Menneinä aikoina vaivoja hoidettiin tai lievitettiin monesti kotikonstein.

Kun hammasta pakotti, hammaskoloon laitettiin suolaa. Toinen konsti oli lämmittää pakottavaa kohtaa kuumalla vesipullolla, jonka päälle oli kietaistu vaikkapa hantuuki.

Tätä kuumavesikonstia käytettiin myös virtsavaivoissa. Viinapulloon loroteltiin kuumaa vettä. Sen jälkeen käärittiin joku vaate siihen ympärille. Sitten selälleen makuulle ja kuumavesipullo alavatsan päälle. Se ainakin helpotti pahinta tuskaa. Kylmähoitoakin on käytetty erilaisiinsärkyihin.

Kanverttitipat eli siis Kamferitipat olivat oma lukunsa. Niitä oli vakituistaan kotona. Ja kun loppui, niin ostettiin pullo uusia ”atteekista”. Muuan tippa niitä tiputettuna sokeripalaseen, auttoi muun muassa liialliseen sydämentykytykseen. Maitoon tiputettuna ne rauhoittivat myös vatsaa ja helpottivat muutenkin vatsavaivoja.

Hiertymienhoitoa

Varpaanvälien hiertyessä puhdas villalanka kierrettynä varpaiden väliin auttoi paranemista. Ja jos vaivaisenluu alkoi kasvaa, ison varpaan ja seuraavan varpaan väliin sujautettiin tyhjä lankarulla useammaksi yöksi. Vanhaan aikaan lankarullat olivat puisia ja isompia kuin nykyään.

Kun korvaan pisti, isä tuli apuun. Hän puhalsi korvan sisään savua. Veti ensin tupakansavua suun täyteen, pani kämmenet korvan kahta puolta suojaksi, niin että siihen jäi sopiva puhallustunneli. Sitten hän puhalsi korvan sisään savua. Monet kerrat minunkin korvani on savusta sauhunnut. Tuntui se hyvältä ja lievitti särkyä. Apteekissa oli kyllä siihenkin aikaan korvatippoja myytävänä. Aina niitä ei sattunut kotona olemaan ja apteekki aika kaukana.

Kirkonkylällä oli eräs nainen – nimeä en muista – joka osasi poistaa syyliä. Salaisuus leijui taidon ympärillä ja säilyikin, sillä hän ei suostunut kuulemma kertomaan kenellekään missä se taika piili. Syylien sanottiin häviävän hänen luonaan käynnin jälkeen. Todennäköistä olisi, että hän osasi tehdä lääkkeen jostain rohdoskasveista.

Lyijyvesikääre on ollut lihaskipujen ja -turvotuksen hoitokeino. Sillä on parannettu ihmisten vaivojen lisäksi myös lehmien ja hevosten vammoja. Kääre laitettiin selkään, käteen tai mihin tahansa särkypaikkaan.

Terva tietenkin oli yksi tärkeistä parannusaineista. Närästykseen antoi helpotusta ruokasooda.

Matokuurilla

Television Akuutti-ohjelma tiesi, että joka viidennellä oli 60 vuotta sitten lapamatoja. Ja että lapamato saattaa olla kymmenenkin metriä pitkä. Eipä noita tehnyt mieli ruveta mittailemaan. Mutta madot täytyi ajaa ulos. Ne söivät ihmisen nauttiman ravinnon, ja se taas aiheutti tietenkin laihtumista.

Sen muistan, että ne olivat leveitä ja litteitä kellanvalkoisia ilkimyksiä. On kokemusta. Meillä ja monessa muussa perheessä syötiin paljon kalaa. Aina se ei ollut ehkä tarpeeksi ehtinyt suolautua tai kypsyä.

Nykyään neuvotaan, että kalan kunnollinen kypsentäminen ja pakastaminen estää matojen syntyä. Suolakalassa auttanee kunnon suolaus.

Erään kerran olin lapsena Oulussa niin sanotussa Rautatalossa ajatuttamassa lapamatoja. Sain lääkkeet ja join päälle inhottavan karvasveden. Ilman tulosta. Kotona kun joskus sain saman kuurin, niin jopa lähtivät. Muuten, matolääkkeen kanssa ei ollut ongelmia, mutta se karvasvesi! Äiti kannusti vierellä päättäväisellä äänellä, että anna mennä vaan yhteen kyytiin! Ja minä tyttö tottelin, horsin yhtäkyytiä lasillisen karvaanmakuista ainetta sisuksiin.

Jo rupesi jonkin ajan kuluttua tepsimään. Sehän menee niin, että matolääkkeet ensin nitistävät madot ja karvasvesi löysää vatsan ja kiihdyttää suolen toimintaa niin, että madot saavat kyytiä ja tulevat ulos.

Pottuja kohmeloon

Kovaan kohmeloon oli siihenkin omat konstinsa. Raa’at, kylmästä kellarista haetut potut pesaistiin ja siivutettiin kuorineen. Sitten ne asetettiin pitkällään olevan kohmeloisen otsalle vieretysten. Huivi tai jokin muu kangas piti pottusiivut paikoillaan. Jonkin ajan kuluttua laitettiin uudet kylmät siivut tilalle. Kyllä se vain niin oli, että potuilla oli miesväen joukossa kysyntää kohmelon tullen!