Achrenius-nimi liittyy näkyvällä tavalla suomalaisen runouden alkuvaiheisiin. Sievin kappalaisen Simo Achrenuksen veli oli Nousiaisten kirkkoherra, herännäisjohtaja ja runoilija Abraham Achrenius. Suvun runollinen lahjakkuus ilmeni varsinaisesti sieviläisessä sukuhaarassa. Sievin kappalaisen pojat Simo ja Henrik olivat varsin yhdenikäiset: ikäeroa oli runsas vuosi. He kävivät yhdessä Oulun triviaalikoulua ja valmistuivat ylioppilaiksi 1749. Sen jälkeen heidän tiensä erkanivat niin runoilijalaadultaan kuin ammatiltaan. Henrik opiskeli jonkin aikaa Turun akatemiassa, mahdollisesti teologiaa, mutta ei suorittanut tutkintoa. Vuonna 1757 hän ilmestyy näkyviin Kalajoella, missä hän solmi avioliiton ja toimi Kalajoen nimismiehen ja tilityskomissaarin virassa. Hän peri myöhemmin apeltaan niin pitäjänkirjurin viran kuin Calamniusten omistaman Sandholm-nimisen sukutilan, joka tunnetaan myöhemmin Santaholman nimellä. Hän hoiti mainittuja virkatehtäviä kuolemaansa asti luontevassa yhteydessä paikalliseen yhteisöön.

Vaikka Henrik Achreniuksen runotuotanto ei kokonaisuudessaan ole varsin laaja, se on aihealueeltaan monipuolisempi kuin kenenkään suomalaisen runoilijan ennen häntä. Omimmillaan hän on leikillisissä tilapäisrunoissaan, joissa varmasti käytellyn runosäkeen rinnalla esiintyy pyrkimystä taivutella suomea myös uusiin eurooppalaisiin runomittoihin. Henrik Achreniuksen ensimmäinen runo on peräisin hänen opiskeluvuosiltaan. Se on onnitteluruno, painettu Elias Niebliengin väitöskirjaan De Echo (’Kaiusta’). Kansanrunon mitta sujuu kohtalaisesti, mutta merkillepantavaa on, että runoilija elävöittää tilannekuvan ja sovittaa siihen asianomaisen kirjan ja väittelijän. Teema ja tapaus ovat realistista, esineellistä todellisuutta. Runossa käydään suoraan asiaan, ja juuri tämä on Henrik Achreniuksen runojen ominaispiirre. Hänen säkeissään kuvastuvat Ruotsin 1700-luvun lopun runokuninkaalta C. M. Bellmanilta saadut vaikutteet ja Kustaa III:n iloinen ja leikkisä, elämänkäsityksiltään pintapuolinenkin aika. Oivallisen humoristinen on runo Wiinasta Walitus Wirsi/Runo raukan kuolemasta (1777), jonka hän laati Kustaa III:n säätämän kieltolain johdosta. Sisällöltään varsin kevyitä, runomuodoltaan onnistuneita ovat myös runot Tavallinen Morsian Tanssi (julkaistu 1850) ja Laulu Papin Frouwille 1. Päivänä Touko kuusa 1792 (julkaistu 1822). Siitä, että hän kuitenkin oli lojaali ja vakaa kuninkaallisen esivallan edustaja, ovat osoituksena runo Runot Kruunun Wiina keitoxista (1777), jossa hän puolustaa hallituksen määräämää viinanpolton rajoitusta, ja mielenkiintoista paikallishistoriaa sisältävä runo Runot Calajoen pitäjän suurimman osan rajan suojelusmiesten luvattoman poijes tulon ylitse (1790). Lisäksi mainittakoon Sievin kirkon vihkiäisiin kirjoitettu Muistoruno (1765), ainakin kolme lämpimän leikillistä häärunoa ja runo Katoowaisuus (julkaistu 1832), virsi kuoleman ja häviämisen kaikkivallasta – ainoa runo, jossa uskonnollisuudella on vahva sijansa. Tämä runo liittyy sekä sisällöltään että muodoltaan Juhana Cajanuksen virteen ”Etkös ole ihmisparka”.

Henrik Achreniuksen omintakeisia runotuotteita tunnetaan kolmetoista. Lisäksi hän toimi valppaana suomentajana. Vuonna 1775 ilmestyi suomennosmukaelma Caxi Neljättä Kymmendä Satua, kokoelma kansanrunon mittaan sommiteltuja faabeleita. Lisäksi runoilijalta ovat säilyneet käsikirjoitussuomennokset Ovidiuksen elegia Aestus erat ja kuuluisan vallankumouslaulun Marseljeesin ensimmäinen suomenkielinen teksti. Todennäköisesti Achreniuksen kynästä on lähtenyt myös ensimmäinen tunnettu suomennos Bellmanin Fredmanin 15:nnestä epistolasta nimellä Yxi Uusi Lystillinen Weisu. Se on painettu 1790-luvulla Vaasassa, ja murteesta sekä painopaikasta päätellen sitä pidetään Achreniuksen työnä.

Veikko Anttila on Achreniuksen veljesten runotuotantoa tutkiessaan pannut merkille, että Henrik Achreniuksen runot sisältävät pohjalaisia ja savolaisia murrepiirteitä ja että jälkimmäisiä on paljon runsaammin kuin nykyisessä Kalajokivarren puheessa. Tämä johtuu siitä, että Savosta Kalajokivarteen muuttaneet asukkaat olivat jättäneet merkkinsä kielenkäyttöön.

Suomen kirjallisuuden historiassa arvioidaan, että Henrik Achrenius on suomalaisen taiderunouden varhaishistoriassa ensimmäinen, jonka yhteydessä voidaan varsinaisesti puhua runoilijan elämäntyöstä. Siihen oikeuttavat sekä hänen tuotantonsa monipuolisuus ja laajuus että hänen käyttämänsä runokeinot.

Vanhemmat

Sievin kappalainen Simo Achrenius ja Maria Bång

Puoliso

1757 Katariina Helena Calamnius, syntynyt 23.1.1731 Kalajoki, kuollut 23.3.1807 Kalajoki, isä Kalajoen pitäjänkirjuri Gabriel Calamnius