Heikki syntyi Matti ja Liisa Jutilan nuorimpana poikana. Nälkävuosien aikaan luonto oli aivan kuin suistunut raiteiltaan, ja Jutilasta poltetauti vei parhaat miehet: sedän ja kaksi veljeä. Heikki-poikanenkin sairastui mutta toipui. Hänen isänsä oli kuollut jo 14.5.1865 lavantautiin.

Vieno-tytär kirjoitti 1960-luvulla jälkipolville vanhemmistaan, isästään mm. näin:

Ei haihtunut koskaan mielestään pois
lapsuusvuosien nälän kauhut.
Siks tunsi, ett’ elämässä kauneinta ois
nähdä syskyin riihistä nousevat sauhut.
Oli aina huolena faarin,
ei koskaan saa näkyä pohja laarin.
Kun on saatu sadot hyvät,
katovuosille on varattava jyvät.

Keväisin leivoset liverrellen
ne lensivät taivasta päin.
Joka kevät siementä sirotellen
isän pellolla astuvan näin.
On harras kättensä liike tuo
kun siemenet maa-emon armoille suo.
Syksy näyttää, palkan kylväjä saako,
vai turhiin toiveensa raukeaako.

Paitsi maanviljelijä Heikki oli hyvä puuseppä. Kaikki, mitä talossa tarvittiin, syntyi Heikin käsissä: mm. kiulut, ämpärit, korit, punkat, saavit, sängyt, tuolit, pöydät, piirongit.

Pitkä rivi varmaan ois
kirkkoreet nuo tekemänsä,
jos ne kaikki peräkkäin tois
mit’ sai hän käsistänsä.
Jos missä kuljin, ainoastaan
isän reillä ajettiin vastaan.
Riitti niitä, totta kai,
kun yli kolmesataa niit’ valmiiks’ sai.

Kun eli vanhus viime syksyään
sänkyjä valmistui yhtenään.
Kiikkutuoleja neljä
kamarissaan keinui rinnakkain
(mummulle, itselle, kaksi vieraille
lisäksi kaksi keinua joka lapselle).

Kuolo kun kun kylässä satoa niitti
isä arkut kokoon liitti.
Usein tuvass’ oli arkku musta
oottain noutajaa, hautausta.

Jutilan veljekset hakivat vaimon Eskolan sisaruksista; Mikko nai Liisan, Juho Annan ja Heikki Reetan. Kolmen veljeksen isot perheet asuivat Jutilassa, kunnes Juho-seppä joukkoineen siirtyi joen yli Mikkolaan. Lopulta Mikko ja Heikki jakoivat talon kahtia. He toimivat uutterasti yhteisissä asioissa. Ensimmäiset yksikamarisen eduskunnan vaalit pidettiin 1907 Jutilan tilavassa talossa, ja vaalilautakunnan varapuheenjohtajana oli Heikin 24-vuotias Heikki-poika. Yöksi uurna lukittiin, sinetöitiin ja laskettiin kellariin, jonka luukun päälle siirrettiin rehdin päivämiehen Antti Vääräkosken sänky.

Kirjasto oli aluksi Jutilassa, ja Heikki poikineen hoiti lainausta (Aukusti 1905–07). Aluksi rahat saatiin koiraveron tuotolla. ”Ansaitsee se laitos sen, minkä koirat tuottaa”, päättivät kunnanisät.

Myös vuonna 1905 perustettu säästöpankki toimi ensin Jutilassa niin kauan kuin Mikko oli kamreerina (vuoteen 1926). Mikon jälkeen toimitusjohtajia olivat Heikin pojat Heikki (1927–44) ja Vilho. Pankki oli auki ensin kerran kuukaudessa, sitten lauantaisin. Silloin oli piha täynnä hevosia, ajopelejä ja kansaa.

Heikki oli kirkkoväärtinä yli 40 vuotta kuolemaansa asti (1894–1935). Kun vuosina 1908–09 korjattu kirkko paloi 2.5.1916 salaman iskusta, hän piirsi poikansa Heikin ja Aukustin kanssa väliaikaisen, jota alettiin kutsua lautakirkoksi. Vasta 1948 valmistui uusi kirkko. Pojista Vilho (1936–39, joutui sotaan) ja Heikki (1939–63) toimivat myös kirkon talousasioiden parissa.

[Kuva: Alavieskan väliaikainen lautakirkko]
Alavieskan väliaikainen lautakirkko

Kun salama iski kirkkoon, polttaen sen,
isä rakennutti tilalle väliaikaisen.
Poikainsa kanss’ sen piirsi ja pohti
rakennustöitä valvoi ja johti.

Soivat kellot kauas kyliin
viestiä vieden ja kertoin
pääs rakastamansa maan syliin
kyntäjä kotoisten peltoin.
Kuuset, jotka aikoinaan
istutti suojaksi hautausmaan,
ne untansa siellä vartioi,
lepopaikkansa ympärillä huminoi.

Vanhemmat

Matti Antinpoika Jutila ja Liisa Antintytär Anttila

Puoliso

Reeta Antintytär, syntynyt 18.3.1857 Eskola, Alavieska, kuollut 11.11.1949,
vanhemmat Antti Juhonpoika Eskola (Tanhuala) ja Maria Juhontytär Rahkola