Lempäälässä kansakoulunopettajana toimineen Oskar Samuel Örlingin ja hänen vaimonsa Augusta Marian perheeseen elokuussa 1898 syntynyt poika kastettiin Wäinö (Väinö) Rafaeliksi. Perheen sukunimi muutettiin vuonna 1906 Havakseksi. Nimenmuutos tapahtui J. W. Snellmanin 100-vuotisjuhlavuotena, jolloin tuhannet muutkin perheet suomalaistivat vierasperäisen sukunimensä.

Väinö Havas suoritti ylioppilastutkinnon Tampereen suomalaisessa yhteiskoulussa vuonna 1916 ja kirjoittautui Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Havas osallistui kansalaissota-vapaussotaan sekä heimosotiin Virossa ja Aunuksessa vuosina 1918–1919. Havas valmistui papiksi vuonna 1921, jolloin hän myös vei vihille Aunuksessa tapaamansa sairaanhoitaja Saimi Kauhasen. Havaksen pappisura alkoi sotilaspastorina Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa vuosina 1921–1922.

Havas liittyi jo opiskeluaikanaan lestadiolaiseen uusheräykseen. Vuoden 1923 hän aloitti työt Suomen Lestadiolaisen Lähetysseuran matkapappina Oulussa. Seuraavan vuoden keväällä hän muutti Rovaniemelle toimiakseen rovasti Aatu Laitisen kuoleman jälkeen ns. armovuoden saarnaajana. Syksyllä 1925 Väinö Havas lähti uusheränneiden lähettämänä kahdeksan kuukautta kestäneelle saarnamatkalle Pohjois-Amerikkaan. Havaksen matkatoverina oli saarnaaja Emil Spets.

Palattuaan kotimaahan Havas sai toukokuun alussa 1926 määräyksen Kittilän vt. kirkkoherraksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän siirtyi Merijärven kirkkoherran tehtäviin. Havas tutki ahkerasti uskonkysymyksiä ja päätyi tammikuussa 1929 siihen, että hänen oikea hengellinen kotinsa oli vanhoillislestadiolaisuudessa. Huhtikuussa 1929 perustettu Merijärven Rauhanyhdistys sai Havaksesta puheenjohtajan. Havaksen pappiskausi oli Merijärvellä voimakasta herätyksen aikaa.

Havas tuli valituksi vuonna 1932 Haukiputaan seurakuntaan, mutta valinta kaatui papinvaalista tehtyyn valitukseen. Samankaltainen valitusprosessi oli edessä vuonna 1939, jolloin Havaksen saamat äänet riittivät valintaan Sievin kirkkoherraksi. Havas ennätti kaatua ennen valituksen kumoamista ja vaalin tuloksen vahvistamista. Tällä välin vuonna 1935 Havas oli siirtynyt Kivijärven kirkkoherraksi. Vaikka Havas viihtyi erinomaisesti keskisuomalaisissa järvimaisemissa, hän tutkaili muita työmahdollisuuksia lähinnä lasten parempien koulutusmahdollisuuksien vuoksi.

Väinö Havas oli tunnettu sananjulistaja ja sielunhoitaja. Niinpä hän teki vuosina 1932–1933 matkoja Pohjois-Ruotsin suomalaisseuduille. Matkat järjesti Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliiton Diasporatoimikunta. Taustalla oli Suomen kirkon halu tukea kieli- ja kansallisuusvaikeuksiin joutuneita heimoveljiä. Vuosina 1937–1938 Havas hoiti puolisen vuotta Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen matkapapin tehtävää. Hän vieraili yhteensä 42 paikkakunnalla Sisä-Hämeessä, Karjalan Kannaksella ja Laatokan Karjalassa ja puhui 182 jumalanpalveluksessa ja seuratilaisuudessa. Näissä tapahtumissa oli runsaat 41 000 sanankuulijaa.

Yhteiskunnalliset asiat alkoivat kiinnostaa Havasta entistä enemmän 1930-luvulla. Hänet äänestettiin kokoomuksen valitsijamieheksi vuosien 1931 ja 1937 presidentinvaaleissa. Vuoden 1937 valitsijamiehet kutsuttiin koolle uudemman kerran vuonna 1940, kun Kyösti Kallio joutui luopumaan terveyssyistä presidentin tehtävästä kesken kauden. Jo vuosien 1933 ja 1936 eduskuntavaaleissa kokoomuksen listoilla esiintynyt Havas suostui ehdokkaaksi jälleen vuoden 1939 eduskuntavaaleissa, ja tällä kertaa hän tulikin valituksi Vaasan läänin itäisestä vaalipiiristä.

Kun talvisota puhkesi, Väinö Havas lähti rintamalle ja osallistui komppanianpäällikkönä JR 68:ssa taisteluihin Summassa, Talissa, Tervajoella ja Honkaniemessä, missä hän haavoittui olkapäähän 26. helmikuuta 1940. Jatkosodan alkaessa JR 50 sai vuonna 1940 kapteeniksi ylennetystä Havaksesta komppanianpäällikön. Havas kaatui Suojärven Suvilahdessa 21. elokuuta 1941. Hänet haudattiin kotikuntansa Kivijärven multiin. Väinö Havas oli ainoa rintamataisteluissa kaatunut kansanedustaja.

Väinö Havas oli ahkera kynämies. Ensimmäinen, vuonna 1921 omakustanteena ilmestynyt 20-sivuinen kirjanen oli nimeltään ”Miten saavutamme puhtaan omantunnon?” Sama kirjanen julkaistiin vuotta myöhemmin viroksi H. Pöldin kääntämänä. Väinö Havaksen kokoama tietoteos ”Laestadiolaisuuden historia pääpiirteissään” tuli kirjamarkkinoille vuonna 1927. Vuonna 1930 ilmestynyt ”Kristityn kodin aapinen” oli ensimmäisiä lestadiolaisuuden keskuudessa painettuja kaunokirjallisia teoksia, samoin vuonna 1953 postuumisti ilmestynyt ”Joulusta jouluun”. Se on yltänyt kuuteen painokseen. ”Kristityn kodin aapisesta” on otettu myös näköis- ja uusintapainoksia. Vuonna 1934 Havas toimitti kirjan, joka kertoi Oulussa tuolloin järjestetyistä suurista seuroista.

Havaksen kertomuksia ja runoja on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen useissa teoksissa. Vuonna 1943 ilmestyi Kirjapajan kustantamana ja E. Kiukaan toimittamana ”Sotapappien kertomuksia” sekä WSOY:n kustantamana ”Täältä jostakin. Suomen kenttäarmeijan runoja”. Sen toimitti Olavi Paavolainen. Vuoden 1943 satoa oli myös Paavo Viljasen ja Pekka Lappalaisen toimittama ”Hän on meidän rauhamme. Saarnoja ja kirjoituksia kotihartautta varten”. Havaksen kynänjälki näkyi kaikissa näissä teoksissa. Hänen runoistaan koottu ”Vartion vaihto” julkaistiin vuonna 1944 Kirjapajan toimesta. WSOY kustansi vuonna 1946 ilmestyneen, Havaksen saarnoja ja kirjoituksia sisältäneen teoksen ”Hän uskoi meille sovituksen sanan”. Teos sai toisen painoksen vuonna 1960. Mirjami Kallio ja Paulo Rusava toimittivat vuonna 1998 Havaksen runoista teoksen ”Jumalan kalamies”. Havas esittäytyy myös vuonna 1995 ilmestyneessä ”På rätt kurs” -nimisessä kirjassa.

Havaksen laajasta kirjallisesta tuotannosta Hän uskoi meille sovituksen sanan, Kristityn kodin aapinen ja Joulusta jouluun ovat ilmestyneet sittemmin myös englanninkielisinä käännöksinä.

Väinö Havas on tehnyt sanat ainakin pariinkymmeneen hengelliseen lauluun. Hänellä oli tärkeä rooli virsikirjatoimikunnassa, jonka työn tuloksena syntyi uusi virsikirja vuonna 1938. Havaksen kynänjälki näkyy yhä vuoden 1986 virsikirjassa neljässä virressä: numerot 291 Kun tunnon taakan alla, 344 Maan ja taivaan Luojan, 438 Oi armahda, Kristus, niin kaita on tie ja 574 On kaunis synnyinmaamme. Havas uudisti myös sanat kristikansan syvästi rakastamaan Kirkasta oi Kristus meille -virteen (n:o 301). Virren alkuperäinen tekstiasu oli lähtöisin Hailuodossa syntyneen merimiehen, myöhemmän lohikauppiaan Kustaa (Gustaf) Skinnarin (1835–1916) kynästä, ja se julkaistiin vuonna 1893 teoksessa ”Valituita hengellisiä lauluja”. Virsi hyväksyttiin Havaksen sanoilla vuoden 1938 virsikirjaan. ”On kaunis synnyinmaamme” on taas kansalaissodan loppuvaiheissa Viipurissa surmansa saaneen eteläpohjalaisen Toivo Kuulan viimeisiä sävellyksiä.

Täsmällisen mittansa ja poljentonsa ansiosta Havaksen runot ovat laulullisia. Paljon laulettuja Havaksen tekstejä ovat mm. Eeva Paanasen ja Frans Leppäsen häihin sanoitettu ”Anna sä, Herra, nyt siunaus taivaan” sekä joululaulut ”He lauloivat voittoa taivaan” ja ”Oi saavu suuri rauhan juhla”. Näistä ensin mainittu on Jaakko Linjaman ja jälkimmäinen Taneli Kuusiston sävellystyö.

Havaksen tunnetuin runo ”Testamentti pojalleni” kuuluu isänmaallisten juhlien perusohjelmistoon. Se syntyi talvisodan alla. Runon puhutteleva sanoma sai uutta sisältöä Havaksen kaatumisen jälkeen, jolloin Sulho Ranta antoi runolle sävelasun. Monia Havaksen sanoittamia lauluja ovat äänittäneet niin seurakansa kuin useat kuorot, lauluryhmät ja soololaulajat, mm. Tapani Mikkola, Johann Tilli, Merja Wirkkala, Eero Piirto, Mauno Kuusisto, Matti Tuloisela, Anneli Talvitie, Raita Karpo, Jorma Hynninen, Jaakko Ryhänen, Esa Ruuttunen ja Soile Isokoski.

Väinö Havas otti ahkerasti kantaa erilaisiin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin muun muassa Kaiku-, Kirkko ja Kansa-, Kotimaa-, Sisä-Suomi- ja Vartija-lehdissä. Uusheränneenä ollessaan hän oli Huutavan ääni -lehden päätoimittaja. Kun Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ryhtyi vuonna 1931 julkaisemaan ”Lasten Siioni” -lehteä, Havas sai kutsun sen päätoimittajaksi. Hän toimitti myös ”Siionin lähetyslehteä” ja ”Svenska Sions Missionstidningiä”.

Paavo Viljanen julkaisi Havaksesta vuonna 1943 elämäkerran ”Wäinö Havas hengen ja miekan mies”. ”Jumalan kalamies” (1998) sisältää Antti Paanasen kokoaman tiiviin elämäkerran, joka on otsikoitu osuvasti ”Kahden rintaman soturi”. Viiden sodan veteraani kirkkoherra Havas esiintyy myös Jussi Niinistön kirjoissa ”Pohjan pojat – kuvahistoria suomalaisen vapaaehtoisrykmentin vaiheista Viron vapaussodassa 1919” (1999) ja ”Suomalaisia vapaustaistelijoita” vuodelta 2003.

Testamentti pojalleni

Tänä aamuna, poikani lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.
Isänmaallinen, kontua vailla
olen ollut ja köyhä mies.
Sydän-Suomeni karuilla mailla
oli suitseva kotilies.
Perinnökseni, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.
Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies.
Kävi, poikani, näin sun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.
Väinö Havas (1939)

Puoliso

vuodesta 1921 Saimi Adelia Kauhanen (1899–)

Lähdeluettelo