan paikallisten meijereiden yhteistyöneuvottelukunnan jäsen 1960–1971. Työpaikkoja Nivalaan toivat Nivala Oy, Nivalan Leipä Oy ja Nivalan Savi Oy, joissa Veikko Kallio oli johtokunnissa ja perustajana.

Johtokunnan jäsenyyksiä tai puheenjohtajuuksia hänellä oli muun muassa kirkkohallintokunnassa, Nivalan kunnansairaalassa, Nivalan yhteiskoulussa, Pohjois-Suomen meijeriliitossa, Karjapohjolassa, maataloustuottajissa, metsänhoitoyhdistyksessä, hevosjalostusyhdistyksessä, salaojayhdistyksessä ja Ayrshire-yhdistyksessä.

Veikko Kalliosta tuli maanviljelysneuvos 1973. Hänelle on myönnetty 4 lk:n Vapaudenristi, 1 ja 2 lk:n Vapaudenmitali, Nuorisoseuran hopeinen (1965) ansiomerkki, Suomen Leijonan ansioristi 1957, MSK:n kultainen ansiomerkki, Keskusmetsäseura Tapion ansiomerkki ja MKL:n hopeinen kunniamerkki 1968.

Vanhemmat

tasavallan presidentti Kyösti Kallio ja Kaisa Nivala

Puoliso

Nivalassa 3.6.1933 Maria Hautala, syntynyt 16.12.1910 Nivala, kuollut 26.2.1986 Nivala, vanhemmat talollinen Kustaa Efraim Hautala ja Kreeta Kaisa Turunen