Valle Goman syntyi Kuivaniemen Ailiolla 17. maaliskuuta 1919. Hän oli perustamassa vuonna 1934 vain 15-vuotiaana urheiluseuraa Kuivaniemelle, Kuivaniemen Yritystä. Kipinän hiihtämiseen hän sai suojeluskunnan poikaosaston kilpailuissa ja 10 kilometrin koulumatkoilla, jotka talviseen aikaan kuljettiin hiihtämällä ja sulan maan aikana kävellen. Ja neliluokkaisen kansakoulun päätyttyä piti olla metsätöissä jo isän apuna, sen mitä 11-vuotias poika jaksoi.

Uuden urheiluseuran perustamisen jälkeen Valle osallistui kuitenkin vielä suojeluskunnan poikaosaston hiihtokilpailuihin, joissa hän voittikin kolmena talvena peräkkäin Oulun piirin mestaruuden. Myös Kiveliönhiihdossa Valle Goman voitti poikien sarjan. Tämä loi uskoa omiin mahdollisuuksiin isommissakin kilpailuissa.

Vuonna 1939 Kiveliönhiihdossa Goman nousi hiihtokansan tietoisuuteen hiihtämällä nuorten sarjassa 10 kilometrillä ajan, jolla olisi miesten sarjassa jäänyt maailmanmestari Kalle Jalkasesta vain 2 sekuntia. Toinen maailmanmestari Klaes Karppinen olisi jäänyt Gomanin taakse. Tekijämiehet arvelivat, että kyllähän Goman pärjää täällä kotimaisemissa, mutta jätetäänpä tasamaa ja katsotaan Ounasvaaralla viikon päästä.

Ja Ounasvaarallahan katsottiin. Vuoden 1936 olympiaviestin sankaria Kalle Jalkastahan ei mikään pidättänyt ”vaaran” 18 kilometrillä, mutta nuorten sarjassa Valle Goman oli myös voittaja ja jälleen Gomanin aika oli koko kilpailun toiseksi paras. Silloin toisetkin hiihtäjät tulivat kyselemään, mikä mies se Gomanin Valle on ja hiihtää vielä omatekoisilla suksilla. Voidemestari Esa Rossi hankki Jussi Kurikkalalta vanhat sukset ja antoi Gomanille tehdasvalmisteiset sukset.

Goman aloitti kevään 1939 hyvien hiihtojen jälkeen harjoittelun olympialaisia varten, jotka oli määrä pitää vuoden 1940 talvella, mutta syksyllä 1939 alkoivat toisenlaiset kilpailut ja niissä kilpailussa ei ollut kyse latutaisteluista. Talvisota alkoi marraskuun viimeisenä päivänä.

Rintamalle ei Vallen vielä tarvinnut lähteä nuoren iän vuoksi, mutta isänmaa vaati 20-vuotiaalta nuorukaiselta kaikenlaisia vartiointi- ja huoltotehtäviä.
Hiihtoa Goman kuitenkin harrasti vaikeinakin aikoina; siitä oli osoituksena talvella 1941 5. sija armeijan mestaruuskilpailuissa.

Jatkosotaan Goman kuitenkin jo määrättiin, ja Kannaksen suunnassa hän taisteli. Mutta eihän sotakaan ole ainaista sotimista. Ennen sodan raskaita loppuvaiheita maaliskuussa 1944 hiihdettiin Ounasvaaralla Suomen mestaruudesta. Haapaveden tuleva viestin olympiahopeamies Sauli Rytky voitti 18 kilometrin kisan, ja Goman oli kuudes.

Sodan loputtua monet huippuhiihtäjät olivat saaneet antaa henkensä tai terveytensä isänmaan vapaudesta taistellessaan, ja monet olivat jo muutenkin lopettaneet uransa. Valle Goman selvisi sodasta hengissä ja ilman naarmuja. Heti sodan jälkeen hiihtourheilukin pyörähti täyteen vauhtiinsa, ja Goman suunnisti Ouluun hiihtämään. 11. maaliskuuta 1945 Valle Goman voitti Oulun hiihdon 30 kilometrin matkalla. Seuraavana talvena Goman uusi Oulun hiihdon voittonsa. Sinä vuonna Goman hiihti myös Ounasvaaralla kolmanneksi. Vuoden 1947 talvikin meni suotuisissa merkeissä, ja hiihto sujui hyvin. Goman oli noussut sille tasolle, että olympiahiihdot St. Moritzissa, talvella 1948, alkoivat vastustamattomasti tulla mielen sopukoihin.

Ensimmäiset olympiakarsinnat olivat Kittilän Aakenustunturilla, ja sieltähän tulikin kolmas sija ja vauhti tuntui vain paranevan. Toisissa karsinnoissa polvi ajettui niin pahasti, että hiihtämisestä ei sitten tullut mitään. Olympiajoukkueen runko lyötiin kokoon sen jälkeen, ja Gomania ei enää kutsuttu kolmansiin karsintoihin. Rannalle jäänyt Goman kuitenkin sisuuntui niin, että lopputalven hiihdoissa ei juurikaan kukaan hänelle pärjännyt.

Vuoden 1949 keväällä Oulun Hiihtoseuran miehet pyysivät jo lähes 30-vuotiasta Gomania osallistumaan maaliskuun alussa hiihdettävään Oulun hiihtoon, sillä Gomanin voittaessa kolmannen kerran kyseisen hiihdon hän saisi kiertopalkinnon itselleen. Gomanhan oli voittanut vuosien 1945 ja 1946 hiihdot. Samaan aikaan kun Oulun hiihto järjestettiin vuosina 1947 ja 1948 Goman oli Bodenin talvikisoissa Pohjois-Ruotsissa. Ja niinhän Goman lähti Oulun hiihtoon ja voitti sen johtaen alusta loppuun saakka ja sai näin kiertopalkinnon itselleen.

Kiertopalkinto koristi palkintokokoelmaa aina 1960-luvun lopulle saakka, jolloin Oulun Hiihtoseuran miehet soittivat uudestaan ja sanoivat tulleen erehdyksen kaksikymmentä vuotta sitten. Kiertopalkintoa ei ollut tarkoitus koskaan luovuttaa, vaan se olisi ”ikuinen kiertolainen”. Näin Goman joutui vastentahtoisesti sen luovuttamaan takaisin järjestäjille.

1950-luvun alussa Goman hiihti vielä pari vuotta huipputasolla. SM-kisoissa hän säilytti asemansa muutaman sekunnin mitalimiesten takana.

Goman hankki elantonsa hiihtouransa aikana mm. savottatöitä tehden ja lohta pyytäen. Silloin ei eletty hiihtämällä, niin kuin nykyisin tehdään. 1950-luvun alussa tuli Kuivaniemellä ja Simossa kylien sähköistäminen ajankohtaiseksi. Vuonna 1952 perustettiin Simoon Rantakairan Sähkö Oy, jonka palveluksessa Valle Goman oli sen perustamisesta asti johtomestarina. Hän jatkoi korkealla ja näkyvällä paikalla, kuten hiihtouransa aikanakin, sillä hänen tehtäviinsä kuului pylväissä työskentely. Rantakairan palveluksessa Goman jatkoi eläkkeelle jäämiseen saakka.

Sota vei monen hiihtäjänuorukaisen unelmat suurista voitoista, ja näin kävi Gomanillekin. Hän arveli vanhoilla päivillään olevansa varma, että ilman sodan syttymistä olisi ura noussut toisella tavalla, jos olisi saanut jatkaa sillä innolla, minkä viimeinen talvi nuorten sarjassa oli sytyttänyt.

Lähdeluettelo

  • Jouni Gomanin muistelukset
  • Jouni Gomanin lehtileikkeet eri lehdistä
  • Leinonen, Kullervo: Oulun hiihdot: Oulun hiihdosta Tervahiihtoon 1889–1988