Aitamurron hiihtäjäveljeksiä oli kolme: Juho (1864–1939), Aapo (1876–1940) ja Antti (1878–1925).

Juho Aitamurto

Juho aloitti kilpauransa 26-vuotiaana v. 1890; tiettävästi tuolloin järjestettiin Utajärven ensimmäiset hiihtokilpailut. Ensimmäiset isot kilpailut olivat samana vuonna Oulun kisat, joissa Juho jäi kymmenenneksi. Seuraavana vuonna samoissa kisoissa hän roikkui sinnikkäästi Juho Ritolan kannoilla ja tuli neljänneksi. Tästä Juhon hiihtointo vain kasvoi. Usein harjoittelulenkki alkoi Murrosta ja kulki Muhosperän kautta Ouluun. Vuonna 1892 alkoi Juhon menestys – koskaan hän ei keskeyttänyt kilpailua eikä palannut sieltä palkinnotta. Mieluisin voitto taisi olla v. 1895 Helsingin hiihtojen 60 km. Mukana olivat maan parhaat hiihtäjät tavoittelemassa 200 markan suurpalkintoa. Utajärvelle palatessa Juho pysähtyi Tampereelle hiihtämään 30 km:n hiihdon, josta hän voitti 100 markan palkinnon. Juho asui Helsingissä muutaman vuoden työskennellen Brandtin suksiliikkeessä. Samalla hän jatkoi Helsingissä hiihtouraansa. Juho lopetti kilpahiihdon 33-vuotiaana. Antin menestys hiihtäjänä osui 1900-luvun alkupuoliskolle; Juhon lopettamiselle osasyynä saattoikin olla ”pikkuveljen hyppiminen silmille”.

Hiihtouransa jälkeen Juho harjoitti teurastajan ammattia ja kuljetti kuolinpäiväänsä asti postia Murronkylään. Postireissut sujuivat talvisin hiihtämällä. Hänellä oli tapana kääntää ennen postitoimistoon menoa avomäystimillä varustetut pitkät suksensa valmiiksi paluusuuntaan. Eräänä päivänä pojanmukurat käänsivät heikkonäköiseksi menneen Juhon sukset kannat edelle ja sitten seurasivat Juhon matkaanlähtöä. Kannat edellä lähtien hän murahteli kovalla äänellä: ”Karraa mitä karraat, mutta Murtoon mennään.”

Kerran Juho oli kutsuttu kunniavieraaksi Oulun hiihtojen 50-vuotisjuhlaan. Sieltä palatessaan hän poikkesi Rotosen kauppaan, otti repustaan kirjan, antoi sen Rotosen Maijalle ja virkkoi: ”Tämmöisen antoivat, pidä sinä se, minä en tuommosta Murtoon raahaa.” Kirjan kansisivulla oli omistuskirjoitus ”Nuoruuteni suurelle urheiluidolille Juho Aitamurrolle” ja akateemikko V. A. Koskenniemen allekirjoitus. V. A. Koskenniemi kirjoitti vuoden 1895 Oulun hiihtoja seuratessaan hiihtokuninkaiden Aitamurron ja Ritolan kunniaksi runon:

Nyt vähitellen, kukin suunnaltansa
jo saapui päivän sankarit.
He oli otteluhun valmiit
ja kukin yhtä varma voitostaan.
Tuolt tuli Ritola ja Aitamäki,
van ensi palkintoja kummallakin.
Jo ympär Ritolan ja Aitamäen
nyt kokoutuvan muunkin hiihtoväen
jo nähtiin suksillansa keinutellen
ja tamineita lähtöön valmistellen.

Juho Aitamurto kuoli sukset jalassa. Vanhemmiten huonokuuloiseksi mennyt Aitamurto jäi postireissullaan junan alle Utajärven asemalla talvisodan ensimmäisten viikkojen aikana 12.12.1939.

[Kuva: Juho Aitamurron hauta Utajärven hautausmaalla]
Juho Aitamurron hauta Utajärven hautausmaalla

Aapo Aitamurto

Aapo aloitteli hiihtouraansa 1890-luvun puolivälin paikkeilla. Jo poikasena hän voitti miesten sarjoissa, se antoi intoa. Aapolla teki mieli koettelemaan Oulun hiihtoihin, joten vuonna 1895 piti palkintotuomareita varten lisätä ikään yksi vuosi, sillä alle 18-vuotiailla ei ollut lupa kilpailla. Iästään huolimatta Aapo pääsi palkintosijoille. Vuosisadan loppuvuosina Aapon kunto oli kova: hän voitti niin isoveljensä Juhon, Juho Ritolan kuin muutkin hiihtäjät.

Seuraava lainaus on kirjasta Suomalaiset suurhiihtäjät:

”Kolme tai neljä päivää myöhemmin oli uusi yhteenotto Helsingissä. Ritola oli sanonut Turussa, että kahden sekunnin häviö oli maksanut hänelle 50 mk, että et voita, poika, enää Helsingissä. Ja siltä alku näyttikin. Vielä viimeiselle kierrokselle lähdettäessä oli Ritola johdossa ja Juho kannoillaan. Aapon oli vaikea kestää heidän vauhtiaan. Niin menivät kilometrit. Pureva viima nuoli kasvoilta hien ja viilsi paidan läpi tulista rintaa. Kansanjoukko ladun varrella tiheni, huuto yltyi, ihmiset kiljuivat suomeksi ja ruotsiksi. Maali läheni, miehet syöksyivät sitä kohti ahnaasti kuin nälkäiset sudet, kuin pedot, jotka tavoittavat saalista. Siinä kiistassa riipaisi jalka ja ponnahti käsivarsi. ’Mutta minä rupesin tekemään muutosta järjestykseen’, kertoi Aapo neljänkymmenen vuoden perästä. ’Ne hiihtivät kumminkin niin lujaa, että luulin häviäväni. Pääsin lopulta ohi. Ritola hyökkäsi kolme kertaa rinnalleni. Turhaan. Juhon hän voitti, mutta minua ei.’”

Aapo asui veljensä Juhon luona tehden metsätöitä. Vuonna 1917 hän muutti pikkuveljensä luokse Mankilaan. Reumatismi vaivasi, ja terveys oli muutenkin heikko.

Antti Aitamurto

Antti oli veljeksistä nuorin ja kilpaili myös vähiten. Syynä tähän saattaa olla myös sekaannus. Osallistujaluetteloihin kirjoitettiin usein hiihtäjän sukunimen lisäksi pelkkä etunimen alkukirjain, mikä ainakin joissakin tapauksissa aiheutti sekaannuksia. Antin paras hiihtokausi sattui vuoteen 1904, jolloin hän meni naimisiin.

Lähdeluettelo

  • Oilinki, Pekka: Juho Aitamurto ja hänen hiihtäjäveljensä. Teoksessa Oilingin varrelta: kotiseututarinoita Utajärveltä. Utajärvi, 1998.
  • Kirjavainen, Jussi: Suomalaiset suurhiihtäjät. Osa 2: Santeri Tasasta Martti Lappalaiseen. Porvoo, 1941.