Sieviläisten runoilijaveljesten sukutaustaan on viitattu Simo Achreniuksen vuotta nuoremman veljen Henrik Achreniuksen yhteydessä. Veljekset kävivät yhdessä Oulun triviaalikoulua ja valmistuivat ylioppilaiksi 1749. Poikien isä kuoli 1752, ja kodin vähävaraisuus lienee heikentänyt veljesten opiskelumahdollisuuksia. Simo Achreniuksen tiedetään opiskelleen apurahan turvin Turun yliopistossa vuosina 1759–62. Vuonna 1761 hän sai todistuksen papiksi vihkimistä varten. Paltamon kirkkoherran apulaisena hän oli 1763 ja siirtyi sieltä pian Pietarsaareen samaan toimeen.

Samaan aikaan kun nuorempi veli Henrik liittyi ympäröivään yhteisöönsä luontevasti ja vaivattomasti, kävi Simon tie kulmikkaaksi ja suistui lopulta sairauden syvänteisiin. Häntä kohtasi Pietarsaaressa ankara sielullinen sairaus, joka vei hänet 1768 Kruunupyyn mielisairaalaan. Hän oli samana vuonna solminut avioliiton palvelijattaren kanssa huolimatta tuomiokapitulin tätä ratkaisua koskevasta varoituksesta. Simo Achrenius menetti sairautensa takia papinvirkansa eikä hän enää saanut saarnalupaa, vaikka sitä moneen kertaan anoi tuomiokapitulilta. Sairaalassa hän joutui olemaan elämänsä loppuajan, toista vuosikymmentä.

Simo ja Henrik Achreniuksen elämää tutkinut Veikko Anttila päättelee Simon luonteen olleen skitsotyymistä ja arvelee sairauden liittyneen siihen sielulliseen jännitykseen ja ristiriitaan, jonka hän koki olevan itsensä ja ympäristönsä välillä. Tämä jännitys on ollut myös Simo Achreniuksen runotuotannon pohjakuviona. Hänen tuotantonsa ei monipiirteisyydessä ja vaihtelevaisuudessa vedä vertoja Henrik-veljen aikaansaannoksille. Se näyttää myös ajallisesti rajoittuvan vain muutamiin vuosiin, ilmestymisvuodet mukaan lukien 8 vuoteen. Ensimmäinen tiedossa oleva Simo Achreniuksen runo on kirjoitettu Lappajärven kappalaisen Tuomas Wilckmanin kuoleman johdosta 1758, ja se on siten tilapäätuote. Toinen samana vuonna kirjoitettu runo voidaan sijoittaa ohjelmarunojen ryhmään. Sen nimi on Runolaulu tuohiweneestä, ja se kertoo tuohiveneen rakentamisesta ja sillä tehdystä kokeesta sekä antaa ohjeita ja neuvoja sellaisen kokoon panemisesta. Kolmas tilapäätuote on runokirje Uuden wuoden toiwotus ja sanoma hywälle ystävälle vuodelta 1763. Runo on lähetetty vuoden lopulla Paltamosta Alajärvelle Abrami-nimiselle henkilölle.

Varsin laaja, yli 80-sivuinen ja seitsemän runoa käsittävä, on vuonna 1766 ilmestynyt runoelma Uudet Hengelliset Runot Läsnä Olevaisista ja Tulevaisista Tiloista. Tämä 2 300-säkeinen runoelma on Simo Achreniuksen tärkein työ, ja se on monella tapaa paljastava. Kertoohan se esimerkiksi tekijänsä melkoisesta lukeneisuudesta. Samalla se kertoo tekijän päässeen henkilökohtaisessa uskonkilvoituksessa lähes keskiaikaiseen helvetti- ja paholaisoppiin. Runo on ajoittain purkauksenomainen: ylivoimaisen tuntuisten tunne-elämysten keskellä tekijä kokee voimakkaana opettajan tehtävän. Runokoelman ensimmäinen runo Kehoitus ylösherätyxeen synnin unesta sisältää 333 säettä, ja kuville rakentuva runo muistuttaa ajoittain raivoavaa saarnaa. Toinen runo Herran Jesuxen Chistuksen Callista Ansiosta ja Wanhurscaudesta sisältää 388 säkeessään katsauksen Jeesuksen historiaan. Kolmannen runon nimi on Herran Jesuxen Wanhurscaudesta (361 säettä), neljännen Cuoleman Codosta, viidennen Duomion Tulosta, kuudennen Helvetin Walkiasta ja seitsemännen Taiwan iloisemmasta ilosta ja autuudesta. Runoteos on omistettu Pohjanmaan papeille, ja se on kokonaisuudessaan väkevä herätyssaarna. Helvetin kuvat ovat taivaskuvia väkevämpiä: kuva johtaa uuteen kuvaan, hätä ja tuska ovat käsin kosketeltavia. Taiteellisesti teos on merkittävä, ja kokonaisuus on hallittua. Simo Achrenius käyttää runoissaan kalevalaista muotoa lukuun ottamatta rovasteille ja kirkkoherroille osoitettua omistusrunoa, joka on sepitetty heksametrisäkein.

Vanhemmat

Sievin kappalainen Simo Achrenius ja Maria Bång

Puoliso

1768 piika Sofia Larsintytär Björklund, syntynyt 1726