Isänsä työtä pienviljelijänä Matkanivassa jatkaneen Eeli Erkkilän harrastukset kohdistuivat jo nuorena monille elämän aloille. Liitossa vuonna 1963 julkaistussa muistokirjoituksessa todettiin:

”Koulunkäyntinsä päätettyään toiminta kotivainioiden ulkopuolella alkoi nuorisoseuratyön piirissä, jonka selkeät periaatteet hän jo varhain omaksui. Mutta tämän ohella hän näki raittiusasian ajamisen yhtenä tärkeimpänä tehtävänään. Nuorisoseura- ja raittiustyön suoria ja selkeitä toimintalinjoja hän tinkimättömästi noudattikin läpi elämänsä. Jo varhain hän sytyttävällä esiintymisellään ja ehtymättömällä toimintatarmollaan ohjasi myös muita erityisesti aatteellisen nuorisotyön pariin.”

Nuorisoseura toimi Matkanivassa ja vuonna 1929 perustettu raittiusyhdistys Terä taas omalla kotikylällä Mäyränperällä. Vuonna 1938 Eeli Erkkilä valittiin Oulun raittiuspiirin piirisihteeriksi.

Poliittisen kotinsa Eeli Erkkilä löysi maalaisliittolaisuudesta. ”Hän näki Santeri Alkion viitoittaman tien olevan oman itsensä jo varhain ja vihreä lippu johti hänen matkansa kulkua jokaisessa elämänvaiheessa.” Erkkilä eteni puolueen tavallisesta rivimiehestä ensin maalaisliiton paikallisiin johtoelimiin ja myöhemmin puoluevaltuustoon. Hän hoiti myös vuosia maalaisliiton Oulun piirin toiminnanjohtajan tehtäviä. Vakaana maalaisliittolaisena Erkkilä osallistui Osakeyhtiö Liiton hallintoneuvoston toimintaan ja oli samalla yksi sanomalehti Liiton uskollisimmista avustajista.

Erkkilän tie kulki nuoriso- ja raittiusjärjestöistä nopeasti kunnallisiin luottamustoimiin. Niistä ensimmäinen liittyi raittiuslautakuntaan, joka sai Erkkilästä pitkäaikaisen puheenjohtajan. Oulaisten kunnanvaltuuston ovet aukenivat jatkosodan jälkeen, ja vuodesta 1953 Erkkilä oli valtuuston puheenjohtaja. Myös kunnanhallituksen työskentely tuli Erkkilälle tutuksi useiden vuosien ajalta. Vankka kunnallispoliittinen kokemus avasi tien Maalaiskuntien Liiton liittovaltuuston jäseneksi.

Erkkilä valittiin eduskuntaan maalaisliiton listoilta vuonna 1951. Eduskuntaura jatkui kuolemaan saakka. Erkkilä oli eduskunnan pankkivaliokunnan, työväenasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsen. Hän toimi ministerinä kolmessa hallituksessa: toisena sosiaaliministerinä V. J. Sukselaisen II hallituksessa vuosina 1959–1961, toisena kulkulaitosministerinä Martti Miettusen hallituksessa vuosina 1961–1962 sekä sisäasianministerinä Ahti Karjalaisen I hallituksessa vuosina 1962–1963. Erkkilä joutui jättämään sisäministerin tehtävän sairauden vuoksi 8. helmikuuta 1963. Uudeksi sisäministeriksi nimitettiin Niilo Ryhtä, joka oli ollut pitkään Eeli Erkkilän asuintoveri.

Kansanedustajan ja ministerin toimissaan Erkkilä ei unohtanut niitä periaatteita, jotka hän oli jo nuorena omaksunut. ”Läheisin hänelle oli sen kansanosan asia, jonka keskuudesta hän itsekin vaativien tehtävien pariin kohosi.” Kansanedustajana hän teki aloitteita ja ajoi asioita, jotka tähtäsivät maaseudun ja erityisesti oman maakunnan puutteellisten olojen parantamiseen ja sen monissa vaikeuksissa kamppailevien asukkaiden jokapäiväisen toimeentulon varmistamiseen. Ministerivuosinaan hän kiinnitti huomionsa muun muassa työttömyysvakuutuslakiin, metsätyöläisten palkkauksessa vallinneisiin erilaisiin epäkohtiin sekä tieolojen parantamiseen. Maakunnallisesti suurin Erkkilän ministerikausiin sijoittunut asia oli Rautaruukin sijoittaminen Saloisiin. Merkittävä päätös oli myös Raahen Sotilaspiirin Esikunnan siirto Raahesta Oulaisiin. Ulkopoliittisesti vaikein asia, johon Erkkiläkin joutui osalliseksi, oli vuoden 1961 ns. noottikriisi.

Erkkilän kohdalle osui edellä mainittujen lisäksi monia valtakunnallisia, alueellisia ja paikallisia luottamustoimia. Hän oli mm. Imatran Voima Oy:n, Kemijoki Oy:n, Osuuskassojen Keskusliiton, Metsäliiton ja Pohjanmaan Puhelin Oy:n hallintoneuvostojen jäsen sekä Oulaisten Seudun Osuuskassan hallintoneuvoston puheenjohtaja. Tutuiksi tulivat niin ikään MTK:n valtuuskunta, Maataloustuottajain Pohjois-Pohjanmaan Liiton, Lapuan patruunatehtaan ja Oulaisten osuuskaupan johtokunnat ja Vesihuoltoliiton hallitus. Erkkilä oli myös Mustalaislähetyksen varapuheenjohtaja, ja vuonna 1954 hänet valittiin Oulun raittiuspiirin puheenjohtajaksi.

Eeli Erkkilän hautajaisista pääsiäislauantaina 1963 muodostui suuri surujuhla, johon ottivat osaa valtiovallan korkeimmat edustajat eduskunnan puhemiehen Kauno Kleemolan ja pääministeri Ahti Karjalaisen johdolla. Kleemola totesi, että eduskunnassa kunnioitettiin Erkkilän terävää älyä ja hänen luonteenominaisuuksiaan, jotka tekivät hänestä pidetyn ja tunnustetun ihmisen. ”Syvästi sosiaalinen mielenlaatu ja tahto auttaa kaikin voimin yhteiskunnan kovaosaisimpia olivat hänelle persoonallisia piirteitä.” Karjalaisen mukaan Erkkilästä säteili rehellisyys, vaatimattomuus ja viisas huumori.

Erkkilän elämänuraa tämän syntymästä asti läheltä seurannut, itsekin Matkanivasta lähtöisin ollut opetusneuvos Erkki Tuomikoski kertoi Erkkilän isän Heikin olleen saarnamies ja totinen kristitty. ”Sieltä se Eelin voima tuli. Hän oli aina sama nöyrä ihminen, vaikka hän nousi maan korkeimmille johtopaikoille.”

Puoliso

vuodesta 1938 Martta Elisabet Jääskelä (1910–2003)

Lähdeluettelo

  • Kansanedustaja Eeli Erkkilä – Liitto 2.4.1963.
  • Koko Oulainen saattamassa Eeli Erkkilää kotikirkon helmaan – Pyhäjokiseutu 18.4.1963.
  • Tapio Isokivelä, Luomateitä ja renkkusiltoja – Matkanivan kylän vaiheita ja elämää. Raahe 1994.
  • Suomen kansanedustajat 1907–2000. Helsinki 2000.