Eino Jaakola kävi kansakoulun sekä Raudaskylän kristillisen opiston. Uskonnolliselta vakaumukseltaan hän kuului puolisonsa kanssa herännäisiin. Uskonnollisuus oli Eino Jaakolassa aitoa, syvää luottamusta Jumalaan – ”farisealaisuus” herätti hänessä suuttumusta. Körttipuku oli sekä Jaakolan että hänen puolisonsa vakituinen asu juhlatilaisuuksissa.

Vuonna 1922 Eino Jaakolan perhe muutti Pattijoelle Kesälä-nimiseen taloon ja asui siellä 18 seuraavaa vuotta. Kesälä tunnettiin paikkakunnalla ja laajemminkin usein pidetyistä körttiseuroista. Myös monet naapureiden ja ystävien surujuhlat pidettiin Kesälässä. Kotiseudun kaipaus johti 1940 Eino Jaakolan siirtymiseen perheineen Ylivieskan Niemelänkylälle, josta he ostivat Häivälä-nimisen tilan. Siellä Jaakola harjoitti maanviljelystä hyvällä menestyksellä vuosikymmenen ajan. Seuraavat vuodet aina Jaakolan eläkeikään saakka Jaakolan perhe hoiti Raudaskylän Sattula-nimistä tilaa, jonka Jaakola osti 1950. Eläkevuodet hän vietti Rinne-nimisessä talossa Raudaskylässä.

Eino Jaakola harrasti paljon lukemista ja perehtyi erityisesti uskonnolliseen kirjallisuuteen. Lukeminen antoikin oman tärkeän lisänsä Jaakolan arvostettuun elämänviisauteen. Hyvän muistin ansiosta keskustelut ystävien kanssa olivat laaja-alaisia ja syvällisiä.

Erityisesti Jaakola tunnettiin Ylivieskassa ja lähipitäjissä monipuolisesta musiikinharrastuksestaan. Jatkosodan aikana hän toimi kanttorin sijaisena Ylivieskan kirkossa, jossa hän säesti uruilla niin jumalanpalvelukset kuin muutkin kirkolliset toimitukset mukaan lukien häät ja hautajaiset. Myöhemminkin Jaakola toimi kanttorin sijaisena aina tarvittaessa. Itseään Jaakola kutsuikin ”hätävarakanttoriksi”. Jaakola oli tunnettu myös erittäin aktiivisena kuoromiehenä. Hän toimi eri kuoroissa varajohtajana, ja hän oli mm. perustamassa Ylivieskan kirkkokuoroa.

Kanteleensoitto oli kuitenkin Jaakolan musiikkiharrastuksista kaikkein tärkein ja rakkain. Hän esiintyi lukemattomissa juhlissa ja eri tilaisuuksissa soittaen kannelta yksin tai pienen ryhmän kanssa. Kanteleensoiton opetuksen hän aloitti Ylivieskan kansalaisopistossa 1964. Aluksi opetusta oli vain Ylivieskan keskustassa, mutta se laajeni sitten Kantokylälle, Raudaskylälle sekä aina Sievin Kiiskilään saakka. Tästä alkoi edelleen menestyvä ja elävä kanteleensoiton harrastus ja opetus Kalajokilaaksossa. Kanteleensoiton harrastaminen myös kotona oli jokapäiväistä Eino Jaakolan perheelle. Iltavirsi veisattiin kanteleen säestyksellä joka ilta: ”Nyt hiljaisena ratki…” Kanteleensoitolla karkotettiin myös surut ja myrskyt perhepiirissä. Usein Jaakolan soittaessa kannelta iltaisin Martta-puoliso istui keinutuolissa hiljaa kuuntelemassa – tilanne ja tunnelma, joka on Jaakolan lasten muistoissa hyvin rakas.

Eino Jaakola tunnettiin suorapuheisena, rehellisenä ja oikeudenmukaisena miehenä. Katukuvassa Jaakola erottui persoonallisuudellaan; ryhdiltään hän oli suoraselkäinen ja olemukseltaan luja mutta ystävällinen ja lämmin. Hänellä olikin laaja ystävä- ja tuttavapiiri. Hädänalaisten auttaminen oli tärkeää Jaakolalle koko elämän ajan. Viljat ja perunat jaettiin hallavuosina tarvitsevien kanssa.

Raudaskylän kristillinen kansanopisto sai Eino Jaakolasta pitkäaikaisen tukijan. Toveriliiton johtokunta perustettiin 1945, ja Jaakola toimi sen puheenjohtajana 1957–69. Ylivieskan maataloustuottajayhdistystä herätettäessä uudelleen henkiin 1945 valittiin uusi johtokunta, jonka puheenjohtajaksi Eino Jaakola tuli. Hän hoiti tehtävää vuoteen 1947. Tänä aikana ja myöhemminkin Jaakola toimi aktiivisesti Valtion Viljavaraston saamiseksi Ylivieskaan ja maatalousopiston perustamiseksi kuntaan. Ensin mainittu hanke toteutui, toinen ei. Maatalousopisto sijoittui Muhokselle.

Eino Jaakola osallistui talvisotaan ja oli mukana mm. Pelkosenniemen taistelussa. Myöhemmin hän toimi Kemijärvellä ammusvaraston hoitajana. Sotilasarvoltaan hän oli korpraali. Jaakola suhtautui elämään aina myönteisesti ja tapasikin vaikeissa tilanteissa todeta: ”Oikeinhan se.”

Vanhemmat

maanviljelijä Leander Juhonpoika Jaakola ja Hilma Kustaava Tuomikoski

Puoliso

Nivalassa 26.6.1928 Martta Irja Mantila, syntynyt 28.7.1903 Nivala, kuollut 3.3.1987 Ylivieska, vanhemmat maanviljelijä Jaakko Mantila ja Hilma Kangas