Edgar Gillberg syntyi Helsingissä 1.12.1897 ylivahtimestari Viktor Gillbergin ja hänen vaimonsa Josefina Vilhelmiina Johanssonin poikana. Hän kävi kuusi luokkaa Helsingin ruotsalaista normaalilyseota. Vuonna 1915 hän aloitti apteekkiuransa menemällä apteekkioppilaaksi Reposaaren apteekkiin. Hän ei kuitenkaan palvellut siellä koko oppilasaikaansa vaan siirtyi varsin pian Helsingin II apteekkiin sekä edelleen vielä Porvoon II apteekkiin. Farmaseutiksi hän valmistui 28.5.1919. Tämän jälkeen hän palveli Helsingin IV ja I apteekeissa sekä Loviisan apteekissa. Proviisorin tutkinnon hän suoritti 17.4.1930 arvosanalla cum laude approbatur 6/10, siis keskinkertaista hieman paremmalla arvosanalla. Avioliiton hän oli solminut 23.10.1920 porvoolaisen neitosen Agda Vilhelmiina Forsblomin (s. 23.2.1893) kanssa. Tästä avioliitosta syntyi yksi tytär Gunvor Margaretha 20.7.1921. Proviisorina Gillberg palveli ensin Joensuun II apteekissa ja sitten Turun VIII apteekissa. Pudasjärven apteekkioikeudet hän sai 25.5.1946, ja hän otti apteekin vastaan 1.7.1946.

Apteekkari alkoi siis lähennellä 50:ttä ikävuottaan tullessaan Pudasjärvelle. Aikaisemmin hän oli palvellut vain Joensuussa muutaman vuoden, muutoin pelkästään etelässä, Helsingissä, Porvoossa, Loviisassa ja Turussa. Näin ollen hän oli ollut tekemisissä enimmäkseen ruotsinkielisen väestönosan kanssa. Ei ole sen vuoksi ihme, että supisuomalainen Pudasjärvi oli aika ankea kokemus tälle ruotsinkieliselle herralle. Hän päivittelikin, ettei Pudasjärvellä, nimittäin Kurenalla, ole ollenkaan herrasväkeä. Siihen oli silloinen metsänhoitaja virnuillen todennut, etteihän täällä Kurenalla mitään herroja ole, kun ne kaikki on koottu tuonne Hilturannalle; siellä asuu kirkkoherra, metsäherra ja poroherra. (Hilturannalla oli kirkkoherran ja metsänhoitajan virkatalot.) Ikävystynyt Gillberg toisinaan myös manaili: ”Jos jossakin paikassa Suomen maata vain sataa, niin se on tämä Pudasjärvi.”

Apteekkari Gillberg hankki varsin pian Pudasjärvelle tultuaan auton. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, ettei hän ollut mikään automies Jumalan armosta; mm. auton peruuttaminen tuotti hänelle aina suuria ongelmia. Apteekkari hyväksyi tämän tosiasian tyynesti ja käytti sen vuoksi enimmäkseen taksia. Paikkakunnan taksimies oli seudun kuuluisin kommunisti, Iikka Timonen, kun taasen apteekkari oli poliittisen kentän toisesta laidasta. Yhteistyö sujui erinomaisesti hyväntahtoisen huumorin säestyksellä. Gillberg kutsui taksimiestään ”bulgaaniksi”. Kerran apteekkari oli menossa Yhdyspankkiin, kun Timonen tuli häntä vastaan pankin portailla, jolloin Gillberg tervehti ”hovikuskiaan” nauraa virnottaen: ”Hyi bulgaani, kuinka sinä olet eksynyt kapitalistien pankkiin”?

Vaikka apteekkari oli niin ruotsinkielinen kuin olla voi, niin hän puhui kuitenkin suhteellisen hyvää suomea, vain aavistuksen verran vieraalla korostuksella. Luonteeltaan hän oli aika herkästi tulistuva, jolloin suomalaiset kirosanat lentelivät napakasti. Vaikka apteekkari aika harvoin meni käsikauppaan, niin joskus hän sentään sinnekin eksyi. Kerran kiireisimpään aikaan tuli yksi emäntä ja sanoi apteekkarille, että hänelle niitä valkoisia pillereitä. Gillberg painui hyllyjen taakse tulipunaisena kasvoiltaan ja manaili farmaseuteilleen: ”Voi helvetti, tuokin ämmä kysyy valkoisia pillereitä, minulla on koko apteekki täynnä valkoisia pillereitä”. Mutta toisinaan apteekkari sai manailunsa takaisin, niin että helähti. Muutamalla Aliina-emännällä oli paras lehmä sairastunut, ja hän lähti illan suussa hakemaan reseptiä eläinlääkäriltä ja saman tien lääkettä apteekista. Kun hän ehti sinne, alkoi jo yö olla käsillä, joten Aliina-emäntä painoi tomerasti soittokelloa ja niin tuli uninen ja kaikkea muuta kuin hyväntuulinen apteekkari avaamaan. Huomatessaan, että potilas oli lehmä, apteekkari tiuskaisi, ettei sitä nyt yhden lehmän takia kannattaisi tulla herättelemään. Silloin Aliina pamautti nyrkin pöytään ja selitti, että apteekkarilla ei ole ainoatakaan niin kallisarvoista otusta kuin hänen lehmänsä. Gillberg laittoi vauhdilla lääkkeet, ja kun Aliina kuukausien kuluttua tuli uudelleen käymään apteekissa, tällä kertaa päivällä, apteekkari kiiruhti hänen luokseen ja kysyi: ”Kuinka se emännän lehmä selvisi?”. Kuullessaan, että lehmä oli selvinnyt, tokaisi: ”Olipa se hyvä että selvisi, kun oli niin kallisarvoinenkin se lehmä.”

Paavo Kuosmanen ajoi 1950-luvulla Nevakiven linja-autoa. Hän kuljetti apteekille Oulusta rahtia lähes päivittäin. Varsin usein myös apteekkari lähti mukaan Ouluun. Hän oli nimittäin innokas lukija, ja hän kävi Oulun kirjakaupoista hankkimassa itselleen ruotsinkielisiä romaaneja. Niitä myös Paavo Kuosmanen välillä hänelle kuljetti. Linja-autossa Gillberg kuulemma aina asettui kuljettajan viereen ja piti yllä taukoamatonta keskustelua, vaikka tuon ajan linja-autoissa oli auton edessä iso kyltti, jossa luki: ”Elä häiritse kuljettajaa!” Tuo kyltti ei siis mitenkään häirinnyt apteekkaria. Mutta kyllä Paavo-kuljettaja moisen häiriön kesti. Kun hän nimittäin meni sattumoisin apteekkiin hakemaan jotakin lääkettä ja alkoi kaivaa lompakkoaan, tuli apteekkari paikalle ja sanoi farmaseutille: ”Tältä mieheltä ei sitten peritä mitään.” Kun Paavo Kuosmanen alkoi estellä, ettei hän sellaista voi hyväksyä, tokaisi Gillberg pilke silmäkulmassaan: ”Kyllä sinä vain hyväksyt, kun on pakko.”

Gillbergin entiset työntekijät Eine Inkeri Rotonen, Kaisa Riekki ja Lahja Ojala muistelivat entistä työnantajaansa hyvällä. Hän oli kyllä tarkka työnantaja ja yleensä aina apteekilla, jos vain oli terveenä. Hän ei välttämättä itse osallistunut työhön muuten kuin kiireimpinä aikoina mutta seurasi tarkasti toisten työskentelyä. Jonkin verran äkkipikainen tiuskahtelijakin apteekkari oli, mutta toisaalta hän oli pohjimmiltaan hyväntahtoinen ja reilu. Hän oli aina altis antamaan tunnustuksen silloin, kun katsoi, että siihen oli aihetta. Työntekijöiden käsityksen mukaan apteekilla vallitsi hyvä työskentelyilmapiiri ja siellä viihdyttiin. Mutta Gillbergkin alkoi pian sairastella. Hänen ongelmansa oli huono sydän, minkä vuoksi hän vietti aina tämän tästä muutamia viikkoja etelän sairaaloissa itseään hoidattamassa. Apteekista vastasi apteekkarin poissa ollessa alkuaikoina proviisori Ruuskanen, myöhemmin apteekkarin tytär Gunvor Suila o.s. Gillberg, joka oli myös koulutukseltaan proviisori, vuosimallia 1954, sekä myöhemmin apteekin vanha palvelija, farmaseutti Jorma Wiikinkoski.

Apteekkari Gillbergin harrastukset olivat varsin kulttuuripitoisia. Hän nimittäin harrasti lähinnä taidetta, erikoisesti grafiikkaa ja kirjallisuutta. Sen sijaan paikkakunnan kunnalliselämään sen enempää kuin muuhunkaan yhdistystoimintaan hän ei juuri osallistunut. Poikkeuksena oli ainoastaan paikallinen rotaryklubi. Siihen apteekkari oli liittynyt. Hänen isänmaallisuudestaan kertoo se, että hän oli aikanaan osallistunut vapaussotaan ja saanut ansioistaan Vapauden mitalin. Vuonna 1949 apteekkari ja rouva Gillberg lahjoittivat Pudasjärven seurakunnalle 24 kappaletta hopeisia yksityisehtoollispikareita. Gillberg kuoli vuonna 7.2.1961 ollessaan jälleen kerran hoidattamassa itseään sairaalassa.

Vanhemmat

ylivahtimestari Viktor Gillberg ja Josefina Vilhelmiina Johansson

Puoliso

23.10.1920 Agda Vilhelmiina Forsblom, syntynyt 23.2.1893 Porvoo